Minusta raha vedetään aina keskusteluihin jonain ääripäänä. Hyvintoimeentulevalla muka ei ole vapaa-aikaa, hän tuo työnsä kotiin, jne, työ on stressaavaa, jne. Pahkat minä sanon. Esim siivooja tienaa vähän, hänen niskaansa puhkuvat esimiehet ja asiakkaat, tuloksia on tultava ja aikaa on vähän, kunnioitus on vähäistä. En kyllä kadehdi tuota hommaa yhtään. Oma työ on hyvin palkattua, en tee ylitöitä enkä palkatonta ylitöitä. Työtä voin tehdä joustavasti kotona, raahautumatta töihin. Ja en minä osaa stressata työtehtävistänikään. Ja kamalaa, mä vielä keskimäärin tykkään työstäni - toki hetkiä on jolloin sekään ei ruusua ole, mutta tuskin kenenkään työ on sekunnista toiseen yhtä auvoista vaikka siitä pitäsikin...
Mitä rahalla saa? No kroises en ole, mutta esim vapaa-ajan harrastuksia voin rahahuoleta valita. Olisi kamalaa, kun kerran olen saanut ison omakotitalon pihan, niin minulla ei olisi yhtään käyttövaroja harrastaa siellä puutarhanhoitoa. Ei rahaa multaan ja siemeniin, kukkasiin ja mukuloihin, jne. Kyllä nuo harrastukset vaan vievät rahaa vaikka kuinka kompostoi ja kierrättää, vaihtaa taimia ja kukkasia muiden kanssa. Ei villapuseroa voi kutoa, jos ei ole rahaa ostaa kivoja lankoja. Ei kauniita kortteja synny, jos ei voi välineitä ja materiaaleja ostaa. Minulle ainakin harrastukset ovat iso osa hyvinvointia. Minun elämässäni olisi ISO aukko, jos vaikka joutuisin minimirahalla elämään, joka menisi täysin perustoimeentuloon (ruokaan ja asumiseen).
Toki onnellisuuteen vaikuttaa muu. Terveys, ystävät, rakkaus. Mutta jos sanotaan, ettei rikas voisi olla onnellinen, jos on sairas, niin eipä samalla tavalla rakastunutkaan onnellinen olisi jos vaikka vankilassa istuisi. Tai rakastunut onnellinen, jos se suuri rakkaus olisi kuolemassa johonkin sairauteen.