Alkuperäinen kirjoittaja tiedätkös:Näin teki minun äitini ja kiitollinen olin.Alkuperäinen kirjoittaja sef:Tää sun perustelu oli vähän hassu, kun itse kerroit lisänneesi itsellesi nimen. Eikö tuolla logiikalla juurikin pitäisi antaa lapsillekin vain kaksi nimeä, että voisivat valita myöhemmin itselleen kolmannen vapaasti. Enitenhän niitä nimiä silloin on käytössä. Kolmella etunimellä joutuu luopumaan jostain nimestä, jos haluaa ottaa uuden nimen. Tämä on itseasiassa meillä ollut se painavin syy, miksi lapsilla on "vain" kaksi nimeä.
Valitsin itselleni kolmannen nimen aikoinaan 20 v. lahjaksi ja oli se kivaa.
En itse haluaisi "loukata" vanhempiani vaihtamalla heidän rakkaudella antamiaan nimiä.Alkuperäinen kirjoittaja piita-75:Saahan aikuinenkin vaihdettua vaikka kaikki etunimensä jos siltä joskus tuntuu.
Peesi tälle. Eka nimi itse valittu, toinen nimi isänsä äidiltä ja kolmas nimi mun äidiltä.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Etunimi, sitten toinen nimi isän- ja kolmas äidin suvun puolelta
:heart: Tää oli hyvin perusteltu.Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen:Koska kaksi nimeä oli valmiina jo viisi vuotta odottamassa kantajaansa. Kun vihdoin ja viimein onni meitä potkaisi, oli kahden nimen väliin "pakko" laittaa vielä Onni.
Mun mielestä taas tää asia ei tarvitse mitään perusteluja.Alkuperäinen kirjoittaja Ammu - The Valionauta::heart: Tää oli hyvin perusteltu.Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen:Koska kaksi nimeä oli valmiina jo viisi vuotta odottamassa kantajaansa. Kun vihdoin ja viimein onni meitä potkaisi, oli kahden nimen väliin "pakko" laittaa vielä Onni.
Huomasitko sen hymiön siinä lopussa? Kyse oli siis lähinnä vitsailustaAlkuperäinen kirjoittaja tiedätkös:Tää sun perustelu oli vähän hassu, kun itse kerroit lisänneesi itsellesi nimen. Eikö tuolla logiikalla juurikin pitäisi antaa lapsillekin vain kaksi nimeä, että voisivat valita myöhemmin itselleen kolmannen vapaasti. Enitenhän niitä nimiä silloin on käytössä. Kolmella etunimellä joutuu luopumaan jostain nimestä, jos haluaa ottaa uuden nimen. Tämä on itseasiassa meillä ollut se painavin syy, miksi lapsilla on "vain" kaksi nimeä.Alkuperäinen kirjoittaja sef:Siksi kun vain yksinkertaisesti haluan. Otin itsellenikin yhden nimen lisää jotta minullakin on 3 etunimeä.
Onpahan lapselle isona sitten nimiä mistä valita puhuttelunimi ilman että pitää nimeä välttämättä mennä kokonaan vaihtamaan B)
Sama meillä. Ja vielä nyt 18 vuoden jälkeenkin pidän tyttäreni nimestä tosi paljonAlkuperäinen kirjoittaja no:jokainen tyylillään
Meillä oli kaksi nimeä, jotka haluttiin antaa, mutta ne ei kertakaikkiaan sopinut perätysten, joten laitettiin sopiva "täytenimi" väliin ja saatiin nimi, josta tykkään kokonaisuudessaan vielä 8 vuoden jälkeenkin paljon.
mulla ei ole väliä, onko nimiä 2 vai 3, kunhan omaan korvaan kuulostaa hyvälle. Joskus 2 jää vähän vajaaksi mun makuun.