Mikä helpottaa kuolemanpelkoon? Tätä olen aina miettinyt ja mietin yhä, että vaikka

kuinka yritän uskoa ja toivoa siihen, että elämä jatkuu vielä jossakin kuoleman jälkeen (taivaan koti). Niin silti mieleeni pyrkii hiipimään järjen ääni. Että tämä elämä on vain tässä ja kuoleman jälkeen meitä ei ole enää yhtään missään. Kuoleman lopullisuus vain kauhistuttaa ja pelottaa minua niin hirveästi. Kun ei ole kukaan rajan takaa tullut kertomaan, mikä siellä odottaa vai odottaako mikään?

Viime viikollakin jossakin vaiheessa näin unen, jossa olin kuolemassa. Minä haistoin itsessäni jo kuolevan ihmisen hajun. Sitten iski aivan hirveä väsymys ja tiesin, että nyt lähtöni on lähellä. Taistelin vain kaikin keinoin nukahtamista vastaan. Koska tiesin, että jos nyt nukahdan, en enää unesta herää.

 

Mua oikeastaan "helpottaa" se tieto, että kaikki, ihan jokaikinen meistä kuolee joskus. Mä en ehkä sinänsä pelkää kuolemaa, vaan mahdollista kipua ja pitkittinyttä tietoisuutta siitä, että kuolen. Itse uskon siihen, että kyllä jossain tuolla puolen ollaan taasen yhdessä rakkaimpiemme kanssa, ja siellä on joku vastassa, kun mun aikani on täältä lähteä..Se antaa taas jaksuja täällä olemiseen, ja helpottaa sitä kuoleman pelkoa. Meillä on suvussa vähän "noidan vikaa", ja esim.äitini on saanut kokemuksia, jossa kuollut sukulainen on käynyt "tervehtimässä" yms.

 

Mä toivon, että kun kuolen lakkaan vaan olemasta.
Niin etten tunne, näe, koe enää mitään, vaan yksinkertaisesti lakkaan olemasta.
Se tuntuu lohduttavalta ajatukselta.

Koska eniten pelkään, että kuoleman jälkeen jää joku kaipuu elämää tai jälkeeni jättäneitä ihmisiä kohtaan. En halua elää ikuisuudessa, mulla on tämä elämä nyt ja tässä, ja sen jälkeen tahtoisin palata osaksi maata enkä olla enää mitään.

Tää ei varmaan sua lohduttanut, mutta kaikilla on omat pelkonsa ja epävarmuutensa siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ja sitä meistä ei kukaan voi varmasti tietää.
Ainoastaan sen, että se on väistämätöntä, ja kohtas meitä jokaista, eikä elämäänsä kannata elää peläten ja pohtien kuolemaa.

 

Mikä auttaa kuolemanpelkoon: Herramme , vapahtajamme, Jeesus Kristus lopultakin. On ,kuitenkin myös inhimillistä pelätä ja epäillä...kuulunee ihmisenä oloon. ....silti meillä on turva Herrassamme Jeesuksessa

 

Mikä olemassaolosta tekee niin hyvää, että se on ehdottomasti parempi olotila kuin täydellinen tiedottomuus ilman mitään kärsimyksiä tai maallisia harmeja? Mitä haittaa on siitä, ettei ole enää olemassa? No ei mitään, kun ei ole enää ketään asian tilaa surkuttelemassa.

 

Kuolemaa ei ole. Miksi pelätä jotain mitä ei ole. Elä.

 

Jokainen koskaan elänyt on tähän mennessä myös kuollut.
Suoraan sanottuna vituttais olla poikkeus.

En saanu valita missä vietin miljardit vuodet ennen syntymääni.
En saanu valita mihin synnyin
En saa valita missä vietän kuolemani jälkeiset miljardivuodet.

Voin valita vain sen kuinka elän.

 

Ainut mikä voi täysin poistaa kuoleman pelon on uskoon tulo, silloin saat elää pelastus varmuudessa ja tiedät jotta sattui mitä sattui kuolema on silloin matkalippu taivaalliseen kotiin Siellä on todellakin vastassa ne rakkaat ihmiset jotka ottivat eläissään Jeesuksen herrakseen. Taivaaseen ei pääse ilman Jeesusta.

 

Ainut mikä voi täysin poistaa kuoleman pelon on uskoon tulo, silloin saat elää pelastus varmuudessa ja tiedät jotta sattui mitä sattui kuolema on silloin matkalippu taivaalliseen kotiin Siellä on todellakin vastassa ne rakkaat ihmiset jotka ottivat eläissään Jeesuksen herrakseen. Taivaaseen ei pääse ilman Jeesusta.

Lisäyksenä vielä jotta uskon jotta Herran suuressa armossa pelastettuja ovat myös abortoidut, keskenmenneet, pienenä lapsena kuolleet ja ne kehitysvammaiset ihmiset jotka eivät ymmärtäneet tehdä omaa henkilökohtaista valintaansa. Uskon jotta nämä tulivat keskuuteemme tarkoituksenaan herätellä ajattelemaan jotta aikamme on rajallista ja missä aijomme viettää ikuisuutemme.

 

eniten mua pelottaa kuoleman jälkeen se, että jos kaipaan kovasti tänne jääviä rakkaita kuten ystävät ja lapset ja lapsen lapset. mihinkään helvettiin en usko, mutta luulen, että elämä jatkuu jossain toisessa ulottuvuudessa. enkä toivo mitään uudelleen syntymistäkään, yksi tätä maanpäällistä elämää riittää.

 

Miksi kuoleman jälkeen pitäisi olla vielä jotakin? Eikö olisi parempi elää tämä elämä niin täydesti, että sitten kuolema korjaa, ei mikään jää kaihertamaan, "olisinpa tehnyt, olisinpa käynyt, olisinpa sanonut jne.".

Ja jatkuuhan se elämä omissa lapsissa, heidän lapsissaan jne. Pala meistä on aina heidän mukanaan.

 

Mä en pelännyt aiemmin kuolemaa. Vasta sitten, kun sairastuin vakavasti ja taistelin pari päivää hengestäni erittäin huonolla ennusteella, olen alkanut pelätä. Tai en pelkää varsinaisesti kuolemaa vaan elämän loppumista. Luopumista siitä kaikesta ihanasta, mitä elämällä on annettavanaan. Muistan, kuinka ensimmäistä kertaa sairaalasta pääsyni jälkeen pääsin rollaattorin kanssa kävelemään läheiselle lammelle. Oli tammikuu, lunta ja pakkasta. Aurinko paistoi. Purskahdin itkuun tajutessani, miten lähellä olin menettää sen kaiken: auringon, lumen, pakkasen,lammen, laiturin...ja elämäni. Tästä on pian kaksi vuotta ja edelleenkin kammoksun ajatusta, että jonain päivänä joudun luopumaan tästä kaikesta ihanasta. Koska kohtaloaan ei voi estää, koitan nauttia elämästäni täysillä. Uskon jälleensyntymiseen, mutta seuraava elämäni ei ole tämä sama elämäni, jota kovin paljon rakastan.

 

Mulla loppu kuoleman pelko ku sairastin syövän. Se on vaan tosiasia jonka kanssa on elettävä, me kaikki kuollaan joskus. Tää nyt ei ollut kovin hyvä neuvo sorry.

 

Olen joskus ollut niin kipeä, että olen luullut kuolevani. Silloin kuolema alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta, kun pääsee eroon kärsimyksestä. Uskon, että niin on monilla vanhoilla ihmisillä, kuolemaa alkaa jo odottaa. Elämällä ei ole enää annettavaa juurikaan, on kipuja, silloin toivoo jo kuolemaa, ja lepoa. Kuolema tuntuu ehkä samalta kuin aika ennen syntymääsi... Muistatko siitä mitään?

 

Miksi lopullisuus pelottaa? Silloin et tunne mitään joten nauti elämästä ja huolehdi asiasta kuoleman jälkeen jos tunnet vielä jotain.

 

vanha sanonta pitää paikkaansa tässäkin asiassa.
kerran se vaan kirpasee.

 

Loppuiskin elämä siihen et kuolee. Mä kait enemmän pelkään sitä et synnyn uudelleen jonkun hullun, pedofiilin yms. käsiin! Vauvana et voi paljon itseäs puolustaa

 

Miksi lopullisuus pelottaa? Silloin et tunne mitään joten nauti elämästä ja huolehdi asiasta kuoleman jälkeen jos tunnet vielä jotain.

Ei lopullisuus pelotakaan vaan olemassa olevasta luopuminen. Ettei koskaan enää tunne äitinsä kosketusta, kuule isänsä viisaita sanoja, halaa tytärtään, katso sydän täynnä ylpeyttä poikaansa, naura siskonsa kanssa lapsuuden toilailuille, istu ystävänsä kanssa kahvilla...

 

Juuri se lopullisuus ahdistaa, Yhtäkkiä vain lakkaat olemasta, mitä sitten tapahtuu.. Maailma jatkaa menoaan. kuinka kauan vai loppuuko kaikki joskus? Mitä sitten tapahtuu? Itse makaat maan alla arkussa, madot syö ja muutut vähitellen mullaksi, tai olet tuhkana ilmassa.. Huh, ei näitä ole kiva ajatella.

 

[QUOTE="auts";30394596]Juuri se lopullisuus ahdistaa, Yhtäkkiä vain lakkaat olemasta, mitä sitten tapahtuu.. Maailma jatkaa menoaan. kuinka kauan vai loppuuko kaikki joskus? Mitä sitten tapahtuu? Itse makaat maan alla arkussa, madot syö ja muutut vähitellen mullaksi, tai olet tuhkana ilmassa.. Huh, ei näitä ole kiva ajatella.[/QUOTE]

pitäskö maailman pysähtyä ja loppua kun sä kuolet... jestas että itsekkäitä ihmisiä :O

noin ne laajennetun itsemurhan tehneet tyypitkin ajattelee!

 

[QUOTE="auts";30394596]Juuri se lopullisuus ahdistaa, Yhtäkkiä vain lakkaat olemasta, mitä sitten tapahtuu.. Maailma jatkaa menoaan. kuinka kauan vai loppuuko kaikki joskus? Mitä sitten tapahtuu? Itse makaat maan alla arkussa, madot syö ja muutut vähitellen mullaksi, tai olet tuhkana ilmassa.. Huh, ei näitä ole kiva ajatella.[/QUOTE]

Jos kukaan ei kuolisi niin uusille ei olisi tilaa.

 

minäminä minä minä

 

pitäskö maailman pysähtyä ja loppua kun sä kuolet... jestas että itsekkäitä ihmisiä :O

noin ne laajennetun itsemurhan tehneet tyypitkin ajattelee!

Oman elämän ja kuoleman pohdinnassa lienee ihan tervettäkin olla itsekäs.
Kuolema on kumminkin suurin omaa itseä kohtaava asia syntymän jälkeen.
Toi laajennettu itsemurhajuttu ei kyllä natsaa mihinkään mistä tässä ketjussa on puhuttu...

Jos mun aika täällä maan päällä on loppumassa, totta kai oon surullinen, pelottaa ja hirvittää, mutta ei se sitä tarkota että toivosin maailman tuhoutuvan samalla.
Se kertoo siitä että pelottaa luopua tästä elämästä ja maailmasta jota rakastaa.
Elämä on se asia joka me koetaan ja tunnetaan, kuolema on vaikkakin kaikkia koskettava luonnollinen asia, niin silti tuntematon tie.

Sehän siinä monia pelottaakin, kuolema kun kohtaa jokaista ja silti KUKAAN ei tiedä mitä siellä tapahtuu.

 

[QUOTE="auts";30394596]Juuri se lopullisuus ahdistaa, Yhtäkkiä vain lakkaat olemasta, mitä sitten tapahtuu.. Maailma jatkaa menoaan. kuinka kauan vai loppuuko kaikki joskus? Mitä sitten tapahtuu? Itse makaat maan alla arkussa, madot syö ja muutut vähitellen mullaksi, tai olet tuhkana ilmassa.. Huh, ei näitä ole kiva ajatella.[/QUOTE]

No etpä sä sitä arkussa makaamista ja matojen kuhinaa enää tajua.
Ja haluaisitko oikeasti olla näkemässä sen päivän kun maapallo tulee tiensä päähän? Lohdullisempaa se on kuolla ennen sitä.

Sitä paitsi, multaa tarvitaan aina. Siitä kasvit saa voimaa ja ravinteita kasvuunsa.