L
lihava
Vieras
Painan yli 130 kg, olen siis sairaalloisen lihava, vaikka en ehkä ulkoisesti niin lihavalta näytäkään. Ei kukaan ole koskaan osannut veikata oikein painoani, vaan aina veikkaukset on 20-40kg pienempiä kuin todellinen painoni.
Nyt olen yrittänyt laihduttaa, ihan tosissani. Olen kiinnittänyt huomiota syömiseen, juonut vettä pitkin päivää ja jättänyt herkut pois lähes kokonaan. Ennen söin mitä halusin, paljon ja melkeinpä koko ajan piti jotain olla suussa. Oli se sitten leipää, ruokaa, sipsiä tai karkkia. Nyt en syö päivittäin herkkuja, en makeaa enkä suolaista, vaan normaaleja annoksia peruskotiruokaa. Jotenkin tuntuu syödessä, ettei mahdu enää samanlaisia annoksia kuin ennen, eikä tee edes mieli ottaa isoja annoksia tai lisää ruokaa, siksi vaan että se on hyvää. Toisinaan ei tee mieli syödä ollenkaan, tulee vaan paha olo ajatellessa ruokaa.
Syön aamupalaksi (tai joskus se menee kyllä lähemmäs puolta päivää kun syön ekan kerran) jogurtin, sämpylän ja lasillisen maitoa tai mehua, lounaaksi (aina en syö sitä lainkaan) lautasellisen salaattia ja maitoa/mehua lasillisen ja päivällisellä syön vähemmän kuin normaalipainoinen mieheni, vaihtelevaa kotiruokaa. Iltapalalla syön jogurtin, sämpylän ja lasillisen maitoa. Joskus (kerran päivässä korkeintaan, eikä joka päivä) saatan herkutella lakritsipatukalla tai tikkujäätelöllä.
Mutta missä se vika on... painoni ei tipu. Alussa paino taisi laskea kilon tai pari, mutta sitten se paino taas nousi samaan kuin ennen ja ei vaan tipu eikä putoa, ei mitenkään.