Miksi erositte?

Miksi erositte?
Tämä kysymys on tarkoitettu vuosia suhteessa olleille, jotka ovat eronneet tai eroamassa.

Kysyn koska olen pitkään miettinyt mikä saa ihmiset vuosien jälkeen eroamaan - jos on niin pitkään jaksanut toisen kanssa olla niin mikä muuttuu niin että ero tulee. Vai onko syy eroamiseen ollut lähes alusta asti olemassa mutta sen kanssa on yritetty elää? Onko tarkoituksena alunperinkään ollut olla yhdessä koko loppuelämä?

Minä en millään pystyisi kuvitella että eroaisin mieheni kanssa, olemme seurustelleet 7 vuotta ja meillä ei ole vielä lapsia. Arvomme ovat samanlaiset ja siis tulevaisuuden suunnitelmatkin. Meillä on ollut ongelmia mutta ne on selvitetty heti. Molemmat meistä ovat muuttaneet tapojaan toisen vuoksi ja molemmat ovat tehneet uhrauksia toisen eteen. Ihmettelen mitä sellaista voisi tapahtua mikä saisi meidät eroamaan. Raskainta olisi ehkä joku meistä riippumaton tapahtuma, esim. lapsi (jota ei siis vielä ole) kuolisi, mutta uskon että siitäkin selviäisimme eroamatta, kumpikin tajuaa että sellaisesta ei voi syyttää toista.
Toivoisin saavani asiallisia vastauksia

 

Ensimmäisestä miehestäni erosin 10v suhteen jälkeen. Oli pettämistä ja valehtelua. Mutta nyt tämän toisen kanssa ollaan oltu 6v ja ei me erota koskaan. Lapsia on kaksi ja ne on meille kaikkikaikessa. Joskus mietin että onko lapset ainoa mikä pitää meidät yhdessä, mutta ei. Kyllä sitä kipinää on kun kahdenkeskistä aikaa. Joskus ollaan vitsailtu että ollaan liian laiskoja ja mukavuudenhaluisia että erottaisiin

 

Ex:lle iski jonkinlainen neljänkympin kriisi. Tuli toisia miehiä, valehtelua ja kaikenlaista kusetusta. Useamman vuoden sitä jaksoin katsella. Tavoiteena kun oli että lapsilla olisi ollut ehjä koti. Mutta kun toista ei saanut uskomaan ettei elämää voi elää silleen että noukkii vaan rusinat pullasta, eli ottaa perhe-elämästä sen turvallisuuden ja jännityksen kyliltä, niin piti lyödä hanskat tiskiin. Nyt on saanut jo toista vuotta elää pojan kanssa kahdestaan ihan rauhassa. Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että elämä voisi olla näin leppoisaa.

 

Minulla on nyt niin tuore tilanne että vaimoni muutti pois kodistamme toisen miehen luokse Tiistaina. Meillä on kaksi yhteistä lasta 9v ja 4v. jotka asuvat nyt minun kanssani. Mutta asiaan miksi ja miksi erottiin sitähän tässä kyselee itseltäänkin.

Meillä olisi tullut 10 vuotta aviolittoa täyteen kesäkuussa eli pitkä liitto takana. Eron syyksi vaimo ilmoitti että ei enää tunne rakkautta minua kohtaan. ja se rakkaus on haalennut tässä muutaman viimeisen vuoden aikana. Suhteessamme ei ollut koskaan pettämistä eikä mitään isoja riitoja toki riitojahan aina on. Kaikki perusasiat elämässämme oli kunossa koti molemmilla työ ja mökkikin oli saatu hankittua eikä taloudellisia huolia tai riitoja ollut koskaan.

Eilen olimme keskustelemassa perheneuvonnassa ja siellä vaimoni kertoi että hän väsyi kotielämään koti-työ-lastenharrastukset tuntui että elämä on suorittamista. toinen syy liitty seksielämäämme.
Minä pidin siitä että vaimoni pukeutui vaikka nahkahousuihin ja seksikkäisiin nahkasaappaisiin välillä kun sekstailtiin. Hän koki sen esineellistämisenä että en ole kiinnostunut hänestä vaan vain niistä asusteista. tästä sitten kinattiin...Kuitenkin useimmin rakasteltiin ihan normaalisti ilman asusteita.

Ostin vaimolleni paljon vaatteita ja kenkiä joista hänkin piti ja käytti niitä kyllä arkena miellään. Mutta jos pyysin niitä laittamaan päälle illalla oli kinastelu valmis alkamaan. Ja Ehkä joskus vaadin itsekkäästi näitä asioita häneltä ja perustelin sitä itselleni että parisuhteessa täytyy tehdä asioita toisenkin eteen eikä vain voi olla itsekäs että mä teen mitä mä haluun. (Vai olinko sitten itse itsekäs, näitä vaatiessani/pyytäessäni ja halutessani toteutta omia mieltymyksiäni... sitä tässä mietiskelen)

No Nyt on siis se tilanne että vaimo jätti minut ja muutti kaksi kuukautta sitten luokkakokouksessa tapaamaansa vanhaan koulukaveriin ja muuti tämän luokse. Jonka oli siis tavannut vain muutaman kerran kasvotusten ja ollut kyllä yhteydessä netin ja puhelime välityksellä.

Kaksikuutta tässä yritettiin että jos meidän suhteemme voisi jatkua puhuttiin ja lupasin muutta tapojani ja yrittää päästä eroon niistä asioista ja ns. korjata virheeni omalta osaltani.Vaimo lupasi lopetta yhteydenpidon tähän mieheen mutta se mies oli niin ihastunut vaimooni että ei jättänyt häntä rauhaan vaan soitteli hänelle ja näin sai sitten "hurmattua" vaimoni ja vaikeutettua vaimoni keskittymistä meidän parisuhteeseen ja perheeseen.


No kun sitten käry kävi että hän on pitänyt yhteyttä koko ajan tähän mieheen niin sanoin että nyt sun pitää lähteä miettimään mitä sä haluat elämälläs tehdä. mua et voi enää roikuttaa löysässä hirressä. Niimpä hän lähti ja jo 4 tunnin päästä oli tämän miehen luona. Eli päätös syntyi aika nopeasti.



Avioliittomme kaatui siis siihen että asioista ei keskustelut riittävän perinpohjaisesti( vaimoni ei juuri puhunut tuntemuksistaan) Hän ahdistui ja väsyi kotielämään.(Hoidimme kyllä kotia ja talous töitä täysin tasavertaisesti) ja sitten hän ihastui vaikessa tilanteessa toiseen mieheen.
Vaikka olen loukkaantunut ja murskana niin en katkeroidu, haluamme kumpikin lastemme parasta tästä eteenpäin ja vaimoni pitää lapsiaan niin usein kun voi ja käy heitä katsomassa usein. Meillä on hyvät välit edelleen, kaiken tämän jälkeenkin mitä olen kokenut. Se on vain yritettävä hyväksyä että toisen ihmisen rakkaus on loppunut

Lopuksi haluan sanoa että ihmiset jos olette parisuhteessa niin ottakaa toinen ihminen huomioon ja kuunnelkaa häntä. Puhukaa puhukaa puhukaa jos on paha olo, Älkää hautoko pahoja ja negatiivisia tunteita sisällänne Hakekaa apua ajoissa perheneuvonta palveluista. Ottaka kumppaninne huomioon ja osoittakka hänelle rakkautta ja hellyyttä. Arvostakaa puolisoanne, Älkää olko liian itsekkäitä. Meidänkin liitto olisi ehkä voitu pelastaa jos vaimoni olis suostunut aiemmin jo lähtemään perheneuvontaan.....ja puhunut tunteistaan ja tuntemuksistaan eikä hautonut niitä

Osoittakkaa rakkautta lähimmäisillenne
- kahden lapsen yh isä-

:heart: