Miksi ei ilokaasua ponnistusaikana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kertokaas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kertokaas

Vieras
Mulla oli synnytyksessä ainoa kivunlievitys ilokaasu ja pärjäsin sillä hyvin. Se vietiin kuitenkin ponnistusvaiheessa eikä tarjottu mitään tilalle ja kivun takia ponnistus pitkittyi jonka vuoksi päädyttiin sitten imukuppiin joka oli ilman kivunlievityksiä melko järkyttävä kokemus. Miksi sitä ilokaasua ei voisi ponnistaessa käyttää? Mitä vaihtoehtoja ponnistusvaiheen kivunlievitykseen on?
 
Ilokaasun teho perustuu siihen, että sitä hengitetään ja sitä et voi ponnistaessa käyttää, koska ponnistaessa nimenomaan pitäs pitää se ilma siellä keuhkoissa, eli et voi yhtä aikaa ponnistaa tehokkaasti ja hengittää ilokaasua. Eli ilokaasun otan kyllä aina minäkin pois, kun on aika aktiivisesti ponnistaa. Pudendaali on hyvä puudutus ponnistusvaiheeseen, myös oikein ajoitettu spinaali auttaa hyvin.
 
Mulla ainakin ekassa synnytyksessä syy oli se, että imeisesti menin ilokaasusta vähän turhan "sekaisin" (kipua se paljoa vienyt, mutta sen verran että olisin sen ainoan lievittäjän pitänyt jos olisin saanut) ja kätilö nappasi sen pois, että saisin paremmin noudatettua heidän ohjeita kun en keskittynyt siihen ilokaasuun ja ollut pönttö sekaisin.

Toisissa synnytyksissä ilokaasu on muuten hiukan paremmin auttanut kun sitä on saanut ja osannut ottaa ajoissa. Ekassa pääsin saliin vasta kun olin 8cm auki ja olin niin kipeä, etten osannut oikein alkaa hengittelemään kaasua taisin vain haukkoa sitä hädissäni.

Mutta mielelläni kokeilisin nyt ponnistusvaiheessa (jos vielä menen synnyttämään), kunhan joku kattoisi, etten mene liian sekaisin ja muistan myös ponnistaa :D Mutta tuskinpa antavat sitä ponnistaessa.

Spinaalin kanssa olen pystynyt erittäin hyvin ponnistamaan, tosi lyhyet ponnistusajat. Mulla selässä vamma ekasta synnytyksestä jonka vuoksi ponnistusvaihe erityiseti tuskaa ja totta että se kipu ei mulla ainakaan edistä etenemistä, tuon spinaalin kanssa olen uskaltanut reilusti ponnistaa. Mutta aina se ei onnistu, on melkoista taitelua ja yhteistyökykyä kätilöltä että osuu oikeeseen nappikohtaa ei liian myöhään. Viimeksi ei onnistunut :(
 
Tiedän miten ilokaasu toimii (siis miten käytetään,käytin sitä itse avautumisvaiheessa ennen epiduraalia),mutta siis pitäähän ponnistusvaiheessakin hengittää?! Siis joo,ponnistaessa pitää ponnistaa tehokkaasti mutta pitäähän ponnistusten välissä vetää ilmaa,niin eikös sillon vois ottaa ilokaasua? sehän pitää muutenk ottaa vähän "etukäteen",siis avautumisvaiheessa sillon ku supistus on tulossa,ei supistuksen aikana.. Itse sain ponnistusvaiheessa happea (epiduraali ei todellakaan vieny tuntoa/kaikkea kipua vaan sattui ihan älyttömästi ja olin aika "hysteerinen"/paniikissa) ja luulin ettei ilokaasua annettu koska en olis kuitenkaan voinu keskittyä sen hengittämiseen,happinaamariakin kätilö piti kasvoillani ja välillä puristin sen maskin ihan ruttuun (oli siis sellanen kuminen,pehmeä maski..). Nämä siis vaan mun sekavia ajatuksia.. en ole ap
 
Musta tuntuu että mokasivat tuon ponnistusvaiheen, koska se osui vuoronvaihtoon ja raporttiaikaan ja kätilö tuli vasta kun olin jo kokonaan auki ja tunsin vauvan pään. Silti se pitkittyi lopulta, kun sattui niin älyttömästi, vauva oli tulossa pää poikittain. Jos kätilö olisi tullut aiemmin ja kertonut että ilokaasun kanssa ei saa ponnistaa niin olisin osannut pyytää puudutusta.
 
Kyllä mä käytin ilokaasua molemmissa synnytyksissä ponnistuksen aikanakin.
Ensimmäisessä synnytyksessä kätilö sanoi, että nyt laitat maskin pois ja alat ponnistamaan, ärhäsin siinä että en todellakaan laita, ponnistin, veden ilokaasua, ponnistin, ilokaasua. Pakkohan sitä muutenkin hengittää ponnistusten välissä.

Toisen synnytys oli niin nopea, että saliin kun päästiin sain alkaa jo ponnistamaan. Kätilö antoi heti saliin päästyämme ilokaasumaskin, jota käytin koko ponnistuksen ajan.
 
[QUOTE="vieras";22113176]Tiedän miten ilokaasu toimii (siis miten käytetään,käytin sitä itse avautumisvaiheessa ennen epiduraalia),mutta siis pitäähän ponnistusvaiheessakin hengittää?! Siis joo,ponnistaessa pitää ponnistaa tehokkaasti mutta pitäähän ponnistusten välissä vetää ilmaa,niin eikös sillon vois ottaa ilokaasua? sehän pitää muutenk ottaa vähän "etukäteen",siis avautumisvaiheessa sillon ku supistus on tulossa,ei supistuksen aikana.. Itse sain ponnistusvaiheessa happea (epiduraali ei todellakaan vieny tuntoa/kaikkea kipua vaan sattui ihan älyttömästi ja olin aika "hysteerinen"/paniikissa) ja luulin ettei ilokaasua annettu koska en olis kuitenkaan voinu keskittyä sen hengittämiseen,happinaamariakin kätilö piti kasvoillani ja välillä puristin sen maskin ihan ruttuun (oli siis sellanen kuminen,pehmeä maski..). Nämä siis vaan mun sekavia ajatuksia.. en ole ap[/QUOTE]

Toki supistusten välissä vois ottaa ilokaasua, mutta ei siitä supistukseen ole mitään apua, koska teho on niin nopeasti ohi, eli just se ajoitus on tärkee. Luultavasti happea on annettu vauvan sydänäänten takia, eli se sun "paniikissa" olo on huonontanut sinun hengitystä ja samalla vauvan sydänääniä. Toki ilokaasunkin kanssa voi ponnistaa jos on kyseessä esim uudelleen synnyttäjä, jolloin joissain tapauksissa lapsi lähinnä liukuu vaikka ei juuri ponnistaisikaan. Sekavaa on tää munkin sepustus:D
 
Musta tuntuu että mokasivat tuon ponnistusvaiheen, koska se osui vuoronvaihtoon ja raporttiaikaan ja kätilö tuli vasta kun olin jo kokonaan auki ja tunsin vauvan pään. Silti se pitkittyi lopulta, kun sattui niin älyttömästi, vauva oli tulossa pää poikittain. Jos kätilö olisi tullut aiemmin ja kertonut että ilokaasun kanssa ei saa ponnistaa niin olisin osannut pyytää puudutusta.


Mulle sanottiin sillon esikoisen synnytyksessä, että kun nyt on jo 8cm auki niin ei voi enää mitään kivunlivitystä antaa. Olen sen jälkeen synnyttänyt neljä kertaa ja rohkenen olla erimieltä. Siinä meni kuitenkin ainakin kolmisen tuntia ennen kuin vauva oli syntynyt. Ja uudelleensynnyttäjänä olen lyhimmillään ollut salissa vajaan tunnin ennen vauvan syntymää ja ehtinyt saada ihanan kätilön järjestettyä spinaalin.
 

Yhteistyössä