mikä oli eka ajatus kun menit synnyttämään esikkoasi?

"Kauankohan tää kestää?"

 

Olin iloisen jännittynyt kun laitokselle lähdettiin.

 

Pelotti et ne käännyttää vielä takaisin kottii (viikot oli 41+3) ja monena iltana oli supistellut useita tunteja mut jotenkin vain erotin ne supistukset niistä toisista ja lähdettiin yötä vasten ajelemaan. Sitten kun lääkäri kävi siinä tulohuoneessa kattoo supistuskäyrää ja sano et "valmistelkaa saliin et synnytys on käynnissä" niin mä olin ihan et JEEEEEE vaik jännitti

 

Kun synnytys käynnistyi:
"Onko nää nyt sit niitä oikeita supistuksia? Miten toi mies voi nukkua, vaikka me saadaan kohta lapsi? Herää jo, ihan oikeesti!! Mitä mä nyt teen?"
Sairaalaan saavuttaessa+tarkkailussa:
"Millon mulla oli edellinen supistus? Höh, eihän ne voi nyt loppua. Ei ne loppunutkaan, taas mennään.. Miten kauan ne aikoo pitää mua näissä piuhoissa? Miks vauvan syke on noin korkea?!?"
Synnytyssalissa:
"Nyt taisi mennä vedet.. miks tää supistus ei lopu!! Muhun sattuu, ihan oikeesti! Miten sen lääkärin tulo voi kestää näin kauan..?"
Tyttö juuri syntynyt:
:heart:

 

mietin,että vihdoin ja viimein

 

Kauhuissani ja peloissani kun alko supisteleen 34 viikolla, aattelin että ei voi vielä. Kunnes täti tehtyään sisätutkimuksen että täältä ollaan tulossa jo Ei muuta kun sängyllä saliin ihan helkkarin äkkiä ja ja ja ja sitten meni tunti, meni toinen (otti ihan vidun kipiää ) meni 27 tuntia. Sitten alko opiskelijat vaeltaan ja lääkäreitä ja hoitsuja huoneessa enemmän kun laki sallii. Sitten tokastiin yhtäkkiä että kolmen sekunnin päätös saako leikata että sydänäänet lähes kokonaan loppu. Annoin luvan ja maha auki kylmiltään. Annettiin selkäydinpuudutus,mutta ei kerinny vaikuttaan. Siinä vaiheessa luojan kiitos vaikutti kun ommeltiin takas kiinni. Siitä kun selvisin jotenkin niin ensimmäinen ajatus oli ettei enää ainuttakaan vauvaa meijän perheeseen... kunnes meni 1,5v ja olin paksuna taas. Nyt rakkaita lapsia vähän enemmän kuin se yksi :saint:
http://irc-galleria.net/view.php?nick=waxa&image_id=69587971 :heart:

 

Jännitti vaan.

 

"Jännää! Mitenhän tässä käy?! Jee, kohta meillä on vauva! Huisaa!"

Suunnilleen tolleen...

 

Olin niin onnellinen, etta sain mieheni kotia samana aamuna Sisiliasta tyokeikalta.

 

"En tule tänne enää ikinä |O " :xmas:
Synnytys alkoi sairaalassa vesien menolla ja samantien tosi rajuilla supistuksilla.

 

Hmm..olin kaks päivää ollu jo osastolla "kypsyttelyssä" (viikot 41+3-->) Kun lopulta alkoi suppailee niin tais eka ajatus olla et vihdoinkin alkaa jotain tapahtuu

Heti tytön syntymän jälkeen eka ajatus oli et onko tuo ees hengissä,näkyi vaan siniset pienet jalkapohjat kun pöydällä ollessa,rättiväsyneenä vilkasin sinne jalkopäähän..tuntui että ne sekunnit oli tunteja,ennen kuin alkoi pienet ääntelyt kuulumaan :heart:

 

jännitti ja pelotti aivan kauheesti, kun lapsivesi oli vihreetä. Pelkäsin et jotain oli kamalaa tapahtunut... Napanuora oli 2 kertaa kaulan ympärillä. Se huomattiin heti ja katkastiin kun pää tuli ulos imukupin avulla. Ja mikä helpotus kun vauva alkoi heti itkeen!!

 

Mua on kusetettu |O |O |O
Sitten kun lääkäri ei saanut annettu puudutuksia ajattelin, että lopetan hommat siihen saavat ite hoitaa hommat loppuun mä lähen kotiin.. ei kun kato sehän synty jo (tai niin mä luulin vaikkei se ollutkaan syntynyt) noh sitten mun piti jo luopua ilokaasusta kun kuulemma pakenin tilannetta

 

No käynnistykseen menin toiveikkaana, että lapsi olis pian sylissä.. ja sit ekana iltana itkin ihan hulluna kun mies joutu lähteen kotiin..ja sama tokana iltana :snotty:
Sit kolmantena päivänä toivo taas nousi kun lääkäri lähetti mut aamulla saliin tippaan

 

Jännitti tietysti, mutta oli jo ollut pitkään malttamaton olo (syntyi rv42+0).

 

"Ja kotiin en mene ennen kuin on vauva kainalossa."

 

Vedet meni ja aattelin et se on menoa ny =) !! Jännitti muttei pelottanu.

 

Menin aamulla klo8:00 käynnistykseen rv41+6.
Pelotti ja jännitti.

 

Tais olla että NYT KIITTI ULOS TÄÄ! Erittäin kipeät supparit alkoi laskettuna päivänä, mutta olivat tehottomia, silti _todella_ kivuliaita. Tuli 20min-45min välein 5päivää, jotka itkin ja kärsin himassa, kun en esikoisen odottajana tajunnut mennä sanomaan kovaa sanaa kättärille, luulin että kuuluu asiaan. Lähettivät vaan himaan ja käskivät tulla kun on tasanen väli. Yötäpäivää tunnissa 2-4 erittäin kivuliasta supistusta, AUTS!

Aika kultaa muistot, mutta kipeää teki.

 

"No nyt se vihdoin alkaa."

Lapsivedet meni kotona yöllä sänkyyn rv42.

 

Olin sairaalassa tiputuksessa, kun vedet meni.Kun supistuksia rupes n.tunti myöhemmin tulee, ajattelin:" Voi juma!Joudunko mä kestää tätä yli20tuntia!!"
Synnytyksen kesto 2h56min.

 

Mietin että miten joku voi huutaa noin paljon, viereisessä salissa joku karju ihan täysiä...

 

jees, lopultakin se vesi meni. (siis käynnistetty 4 kertaa, eikä tuloksena yhtään supistusta, sit meni vesi ja reilu 5h myöhemmin poika sylissä)

 

Täältä ei sitten enää yksin kotiin mennä.Oli ainoa järkevä ajatus joka suustani pääsi.Muut lausahdukset on työnnetty unholaan..

 

Hmm, että ihan oikeestikko me viedään täältä vauva kotiin.....