Miksi elämä on tällaista?

[vieras]

Olen kahden lapsen kanssa kotona, mies käy töissä. Mieheni on jatkuvasti pahantuulinen, työssä kauhea stressi, ja mies ei viihdy tässä meidän nyk. asunnossa, mutta meillä ei toistaiseksi ole varaa muuttaakaan. Töissäänkään hän ei viihdy, ja sen takia jatkuvasti todella kiukkuinen.

En enää jaksaisi, kun hän purkaa jatkuvasti pahaa oloaan muhun. En muista koska viimeksi olisi sanonut mulle jotain nätisti, tai meillä olisi ollut kiva viikonloppu tai ilta. Iltaisin kun hän tulee töistä, saan varoa sanojani, ja mieluiten olla ihan hiljaa, sillä kun jotain sanon, saan ilkeän naljailun tai v*ttulun takaisin.

Esim, jos sanon "arvaa mitä tapahtui?" innostuneena jostain, mitä on tapahtunut esim. lasten kanssa, niin hän vain sanoo v*ttuilevaan sävyyn "no mistäs mä nyt arvaisin." siis tiettyyn halveksivaan sävyyn, pilaten toisen innostuksen. Samoin jos ehdotan jotain, hän vain murahtaa. Ei ikinä halua esim. jutella mun kanssa, lähteä koko perheen kanssa kävelylle, syödä yhdessä, katsoa tv:tä yhdessä lasten nukahdettua... katsoo kaiket illat telkkua ja kun mä menen nukkumaan, ei halua tulla mun kanssa makkariin vaan jää telkkuhuoneeseen ja tulee joskus mun nukahdettua. Hyvän yön suukkoa ei saa vaikka pyytää, ei halausta, ei edes ystävällistä sanaa. Jaksan aina jonkin aikaa tätä, ja sitten räjähtää, ja riidellään ja tilanne menee vielä kurjemmaksi. Aina kun on riidelty, syy on mussa, ja saan anella anteeksi antoa että voitais elää edes suht normaalisti. Hän esim. kaatoi mut lattialle ja sekin oli mun syy kun en ollut hiljaa jne. Siis kaikki aina mun syytä ja hän sanoo ettei ole onnellinen eikä jaksa esittää kotona kun on väsynyt.

Mutta kun mäkin olen väsynyt. En jaksa enää kun en saa mitään ystävällistä sanaa koskaan omalta mieheltäni. Mun henkireikä on toiset äidit puistossa tai kaupan tädit, jotka on mun ainoita kontakteja pienten lasteni lisäksi. Ei taida puolituttu äiti puistossa tietää että hänen ystävällinen moikkauksensa tai pari sanaa jotka vaihdetaan voi olla mulle päivän kohokohta

 

[äö]

No voi, miehelläsi taitaa olla jonkinmoinen kriisi. Se voi mennä ohikin, jotenkin. Toisaalta voisit kertoa hänelle näistä aatoksista ja voisitte yhdessä miettiä, mikä auttaisi...

 

[vieras]

Kuvaus + kaatoi lattialle? Olisin lähtenyt jo ajat sitten.

 

[Smeagol]

onko hän ollut aina tuollainen? niin että onko miehessäsi jotain positiivista minkä takia jaksat olla hänen kanssaan?

 

[vieras]

Eikö miehesi voisi etsiä uutta työtä tai mennä opiskelemaan kiinnostavaa ammattia? Lattialle kaataminen ei kuulosta hyvälle.. :/

 

[ota puheeksi]

Olen samaa mieltä! Joskus kun lapset nukkuu ota puheeksi ja kerro että sinusta tuntuu pahalta! Olen kokenut vähän samaa. Älä missään tapauksessa katsele tuollaista alistamista pitkään koska kohta et enää jaksa! Koita siis saada puhuttua ja kerrottua että sinulla on paha olla kun hän ei välitä! Viimeinen keino on että haette ammattiapua jossa voi keskustella mutta ymmärrän toki että se ei heti tule mieleen Koita pitää itsesi kunnossa ja keksi keinoja jotka sinua piristävät, lapset ovat ainakin tärkein asia joka pistää jaksamaan läpi harmaan kiven! Tsemppiä ja kevään odotusta

 

[vieras]

keskustelu täällä ei paranna suhdettanne yhtään, miehesi kanssa sun täytyisi keskustella. sinä voit muuttaa vain itseäsi, ja tässä tilantessa muutu aktiivisemmaksi. hanki hyvää oloa muualta, tee asioita joista pidät. ei mitään pettämistä, vaan muuta mukavaa, lasten kanssa tai ilman. kyläile, matkustele, ala harrastaa, ala opiskella, mene töihin jne. tee joku radikaali muutos niin, että miehesikin huomaa sen. lopeta nalkutus ja valitus (jos niin teet) ja osoita, että olet itse oman onnesi herra.

kun miehesi tämän huomaa, voi tulla kriisi, mutta se on vain hyvästä.

sitten teette uudet pelisäännöt suhteelle... miehesi alkaa harrastaa (yksin tai teidän kanssa) ja purkaa stressiä aktiivisesti. tv kiinni kun olette yhdessä iltaisin, tai katsotte sitä yhdessä kun lapset nukkuu. pois tietokoneelta myös yhteisellä ajalla. joka ilta yhteinen ilta-ateria, jossa jutellaan päivän asioita. lenkille yhdessä, pihalle yhdessä tai vaikka isä toisen lapsen kanssa jne.

mieti haluatko pitää suhteessa tällaisen vapaamatkustajan, jolla on lupa kylvää pahaa mieltä ja eripuraa vain siksi että on se joka tuo rahaa talouteen... tätä mieti sitte, jos mikään ei muutu.

 

[äiti]

kuin mun mies.

passitin eron uhalla lääkäriin.

kilpirauhasen vajaatoiminta,keliakia ja näistä seuranneesta väsymyksestä tullut jo masennus kun mikää ei suju ja kaikki raskasta.


nyt lääkitys ja ruokavalio ok alkaa palailla "elävien" kirjoihin.

hän oli kanssa aina niin vmäinen ettei tosi. jälkeen päin kun kävimme terapiassa kertoi kokeneensa vastaamisen ylivoimaiseksi ja ei enään osannut kuin ärjyä ja hermostua normista arjen kannssa käymisestä.

 

[kohtalotoveri]

Meillä on myös tuollaista. Mies syyttää stressaavaa työtä ja meidän lapsia(!!). Ei kuulemma jaksa kuunnella tätä huutoa kotona (2v ja 3kk).
Olen yrittänyt puhua asiasat, mutta ei vielä ainakaan ole tapahtunut mitään positiivista asian suhteen.
En tiedä kauanko jaksan enää tällaista "suhdetta".

 

[Laiti]

Tavallaan ymmärrän miehesi käytöstä. Meillä oli vähän aikaa sitten vastaava asetelma, mutta toisinpäin. Minä kotona kahden lapsen kanssa, mies töissä. Ja se olin minä joka oli koko ajan pahalla päällä, käyttäydyin juuri kuten kuvailit miehesi tekevän. Syynä minun kiukkuun ja pahaan oloon tyytymättömyys asuntoon ja työ, johon en halua enää äippäloman jälkeen palata. Kaikki tuntui kaatuvan päälle, ja keneen muuhun sitä purkaa pahaa oloaan ku siihen kaikkein rakkaimpaan.

Me alettiin sitten selvitellä asioita, minä olen nyt hakenut kouluun uudelle alalle ja irtisanoutunut. Vaihdettiin myös asunto, jouduttiin ottamaan tosi iso laina, mutta se kannatti! Nyt perhe-elämä menee paljon paremmin. Suosittelen, että yritätte saada hiertävät olosuhteet kuntoon! Voisiko työtä vaihtaa? Oletteko aivan varmoja ettei teillä ole varaa mukavampaan asuntoon?

 

[LisaMarie]

Tuntuu pahalta kuulla tämä, mutta elämä on sellista, koska siedät sen. Mies on huomannut, että sinua saa käyttää roskiksena ja pahan olon pusrkaa sinuun, joten ei ole tarvetta hakea muita kanavia.

 

[ap]

ei hän aina ole ollut tuollainen, osaa hän olla todella ihanakin, siksi kai häntä rakastankin.
En nalkuta, se on ennemminkin mieheni joka nalkuttaa. Hänelle on todella tärkeää että koti on todella tip top kunnossa, ja vaatii siis minulta todella suurta tarkkaavaisuutta päivän aikana että siivoan kaikki lasten jäljet, ja imuroin melkein päivittäin ainakin eteisen, kun lapset tuovat hiekkaa sisälle. Siivoan oikeasti välillä ihan hulluna että mieheni olisi tyytyväinen, kuopus kantoliinassa tai repussa luuttuan paikkoja että hän olisi tyytyväinen.

Tiedän että olen itse hyvin epäsiisti, ja mieheni nalkuttaa asiasta. Siksi yritänkin siivota niin kovasti ,että hän olisi tyytyväinen. Olen luopunut omista harrastuksistani ja ystävien tapaamisesta koska en yksinkertaisesti jaksa. Olen niin lopussa, ja toisaalta en jaksa sitä tappelua jos yritän johonkin lähteä. Olen miehelle suonut hänen harrastuksensa ja menonsa että hän olisi paremmalla tuulella (mies käy n. kerran viikossa urheilemassa ja välillä kaverien kanssa kaljalla tms) Kuopus vasta 2 kk joten mä en senkään takia pääse oikeastaan minnekään,mutta en myöskään jaksa edes yrittää lähteä.

Joskus aikoja sitten yritin kutsua meille mun ystäviä mutta mies ei tykkää heistä melkein kenestäkään, ja en jaksa tapella asiasta. Sen takia meillä käy lähinnä miehen ystävät ja sukulaiset. Ainoita hetkiä kun hän puhuu mulle nätisti onkin se, kun vaikka hänen sukulaisensa tai kaverinsa ovat täällä, haluaa kai heille antaa kuvan että meillä olisi asiat hyvin?

Mun kavereille hän on samanlainen kuin mulle, eli tiuskii ja ei vastaa, murjottaa ja suuttuu jokaisesta pikkuasiasta.

Olen joskus niin poikki. Tähän tilanteeseen, jatkuvaan siivoamiseen (vaikka oikeassahan mies tässä on) ja lasten hoitoon (esikoinen 2 v pahimmassa uhmaiässä ja välillä molemmat lapset itkevät yhtä aikaa ja olen todella kädet täynnä töitä) . Olen vain niin poikki ettei huvita edes lähteä mihinkään kavereita tapaamaan vaikka pääsisinkin. Ehkä sitten kun kuopus on vähän vanhempi. En tiedä. Jotkut harvat kaverit jaksavat käydä täällä esim silloin kun mies on poissa, ja he ovat mulle myös henkireikä. Monet kaverini eivät jaksa meille asti raahautua oikeastaan koskaan, kun mäkään en lähde heidän luokseen. Ymmärrettäväähän sekin on.

Olen suostunut oikeastaan kaikkeen mitä mies on ehdottanut että sopu säilyisi. Esim. asuinpaikan suhteen, lasten kasvatuksen suhteen, mun kotonaolon suhteen, sisustuksen ja rahan käytön suhteen, siisteystason suhteen... en enää tiedä mitä voisin tehdä toisin että mieheni olisi mulle ystävällisempi.

Esim mitkä tahansa perhejuhlat, niin hän ei suostu siihen että kutsuttaisi mun kavereita tai sukulaisia, kuin pari tiettyä. Vähän aikaa sitten kuopuksen ristiäisissä oli 12 hänen sukulaista tai kaveriaan ja 2 mun....

Samoin lasten kummeina on vain hänen puolen sukua/kavereita. Mun kavereista kukaan ei kelpaa hänelle ja olen yrittänyt siis säilyttää sovun keinolla millä hyvänsä.

Olen hänelle yrittänyt puhua tästä vaikka kuinka monta kertaa. Kerään voimia ja rohkeutta ja mietin miten sanani asettelisin. Yleensä hän sanoo ettei häntä huvita puhua, ja keskustelu tyrehtyy alkuunsa. Lisäksi olen itse niin väsynty että menen tosi aikaisin nukkumaan (lapset herättää yöllä monta kertaa ja heräävät aamula aikaisin) etten juuri valvo lasten mentyä nukkumaan.

Joskus kun tästä on päästy edes aloittamaan puhe, hän kiihtyy tosi helposti ja alkaa huutaa mulle. Sanon että rauhoitu ja puhu hiljempaa, mutta hän sanoo ettei voi sille mtiään kun mä en vain tajua yksinkertaisia asioita niin ei mun kanssani voi jutella. Olen kai vain niin tyhmä ja yksinkertainen ihminen. Hänen mielestään olen tosi rasittava, kun kuulemma juutun yhteen ajatukseen enkä pääse siitä eteenpäin. Lisäksi hänellä on tapana kesken keskustelun huutaa mulle "ole hiljaa" ja sen jälkeen EN SAA puhua enää mitään. Näin jää kaikki kesksutelut kesken. Ja auta armias, jos yritän sen jälkeen vielä puhua. Ollaan sovittu, että koska häneltä menee maltti niin helposti, niin mun pitää oikeasti kunnioittaa tuota ole hiljaa -sääntöä.

Sitten ei oikein saada ikinä asioista puhuttua.

 

[voi ei]

Miksi ihmeessä suostut kaikkeen tuohon? En voi ymmärtää... Kohta miehesi on saanut sinut niin pieneen tilaan, ettet voi enää liikkua tai hengittää. Sinulla täytyy olla aika heikko luottamus itseesi, kun annat hänen kohdella itseäsi noin. Sääli ja empatia herää. Hae jostain keskusteluapua, jotta voisit nähdä tilanteen jostain toisesta näkökulmasta!

 

[ap]

Meillä on myös tuollaista. Mies syyttää stressaavaa työtä ja meidän lapsia(!!). Ei kuulemma jaksa kuunnella tätä huutoa kotona (2v ja 3kk).
Olen yrittänyt puhua asiasat, mutta ei vielä ainakaan ole tapahtunut mitään positiivista asian suhteen.
En tiedä kauanko jaksan enää tällaista "suhdetta".

voi ei, kuulostaa todella tutulta. mies ei kans yhtään kestä lasten itkua, huutoa, uhmaa, vaan joko käskee mun lähteä lasten kanssa pihalle tai hän huutaa ja pistää ronskisti esikoisen kuriin.

oletteko te saaneet kuitenkin puhuttua asiasta?

 

[ap]

Meillä on myös tuollaista. Mies syyttää stressaavaa työtä ja meidän lapsia(!!). Ei kuulemma jaksa kuunnella tätä huutoa kotona (2v ja 3kk).
Olen yrittänyt puhua asiasat, mutta ei vielä ainakaan ole tapahtunut mitään positiivista asian suhteen.
En tiedä kauanko jaksan enää tällaista "suhdetta".

voi ei, kuulostaa todella tutulta. mies ei kans yhtään kestä lasten itkua, huutoa, uhmaa, vaan joko käskee mun lähteä lasten kanssa pihalle tai hän huutaa ja pistää ronskisti esikoisen kuriin.

oletteko te saaneet kuitenkin puhuttua asiasta?

Oon myös ehdottanut pari tms terapiaa vaikka kuinka monta kertaa, mut hän ei suostu ees harkitsemaan. En saa kuulemam puhua ongelmistamme ulkopuolisille (en tässä kerrokaan kaikkea) mutta en oikein tiedä mtiä tekisn.

Neuvolassa kysytään synnytkysen jälkeen kyselykaavakkeella maennuksen oireita, ajattlein vasta ihan rehellisesti tällä kertaa, esikoisen jälkeen valehtelin. Ehkä siitä sitten alkaa keskusettulu. tai sitten ei. olen yrittänyt asiasta puhua mutta neuvolan täti vaihtaa puheenaihetta.

 

[LisaMarie]

Miksi ihmeessä suostut kaikkeen tuohon? En voi ymmärtää... Kohta miehesi on saanut sinut niin pieneen tilaan, ettet voi enää liikkua tai hengittää. Sinulla täytyy olla aika heikko luottamus itseesi, kun annat hänen kohdella itseäsi noin. Sääli ja empatia herää. Hae jostain keskusteluapua, jotta voisit nähdä tilanteen jostain toisesta näkökulmasta!

Nii i. Samaa mä mietin, miksi joku suostuu tuommoiseen.
Ja sitten muistan, että olen itsekin suosutnut, 17 vuotta. Ja sitten kertakaikkiaan loppui tila hengittää ja oli vähällä tulla ruumiita.
Mutta mulla ei herää enää sääli, mulla herää rätymys, miksi ihmiset ei näe tilaansa, ennen kun käsissä on katastrofi? Vaikka muut yrittää kertoa, että tuo ei ole normaalia, vaikka sitä näkee peilejä lehtien lööpeissä ja keksustelupalstoilla, sitä vaan taivastelee, että "mä en ikiä suostuis tuommoiseen" ja omalla kohdalle ne jutut on aina vaan yksittäisiä ja ei niin vakavia. Kunes se paska leviää käsiin.
Se alkaa pikkuhiljaa, salakavalasti, hiipimällä ja sitten siinä on niin syvällä, ettei paluuta ole. Alkaa tuntea, että itse ei voi vaikuttaa mihinkään, muuttuu uhriksi. Ilmiölle on nimi, lähjeisriippuvuus. Ja yllättävän moni elää niin. Siksi se kai onkin niin helppoa jatkaa, kun samalla tavalla elää moni muukin, uskoen kokoajan että meillä menee oikeasti paremmin kun meillä on...no, mitä kenelläkin on. Meillä oli seksi. Pakko meillä oli hyvin mennä, kun oli mahtavaa seksiä, jonka aikana sain kokea olevani maailman kesikipiste.

 

[ap]

Meillä on myös tuollaista. Mies syyttää stressaavaa työtä ja meidän lapsia(!!). Ei kuulemma jaksa kuunnella tätä huutoa kotona (2v ja 3kk).
Olen yrittänyt puhua asiasat, mutta ei vielä ainakaan ole tapahtunut mitään positiivista asian suhteen.
En tiedä kauanko jaksan enää tällaista "suhdetta".

voi ei, kuulostaa todella tutulta. mies ei kans yhtään kestä lasten itkua, huutoa, uhmaa, vaan joko käskee mun lähteä lasten kanssa pihalle tai hän huutaa ja pistää ronskisti esikoisen kuriin.

oletteko te saaneet kuitenkin puhuttua asiasta?

sori kirj. virheet, esikoinen tässä sylissä koko ajan...

mutta niin, millähän tuon miehen saisi terapiaan tai lääkärille mahdollisen masennuksen selvittämiseksi?

Itselläkin pinna välilä tosi kireällä kun nukunkin niin vähnä ja olne väsynyt, tuntuu että tulee lapsillekin tiuskittua turhaan. Tai siis esikoiselle. Tänään esikko ei nukkunut päikäreitä ja siksi kiukuttelee koko ajan ja mula meinaa mennä senkin takia hermot. ja pelkään iltaa ihan kauhuissani. jos lapsi kiukuttelee, mies tulee olemaan todlela vihainen ja lapsen nukkumattomuus on mun syytäni hänen mielestään, vaikka kaikkein yritin ja yli tunnin nukutin, mut kun kuopuistakin pitää välillä syöttää....
siis ei tuo 2 v aina nuku päikkäreitä, vaikka niitä tarvitsisikin. mutta ei se mitään. se vaan nyppii kun mies syyttää siitä mua.
tiedossa vamraan taas aika hieno ilta meillä...

useat kotiäidit odottaa että mies tulisi töistä kotiin. mä taas pelkään sitä ja toivn että jäisi ylityöhän ja tulis mahd. myöhään. vaikka toisalta toivon etä tulisi ja auttaisi vähän lasten kanssa, mutta kun saan vaan niin paljon p*skaa niskaani kun jän tulee että en milläään jaksaisi. Olen vaan niin väsynyt.

Meilä siis sellainen työnjako, että mä herään lasten itkuihin yöllä ja samoin nousen aamulla heidänkanssaan. vkoloppuisin mies joskus nousee esikoisen kanss,a mutta ei ole viime aikonan jaksanut. ja etenkin jos ja kun me riidellään viikonloppuna, mies ei silloin auta yhtään lasten kanssa.
Oon myös ehdottanut pari tms terapiaa vaikka kuinka monta kertaa, mut hän ei suostu ees harkitsemaan. En saa kuulemam puhua ongelmistamme ulkopuolisille (en tässä kerrokaan kaikkea) mutta en oikein tiedä mtiä tekisn.

Neuvolassa kysytään synnytkysen jälkeen kyselykaavakkeella maennuksen oireita, ajattlein vasta ihan rehellisesti tällä kertaa, esikoisen jälkeen valehtelin. Ehkä siitä sitten alkaa keskusettulu. tai sitten ei. olen yrittänyt asiasta puhua mutta neuvolan täti vaihtaa puheenaihetta.

 

[ap]

Miksi ihmeessä suostut kaikkeen tuohon? En voi ymmärtää... Kohta miehesi on saanut sinut niin pieneen tilaan, ettet voi enää liikkua tai hengittää. Sinulla täytyy olla aika heikko luottamus itseesi, kun annat hänen kohdella itseäsi noin. Sääli ja empatia herää. Hae jostain keskusteluapua, jotta voisit nähdä tilanteen jostain toisesta näkökulmasta!

Nii i. Samaa mä mietin, miksi joku suostuu tuommoiseen.
Ja sitten muistan, että olen itsekin suosutnut, 17 vuotta. Ja sitten kertakaikkiaan loppui tila hengittää ja oli vähällä tulla ruumiita.
Mutta mulla ei herää enää sääli, mulla herää rätymys, miksi ihmiset ei näe tilaansa, ennen kun käsissä on katastrofi? Vaikka muut yrittää kertoa, että tuo ei ole normaalia, vaikka sitä näkee peilejä lehtien lööpeissä ja keksustelupalstoilla, sitä vaan taivastelee, että "mä en ikiä suostuis tuommoiseen" ja omalla kohdalle ne jutut on aina vaan yksittäisiä ja ei niin vakavia. Kunes se paska leviää käsiin.
Se alkaa pikkuhiljaa, salakavalasti, hiipimällä ja sitten siinä on niin syvällä, ettei paluuta ole. Alkaa tuntea, että itse ei voi vaikuttaa mihinkään, muuttuu uhriksi. Ilmiölle on nimi, lähjeisriippuvuus. Ja yllättävän moni elää niin. Siksi se kai onkin niin helppoa jatkaa, kun samalla tavalla elää moni muukin, uskoen kokoajan että meillä menee oikeasti paremmin kun meillä on...no, mitä kenelläkin on. Meillä oli seksi. Pakko meillä oli hyvin mennä, kun oli mahtavaa seksiä, jonka aikana sain kokea olevani maailman kesikipiste.

niin. no mä yritän keksiä jotain mitä voisin tilaneelle tehdä, millä saisin miehen puhumaan tai tilanteen muuttumaan. en mä hlaua elää näin.

yksi syy meillä puolestaan voi olla juuri seksin puute, en ole jaksanut viime aikoina oikein innostua asiasta, ei mieskään kllä ole ehdottanut. synnytksen jälkeen olltu vain suuseksiä miehelle, ei vielä yhdyntää. vauva 2 kk.

 

[LisaMarie]

Oon myös ehdottanut pari tms terapiaa vaikka kuinka monta kertaa, mut hän ei suostu ees harkitsemaan. En saa kuulemam puhua ongelmistamme ulkopuolisille (en tässä kerrokaan kaikkea) mutta en oikein tiedä mtiä tekisn.

Tämäkin kuuluu "taudin kuvaan" noissa toimimattomissa suhteissa, joissa toinen on selkeästi alakynnessä. Asiaa pitää salata ja kulissit pitää hinnalla millä hyvänsä ja toinen. Tilan kieltäminen.

 

[kohtalotoveri]

Meillä on myös tuollaista. Mies syyttää stressaavaa työtä ja meidän lapsia(!!). Ei kuulemma jaksa kuunnella tätä huutoa kotona (2v ja 3kk).
Olen yrittänyt puhua asiasat, mutta ei vielä ainakaan ole tapahtunut mitään positiivista asian suhteen.
En tiedä kauanko jaksan enää tällaista "suhdetta".

voi ei, kuulostaa todella tutulta. mies ei kans yhtään kestä lasten itkua, huutoa, uhmaa, vaan joko käskee mun lähteä lasten kanssa pihalle tai hän huutaa ja pistää ronskisti esikoisen kuriin.

oletteko te saaneet kuitenkin puhuttua asiasta?

Joo-o. Tai minähän se lähinnä puhun, mies ei osaa/halua jakaa ajatuksiaan.
Olen ehdottanut terapiaakin, mutta ei suostu. Yksin on vähän vaikeaa yrittää elvyttää syhdetta.