Miks hitossa mun äitin pitää olla niin hemmetin negatiivinen!!!

Kysyi tänään, mitä aion TILATA lapseni 1 vuotis synttäreille. Sanoin, että teen itse täytekakut ja voileipäkakun, mokkapalat sun muut, keksit ostan kaupasta, niin nauroi päin naamaa, että syököhän kukaan. Siis lapsellinen??? Huhheijaa. Sanoin tyynen rauhallisesti että tervetuloa sitten omien eväiden kanssa. Joka asiaan pitää olla erimieltä, mä en osaa mitään ja mä olen vähintäänkin pöhölö melkeen aina, kun käydään. Jos kiellän heiluttelemasta sytkää (palavana) lapsemme nokan edessä, niin vähintäänkin 3 krt vielä heiluttelee. Ei hitto mulla palaa päreet!!! Meillä neiti vielä kamalasti vierastaa, ja kun sanon, että antaa lapsen olla hetken että tutustuu, niin nappaa syliin ja vie toiseen huoneeseen! Aliarvioi kaikki mun taidot, ihan sama mikä asia kyseessä. :/ Mä en tiedä mitä tehdä, en tiedä haluanko enää nähdä, mutta lapsen takia tieten pakko... Mulla isä ja äiti eronnut sillon, kun olin vuoden, enkä saanut pitää isääni yhteyttä (oli alkoholisti, joten ymmärränkin sen) mutta nykyään äiti ei voi edes sanoa isän puolen sukulaisten nimiä, serkkujen tms. Ottaa niin aivoon, koska haluasin tutustua omiin serkkuihini tms.
Hän on niin sanotusti aina oikeassa-ihminen.

On mua lapsena pahoinpidelty, tukistettu, lyöty moneen otteeseen ympäri kehoa, haukuttu ja huudettu. Että karsea lapsuus on mulla.

Ainoa, mitä äitini on osannut tehdä oikein, on se, että se on näyttänyt mulle, miten mä en KOSKAAN käyttäydy omia lapsiani kohtaan!!! Kiitos ja anteeksi. Tuntuu niin hyvältä purkaa, kun taas vituttaa niin rankasti!

 

Bimbolta vaikuttaa

Älä anna höykyttää itseäsi.

 

Mun appiukkoni on vähän samanlainen. Aina vaan mollaa ja kettuilee. Mä oon selittäny sen sillä, et se on sisimmiltään ujo ja arka. Koittaa sillä saada vaan itseään esille.. :/

Tosi inhottavaa kyllä. Sinuna en jaksasi kyllä kattella. Oma äitikin alkaa käydä hermoon vaikka kuulostaa hyvin erilaiselta.

 

No ompa fiksu mummi joka heiluttelee sytkää lapsen nenän edessä. Ei taida lapsi jäädä paljosta paitsi. Vierailut minimiin ja hoidat vaan välttikset. EI tommonen ole normaalia. Ei taida olla ihan selvillä vesillä äitisikään.. sori.

 

mulla sama pulma tossa isä tilanteessa. en ole koskaan tavannu omaa isääni ja olisi ihan mukava tietää siitä jotain. äiti ei paljoa puhu asiasta kun oli naimisissa toisen miehen kanssa kun synnyin. itselläkin ois se biologinen isä jossakin kiinnostas tietää millainen on yms. vissiin ihan kunnon kaveri kun on maksanut elatusmaksut jne.

 

No mä tein ratkaisuni omalla kohdalla niin, että en ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tuli vaan niin mitta lopulta täyteen ja uskallus repäistä itseni ja perheeni irti siitä muijasta.
Miks mun tarvis käyttää aikaani johonkin, joka saa vain aina aikaan pahan mielen ja armottoman vitutuksen.
Ei mulla ole ollut sitä kohtaan edes mitään tunnesidettä tai on, viha.

 

Täältä tulee toinen purkaus.

Sun äitis on kauhee, ei negatiivinen. Mun isä on negatiivinen. Se ei edes itse tajua, kuinka kaikki jutut aina menee siihen elämän kurjuuden valittamiseen ja siihen että syytetään yrittäjieä huijaamisesta ja kuntaa puljaamisesta ja vaikka ketä mistäkin. Kukaan ei ole rehellinen, kaikki on huijareita ja yrittävät hyötyä toisista. SE on ihan kauheata. SEmmoisen ihmisen kanssa tuntuu ettei voi keskustella, kun aina menee siihen valittamiseen kaikki. Se vie niin paljon energiaakin.

Mutta hyvä isä muuten, ei siinä mitään ja rakastan häntä, mutta mitä tuommoiselle tekee. Ahdistavaa, kun ei voi olla mistään iloinen, niin katkeraksi mennyt vanhuuttaan.
Siis ei yhtä paha kuin huono äiti, mutta rasittava joka tapauksessa.

 

No mä tein ratkaisuni omalla kohdalla niin, että en ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tuli vaan niin mitta lopulta täyteen ja uskallus repäistä itseni ja perheeni irti siitä muijasta.
Miks mun tarvis käyttää aikaani johonkin, joka saa vain aina aikaan pahan mielen ja armottoman vitutuksen.
Ei mulla ole ollut sitä kohtaan edes mitään tunnesidettä tai on, viha.

Miten äitisi reagoi siihen, että et halunnut pitää yhteyttä? Oliko samaa mieltä vai yrittikö hyvittää tai pyytää anteeksi? Miten selität tai olet selittänyt lapsillesi sen, että sinun äitisi, eli lasten mummo ei ole tekemisissä?

 

No mä tein ratkaisuni omalla kohdalla niin, että en ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tuli vaan niin mitta lopulta täyteen ja uskallus repäistä itseni ja perheeni irti siitä muijasta.
Miks mun tarvis käyttää aikaani johonkin, joka saa vain aina aikaan pahan mielen ja armottoman vitutuksen.
Ei mulla ole ollut sitä kohtaan edes mitään tunnesidettä tai on, viha.

Miten äitisi reagoi siihen, että et halunnut pitää yhteyttä? Oliko samaa mieltä vai yrittikö hyvittää tai pyytää anteeksi? Miten selität tai olet selittänyt lapsillesi sen, että sinun äitisi, eli lasten mummo ei ole tekemisissä?

Ollaan muutenkin oltu äitini kanssa tekemisisssä aika harvoin. Äitini on erikoinen, sen jutut on erikoisia jne. Lapset meillä on jo teini-ikäisiä ja ne on jo kauan tajunneet mummonsa outouden sekä sen miten mä suhtaudun äitiini.
ei ne oo koskaan ihmetelleet miksi en halua olla juurikaan tekemisissä. Tästä syystä siis lapsenikaan eivät ole koskaan intoilleet äitini prään.

Äitini ei tokikaan ymmärrä lainkaan, miksi en halua olla tekemisissä. Hän on aina kieltäytynyt näkemästä omia virheitään. Vain muut tekevät virheitä tai ymmärtävät (tahallaan ) väärin.

Onneksi lapsillamme on toinen mummo, joka on aivan erilainen ja ihan normaali naisihminen

Mulla on tosi helpottunut olo, kun sain viimein tehtyä irtiottoni.

 

Tähän on pakko vastata kun on todella tuttu tilanne.

Mulla on tällä hetkellä välit isäni kanssa poikki. Isäni on joksenkin narsistinen parsoona ja käyttäytynyt aina mua kohtaan todella alistavasti. Olen aina ollut liian lihava(bmi 19), liian tyhmä, liian hullu, lian tylsä ja milloin mitäkin. Ei ainakaan koskaan sopiva
Tänä kesänä mulle sitten tuli mitta täyteen kun isäni meni mieheni kanssa yhdelle ja vakuutteli mun miehelle miten on kannattavaa pettää parisuhteessa ja se ei ole mitenkään väärin ja kaikki pettää. Joo, ihan oikeesti mun oma isä kehoitti mun miestä pettämään omaa tytärtään. Tämän jälkeen hän piti mun kanssa vielä keskustelutuokion siitä, miten hyvä mies mulla on ja jos jokin ikinä menee pieleen niin se tulee olemaan mun vika.

Kun mun mies kertoi mulle tuosta keskustelusta suutuin tietenkin ihan silmittömästi. Se ei varsinaisesti ollut mikään yllätys, ennemmin pahin pelko, mistä olin toivonut, että pysyy pelkona. Teki mieli soittaa ja haukkua ja sanoa suorat sanat.
Onneksi hillitsin itseni. Juttelin ystäväni kanssa joka on ammatiltaan perheterapeutti ja hän suositteli, että minä olisin se aikuinen tässä tilanteessa, koska selvästi isäni ei kykene olemaan. Todennäköisesti hänellä on niin paljon omia käsittelemättömiä ja kohtaamattomia tunteita, että käyttäytyy kuin lapsi.

Lähetin isälleni sähköpostin jossa asiallisesti ilmoitin hänelle olavani erittäin pettynyt häneen ja hänen käytökseen mua kohtaan isänä. Kirjoitin ilman mitään vihan tunteita, vaan ymmärryksellä ja täydellä sydämmellä. Kerroin, että olen valmis ottamaan häneen yhteyttä kun hän pyytää multa ensin anteeksi ja lupaa parantaa tapansa. Ja myös parantaa ne.

No.. Isä ei ole vielä ainakaan vastannut mulle Miehelleni kirjoitti, että "jotain sontaa se tytär lähetti jne"... No, kurjaa, mutta ainakin minä olin aikuinen tässä tilanteessa.
En antanut tunteilleni ylivaltaa niinkuin hän, vaan olin asiallinen ja kerroin asiallisesti asiani.

Ei kannata alkaa vihaamaan. Me ei voida valita omia vanhempiamme, ja kaikilla on oma menneisyytensä mikä vaikuttaa kaikkeen. Se ei tarkoita, että kaikkea tarvii sietää, mutta voi yrittää olla se tasapainoisempi osapuoli ja olla menemättä mukaan sellaiseen pelleilyyn.

Mulla on tosi hyvä olo siitä mitä isälle kirjoitin. Tein sen tyynen rauhallisesti ja luin sen pariin kertaan läpi, että oli varmasti selkeä ja ei voi olla mitään väärin käsitettävää.

Ja toivon, että joku päivä mun isä ymmärtää mitä kirjoitin ja pyytää anteeksi.
Jos ei... Sääli. Mutta minä tein parhaani ja toimin kypsästi.
En vihaa isääni. Surettaa tietenkin, että hän ei ole se isä mitä toivoin, mutta onhan mulla kaikkea muuta ihanaa elämässä. Vaikka ihanat lapset Viha ei satuta muuta kuin vihaajaa itse. Olen pahoillani, että isäni ei näe miten upea ja fiksu tytär hänellä on. Moni olisi ylpeä. Sääli, mutta ehkä vielä joskus. Ja jos ei, niin ei se minua sen huonommaksi tee. Elän omaa elämääni.

Suosittelen

 

No mä tein ratkaisuni omalla kohdalla niin, että en ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tuli vaan niin mitta lopulta täyteen ja uskallus repäistä itseni ja perheeni irti siitä muijasta.
Miks mun tarvis käyttää aikaani johonkin, joka saa vain aina aikaan pahan mielen ja armottoman vitutuksen.
Ei mulla ole ollut sitä kohtaan edes mitään tunnesidettä tai on, viha.

Miten äitisi reagoi siihen, että et halunnut pitää yhteyttä? Oliko samaa mieltä vai yrittikö hyvittää tai pyytää anteeksi? Miten selität tai olet selittänyt lapsillesi sen, että sinun äitisi, eli lasten mummo ei ole tekemisissä?

Ollaan muutenkin oltu äitini kanssa tekemisisssä aika harvoin. Äitini on erikoinen, sen jutut on erikoisia jne. Lapset meillä on jo teini-ikäisiä ja ne on jo kauan tajunneet mummonsa outouden sekä sen miten mä suhtaudun äitiini.
ei ne oo koskaan ihmetelleet miksi en halua olla juurikaan tekemisissä. Tästä syystä siis lapsenikaan eivät ole koskaan intoilleet äitini prään.

Äitini ei tokikaan ymmärrä lainkaan, miksi en halua olla tekemisissä. Hän on aina kieltäytynyt näkemästä omia virheitään. Vain muut tekevät virheitä tai ymmärtävät (tahallaan ) väärin.

Onneksi lapsillamme on toinen mummo, joka on aivan erilainen ja ihan normaali naisihminen

Mulla on tosi helpottunut olo, kun sain viimein tehtyä irtiottoni.

Kuulostaa samalta, siis että äitisi on aina oikeassa eikä voi myöntää virheitään, sama meidän äidin kohsalla. :/ Itse olen vielä nuori, vähän reilu 20 vasta, joten siksikin olisi tärkeää mulle löytää ne sukulaiset ja kait saada välit äitiinkin kuntoon.

Tuntuuko sinusta koskaan pahalta ns. haukkua omaa äitiäsi, mutta sanoa silti miehen äitistä hyvää?? Minusta tuntuu, siis pahalta haukkua omaa äitiäni. Ei tunnu pahalta sanoa anopista hyvää, koska hän on hyvä ihminen.

 

Pitää vielä selventää mitä yritin sanoa.
Kun pisti silmään tuo sana viha.
Ei ollut tarkoitus siis neuvoa miten otat irtiottosi. Se on hieno asia, että olet ymmärtänyt, että et ole riippuvainen äidistäsi.
Pointtini oli, että ei kannata antaa vihalle valtaa. Siitä tulee itselleen vaan paha mieli ja huono olo. Kannattaa suhtautua vaan ihan tyyneesti koko juttuun. Ihmisiä me kaikki ja ongelmansa kaikilla. Onneksi me voidaan rajata tiettyjä tekijöitä pois meidän elämästä, ja onneksi meidän ei tarvitse sietää kaikkea
Silti voi aina toivoa, että toisen sisällä asuu joku pieni ymmärrys. Vaikka sitä ei näkysikään.

 

No mä tein ratkaisuni omalla kohdalla niin, että en ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tuli vaan niin mitta lopulta täyteen ja uskallus repäistä itseni ja perheeni irti siitä muijasta.
Miks mun tarvis käyttää aikaani johonkin, joka saa vain aina aikaan pahan mielen ja armottoman vitutuksen.
Ei mulla ole ollut sitä kohtaan edes mitään tunnesidettä tai on, viha.

Miten äitisi reagoi siihen, että et halunnut pitää yhteyttä? Oliko samaa mieltä vai yrittikö hyvittää tai pyytää anteeksi? Miten selität tai olet selittänyt lapsillesi sen, että sinun äitisi, eli lasten mummo ei ole tekemisissä?

Ollaan muutenkin oltu äitini kanssa tekemisisssä aika harvoin. Äitini on erikoinen, sen jutut on erikoisia jne. Lapset meillä on jo teini-ikäisiä ja ne on jo kauan tajunneet mummonsa outouden sekä sen miten mä suhtaudun äitiini.
ei ne oo koskaan ihmetelleet miksi en halua olla juurikaan tekemisissä. Tästä syystä siis lapsenikaan eivät ole koskaan intoilleet äitini prään.

Äitini ei tokikaan ymmärrä lainkaan, miksi en halua olla tekemisissä. Hän on aina kieltäytynyt näkemästä omia virheitään. Vain muut tekevät virheitä tai ymmärtävät (tahallaan ) väärin.

Onneksi lapsillamme on toinen mummo, joka on aivan erilainen ja ihan normaali naisihminen

Mulla on tosi helpottunut olo, kun sain viimein tehtyä irtiottoni.

Kuulostaa samalta, siis että äitisi on aina oikeassa eikä voi myöntää virheitään, sama meidän äidin kohsalla. :/ Itse olen vielä nuori, vähän reilu 20 vasta, joten siksikin olisi tärkeää mulle löytää ne sukulaiset ja kait saada välit äitiinkin kuntoon.

Tuntuuko sinusta koskaan pahalta ns. haukkua omaa äitiäsi, mutta sanoa silti miehen äitistä hyvää?? Minusta tuntuu, siis pahalta haukkua omaa äitiäni. Ei tunnu pahalta sanoa anopista hyvää, koska hän on hyvä ihminen.

Jos isyys on tunnustettu, voit saada henkilöllisyyden selville väestörekisteristä. Et tarvitse äitiä siihen.