Mitäpä tässä surra enää. Olen vammautunut koko lantion alueelta, eli kaikki mitä lantiolla on, on vammautunut ulottuu alaselkään jossa muutama nikama väli on puristunut kasaan, Si-nivelet vaurioitunut lonkat nousee alimpiin kylkiluihin, uumaa ei juurikaan ole koska yläkroppa läsähtänyt kasaan, oikea sääri vääntynyt päin peetä jne. ( pitkä lista paljon muutakin) hermovaurioita pieleen menneestä leikkauksesta ja tuosta yritin vastuuseen saada lääkäreitä, mutta eipä niille mitään koitunut, kun voivat leikellä miten sattuu ja pilata ihmisen terveyden. Sairauksia on ja yhdestä epäily menossa. En pysty kunnolla istumaan ja liikkuminen on vaivalloista, kivuliasta ja todella hidasta. Apuvälineet on ja avustaja käy, muuten mieheni auttaa ja onkin hyvin, hyvin tarkka mun hoidosta ja kyselee aina miten voit ja kerrothan heti jos tulee jotain. Luulin, että olisin elämässä kohdannut jo ne pahimmat asiat, mutta on tämä varmasti se pahin
En tätä ääneen myönnä kenellekään. Olen kroppani ja kotini vanki, kesä menee siinä ja välillä ikkunasta katson, kun vuoteessa olen. En pysty kunnolla istumaan, en seisomaan pitkiä aikoja, en välttämättä pysty kunnolla syömään mitään kovien kipujen takia ja mitä kovemmiksi kivut yltyy niin seuraa oksentelua, jalat pettää alta, täristen horkassa ja itken. Päivät menee lääkkeettömien kivun hoito touhujen parissa, eipä noista ole muuhun kuin lisä kiduttamiseen. Yöt valvon siihen saakka kunnes vaan tipin, kivut estää unen saantia ja häiritsee unta. 2-3 tuntia nukun ja havahtuminen kipuihin ja itkin sekaista murinaa kuinka jurppii kaikki. Univaje ihan älytön, en muista asioita ja sotken niitä ja lopulta olen ihan sekaisin ja todella uupunut, tuosta tulee monesti väärinkäsityksiä eri tahojen kanssa ja lopulta vaan sanon, että mä en ymmärrä tällä hetkellä mistään mitään, en muista mitä luen ja kaikkien papereiden täyttäminen tuon takia vaikeaa, en välttämättä edes ymmärrä mitä luen, unohtelen asioita, lähimuisti huonontunut tässä touhussa. Mun elämää yrittänyt kovin saada avustajani järjesteltyä, että muistaisin mitä on tulossa. Silti saatan unohtaa. En pysty keskittymään mihinkään ja hermostun siihen yleensä itse. Mieheni on tukenut paljon ja välillä olen käskenyt mennä nollaamaan baariin. Harvoin käy ja silloinkin vain pyörähtää baarissa sen 2-3 tuntia ja tulee kotiin, sieltäkin viestiä laittaa että mikä vointi. Tämmönen ei mun mielestä oikein ole elämää, olen olemassa mutta en elä. Pirkanmaan julkinen ja yksityinen puoli pilaa mun terveyden, kun eivät muka ikinä löytäneet kiville selitystä kun 10- vuoden ajan vain apua. Isäni suuttui tuohon touhuun niin paljon, että komensi Helsinkiin ja sano, että täällä on yksityiset luotettavia. Sitten rupesin selviämään asiat ja koko ajan tuolta on tullut jotain, mikä saa hetkeksi raiteiltaan. Yksityinen lääkärini Helsingissä nauroi, että Pirkanmaan touhu on enemmän hengellistä parantamista, kun täällähän oli se Taysin ylilääkäri uskonnollisessa radio haastattelussa kertonut että parani hermokivusta new age leirillä rukouksen voimalla. Tuskin on tollasella pelkällä hermokipuja ikänään ollut. Mulla on hermovaurioita alavatsalla molemmin puolin ja voin kertoa, että niihin ei kyllä auta mikään ja vammat repinyt kroppaa paljon, että yksityinen lääkärini jo sanoi, että vammoista aiheutuvia hermovaurioita on varmasti koko alan kropan alueella. Nuo vie ruokahalut, eikä tunne nälän tunnetta, oon vaan järjettömät kivut mitkä tappaa pikku hiljaa sisältä päin, ne on 24/7 joka hemmetin päivä. Joka päivä toivon, että vetäisin sen viimeisen henkäyksen, toivoisin todella että olisi eutanasia saatavilla. Loppuelämä tätä ja iän myötä lisääntyy vaivat ja yksityinen lääkärini sanoi, että niin se menee ja voi pahentaa tilannetta ja sitten vaan mietitään tilannetta, että miten lähdetään helpottamaan sitä. Ei hemmetti, ei tämä voi mennä näin, miksi edes avustettu itsemurha ei ole sallittua?! Ihan käsittämätöntä touhua, että ihmisen on vaan oltava olemassa, siksi kun sen lopettaminen on itsekästä, muille tulee traumoja tai pahamieli.... Tota, mun mielestä on itsekästä että joku joutuu kitumaan päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, tämä ei ole mun mielestä inhimillistä toimintaa ja se on itsekästä.... Ei tästä nimittäin nauti yhtään, inhimillisyyttä ei ole ja olet olemassa hyötymistä varten. Niin, no kesä menikin taas sumussa ja kitumalla.
Elämässäni on tapahtunut painavia asioita tällä hetkellä, joista olen maininnut mutta ns. ystäväni eivät kysy asiaan liittyen yhtään mitään, miten jaksan tms. Kysykää ihmisiltä miten he voivat, mitä kuuluu, olkaa kiinnostuneita. Älkää jättäkö yksin.