Miksi en "osaa" olla äiti tyttärelleni?

Siis meidän (minä ja 4-v tytär) elämä on kuin suoraan jostain kauhujen talosta.
Huutoa, itkua ja hampaiden kiristelyä..

Aamut lähtee aina samalla kaavalla, aamutoimet tyttö vitkastelee päivä menee pelleillessä ja riehuessa päättyen taas iltatoimien vitkasteluun.
Näin lyhyesti siis minun näkemys..

Minä itken iltaisin ja päätän huomenna olla parempi äiti, silti sama show jatkuu taas..

Tuntuu ettei tyttö tottele missään asiassa ja kaikki pitää vetää ihan överiksi.

Koitan kyllä huomioida ja ottaa mukaan puuhasteluihini, mutta...

Vaadinkohan liikoja jos toivoisin että edes yhtenä aamuna aamupala syötäisiin alle puolen tunnin taisteluitta, vaatteet vaihdettaisi ilman ainaista "en osaa". Aamu ilman kakkapylly-juttuja jne?????

Kertokaa mitä ihmettä teen väärin ja miten saisin muutettua itseäni?

Meillä siis useampi lapsi, muut poikia eikä heidän kanssaan samaa ongelmaa..

 

täällä vähän sama vaiva, esikoistytön kanssa pahimmat rytinät, pojat on enkeleitä siihen verrattuna...

 

Kuulostaa tutulta, sillä erotuksella, että minulla lapsi on poika. Ei minulla ja lapsella aina niin aurinkoisia päiviä ole - välillä on myrskytuulta ja myllerrystä. Minäkin usein vannon, että yritän olla parempi äiti, mutta välillä se tunne vain katoaa jonnekin. Koen myös syyllisyyttä siitä millainen äiti olin, kun lapsi oli alle 3v.

 

En tiedä teetkö mitään väärin mutta mulla taas on tuo ongelma pojan kanssa. Tytön kanssa elämä menee kuin unelma. Mä luulen että kyse on luonteestakin, toiset vaan on tollaisia ja toiset ei.

 

Tjaa, meillä sama ongelma 4v. pojan kanssa. Itse tulkitsen, että on enemmän virikkeiden tarpeessa ja kotihoito ei riitä, turhautuu ja alkaa shownsa. Hän aloittaakin viriketarhassa syksyllä.

 

emmä osaa auttaa,oon samassa tilanteessa samaikäisen tytön kanssa.joka ilta päätän että huominen on parempi,mutta...no oisko hitusen rauhottunu nyt kevään aikana,talvi oli ihan järkyttävää.en hurjimmissa kuvitelmissani voinut kuvitella että elämä oman lapsen kanssa voisi olla sellaista.ja joka asia päätty loppujen lopuks mun huutamiseen.

 

lohdullista kuulla etten ole ainoa..

Silti tuntuu niin äärettömän pahalle kun päivät toisensa jälkeen on yhtä taistelua.

Neuvolassa koitin vähän ohimennen ottaa puheeksi - en arkana kehtaa kaikesta siellä puhua- todettiin vain että hyvä äiti olen silti kun lapsi on niin tasapainoisen oloinen ja kehitys ym kohdillaan..
Pitäis kai uskaltaa kertoa ja puhua siellä enemmän.. Jos olis jotain ratkaisuja.. Muita kuin se sosiaalityöntekijä josta viimeksi alkoi heti puhumaan...

 

Uhman voi aina heittää turvalliseksi vastaukseksi.
Tai sitten voi pohtia sitä, mitkä ovat odotuksesi.
Jos sitä vaikka jotenkin alitajuisesti tyttäreltään odottaa,
että olisi kuin peiliin katsoisi.
Ja sitten voikin käydä niin, että temperamentit onkin ihan eri
sorttia ja elämä on niin kauan jatkuvaa taistoa, kunnes asian hyväksyy
ja lakkaa olettamasta.
En sano, että tekisit mitään väärin, mutta itse sorruin tyttäreni kanssa
joihinkin perusoletuksiin, joiden tiedostaminen teki elämästä kummasti
kivempaa molemmille.

 

kuulostaa 4v uhmaiältä. meillä helpottu ku alko oleen 5-6v. ainakin vaikeat påivät harvenivat. Tiedän, raskasta se on välillä vaikeasti käyttäytvän lapsen kanssa. jotkut yksilöt vain ovat eri luontoisia. luulen että sukupuolella ei paljoakaan merkitystä. meillä pojat käyttäytyneet noin. voimia, lapsi kasvaa ja kehittyy kokoajan. t( toivottavasti helpompaan suuntaan)

 

Mulla moista sotaa 2½v pojan kanssa. Meillä myös 4v tyttö, mut on hyvinkin järkevä ja fiksu noin enimmäkseen.

 

Nautitko sa tyttaresi seurasta oikeasti? siis muulloin kuin pakollisten aamutouhujen ym. aikaan. Ma olen sita mielta, etta lapsilta saa moninkertaisena takaisin sen minka heille antaa. Lapsi vasitoaa niin herkasti, oletko sa hanen asioista ja seurasta aidosti kiinnostunut.

 

Tjaa, meillä sama ongelma 4v. pojan kanssa. Itse tulkitsen, että on enemmän virikkeiden tarpeessa ja kotihoito ei riitä, turhautuu ja alkaa shownsa. Hän aloittaakin viriketarhassa syksyllä.

Jaa meillä lapset päiväkodissa ja silti pojan kanssa tollasta. Että en jaksa uskoa että olis virikkeiden puutteesta kyse. Ja sinähän voit itse järjestää pojalle niitä.

 

Miellä taas 5-6v oli pahin aika kaikista.

Ei ole lapsen sukupuolesta vaan luonteesta kiinni. Teillä on joko täysin erilaiset tai täysin samanlaiset luonteet Molemmissa yhtälöissä on vaikeutensa.

Meillä jostain syyystä toimii vain se, että kiehahdan kunnolla itsekin. Totta kai myös keskustellaan paljon normaalitilanteessa ja kun ollaan rauhoituttu, mutta vain armeija- komennus toimii. Samoin säännöt pitää olla tosi tiukat ja tinkimättömät. Lapsi on erilainen kuin sisaruksensa, kokeilee rajojaan koko ajan. Jos raja jossain kohdin siirtyy tuumankin, hajoaa tekeminen heti kiukuksi.

 

Nautitko sa tyttaresi seurasta oikeasti? siis muulloin kuin pakollisten aamutouhujen ym. aikaan. Ma olen sita mielta, etta lapsilta saa moninkertaisena takaisin sen minka heille antaa. Lapsi vasitoaa niin herkasti, oletko sa hanen asioista ja seurasta aidosti kiinnostunut.

Omasta mielestäni kyllä.
Siis koitan tosiaaan -vaikka siis onkin muitakin lapsia- viettää aikaa hänen kanssaan, siis ihan kahden keskistä aikaa.
Piirrustuksista kyselen jne, näin esimerkiksi.

Tosin viimeksi kun huonostä käytöksestä puhuttiin hän kertoi tekevänsä tyhmyyksiä siksi ettei päässyt pikkuveljensä synnytykseen mukaan.. (siis ihan "tositoimiin" )
Mutta "ongelma" on se että ko. käytöstä on ollut jo ennen pikkuveljen syntymää, eli ihan täysin en mustasukkaisuuden piiriinkään pistäisi..

Se mitä nimim.noh tuossa edellä mainitsi noista perusoletuksista.. En mielestäni oleta mitään - ehkä ne oletukset on siis vielä alitajuntatasolla..?

Syksyllä alkaa srk:n kerho, ehkä sitten tulee niitä virikkeitäkin enemmän ja sitä kautta rauhottuu tilanne.
Jotenkin vain toivoisin että rauhoittuisi jo ennen sitä.

 

Lapsesi selvästi kaipaa ystäviä ja virikettä, saako hän sitä tarpeeksi kotoa?

 

meillä ei oo ongelmia, mutta ollaan tarkkoja päiväunista, riittävän pitkistä yöunista, siitä että pidetään välillä välipäiviä hoidosta jos näyttää liian raskaaksi menevän (lapsistahan näkee kun ne alkaa muuttua levottomiksi ja ressisiksi). Riittävästi läheisyyttä ja yhdessä oloa. Lapset purkavat pahaa oloa jos on ainainen kiire, ei koe saavansa riittävästi huomiota ja läheisyyttä. Meillä ainakin lapset alkaa reagoida jos tulee liikaa kiirettä ja liian vähän yhteistä aikaa. Enemmän läheisyyttä, halauksia, lungimpaa arkea ja sillä tilanne korjaantuu ja aamut taas sujuu.

 

Samaa tuskaa. Ei joka päivä, mutta liian usein. Pitäis vaan jaksaa kai uskoa siihen, että tää on joku vaihe...ja nähdä niitä hyviä asioita. Ihana reipas tyttöhän hän useimmiten jaksaa olla. :heart:

 

Meillä tyttö 5 ½ vuotta ja kauhea sirkus joka päivä. On vilkas luonteeltaan, ei ole IKINÄ hetkeäkään hiljaa eikä paikallaan. Jossain vaiheessa mulla palaa kiinni siihen apinatouhuun ja että mitään ei tehdä nätisti pydettäessä.

Syöminen kestää ja kestää ja jatkuva selitys päällä, vaikka joka päivä sanotaan, että ruokapöydässä keskitytään nyt syömiseen, eikä selventämisen. Jatkuvaa kitinää joka asiasta ja jankkaamista ja vinkumista. Uhmaa ja tahtoa on ennemmän kuin laki sallii. Valikoiva kuulokin vaivaa.

Meillä siis 3 lasta, nuorin vauva. Vauvan myötä tuo keskimmäisen sirkus vain yltyi, vaikka mielestäni saa paljon huomiota ja "omia juttuja" tehdään tytön kanssa. Pihalla on myös paljon ikäisiään kavereita jne.

Minulla myös huono omatunto jatkuvasta räyhäämisestä, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä kilahdan taas...

 

Lapsesi selvästi kaipaa ystäviä ja virikettä, saako hän sitä tarpeeksi kotoa?

No käydään kyllä päivittäin puistossa, tosin siellä ei aina ole samanikäistä leikkiseuraa, mikä kyllä säälittää minua koska tuon seurankaipuun olen huomannut itsekin.
Ja siis syksyllä aloittaa kerhon.

Muuten koitan tosiaan arjen puuhiin ottaa mukaan eli ei "jää yksin" kotona jos ei halua esim. legoilla leikkiä rauhassa..

 

just ku mun 3,5 v tyttö. samaa taistelua.

 

meillä ei oo ongelmia, mutta ollaan tarkkoja päiväunista, riittävän pitkistä yöunista, siitä että pidetään välillä välipäiviä hoidosta jos näyttää liian raskaaksi menevän (lapsistahan näkee kun ne alkaa muuttua levottomiksi ja ressisiksi). Riittävästi läheisyyttä ja yhdessä oloa. Lapset purkavat pahaa oloa jos on ainainen kiire, ei koe saavansa riittävästi huomiota ja läheisyyttä. Meillä ainakin lapset alkaa reagoida jos tulee liikaa kiirettä ja liian vähän yhteistä aikaa. Enemmän läheisyyttä, halauksia, lungimpaa arkea ja sillä tilanne korjaantuu ja aamut taas sujuu.

Voi kun näimä auttaisivakin. Tosiasiassa lapset vaan ovat erilaisia ja toiset haastavat vanhempiaan koko ajan, toiset taas eivät. Meilläkin näin, kaksi aivan erilaista lasta, joita kasvatettu ja hoidettu samoilla periaatteilla.

 

Meillä on 4v poika ihan samanlainen. On kyllä hoidossa päivät. Meille on vauva tulossa pian. Mä uskon ainakin, että kyseessä joku kausi ja tietenkin reagoi vauvan odotukseen/tuloon.

 

Nautitko sa tyttaresi seurasta oikeasti? siis muulloin kuin pakollisten aamutouhujen ym. aikaan. Ma olen sita mielta, etta lapsilta saa moninkertaisena takaisin sen minka heille antaa. Lapsi vasitoaa niin herkasti, oletko sa hanen asioista ja seurasta aidosti kiinnostunut.

Näin itsekin ajattelin.

"aamutoimet tyttö vitkastelee "

Jos teillä on kiire, laita herätys aiemmin. ?

"Tuntuu ettei tyttö tottele missään asiassa "

Missä asioissa, kerro esimerkki? Miten pyydät, kerrotko etukäteen mitä aiotte tehdä, vai tuleeko kaikki muutokset lapselle yllätyksinä?

"Koitan kyllä huomioida ja ottaa mukaan puuhasteluihini, mutta"

Menetkö itse mukaan lapsen puuhasteluihin? Huomioitko häntä ihan omana itsenään, oletko kiinnostunut siitä mitä mieltä hän on? Kyseletkö ja kuunteletko myös? Koittakaa löytää joku yhteinen kiinnostus tai tekemisen / ihmettelyn aihe. Miten tyttö käyttäytyy jos pääsee vain äidin kanssa vaikkapa "ostoksille"? Rauhoittuisiko, jos saa äidin hetkeksi vain itselleen?

Lapsen aiheettomillekin kiukunpuuskille on aina aihe, sen lapsen mielestä joku ihan päivänselvä syy. Koita asettua sen lapsen asemaan, vielä enemmän.
Syy kiukulle voi tulla vaikka siitä, että sanot aamupöydässä että "syös nyt puuros". Lapsi hidastelee, leikki lusikalla että kuinkas päin tätä tänään pitäisin, mutta aikuinen ei halua odottaa ja sanoo "vai pitääkö sinua syöttää". -> jo tämä voi saada aikaan napinan, lapsi pitää täysin vääryytenä moista kommenttia, hänhän oli juuri aikeissa syödä ja sitten tullaan tuputtamaan syöttämistä ihan kuin olisin pieni vauva. Kyllä minä osaan kun annat ensin yrittää millaisena sinä oikein minua pidät??. Ja sitten suututaan...

Lapsi on niin mustavalkoinen.

Koita keksiä vielä enemmän jotain, missä pääsisit lasta kehumaankin, ettei päivät olisi perätysten yhtä taistelua? Tsemppaaminen saa lapsenkin yrittämään enemmän.

 

No ehkä tää on jotain vaihetta, tai temperamenttiä.. Tosin ollaan molemmat aika helposti keittävää tyyppiä kai..

Ehkä se helpottuu ajan kanssa.. Jotenkin näinä hetkinä ei vain "jaksaisi" odottaa sitä ajan kulumista..
Ehkä minäkin siis olen kuitenkin hyvä äiti vaikkakin hullunpuoleinen (ainakin itsestä tuntuu)..

Tsemppiä siis kaikille muillekin jotka tuskailee samankaltaisissa tilanteissa.
Kiitos kommenteista, tosiaan kuten jo sanoin, huojentavaa etten ole ainut.. :flower:

 

Mulla ja 9-vuotiaalla pojalla jatkuvaa sovittelua. Ollaan liian samanlaisia, ja tiedetään siksi juuri, mikä toista eniten ärsyttää.