mikä kiire töihin?

Ihanko tosissasi sinä ajattelet että miehesi ei ole työuupunut ja olisi joskus mielellään vaikka illalla perheensä kanssa. Leikkisi lastensa kanssa, tekisi heidän kanssaan läksyjä, kävisi vanhempainilloissa ja muuten vain olisi mukana perheen arjessa? Tuskin hän edes näkee lapsiaan???? Oletko ikinä lukenut juttuja lasten huonosta isäsuhteesta, mihin se vaikuttaa tulevaisuudessa? Mielestäni siinä on pahemmat seuraukset kuin se että lapset olisivat vaikka 6 tuntia hoidossa, kun sinä kantaisit kortesi kekoon ja kävisit töissä, ettei hänen tarvitsisi olla siis kaiken aikaa. oikeasti käy sääliksi :'( Mitä perhe-elämää tuo on miehellesi :'(
[/quote]

IHAN TOSISSANI USKON ETTEI OLE TYÖUUPUNUT!hän käy lastemme harrastuksissa-lähinnä kisoissa/matseissa/turnauksissa-enhän minäkään käy lasteni harrastuksissa muuten.ja hän käy lasten vanhempainilloissa,tekee kouluun tarvittaessa esi. käsiteöihin miekkoja ym-mitänyt haluaa...Hän on arjessamme mukana.esim.joka ilta hän nukuttaa nuorimmaisemme(1v 3kk) joka menee untenmaille 22.00. Isommatkin menevät untenmaille 22.00(meillä koulu alkaa joka pvä 10.00-lukuunottamatta pe 9.00).ja sanoinhan aiemmin että hän lyhentää pviä/pitää vapaata tarvittaessa ja ne tarpeet ovat juuri ed.mainittuja en vaan viitsinyt luetella kaikkia-kska niitä on aik paljon.

Toinen mikä jäi mainitsematta; hän viettää runsaasti lomaa,kesäisin hän ei tee töitä vaan lomailee kesä-heinä-elokuun. Ja koulun syysloman (joskus 2vkoa),sekä jouluna vkon (tarvittaessa 2) sekä keväällä 2krt 1vkon.Tässä se idea -ollaan paljon töissä silloin kun töitä on ja sitten pidetään paljon vapaata! Ja hän on itse valinnut näin;toki töitä olisi kesälläkin,mutta enempi muulloin ja hänestä on mukavampi olla koko kesä kotona perheen kanssa kun koko family lomalla.

Ja minusta meidän lapsilla erinomainen isäsuhde! He pääsevät nauttimaan isästään kesäisin jakamattomastai 24h/vrk ja lomilla.arkena se jää lyhyeksi mutta vkonloput pääsääntöisesti kotona perheen parissa. Ja usein lapset pääsevät työmatkoille mukaan-kukin vuoron perään.Kyllä työmatkoillakin on vapaa-aikaa.9v ntimme tuli juuri vko sitten isänsä kanssa työmatkaltali New Yorkissa 4 pvää (isä teki töitä 2pvänä 6h ja 2pvää kiertelivät-firman puolesta tuttu "nanny" mukana.joka katsoo töiden aikana muidenkin tuttujen työkavereiden lasten perään..se on lapsista hauskaa..työmatkojen puitteissa olemme reissanneet koko perhekkin...)

Tämä vaan sopii meille.ja hei,kaikkien työ ei ole samanlaista.minun mieheni työ saattaa olla esim seuraavanlainen:kokous golfkentällä golfia pelaten....

 

Asia, jota olen aina ihmetellyt...Mitä virikkeitä lapseni saa tarhassa siis sellaista mitä en äitinä pystyisi antamaan? Joudun kyllä laittamaan lapseni päivähoitoon mutta en sen takia, että siellä saa enemmän virikkeitä/lapsesta kehityy sosiaalinen. Tämä maahan on täynnä ujoja/arkoja ihmisiä vaikka meitä sosiaalisia päiväkotilapsia on tuotettu jo 70-luvulta asti. Eiköhän tää junttius ole geeneissä pysyvästi.

 

Njaa, kyllä meidän poika ainakin oli hyvin sosiaalinen ennen päiväkotiakin. Käytös on siellä muuttunut hyvässä ja pahassa. Reipas se on aina ollut, mutta nyt ehkä katsoo vähän tarkemmin, miten lähestyy ja ketä. Vähän välillä surettaa kun katsoo, miten meidän pikkuinen, joka ennen pussasi kaikkia, saattaa nyt reteästi tönäistä.

Niin että eihän se sellainen varhainen sosiaalistuminen välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Ja tietysti kiellän tönimästä ja selitän, ettei niin saa tehdä. Sydän vuotaa verta, kun pieni kukkaislapseni on törmännyt oikeaan maailmaan, mutta toisaalta taas helpottaa nähdä, että poika pärjää hyvin, vaikka äiti ei olisi joka sekunti tasottelemassa tietä ja puhaltelemassa pipeihin.

Mutta on siinä sekin, että poika ihan todella rakastaa leikkiä muiden lasten kanssa, vaikka onkin vasta kaksivuotias. Viikonloppuisin sillä on tylsää, jos ei tapahdu riittävästi. Ja se ihan hyppii ilosta, kun kerrotaan, että tänään mennään taas päiväkotiin leikkimään.

Mitä sitä nyt sanoisi. Eihän niitä ainoita absoluuttisia oikeita vastauksia taida olla mihinkään.

 

Minä kyllä liputan sen puolesta että lapset ovat arjessa molempien vanhempien kanssa, ei lähinnä lomilla. Meillä minä tulen töistä 15.00 ja mies kohta perään 16.00. Eli meillä on joka päivä perheaikaa todella paljon, vaikka molemmat käymmekin töissä. No kukin tavallaan, iski vaan silmään kun joku kirjoitti että isä on perheen arjessa mukana, tulee kotiin 21.00 ja nukuttaa lapsen 22.00. Ok, meillä vaan tuohon arkeen kuuluu hurjan paljon muutakin.

Jokainen lapsi on oma persoonansa, meillä ainakin oli sosiaalinen lapsi jo ennen hoitoa, ettei häntä ainakaan sinne sosiaalistumaan olisi tarvinnut ajatella laittaa.

Mutta kuten jo aikaisemmin totesin, juttu on sellainen että jokainen sen tykönään miettii ja päättää varmasti oman perheen parhaaksi, mutta se on mun mielestä liikaa, jos sen takia pitää alkaa radikaaleihin elintasoleikkauksiin, ettei lapsi vaan joudu hoitoon. Joilla on varaa jäädä kotiin, siitä vaan ja joilla ei ole niin heidän lapsiaan varten on todella hyvä hoitojärjestelmä Suomessa.

 

Ilmaisin itseäni vähän huonosti. Meilläkin tyttö on erittäin sosiaalinen ja hän kaipaakin mielestäni päiväkotia lisäämään sosiaalisia kontakteja ja oppimaan vuorovaikutustaitoja. Ajoittain jo nyt tuntuu, että vanhemmat eivät riitä.

Toisekseen kyllä päiväkodissa varmasti on virikkeitä eri tavalla kuin meillä kotona. On isompi ryhmä, ja voi leikkiä sellaisia leikkejä mihin tarvitaan enemmän porukkaa. Minä en myöskään ole sellainen äiti, jolla olisi kiinnostusta tai taitoja askarrella tai harjoittaa kädentaitoja.

 

Taisin minäkin ilmaista itseäni sekavasti. Sosiaalistumisella en siis tarkoittanut sitä, että lapsesta välttämättä tulisi päiväkodissa entistä sosiaalisempi. Tarkoitin sitä, että päiväkodissa lapsi joutuu tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa aivan toisella tavalla kuin kotona. Sosiaalistuminen tarkoittaa ymmärtääkseni oppimista toimimaan vuorovaikutuksessa ja ryhmässä sillä tavoin kuin kussakin yhteiskunnassa on tapana. Voi tietysti olla, että olen käsittänyt termin väärin

 

Poikani on nyt 1-v. Ollessaan neljän kk aloitin osa-aikatyöt. Koska raha ei riittänyt. Tosin hän ei hoitopaikkaa tarvinnut koska mieheni hoitaa aina sen ajan.
Nyt kesän jälkeen aloitan opiskelut ja poika menee tarhaan. Minulle se oli itsestään selvä vaihtoehto.

 

ei mihinkään kiire! 12v menossa kotiäitinä-valituinen työ sen kun saa odottaa ja saapahan joku "työtön" pitää toistaseksi "minun työni".

 

Olen sitä mieltä, että alle 3v:n on normaaliolosuhteissa paras olla kotona. Oma lapseni joutuu todennäköisesti hoitoon 2v:nä, koska taloutemme ei anna enempää periksi. Mutta mutta tämä on vain oma mielipiteeni ja meidän perheen valinta ja en tuomitse muiden perheiden ratkaisuja ja valintoja. Monella yksinhuoltajalla ei ole edes mitään realistista mahdollisuutta valita tai pitäisikö äidin olla onnettomana kotona, olisiko se lapsen perhaaksi! Harmittaa miten tuomitsevia ihmiset ovat, aina se oma on ainoa oikea. Ei se ole helppoa käydä töissä ja ruodata lapsia tarhaan ja takaisin ja viettää vähäistä aikaa lasten kanssa, jos ei ole helppoa olla kotona samojen rutiinien ja yksinäisyyden kanssa. Kaikilla valinnoilla on omat hyvät ja huonot puolensa ja kuka osaisi paremmin päättää kuin juuri se perhe omalta kohdaltaan?

 

Juu kyllähän sitä mielellään kotona olisin vielä pari vuotta poja kanssa, mutta ei taida onnistua... :'(

Ukon laitoin pihalle juomisen takia, 20 tuhannen euron velat jäi mun niskaan, joten pakko tässä on töihin lähteä... ei auta itku ei...

Mutta itsepähän valitsin...ihan niin kuin lapsen isäkin minua aina muistaa asiasta muistuttaa.

Eli ei se kaikilla aina niin helppoa ole toi päättäminen, että jää vaan kotiin.

 

Uskon, että töissäkäyvällä pienten lasten äidillä on rankempaa kuin kotiäidillä. Työpaikalla on pakkotahti, ja siellä täytyy olla ajoissa jne...Sitten kun tulee kotiin, niin toinen työmaa odottaa ja lapset vaativat oman huomionsa.

Mä olen vielä hoitovapaalla (lapset 1v3kk ja 3v4kk), mutta ymmärrän kyllä että joku raja siinä kituuttamisessa on. Kyllä mä ainakin menisin töihin jos näyttäisi, ettei rahat mitenkään riitä. Nyt ollaan jo tingitty aika monesta asiasta.

Autoa ei myydä, menisi liian rankaksi miehelle mennä bussilla töihin. Rahan hakeminen sossusta tai laskujen maksamatta jättäminen ei ole meille vaihtoehto. Eli en tiedä koska menen töihin, voi olla että ennen maagista kolmen vuoden ikää.

Eli en ymmärrä, mistä lähtee käsitys, että kahden työssäkäyvän vanhemman perheessä olisi välttämättä ökyelintaso tai kovat vaatimukset--esim. kun minä lähden töihin, niin hoitomaksut vie palkasta heti sen vajaa 400 euroa ja koska olen ollut kotona jo 3½vuotta, niin se on verottanut elintasoa eli olisi heti hankintoja listalla, joita on lykätty hoitovapaan takia.

 

Ei mikään kiire Tuntuu että elämä jota tällä hetkellä vietän kotona lasten kanssa, kuluu vauhdilla. Niin, asioilla on puolensa ja monesti ruohokin vihreämpää aidan toisella puolella. Nimittäin kyllä riippuu lasten iästä ja lukumäärästä sen kotonaolon "helppous". Itse en vielä kertaakaan ole pullan pullaa ehtinyt päivän aikana paistamaan, niin kova vipinä on meidän talossa. Silloin kun vipínä hetkeksi vaimenee, vietän minä oman ansaitun lepohetkeni. Olen kiitollinen että saan elää tätä ainutlaatuista aikaa juuri nyt tällä tavalla, hetkessä ja päivä kerrallaan. Olen tyytyväinen omaan ratkaisuuni, muut eläkööt tavallaan. En stressaa siitä kuinka muut asiansa hoitelevat.

 

ei mikään kiire täälläkään!kotona touhuttu 9v 10kk eikä kiire työhöni...täällä kotona riittää työtä, vieläpä ilman "ansaittuja" kahvi-lounastaukoja pitämättä..mutta hetken nämä mukulat pieniä-niin antaa niiden tehdä töitä jotka mielummin kodin ulkopuolella-minä viihdyn sisällä!

 

Välillä kaipaan töihin ihan niiden ihmisten takia. Kotona on kivaa mutta pinna palaa tosi äkkiä nykyjään. Esikoinen on nyt 1v ja toinen tulossa joten en ainakaan 1.5v mene töihin. Nautin työstäni kun saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tykkään lapsestani mutta tosiaan kaipaan jollain tavalla töihin. Kunnioitan niitä äitejä jotka jaksavat olla vuodesta toiseen kotona lastensa kanssa mutta minä en ole sellainen. Tuet ovat todella pienet taas siihen verrattavissa mitä saan palkkaa. Joten olen päättänyt mennä takas töihin kun nuorimmainen on 1v2kk ja teen lyhennettyä viikkoa. Silti saan olla lasteni kanssa ja ihanassa työssäni eikä tarvitse kiduttaa pienillä tuloillaan. Kommentti on vain minun mielipiteeni omasta näkökulmasta mutta jokainen tekee kuis parhaansa näkee ja kokee.

 

kiire on! opisnot-asunto-auto-ja kulutus velat painaa niskaan. kotihoisontuki 298e/kk ei ole kuntalisää täällä.joten paras palata työtön ettei velkojen takia joudu muille maille....

 

Ennen lasta ajattelin, että olen mielelläni kotona hänen kanssaan kunnes hän täyttää 3. Vaikka joutuisi hiukan karsimaan kuluja.

Mutta kävikin niin, että vaikka aika lapsen kanssa kotona oli ihanaa, niin vuoden kotona oltuani hermojani alkoi todella paljon kiristää.. Palasin töihin kun lapsi 1v 3kk ja voin paljon paremmin. Poden huonoa omatuntoa siitä, ettei lapsemme saa olla kotona kolmevuotiaaksi, mutta onneksi hän viihtyy hoitopaikassaan (vaikkei se kotia korvaakaan). Todennäköisesti siirryn pian lyhennettyyn viikkoon, jotta lapsi saisi olla kotona päivän enemmän viikossa.

 

ruoka se on joka töihin laittaa.jotta lapsi saa ruokaa ja vaatetta on pakko lähteä töihin. eihän nykyään kuin yh-äidit voi kotona kauaa olla!

 

Ikuisuuskysymys; olenko huono äiti, kun vein lapseni tarhaan 10 kk ikäisenä. Kiirehtien töihin.

Lapsi, nelikymppisen naisen ensimmäinen ja oikeastaan vähän "vahinko".


Lapset ovat olleet aina sarjassamme; joo , kivoja, kunhan ne ovat jonkun muun kuin minun. Ainahan sitä väitettiin, että kyllä se äitiys muuttaa.

Eräs lapseni tarhakaverin äiti totesi raivoissaan eräänä aamuna; Nyt kun minulla on oma lapsi, en ymmärrä, miksi ihmiset niitä haluavat.

Mielessäni välähti silloin oma ajatukseni; nyt kun minulla on oma lapsi, niin vasta nyt ymmärrän miksi ihmiset haluavat lapsia.
Maailman ihanin asia. Jotta allekirjoitan kyllä totuuden; äiteys muuttaa.

Miksi sitten viedä hoitoon noin pienenä. Minulle ja perheelleni se on pitkälle taloudellinen asia. Toinen asia on se, että kun olen näinkin "vanha" äiti, ei minulla ole tuttavia, joilla pieniä lapsia olisi. Eikä lähistöllä ole puistoja, joissa tutustuisin ikäisiini, taikka edes hieman nuorempiinkin äiteihin lapsineen. Joten lapsellamme ei olisi kovinkaan paljoa kosketusta muihin lapsiin.

Taloudellinen puoli; mieheni on huithapeli, jättää laskut maksamatta, pistää rahansa milloin mihinkin. Minä olen meillä se, joka tuo rahaa maksaakseni asuntolainat ja elämisemme. Emme mitenkään tulisi toimeen vain mieheni tuloilla.

Toinen asia on virikkeet. Tottakai, oppisihan niitä tarjoamaan.Olenhan nytkin joutunut opettelemaan vaikka mitä loruja ja lauluja. Mutta olen ainakin itse ollut äärimmäisen tyytyväinen päiväkotiin, jossa lapseni on hoidossa. Neidillä on kavereita, neidillä on mukavat, pätevät aikuiset ympärillä.

Äiti on tyytyväinen elämäänsä kun käy töissä. Uskon, että jaksan myös olla parempi äiti lapselleni illat ja viikonloput, kun oma henkinen hyvinvointi on kohdallaan, vastuullisesta työstä huolimatta.

Alku tarhassa oli hirveää, minulle. Neiti aloitti päiväkodin ollen ensimmäiset 5 kk tarhassa päivittäin 5 h. Lapsi oli kuulemma kuin aurinko, äitiä hirvitti ja itketti.

Nyt lapseni on 2v. Ihana päivänsäde, taikka pieni uhmaikäinen hirviö.
Edelleen olen tyytyväinen ratkaisuuni.

Olen siis huono äiti. Mutta miksi ihmeessä en tunne itseäni sellaiseksi?