V
vieras
Vieras
Minulla on neljä lasta. Ystäväni kyseli kiinteiden antamisesta tässä taannoin (noin kuukausi sitten) ja selitin miten olen itse antanut kiinteitä ja miten niitä kuuluu antaa jne. Eli noin pääpiirteittään siis, että kannattaa ensin antaa niitä ns. huonoja makuja eli peruna, maissi, kukkakaali jne ja sitten vasta makeampaa eli esim. persikkaa ja muuta sellaista. Näin vauva ei heti totu niihin makeisiin. Ja että suositus taitaa olla uusi maku kerran viikossa, mutta itse olen antanut yleensä uuden maun noin 4 päivän välein, joskus ollut se viikkokin väliä. Ja selitin myös syyn tähän eli, että jos vauva oireilee niin sitten tietää mistä se johtuu.
Ja oletan, että nämä jutut pitäisi käydä myös neuvolassa läpi eli että hän olisi kuullut näitä juttuja myös siellä.
Nyt juttelin ystäväni kanssa niin hän on antanut pian 5kk vauvalle ihan sikin sokin kaikkea. Samana päivänä perunasosetta ja maissinaksua. Viimeksi uusi maku oli "hedelmäsose" eli montaakohan eri hedelmää siinä purkissa mahtoi olla. Viikon sisään on saanut noin seitsemän uutta ruoka-ainetta eikä edes kiinteitä vielä aloitettu kunnolla. Saanut siis niitä nyt vähitellen vasta parin viikon ajan.
Ja nyt kun kertasin sitä mitä olin viimeksi sanonut niin se kaikki oli ihan uutta tietoa hänelle. Aivan kuin ei olisi koskaan kuullutkaan.
Itseäni naurattaa, että miten ihmeessä toiset on noin pihalla. Kun tosiaan jo neuvolassahan nuo asiat selostetaan ja sieltä saa mukaansa ohjevihkosiakin aina nivaskan. Ja sen lisäksi minä siis olin ne selittänyt.
Mutta joo