Valtaosa etenkin nuorten naisten pateista on jotain muuta kuin sitä pelätyintä, vallankin jos imettää. SILTI, ei pidä eikä saa tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen siitä, että rintasyöpä ei voisi iskeä myös nuoreen, terveenoloiseen ja riskiryhmään kuulumattomaan naiseen. Kyllä se valitettavasti voi.
Panikoida ei siis tokikaan pidä eikä tarvitse, mutta mikäli patti ei viikossa, parissa häviä niin sitä täytyy mennä näyttämään lääkärille. Ja vaatia ainakin ultraa, mahdollisesti myös mammografiaa! Raskauden ja imetyksen aiheuttamat hormonimuutokset kun saattavat ruokkia myös hormoniriippuvaista rintasyöpää. Näitä tapauksia on kumminkin aivan säännöllisesti. Tavallista tai edes todennäköistä se ei ole, mutta mahdollista kumminkin. Liian usein kuulee tarinoita, joissa lääkäritkään eivät aluksi ota nuorta, imettävää naista huolen kanssa tosissaan.
Vielä toistan, kun en ollenkaan paniikkia tahdo lietsoa: Suureen huoleen tai pelkoon ei ole syytä, mutta omasta terveydestä on kukin vastuussa itse. Turha käynti lääkärillä tällaisen asian kanssa on paljon parempi kuin pään painaminen pensaaseen. Myös vaarmuus ja mielenrauha on tärkeää.
Muistuttaisin myös, että myös syöpäpatti voi olla kipeäkin, vaikkakaan ei ole sitä tavallisesti.
Kaiken päätteeksi: uskon ja ennen kaikkea toivon, että pattisi on aivan vaaraton ja häviää omia aikojaan!
Hyvää syksyä ja vauva-arkea!