Miksi ekaluokkalaisista tulee yhtäkkiä piruja itse helvetistä?

kaikki lapset olleet ekan luokan aikana oikeita riiviöitä, ei siis koulussa vaan kotona. Kiukkuavat, tappelevat jne ihme asioista. Ja vänkäävät.
Onneksi tietää että tää menee joskus ohi, mutta meille vanhemmille vois keksiä jonkun kivan rohdoksen ettei se tuntuis näin kamalalta.. sellainen kiva pikku lääke mikä tekis olon seesteiseksi vaikka taustalta kuuluis minkälainen möyke vaan

 

esimurkkua tai jotain meillä oli eka kyl ihan ok, mut tokalla alko kauhee kähinä. eskari oli kans paha :|

 

Vai oisko jo ressiä? Siis onhan se kuitenkin pienelle jännää/pelottavaa/väsyttävää aikaa... Meillä jo hoitopäivinä huomaa että pienet kireempiä ku vapaapäivinä...

 

Ei ole onneks näkynyt vielä täälläpäin

 

Se on sitä isoksi kasvamista. Ainakin näin itse päättelen. Ekan alku oli hankalaa, mutta nyt lapsi on tokalla ja niin isoa tyttöä että! Auttaa, tekee, osaa.

 

Meidän vilkeri kun joutuu olemaan 3-5 tuntia hiljaa ja paikoillaan, niin saattaa se sitte kotona vingututtaa. Hirveää vinkumista ja huutoa koulun jälkeen siis piisaa. Sitten, kun on liiat energiat purkanut, menee taas hyvin.

 

Oisko se, että on niin paljon kaikkea uutta mihin täytyy tottua? Ainakin yks ystävä sano, että poika on ollu kans tosi väsyny ja kiukutellukin nyt ekan viikon mitä koulua on ollu.

 

meillä ainakin on osittain näin kun ekaluokkalainen on omassa porukassa todella reipas ja puhelias. mutta vieraassa porukassa ei saa sanaa suustaan. näin ollen koulussa se 4-5 tuntia on yhtä mykkänä oloa ja kun tullaan kotiin se koko 4-5 tunnin hijlaa olo purkaantuu kerralla

 

Väsyttää. Se ekalle luokalle meno saattaakin olla aika rankka, kun joutuu istua paikallaan ja pitää vielä tulla luokkakavereiden kanssa toimeen.

 

Meillä kanssa kotona ekaluokkalainen hirviö-riiviö. Jospa se tästä syksyn mittaan. Edes vähän.

 

Ehkä sitä voisi verrata siihen, että itse sais uuden työpaikan, jossa kaikki ihan uutta ja vaatimustaso kasvanut paljon verrattuna edelliseen duuniin. Kotonakin olisi vaatimustaso kasvanut, vaikka töitä tulee vietyä kotiinkin. Lisätään tähän hormonit (vaikka sitten naisilla PMS/raskaus) sekä fyysiset muutokset ja sosiaalisen piirin muutos yksityiselämässä. Joskus sitä varmaan olisi itsekin kuin arseen ammuttu karhu tuollaisessa sekamelskassa.

MUTTA kun uuteen duuniin tottuu, sosiaaliset suhteet normalisoituvat, kotihommat alkavat sujua rutiinilla, hormonit löytävät tasapainon ja oma jännitys lievittää, alkaakin jo nauttia tuosta kaikesta.

 

ei ole mikään riiviä, todella reipas ja kiltti on. Enkä mitenkään kehuskele, oon vaan todennu, että niin on.

 

*riiviö

 

Meillä ekaluokka meni viä jees mutta toka meni ihan persuuksilleen kun joutu tappelemaan joka asiasta... Nyt kolmonen alko ja välillä takkua mutta, alkaa jo helpottaa koska oon johdonmukainen ja sanojeni takana. Koska pakko välillä vetää rajat niin tiukalle muuten mikään ei mene perille! Nyt oon tyytyväinen ku työt loppu ja kerkeen keskittyä koululaiseen ja uuteen tulokkaaseen 100%. Vihdoin tajusin että ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa siitä vaikka ei aina kaikki meekkään mieltä myöden lapsen kanssa ja että aina ei voi olla kivaa ja äiti paras kaveri ...lapsen täytyy antaa etsiä itseään ja omia juttujaan ilman äitiä ja siitä on niin hankala luopua että toinen kasvaa eikä ole enää vauva että pitää koko ajan yrittää miellyttää. :hug:

 

Juu, se kuuluu ikään. Itse on vaan välistä ihan hermoraunio...

 

Harmaita hiuksia tuli ja paljo viime vuonna eikä oo ees 30 mittarissa vielä. Suunnittelin jo itse meneväni hoitoon että tulen hulluksi muuten!

 

Mistä asioista ne lapset teidän kanssa sitten taistelee? Kun meillä ainakin on ihan tasaisesti mennyt niin että mitä isompia lapset on sitä vähemmän tarvitsee mistään asiasta sanoa.

 

Se ekaluokan alotus on aikasmoinen muutos eskariin/päiväkotiin/kotihoitoon verrattuna. Pitää yhtäkkiä ollakin huomattavasti isompi, osata kaikenlaista ja keskittyä siihen kouluun. Ja huolehtia monista asioista, läksyistä ym. Kyllä se varmasti siihen jaksamiseen ja käytökseen heijastuu. Ja niinhän sitä sanotaan, että se koti on se paras ja turvallisin paikka purkaa sitä stressiä ja kokeilla niitä rajojaan. Jos muualla (koulussa, kavereita kohtaan jne) käyttäydytään riiviön tavoin ja kotona ollaan kuin herranenkelit, silloin on jotain pahasti vialla.

 

no ei meillä ainakaan ole tuollalailla vaikuttanut yhteenkään noista kuudesta

 

Meillä ainakin lähes kaikesta.(siltä ainakin tuntui)Tyttö on eläväinen ja vilkas luonne eikä jaksanut keskittyä mihinkään muuhun paitsi asioihin mikä sitä kiinnosti. Mutta nyt alkaa rauhoittua ja olemaan taas rauhallista sekä kotona että koulussa. Eli tulosta oon saanut aikaan sillä saralla että se kuuntelee mitä sille sanotaan...Pienistä asioista kiinni mutta kyllä kannatti keskustella ja keskustella...kuunnella ja kuunnella...Ja katsoa välillä itseäänkin peiliin! Pitää koputtaa puuta niin ettei tuu rastien kans kotia sit just tänään

 

ei meillä ole oltun mitenkään erilaisia ekaluokalla. tarhasta oli jouhevaa siirtyä kouluun ongelmitta.

 

Meillä ainakin lähes kaikesta.(siltä ainakin tuntui)Tyttö on eläväinen ja vilkas luonne eikä jaksanut keskittyä mihinkään muuhun paitsi asioihin mikä sitä kiinnosti. Mutta nyt alkaa rauhoittua ja olemaan taas rauhallista sekä kotona että koulussa. Eli tulosta oon saanut aikaan sillä saralla että se kuuntelee mitä sille sanotaan...Pienistä asioista kiinni mutta kyllä kannatti keskustella ja keskustella...kuunnella ja kuunnella...Ja katsoa välillä itseäänkin peiliin! Pitää koputtaa puuta niin ettei tuu rastien kans kotia sit just tänään

näin just!! Mullakin vilkas poika, mutta ollut aina hoidossa jne koulussa reipas ja kuuntelevainen jne, mutta kotona sit purkautuu aivan kaikki.
Ja kyllä se ottaa voimille! Varsinkin kun isoveli tuppaa sit ärsyttään tahallaan kun toisella on jo valmiiksi ikävä olla.
Mä revin välillä hiuksiani ja huudan, ja siitäkös poika innostuu lisää kiukkuumaan.
Mut aina ei vaan jaksa olla viilipytty.

 

Meilläkin ekaluokkalainen purkaa kaikki tunteensa kotona. Suurimmaksi osaksi kiukuttelemalla ja huutamalla.

Mä ajattelen asian niin, että olen niin tuttu ja turvallinen aikuinen. Minulle uskaltaa näyttää kaikki tunteet ja silti minä rakastan ja halaan tuota ihanaa/kamalaa riiviötä.
Koulussa kuitenkin joutuu paljon hillitsemään itseään jo pelkän tunnin aikana. Onhan 45 min pitkä aika keskittyä.

 

Siis voi ei, ma luin ton alotuksen kahteen kertaan noin, mun tossa alla.
Miksi ekaluokkalaisilta tulee yhtäkkiä pieruja ihan helvetisti?

Mut asiaan, luultavasti se on sellaista isoksi kasvamisen vaihe ja sitä on kuitenkin niin paljon osotettu ja jännitetty, et sit kun tuo koulu alkaa ja huomaa sen olevan ok, lapsi vähän rentoutuu ja tulee tätä ylivilkkautta hetkellisesti.

 

Meillä tuo alko jo kesällä. Aivan jäjetöntä vääntöä kaikesta.. Siskon kaa tapellaan kaikesta, poljetaan jalkaa, paiskotaan ovia. Mikään ei ole hyvä.
Odottelen josko tää menis mahd pian ohi. Alkaa oma nuppi sanoo poks. :/