miksi aina pitää mollata....

Ilahduin ihan suunnattomasti, kun sain positiivista palautetta yläasteikäisestä lapsestani, on koulussa erityisen lahjakas yhdessä ns. taitoaineessa. Koulu menee muutenkin kohtalaisesti ja nuori on murkkukiukutteluistaan huolimatta aika järjissään. Juttelin asiasta erään ystäväni kanssa ja hän teilasi iloni täysindotas vaan, niin kyllä se into siitä lopahtaa, kyllä ne tuossa vaiheessa pärjäävät, mutta odotas vaan...
Elämä kaiken kaikkiaan on yhtä ylösalasmenoa, mutta halusin jakaa iloni lapsen menestyksestä, ekoja kertoja, kun hänestä tuli positiivista palautetta. Tähän asti on ollut hiljainen, lapsellinen, liian vetäytyvä, osallistumaton, mitä milloinkin. Miksi olemme toisillemme niin ilkeitä, miksi pitää mitätöidä toisen hetkellinenkin ilo. Samanlaista nälvimistähän se on näillä palstoillakin monesti. Kun yrittää jakaa jotain ongelmaa tai muuta juttua muiden kanssa saadakseen neuvoja tai muuta kannustusta tai ylipäätään palautetta, niin jotkut ovat heti syyttelemässä ja ivailemassa.
Tämä 40+ palsta olisi niin hyvä foorumi meille kypsemmille vanhemmille, joilla elämä saattaa olla jo seesteisempää kuin parikymppisellä! Jätetäänkö iva, kauna, katkeruus pois täältä ja ollaan toistemme ystäviä!

 

todellakin samaa mieltä!
tiedän tunteen kun omaa lasta kehutaan, se tuntuu todella upealta!
sitten taas kahlataan siellä epätoivon suossa kun kaikki ei aina sujukkaan hyvin. Nykyään olen tullut aika varovaiseksi puheissani tai en edes puhu sellaisille asioistani en ainakaan onnistumisista joiden palautteen tiedän negatiiviseksi. Onneksi monet kuitenkin iloitsevat ja kannustavat ihan vilpittömästi ja se kyllä vielä kaksinkertaistaa sen ilon. Positiivisuutta elämään!

 

:attn: ilmoittaudun siihen 40+ -ystävyyspinoon!!!

Sinulle Iissa :flower: :flower: :flower: =) =) =) B) B) B) :hug: :hug: :hug: :hug:

siitä ilosta että lapsesi on saanut positiivista palautetta! Sehän se on haaveena meillä kaikilla varmaan, että omamme saataisiin kasvatettua pärjäämään maailman tuulissa ja tuiverruksissa.

Älä huoli masentavista sanojista niitä riittää joka tilanteeseen. Tärkeintä että Sinä ja te nuoren läheiset ymmärrätte miten suurenmoisesta asiasta on kyse. =)

 

Olen ihmetellyt samaa mistä moinen nollaaminen johtuu. Löysin akateemisesta kirjakaupasta kirjan, Häpeän monet kasvot, Ben Malinen. Tuo avasi minulle paljon mollaajien taustoista. Voisi jopa sanoa että häpeä on kansan sairaus. Ehkä sattumoisin painoit ystävättäresi "häpeä nappulaa" tietämättäsi. Hänelle tuli ehkä huonommuuden tunne ja reagoi vanhan kaavan mukaan, jonka hänkin on ehkä oppinut vanhammiltaan ja mollasi sinua tietoisesti tai tietämättään. Itse olen tietoisesti pyrkinyt eroon "verbaalisista alistajista".

 

En olisi odottanut mollaavaa asennetta ystävältäni, sillä hän tuntee pikani taustat, kaikki ne onnettomat lääkärissäkäynnit, koulunaloitukset jne. Mutta voi olla, että iloni sai hänet tuntemaan jotenkin huonommaksi tai jotain negatiivista nyt kuitenkin.
Oli niin tai näin, olen iloinen lapseni lahjakkuudesta enkä usko, että hänen intonsa enää tässä vaiheessa haihtuu!
Lähden sukattamaan pakastinta, kun on tarpeeksi pakkasta ja sopibasti talvikoma!!