miksei mulla oo kavereita.....

:attn: :flower: :attn:

 

Voi voi...itse samassa tilanteessa,tavallaan.Kun ei ole ketä tapailla aina,kun haluais.

 

Jäin ihan miettimään, että mistä mahtaa sitten johtua se, että joltakin puuttuu ystävät kokonaan. Onko niin ollut aina, onko jotain tapahtunut ja välit katkenneet vai mikä tuohon on syynä?

On aika vaikea kuvitella omalle kohdalle vastaavaa, VAIKKA olen aina ollut hiukkasen ujo ja arka. Jostakin ne ystävyyssuhteet vaan on solmittu. Kertokaa te, joka kärsitte yksinäisyydestä, kertokaa vähän taustaa!

 

\

Jäin ihan miettimään, että mistä mahtaa sitten johtua se, että joltakin puuttuu ystävät kokonaan. Onko niin ollut aina, onko jotain tapahtunut ja välit katkenneet vai mikä tuohon on syynä?

On aika vaikea kuvitella omalle kohdalle vastaavaa, VAIKKA olen aina ollut hiukkasen ujo ja arka. Jostakin ne ystävyyssuhteet vaan on solmittu. Kertokaa te, joka kärsitte yksinäisyydestä, kertokaa vähän taustaa!

Mua kans alkoi kiinnostamaa toi asia. Miten toi on mahollista? Joku syy täytyy olla itsessäkin! :kieh:

 

pöh.<br><br>

 

\

Ei sitä vain ystävysty/kaveraa niin kuin lapsena, aikuisena se on hankalampaa.
Noi etsin ystävää palstat on sikäli huonoja ettei kuitenkaan tule otetuksi yhteyttä, ei kai sitä jotenkin vain uskalla... Sitä vain miettii että ei me kuitenkaan tulla toimeen, erilaiset elämäntilanteet ym ym ym vastaavaa.
Itse asun helsingissä missä pitäs olla porukkaa vaikka muille jakaa mutta täällä sitä päivät päivät ollaan lapsen kanssa.
Ystäviä on mutta muuttojen ja elämäntilanteiden takia välimatkat on pitkät. :/

Mä rupeen sun kaveriks jos sä rupeet mun kaveriks :wave:

 

Laittakaa paikkakunta mukaan!!! Mä kans tarttisin kavereita, mut on Mikkeli ja Lappeenranta aika kaukana. Ite oon Forssan seudulta! Mulle saa laittaa yytä, jos vaan haluu.
Ja ku joku näitä syitä kyseli...
Mulla oli ihan kiitettävästi kamuja, ennen lapsia, ku tyttö synty, ni kaverit kaikkos...
Ja nyt vielä muuton myötä tuli yksinäisempää...

 

eipä mullakaan ole yhtään kaveria tässä kaupungissa vaikka jo 6 vuotta täällä kengän pohjia kuluttanu..

Halutaan: edes se yksi hyvä ystävä Torniosta!

mesekavereiksi ovat jääneet kaikki täkäläisetkin tutut..

 

\

\

Ei sitä vain ystävysty/kaveraa niin kuin lapsena, aikuisena se on hankalampaa.
Noi etsin ystävää palstat on sikäli huonoja ettei kuitenkaan tule otetuksi yhteyttä, ei kai sitä jotenkin vain uskalla... Sitä vain miettii että ei me kuitenkaan tulla toimeen, erilaiset elämäntilanteet ym ym ym vastaavaa.
Itse asun helsingissä missä pitäs olla porukkaa vaikka muille jakaa mutta täällä sitä päivät päivät ollaan lapsen kanssa.
Ystäviä on mutta muuttojen ja elämäntilanteiden takia välimatkat on pitkät. :/

Mä rupeen sun kaveriks jos sä rupeet mun kaveriks :wave:

Voin mä rueta sun kaveriksi =) Mistäspäin sinä itse olet?

 

\

Kavereitahan olis vaikka muille jakaa ja helppo on tutustua uusiin ihmisiin livenä, mutta tällanen hörhö kun olen niin eipä niitä ystävä-henkisiä ihan joka puussa kasva.

Enkä taida enää edes uskaltautua nettipalstoilta ystäviä etsimään, kun tuskin kukaan MUN ilmoitukseen vastaisi :ashamed: ..selväksi se on täällä tullut.. :\|

Oot Emilyn oikeesti mukavan tuntunen tyyppi, ja luulisin että useimmat tykkäis susta livenä, mut netissä vaan mielipiteet kärjistyy ja tulee tappeluita.. Toivottavasti löydät ystäviäkin!

 

Juu se on vaikeeta lähtee yhtäkkii hankkiin niitä ystäviä jos on kauan ollut jo yksin. Mut pitää mennä noihin perhekerhoihin yms niin vois saada ystäviä sitä kautta ja rohkeesti pyytää ja mennä kyläileen.
Mä toivonkin omille lapsille paljon sisaruksia että olis ystäviä sitäkin kautta

 

\

lpr

hei täällä kans! minkä ikänen?

 

\

Ei mullakaan :'(

sosiaalinen elämäni taitaa olla aika pitkälti keskustelu kaupan kassan kanssa säästä....

Tätähän se minullakin on! Kaikki ystäväni asuvat muualla ja ovat sinkkuja/perheettömiä. Niitä ei enää kiiinnosta kun en pääse baareihin/shoppailemaan/kahviloihin aina kun heillä on vapaapäivä.

 

\

Jäin ihan miettimään, että mistä mahtaa sitten johtua se, että joltakin puuttuu ystävät kokonaan. Onko niin ollut aina, onko jotain tapahtunut ja välit katkenneet vai mikä tuohon on syynä?

On aika vaikea kuvitella omalle kohdalle vastaavaa, VAIKKA olen aina ollut hiukkasen ujo ja arka. Jostakin ne ystävyyssuhteet vaan on solmittu. Kertokaa te, joka kärsitte yksinäisyydestä, kertokaa vähän taustaa!

Mulla oli paras ystävä, jonka kans välit meni poikki reilut 10v sitten. Hään vaan lakkas yhen äkin puhumasta mulle mitään. Syytä en tiiä tänäkään päivänä. :/

Sen oon huomannu että näin aikuisiällä on kyllä jotenki vaikeempi ystävystyä. Perhekahviloissa oon käyny, onhan siellä toki juttuseuraa, mut siihenpä se on jäänykin. Tuntuu että siellä kaikki muut on kavereita keskenään, vaikee siihen on "ängetä".

 

niin, tuttu tunne tuo, että ei ole ystäviä. muutimme vuoden alussa ja onse vaan vaikeampaa tutustua uusiin ihmisiin "tässä iässä"...
näyttäähän nuita mammoja pyörivän paljonkin tällä paikkakunnalla...mutta niin..."oishan se kiva jos mulla, myös joku kaveri ois, kun aina yksin täytyy mun olla, ei kukaan ... välittää vois" -röllin "tänään on päiväharmaa-laulu"

 

mullakaan ei ole kavereita.
harmittaa kun muut mammat käy kyläilemässä/ kahvittelemassa mulla vaan ei ole sitä kaveria jonka tykönä käydä.

ulkoilen lasten kanssa mutta pihan mammoilla on jo oma piirinsä (johon me ei sit mahdta) muutettiin tälle paikkakunnalle n. vuosi sitten enkä ole tutustunut keneenkään.

sama juttu myös perhe/seurakunta kerhojen kanssa siellä pienipiiri pyörii jossa kaikki tuntee toisensa.

tänne kun sais tulla kyläileen vaikka joka päivä.
ukko marmattaa että eti kavereita mutta vaikea niitä on ettiä ja kun ketään ei voi pakottaa kaveriksi.

 

\

mullakaan ei ole kavereita.
harmittaa kun muut mammat käy kyläilemässä/ kahvittelemassa mulla vaan ei ole sitä kaveria jonka tykönä käydä.

ulkoilen lasten kanssa mutta pihan mammoilla on jo oma piirinsä (johon me ei sit mahdta) muutettiin tälle paikkakunnalle n. vuosi sitten enkä ole tutustunut keneenkään.

sama juttu myös perhe/seurakunta kerhojen kanssa siellä pienipiiri pyörii jossa kaikki tuntee toisensa.

tänne kun sais tulla kyläileen vaikka joka päivä.
ukko marmattaa että eti kavereita mutta vaikea niitä on ettiä ja kun ketään ei voi pakottaa kaveriksi.

Mistä oot?

 

Älkää luovuttako! Meillä sama kuvio kuin monella, muutettiin uudelle paikkakunnalle ja kaverit/ystävät jäi kauas, en tuntenut ketään.. Kävin kerhoissa ja puistossa ja tuntui ettei kavereita löydy, yli vuosi meni ja olin yksinäinen. Yritin kuitenkin hymyillä, olla "helposti lähestyttävä", jutella vaikka lapsista ja säästä jos ei muusta.. Ja pikkuhiljaa kun on samoja äitejä tavannut, niin on juttua löytynyt muustakin, ja ollaan kyläilty puolin ja toisin.

Kuitenkin niitä tosiystäviä ei löydy noin vain.. Siihen tarvitaan enemmän kuin samanikäiset lapset. Täältä olen 3vuodessa löytänyt yhden, se oli "ystävyyttä ensi tapaamisella"

Olen huomannut puistossa että toiset äidit eivät edes tervehdi, ei sellaiselle osaa mitään sanoa. Reippaasti istumaan samalle hiekkalaatikolle ja hymyilemään, ottamaan katsekontaktia, niin kyllä se pikkuhiljaa!

 

sama juttu täällä... eli kavereita ei ole. ei niitä osteta kuin maitoa kaupan hyllyltä...
ja monelle oon antanut mese osoitteen mutta nekin on sellaisia "hyvää päivää" kavereita, ei siis oikeita, ja livejä...

 

\

\

mullakaan ei ole kavereita.
harmittaa kun muut mammat käy kyläilemässä/ kahvittelemassa mulla vaan ei ole sitä kaveria jonka tykönä käydä.

ulkoilen lasten kanssa mutta pihan mammoilla on jo oma piirinsä (johon me ei sit mahdta) muutettiin tälle paikkakunnalle n. vuosi sitten enkä ole tutustunut keneenkään.

sama juttu myös perhe/seurakunta kerhojen kanssa siellä pienipiiri pyörii jossa kaikki tuntee toisensa.

tänne kun sais tulla kyläileen vaikka joka päivä.
ukko marmattaa että eti kavereita mutta vaikea niitä on ettiä ja kun ketään ei voi pakottaa kaveriksi.

Mistä oot?

savosta olen.

 

Ihanaa kun on vastauksia tullu näin paljon. Nyt se taas on niin vaikee alkaa ihmisille kirjottaa, kun heti ajattelee et ei kukaan oikeesti halua mun ystävä pitkään olla. Vaikka moni on tarjoutunut, niin jotenkin minua pelottaa että käy niinkun aina. Te kaikki vaikutatte kyllä tosi ihanilta ihmisiltä... Tän takia mulla ei varmaan niitä ystäviä olekkaan, kun en ees uskalla yrittää niitä saada. Mut nyt oon päättänny yrittää!!!

 

\

Itse olen siis itä-suomesta.

Samalta suunnalta ja sama ongelma mullakin. :hug:

 

:wave: Änkeen kans tänne pinoon!!
Onhan se totta että kukaan ei kotoa tule hakemaan mut vaikea on mennä johonki kerhoon missä toiset on käyny jo vaikka kuinka kauan ja niillä on siellä tietty sisäpiiri.. Ja mä olen muutenkin niin hitaasti lämpiävä että on vaikea jotenkin tutustua toisiin..

 

\

mullakaan ei ole kavereita.
harmittaa kun muut mammat käy kyläilemässä/ kahvittelemassa mulla vaan ei ole sitä kaveria jonka tykönä käydä.

ulkoilen lasten kanssa mutta pihan mammoilla on jo oma piirinsä (johon me ei sit mahdta) muutettiin tälle paikkakunnalle n. vuosi sitten enkä ole tutustunut keneenkään.

sama juttu myös perhe/seurakunta kerhojen kanssa siellä pienipiiri pyörii jossa kaikki tuntee toisensa.

tänne kun sais tulla kyläileen vaikka joka päivä.
ukko marmattaa että eti kavereita mutta vaikea niitä on ettiä ja kun ketään ei voi pakottaa kaveriksi.

Eilen kirjoittelin tänne ihan samasta aiheesta ja mulla tilanne on juuri niinkuin sinulla pienet on piirit ja niihin ei sovi mukaan.. :'( Eikä sitten kehtaa enää kerhoihin yms. sellaisiin mennä kun hävettää kököttää yksinään jossain..

 

\

Nyt oikeesti en voi kun itkee :'( Miks kaikilla muilla on paljon kavereita mut ei minulla, tää on niin väärin!!! Oon suoraan sanottuna kateellinen kaikille kenellä on ystävä jolle voi puhua kaikesta, käydä kahvilla ja kyläillä puolin ja toisin. Mut ei niin ei!! Mieskin jo sano et hanki kavereita ettet oo noin sulkeutunut, kyllähän mä h.elvetti hankkisin jos joku kertois miten. Anteex tää purkaus mut helpotti vähän kun saa jonnekkin "puhua"

Ei niitä minullakaan ole. :hug: Välillä sitä asiaa murehdin, välillä hyväksyn sen. Mieheni on ollu iso tuki ja apu, hänen avullaan oon oppinu hyväksymään tilannetta. Ei hänellä itelläänkään kavereita juuri ole.

En tiedä mikä siinä on, mutta tuttavuutta pitemmälle en vain pääse. Tulen kyllä toimeen kaikkien kans, ja koulussa on kyllä kavereita, mutta siihen se jää. Kai mä olen jotenki kummajainen... No olenhan mä vähän erakkoluontonen, ja voi viedä kauan ennen kuin minut todella oppii tuntemaan, ennen kuin luotan ja voin avautua kunnolla...aika hiljainen olen alkuun monesti, sekö kaikki säikäyttää?

:hug: