mikä ihmeen oma aika??

tuntuu, että kaikki peräänkuuluttavat oma aikaa, ja vieläpä niin, et se jakaantuisi tasan työssä käyvän miehen kanssa? miksi en ymmärrä? onko juuri tosi, että nykyäidit eivät jaksa arkea ilman jokaviikkoisia jumppia,kampaajia,shoppailuita,lenkkejä... eikö myös KOKO PERHEENÄ vietety aika miehen töistä tullessa lataa akkuja seuraavaan päivään? onko ikioma aika tärkeämpää kuin koko poppoolla vietetty arkinen kotihetki? olenko yksin ajatusteni kanssa, vai löytyykö samoinajattelevia, joille omaa aikaa on vaikkapa itsekseen tehty ruokakauppakeikka silloin tällöin; ja pinnaa ei oikeasti kiristä tai jaksaminen ei ole koetuksella, vaikken huolehdikaan vain ja ainoastaan itsestäni "joka päivä tunnin verran" ?

 

Olen kanssasi ihan samaa mieltä, mulle ihan oikeasti riittää kun saan käydä yksin kaupassa!!!! Jumpassa käyn aina joskus, mutta parasta terapiaa on, kun koko perhe on yhdessä!

 

huokasin täällä piiitkkään ja syvään; en siis ole yksin ajatusteni kanssa...

 

Mulle omaa aikaa on ainoastaan se kun lapset nukkuu iltaisin.

 

Joo, mullekin oma aika on sitä kun pääsen yksin ruokakauppaan kerran viikkoon. Joskun olis kiva päästä vaikka kävelylenkille mutta ei vain tule lähdettyä, oma valinta, mies kyllä antaisi mennä...

 

Luin ko. aiheesta jokin aika takaperin hyvän kirjoituksen, en vaan muista lehteä josta sen luin (varhaisdementia vissiin). Mutta siis aihe oli tämä: ensin etsitään hikipäässä kumppania jonak kanssa tehdä lapsia, sitten aletaan urakalla tehdä niitä lapsia käydään mahdollisesti kaiken maalilman lapsettomuus hoidoissakin ja kun ne lapset vihdoin viimein työllä, tuskalla ja hiellä on saatu niin...aletaan itkeä omaa aikaa...
yllä oleva teksi ei tarkoitettu loukkaukseksi, mutta mielestäni kuvaa hyvin tätä päivää. Minulla on neljä lasta ja mielestäni on sitä omaa aikaa kun saan olla lasten kanssa kotona

 

En omalla aloituksellani hakenut näitä juttuja. Hienoa, että olette noin jaksavia. Mutta kun ihmisillä elämäntilanteet vaihtelevat ja sattuu paljon asioita, jotka kuormittavat psyykkisesti. Esim. meillä läheisen ihmisen kuolema, jota pitäisi pystyä suremaan ja kun meillä kummallakin on surutyyli juuri sitä yksinään pohdiskelua.

Minäkin rakastan perhettäni ja tunnen sen antavan voimaa, mutta silloin tällöin olisi paikallaan yksinolo.

Tuo oma aika aloitukseni oli myös yleisesti heitetty, on kiva tietää miten kukakin toimii.

Mutta ainahan teitä kaikkivoipia vanhempia tuntuu löytyvän...

 

\

tuntuu, että kaikki peräänkuuluttavat oma aikaa, ja vieläpä niin, et se jakaantuisi tasan työssä käyvän miehen kanssa? miksi en ymmärrä? onko juuri tosi, että nykyäidit eivät jaksa arkea ilman jokaviikkoisia jumppia,kampaajia,shoppailuita,lenkkejä... eikö myös KOKO PERHEENÄ vietety aika miehen töistä tullessa lataa akkuja seuraavaan päivään? onko ikioma aika tärkeämpää kuin koko poppoolla vietetty arkinen kotihetki? olenko yksin ajatusteni kanssa, vai löytyykö samoinajattelevia, joille omaa aikaa on vaikkapa itsekseen tehty ruokakauppakeikka silloin tällöin; ja pinnaa ei oikeasti kiristä tai jaksaminen ei ole koetuksella, vaikken huolehdikaan vain ja ainoastaan itsestäni "joka päivä tunnin verran" ?

juu samoin ajattelen minäkin. Ja olisin todella kiitollinen siitä ajasta että viettäisimme kaikki yhdessä koko perhe mutta kun tuo mies tekee pitkäää päivää joka ikinen päivä, 16-20h/päivä, 7päivää viikossa, noin 360pvä vuodessa :\|
en minä omaa aikaa kaipaa,välillä tosin on päästävä parturiin tai lääkäriin yksin mutta onneks on mammat lähellä. mutta noita menoja on aika harvoin. Näin on oikeen hyvä!!

 

oma aika ja laatuaika eivät kuulu meidän perheen sanavarastoon, vaikkakin käyn 3-4 kertaa jumpissa tai salilla vkossa, kerran kuussa kampaajalla ja tyttären välillä shoppailemassa. nämä ovat mielestäni ihan normihommia, ei mitään erikoista.
mies käy kanssa harrastamassa ja harrastamme koko perheenkin voimin, mm vaeltamista ja uimista. ilman liikuntaa olisimme huonoja vanhempia, pää leviäis.
joten, minusta ne ovat aivan samalla viivalla ajankäytön kanssa kuin hammaslääkärissä, gynekossa tai kaupassa käyntikin. aikaa on kaikilla se 24h, ja minusta liikunta on meillä niin tärkeää, että otamme sen ajan pois television katselusta (joka muuten tuhoaa parisuhteita). emme halua löytää itseämme sairaalakunnosta sitten kun lapset muuttavat kotoa vain sen takia, että ei saisi olla ns omaa aikaa kun lapset ovat pieniä.
aika on vain aikaa, ei sitä tarvitse määritellä.

 

Minäkin olen ihmetellyt tuota "oman ajan" tarvetta, josta usein puhutaan. Itse ehdimme lasta toivoa useamman vuoden ja nyt kun vihdoin saan olla kotiäitinä, koen eläväni oman elämäni parasta aikaa. Juuri tämä tavallinen arki oman rakkaan lapsen kanssa tai lapsen ja miehen kanssa on sitä mitä elämältä halusin - ei työnantajan asettamia aikatauluja ja paineita. On ihanaa kun aamulla voikin päättää että tänään ei tehdäkään kotitöitä vaan ollaan vain puistossa pitkään kun on niin kaunis ilma... tai että tänään leivotaan miehelle yllätykseksi pullia. Minulle tämä on siis sitä kaikkein ominta aikaa - sen ajan haluan jakaa lapseni ja mieheni kanssa, en yksin jossain kampaajalla istuen tai jumpassa hikoillen.

 

Ja nimenomaan sitä omaa aikaa pitäisi olla juuri silloin kun lapset ovat vielä täysin riippuvaisia vanhemmistaan!!!Koin pitkään huonommuuden tunteita haluttomuudestani "omaan aikaan", mutta en enää.Minulla ei ole tarvetta olla nykytrendin mukainen äiti, joka ei "uhraudu"äitiydessään.En uhraudu vaan mielestäni kanna vastuuni lapsista antamalla heille aikaa ja turvaa nyt kun he vielä vähän aikaa ovat pieniä.Omia harrastuksia ja rientoja oli ennen lapsia ja niitä ehtii jälleen olla tulevaisuudessakin.Tämän kallisarvoisen nykyhetken nautin perheestäni täysillä,jospa se sitten joskus tulevaisuudessa auttaisi sopeutumista isovanhemman rooliin...

 

Minä en usko, että on lapseltani pois, jos käyn viikottain parissa jumpassa, iltaisin kävelyllä naapurini kanssa tai silloin tällöin shoppailemassa ja kampaajalla. Lapsellani on isäkin, jonka kanssa hän viihtyy mainiosti.

Se, että olen välillä hetken pois tekee kyllä hyvää ihan kaikille. Ei mielestäni lapsessa tarvitse olla kiinni 24/7. Kyllä se perusturvallisuus kehittyy vähemmästäkin.

Toki meitä on moneen junaan, mutta itse jaksan kyllä paremmin kun saan huolehtia itsestäni kampaajalla, shoppailemassa yms. käyden. Mutta ei se kaikille ole tärkeää. Yritetään kunnioittaa toisiamme ja toistemme valintoja, kukin tyylillään.

Jaksamista kaikille!

Annu

 

\

tuntuu, että kaikki peräänkuuluttavat oma aikaa, ja vieläpä niin, et se jakaantuisi tasan työssä käyvän miehen kanssa? miksi en ymmärrä? onko juuri tosi, että nykyäidit eivät jaksa arkea ilman jokaviikkoisia jumppia,kampaajia,shoppailuita,lenkkejä... eikö myös KOKO PERHEENÄ vietety aika miehen töistä tullessa lataa akkuja seuraavaan päivään? onko ikioma aika tärkeämpää kuin koko poppoolla vietetty arkinen kotihetki? olenko yksin ajatusteni kanssa, vai löytyykö samoinajattelevia, joille omaa aikaa on vaikkapa itsekseen tehty ruokakauppakeikka silloin tällöin; ja pinnaa ei oikeasti kiristä tai jaksaminen ei ole koetuksella, vaikken huolehdikaan vain ja ainoastaan itsestäni "joka päivä tunnin verran" ?

Vietämme aikaa myös koko perheen voimin,välillä tarvitsen omaa aikaa.
Etenkin nyt hoitovapaalla todellakin TARVITSEN omaa aikaa tai pää hajoaa!! Töissä ollessa en kaivannut samalla tavalla omaa aikaa,silloin jaksoi lapsiakin paremmin kun oli muutakin elämää.Kotiäitinä helposti se elämä jää junnaamaan kotiympyröihin.Arki on aikamoista hulinaa kolmen tenavan kanssa,joten koen että se on kaikille eduksi että äidilläkin on menoja.Ei kukaan jaksa lapsia/perhettä 24/7.Ei ainakaan kukaan täysjärkinen (supermammat on erikseen).Tjaah...tunnin lenkki silloin tällöin tuskin on katastrofi jos sen ajan uhraa ihan itselleen tai shoppailee tms.lapsilla on myös ISÄ,joka osaa hoitaa lapsia

 

En minäkään osaa pitää "syntisenä" viikottaista kuntosalia ja juoksulenkkiä silloin tällöin, kun isä kotivuorossa. En voi ajatella, että se suuremmin on lapsilta "pois". Jaksan itse paremmin, kun olen fyysisesti hyvässä kunnossa, lasten kanssa ulkoilu kun ei ole kuntojumppaa, ulkoilua kyllä, joka sekin on miellyttävää.

SHoppailen lasten kanssa, mutta nopeammin suoriutuisi ja saisi kerralla asioita hoidettua, jos lapset olisivat hoidossa ainakin välillä. Ja on myös turvallisempaa, kuten se Espoon tapaus osoitti. Meidän parivuotias on hyvin ketterä jaloistaan, vaikka vieressä olisi kassalla maksamassa, niin hetkessä ryntää pois (ja äiti perässä).

Mihin vetää raja, mikä lapsilta pois? "Saako" hyvä äiti meikata, kun siihenkin tuhrautuu 5 min, tai saako rentoutua suihkussa pidempään?

 

\

tuntuu, että kaikki peräänkuuluttavat oma aikaa, ja vieläpä niin, et se jakaantuisi tasan työssä käyvän miehen kanssa? miksi en ymmärrä? onko juuri tosi, että nykyäidit eivät jaksa arkea ilman jokaviikkoisia jumppia,kampaajia,shoppailuita,lenkkejä... eikö myös KOKO PERHEENÄ vietety aika miehen töistä tullessa lataa akkuja seuraavaan päivään? onko ikioma aika tärkeämpää kuin koko poppoolla vietetty arkinen kotihetki? olenko yksin ajatusteni kanssa, vai löytyykö samoinajattelevia, joille omaa aikaa on vaikkapa itsekseen tehty ruokakauppakeikka silloin tällöin; ja pinnaa ei oikeasti kiristä tai jaksaminen ei ole koetuksella, vaikken huolehdikaan vain ja ainoastaan itsestäni "joka päivä tunnin verran" ?

No kaikki kun ei ole samanlaisia kuin sinä. Hienoa että sinä jaksat ja näin kivasti avaudut palstalla. Mutta kai sinäkin ymmärrät että jotkut vaan tarvii sitä legendaarista omaa aikaa, vaikka edes sen kaupassakäynnin verran. Minä olen yksinhuoltaja ja kyllä tarvitsen omaa aikaa eikä se ole minun mielestä mikään häpeä.

Kenenkään etu ei ole rasittunut äiti, joka ei koskaan saa olla rauhassa. Sinulla taitaa olla yksi helppo lapsi ja ymmärrystä ei riitä muille, joiden tilanne voi olla erilainen. Kun univelkaa kasaantuu, ja kaikesta vastaat yksin, olisi kiva välillä vaihtaa vapaalle ja viettää sitä omaa aikaa.

 

Vai niin.Eli äidin ei tarvitse harrastaa mitään.Että ihan sama kun on ylipainoinen ja huonokuntoinen?Ja mitä sitä välittää jos töissä ei jaksa 100% huonon kunnon takia?Minä en tee mitään helppoa toimistotyötä.
Niin ja ammattitautini takiakaan ei tarvitse pitää itseäni työkykyisenä.Eikä liikunta vaikuta yhtään mielenterveyteen. Niin että mitäs sitä turhia haluamaan yhtään omaa aikaa.

T. yh-äiti (24h/vrk, pojan isä ei tapaa poikaansa ollenkaan)<br><br>

 

Kyllä jokainen tarvitsee sitä "omaa" aikaa.Toiset enemmän ja toiset vähemmän,toiset tee/kahvikupillisen,toiset jumpan tai kuntosalin,toiset koko yön baarireissun... Ja perhekin tarvitsee aikansa,ihan yhteisen aikansa pelaamiselle tai ulkoilulle tai vaikka vain löhöilylle.

Miehelleni ei ne leipomiset ja ulkoilut riittäneet vaan otti hatkat neljännen lapsen jälkeen.Itse nautin arjesta lasten kanssa,mutta kaipaan näin yksinhuoltajana ehkä enemmänkin sitä perheen yhteistä aikaa.Yleensä kun hukun kotityövuoren alle,niin olisi mukava touhuilla lasten kanssa välillä enemmänkin ja rauhassa!

Omaa aikaa minulle on se teekupillinen.Kun on se pieni hetki hiljaista,eikä tarvitse kenellekään vastailla tai lasten älämölöä kuunnella.Ei paljon vaadittu,mutta useimmiten se hetkinen järjestyy vasta illalla,kun ipanat tuhisee unillaan...ja aina ei sittenkään,jos alkaa yöliikenne vessaan tai juomaan,on pahoja unia tai nuhaneniä

 

Pitää lisätä edelliseen tekstiini, että kyllä minäkin urheilen & pidän itseäni kunnossa - olen aivan yhtä hoikka kuin ennen raskauttakin. Urheilukin tulee hoidettua usein lapsen kanssa (mm. babybailatinossa) ja miehen kanssa yhdessa käydään juoksulenkeillä, lapsi on mukana juoksurattaissa. Uskon että yksihuoltajana sitä omaa aikaa kaipaisi aivan eri tavalla, enhän minä toki ole 24/7 lapsen kanssa, koska mies tekee hänen kanssa välillä kahdestaan juttuja. Varsinaisesti en kuitenkaa koea tarvitsevani säännöllisesti yksin vietettyä aikaa, koska olen niin kovasti odottanut tätä aikaa pienen lapsen äitinä. Voihan tilanne sitten muuttua kun aikanaan palaan vaativaan työhöni, jossa on oltava todella skarppina koska virheen sattuessa kyse voi olla pahimmillaan ihmishengestä. Tällä hetkellä nautin kaikkein eniten rauhallisesta ajasta lapseni ja mieheni seurassa. :heart:

 

Kiva kun lapsia hankitaan vähän vanhempana ja oikein odotetaan niiden syntymistä. Sitten omistaudutaan kokonaan lapselle / lapsille ja eletään symbioosissa muutamat vuodet. Kohta sitten kupla puhkeaakin ja äiti huomaa heränneensä sosiaaliseen tyhjiöön ympärillään. On se kumma miten hurmiossa keskustelukumppaniksi riittää lapsi tai parhaassa tapauksessa aviomies. Jossain vaiheessa on vain tunnustettava, että äitiys ei ole kaikkinensa palkitsevaa ja aikuinen nainen tarvitsee virikkeitä muualtakin kuin omasta kodista.
Toivottavasti kaikki "superäidit" ja muut "minä nautin äitiydestä" älyävät alkaa pitää itsestään huolta laajentamalla omaa elinympäristöään. Jumpassa käyminen, ystävien tapaaminen (ilman lapsia) ja OMA AIKA on välttämätöntä kaikille!!!!
Paremman tulevaisuuden toivossa kaikille lapsille! Etenkin tyttölasten roolimalleina on oltava järkeviä äitejä!!!

 

\

Kiva kun lapsia hankitaan vähän vanhempana ja oikein odotetaan niiden syntymistä. Sitten omistaudutaan kokonaan lapselle / lapsille ja eletään symbioosissa muutamat vuodet. Kohta sitten kupla puhkeaakin ja äiti huomaa heränneensä sosiaaliseen tyhjiöön ympärillään. On se kumma miten hurmiossa keskustelukumppaniksi riittää lapsi tai parhaassa tapauksessa aviomies. Jossain vaiheessa on vain tunnustettava, että äitiys ei ole kaikkinensa palkitsevaa ja aikuinen nainen tarvitsee virikkeitä muualtakin kuin omasta kodista.
Toivottavasti kaikki "superäidit" ja muut "minä nautin äitiydestä" älyävät alkaa pitää itsestään huolta laajentamalla omaa elinympäristöään. Jumpassa käyminen, ystävien tapaaminen (ilman lapsia) ja OMA AIKA on välttämätöntä kaikille!!!!
Paremman tulevaisuuden toivossa kaikille lapsille! Etenkin tyttölasten roolimalleina on oltava järkeviä äitejä!!!

Toisaalta hieman samaa mieltä, mutta kuitenkin....
Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää,- vaikka itse en sitä harrasta, minun päiväni täyttää työ, tytär ja mieheni ja mitä mahdollista haluan aikani heille antaa ja omien yöunienikin uhalla välillä. Molemmat teemme vuorotyötä, joka mikä myös antaa mahdollisuuden vähempään hoitoaikaan, myös antaa mahdollisuuden ylikuormitukseen. -
Kuinka monta tuntia sinun on nukuttava ennen kuin veität aikaa taasen lapsesi kanssa? 2? Kenen mielestä on sopiva? Monet eivät myöskään ajattele, että toisilla on mahdollisuus tehdä, jotain omaa mikäli esim. lapsi joko päivä tai isovanhempien hoidossa tahi isän. Kaikilla ei. Itse olen sitä mieltä, että jokaiselle vanhemmalle pitäisi suoda 1t /kk pelkkään mietiskelyyn ja yksinoloon. Itse sitä välillä kaipaan, toisinaan onnekseni kerkeän yksin ruokakauppaan tai näin töiden jälkeen nettiin. Näillä voimilla. Öitä.

 

Jahas, taas näitä kärjistyksiä...mä voin kyllä suoraan myöntää (ilman huonoa omatuntoa), tarvitsevani sitä omaa aikaa silloin tällöin. Eli saan olla rauhassa kotona yksin esim. tehdä opiskelujuttuja tai sitten käydä kaupungilla tai kampaajalla. Kohtuus kaikessa, en mäkään jatkuvasti laukkaa omilla menoillani, enemmänkin se on harvinaista herkkua <br><br>

 

Huvittavaa huomata, että jota kuta voi oikein ärsyttää se että toinen osaa nauttia äitiydestään... Mulla ainakin on sosiaaliset suhteet oikeastaan vireämmässä kunnossa nyt kotona ollessa kuin työelämän aikana (jolloin oli paljon päivystyksia yms. jotka vie voimia ja hankaloittaa tapaamisten sopimisia). Päivällä käydään muiden äitien sekä vuorotöissä olevien ystävien kanssa kahvilla, vaunukävelyllä, kaupungilla -ja lapsikin saa pienestä saakka tutustua ystäviimme. Jumpasta ja muista äitipiireistä on tullut ystäviä paljon lisääkin, eli kovasti ihmettelen näitä jotka kokevat lapsen kanssa kotona olemisen haittaavan sosiaalisten kontaktien ylläpitämistä.

 

Pakko vielä lisätä...

Että kotona oleminen oli ihan erilaista yhden lapsen kanssa.Yhden kannsa pystyi helposti reissaamaan,harrastamaan ja tapaamaan ystäviä.
Kolmen kanssa on luonnollisesti hommaa enemmän ja välillä tuntuu ettei omaa aikaa ole lainkaan jos ei sitä järjestä.Toki se on varmasti myös luonnekysymys kuinka paljon omaa aikaa tarvitsee.Meillä mies reissaa työn puolesta joten olen lapsissa kiinni silloin kun reissuja tulee.Jokainen kaipaa joskus hengähdystaukoa arjesta

 

\

Pakko vielä lisätä...

Että kotona oleminen oli ihan erilaista yhden lapsen kanssa.Yhden kannsa pystyi helposti reissaamaan,harrastamaan ja tapaamaan ystäviä.
Kolmen kanssa on luonnollisesti hommaa enemmän ja välillä tuntuu ettei omaa aikaa ole lainkaan jos ei sitä järjestä.Toki se on varmasti myös luonnekysymys kuinka paljon omaa aikaa tarvitsee.Meillä mies reissaa työn puolesta joten olen lapsissa kiinni silloin kun reissuja tulee.Jokainen kaipaa joskus hengähdystaukoa arjesta

Aivan totta. Jo kahden lapsen kanssa lähteminen ja liikkuminen kaupungilla ym on kovaa työtä. Yhden lapsen kanssa on mahdollista elää lähes samoin kuin lapseton.

 

\

Pakko vielä lisätä...

Että kotona oleminen oli ihan erilaista yhden lapsen kanssa.Yhden kannsa pystyi helposti reissaamaan,harrastamaan ja tapaamaan ystäviä.
Kolmen kanssa on luonnollisesti hommaa enemmän ja välillä tuntuu ettei omaa aikaa ole lainkaan jos ei sitä järjestä.Toki se on varmasti myös luonnekysymys kuinka paljon omaa aikaa tarvitsee.Meillä mies reissaa työn puolesta joten olen lapsissa kiinni silloin kun reissuja tulee.Jokainen kaipaa joskus hengähdystaukoa arjesta

Niin jos ei ole yksinhuoltaja jonka exä ei maksa mitään eikä koskaan tapaa lastansa.