mikä siskoani vaivaa

  • Viestiketjun aloittaja isosissko
  • Ensimmäinen viesti
isosissko
Pikkusiskoni 21v on mua 8 vuotta nuorempi. Taas tuli paha mieli kun siskoni töksäyttelee todella suoraan ja inhottavasti asioita. äsken haukkui mun uuden takkini. jouluna haukkuu lahjat huonoiksi. luulee tietävänsä kaikesta kaiken, pitää aivan selvästi muita tyhmempinä kuin itseään. Kuvittelee olevansa maailman tärkein ihminen. ja paljon muuta.

Toisen siskoni lapsi teki mummille äitienpäiväkortin, siskoni haukkui sen kaikkien kuullen rumaksi:( tuli todella paha mieli vaikka kortin tekijä olikin vasta 1vuotias ja kortti sen mukainen.
mun vilkkaita poikiani siskoni sanoo ihan suoraan ärsyttäviksi,uhkailee ja komentaa koko ajan. tappelee 7 vuotiaani kanssa kuin pikkukakara.

En enää uskalla edes puhua siskolleni kun saan kumminkin vain pahan mielen. Mua pelottaa kun se tulee käymäänkin meillä.

kerran pyysin siskoani että hakisi pojan eskarista kun vauva oli juuri nukahtanut. (eskariin matkaa 100 m). siskoni sanoi että enpä kuule nyt jaksa.
Jouduin sitten herättämään huutavan vauvan ja pukemaan talvivaatteet 5 minuutin reissun takia.siskoni oli sen aikaa facebookissa. No se olikin ainoa kerta kun pyysin häneltä apua.
 
"vieras"
Voisihan sille siskolle sanoa, että paha mieli tulee kun tuollalailla haukkuu lasten tekeleitä. Eihän ne välttämättä mitään taideteoksia ole, muttei sitä niin rumasti tarvitse sanoa. No 1-vuotias nyt ei vielä ymmärrä, mutta isompana ymmärtää.

Mä sanoisin siskolle suoraan, että kiitti kun haukuit taas mun vaatteet, tulipa hyvä mieli. Tai sanoisin, että onpa hyvä ettei tää ole sun (jos takkia haukkuu ). Vaikuttaa melkoisen epäkypsältä 21-vuotiaalta, jos riitelee 7-vuotiaan kanssa. Mun veli on 22 v. ja mua 18 vuotta nuorempi. Ei tosiaan hauku lasteni tekemiä kortteja tai muutakaan, vaan kiittää jos lapset on hänelle jotain askarrelleet.
 
arvaus
Onks sun siskosi nuorin teistä sisaruksista? Jos on niin saattaisko se olla mustasukkanen näille uusille "ipanoille"? Jos se on tottunu olemaan perheen vauva ja lellikki ja nyt sitten sen reviirille tunkeekin kaikenlaisia mussukoita..

Voihan se olla ettei siskosi tiedosta olevansa mustis tai sitten käsittää, että 20 vuotiaan on aika vaikeeta kilpailla söpöydessä vauvojen kanssa ja siksi on niin kärttynen.
 
mukkis
Systerisi on selkeesti vielä keskenkasvuinen ja kitisevä kakara, iästä viis. Sanot sille että et jaksa katsella/kuunnella noin surkeita juttuja, lopeta se teineily.
 
Mun mielestä voit aivan hyvin sanoa ettei tartte tulla kylään jos ei oo mitään hyvää sanottavaa. Etkä sitten päästä sitä hetkeen teille. Ilmeisesti koko perheen pikku prinsessa joka ei oo vielä kasvanu aikuiseksi. Se on pompottanu teitä muita tarpeels kauan jo pidä vähän etäisyyttä.
 

Yhteistyössä