Mikä auttaa kun parisuhde on yhtä taistelua?

Pikkulapsiaika meneillään joka varmasti vaikuttaa asiaan. Erotilastotkin huutavat juuri tänä aikana ihmisillä. Pahin asia on se, että riitelemme huutaen ja saatan sanoa tosi rumia asioita lastenkin kuullen. Lupaan aina miehelleni ja itselleni, ettei lasten tarvitse sitä kuunnella, koska itse jouduin kärsimään tästä lapsena. SILTI ajaudun aina avaamaan ruman sanavarastoni kun suutun ja suuttumus vain yltyy ja yltyy.
Huudamme kilpaa loppupeleissä ja saatan sanoa, että erotaan. Joskus jopa mennyt tönäisemään miestä. Kuitenkaan en ole kertaakaan ihan oikeasti edes halunnut erota, tavallaan vain haen huomiota sillä. Mieskään ei siis halua missään nimessä erota.

Miten tästä pääsee eteenpäin? Olen aivan kamala äiti, yhtä välinpitämätön hirviö lapsien edessä kui noma äiti oli, kierre vaan jatkuu. Vihaan itseäni siitä syystä ja syystäkin. Olen paha ihminen.

En halua lapsille ikinä rikkinäistä perhettä, joten haluan asioiden parantuvan ja kyvyn "riidellä" asiallisesti normaalilla toista kunnioittavalla äänensävyllä jotta lapsikin oppisi käsittelemään asiat oikein, eikä jatkaisi tätä kierrettä omille lapsilleen.

Mikä avuksi? Jokin parisuhdeterapia? Mistä sellaista voi hakea ja mikä on hyvä? Onko muita ehdotuksia, apua kaipaamme!

Pääsääntöisesti me olemme hyviä kavereita toisillemme ja rakkauttakin löytyy runsaasti, mutta aina nuo riidat käristyvät AIVAN liian pitkälle.

 

Ehkä sinun kannattaisi kokeilla terapiaa myös yksin? Opettelisit hallitsemaan ja hillitsemään vihaasi ja saisit purettua lapsuudentraumojasi. Opettelet riitelemään oikein ja rakentavasti.

 

ettei käy huonosti

www.anneliauer.com

.

 

anneliauer.com

 

[QUOTE="vieras";28638420]Ehkä sinun kannattaisi kokeilla terapiaa myös yksin? Opettelisit hallitsemaan ja hillitsemään vihaasi ja saisit purettua lapsuudentraumojasi. Opettelet riitelemään oikein ja rakentavasti.[/QUOTE]

Voisi olla hyvä idea, tiedostan onneksi että minulla on suurin ongelma vihanhallinnassa. Omalla vanhemalla ei ollut kykyä tunnistaa ongelmaa itsessään. Varmasti iso syy se miten itseäni on kohdeltu ja edessäni riehuttu. Saman tilanteen tiedän olleen myös äitini äidillä.

 

Onko muilla, joilla ollut vaikeuksia hillitä itseään jotain hyviä konkreettisia neuvoja? Mitä teette kun huomaatte että on menossa yli?

 

Riita/riidat kuuluu elämään ja uskon et lastenkin on hyvã nähdä oikeeta elämää eikã suojella liikaa. Nãkeekö lapset kun sovitte riidan ja pyydätte toisiltanne anteeksi? Se on todella tãrkeã juttu! Pystyisitkö hillitsemään itseäsi sen verran ettet kiroile lasten nähden? Mut mut pikkulapsi aika on vaan RANKKAA!! Kyllä se helpottaa kun ne kouluun lähtee, itse ainakin yritän sinnitellä.

 

[QUOTE="a.p";28638427]Voisi olla hyvä idea, tiedostan onneksi että minulla on suurin ongelma vihanhallinnassa. Omalla vanhemalla ei ollut kykyä tunnistaa ongelmaa itsessään. Varmasti iso syy se miten itseäni on kohdeltu ja edessäni riehuttu. Saman tilanteen tiedän olleen myös äitini äidillä.[/QUOTE]

Ongelman tiedostaminen on se iso ensimmäinen askel, kyllä. Ja halu katkaista kierre on toinen. Sinulla ne ovat jo hallussa, joten olet jo pitkällä. Seuraava askel on avun hakeminen. Yksityiselle pääsee nopeasti jos on vara maksaa ne kieltämättä kalliit maksut. Julkisella puolella voi joutua jonottamaan. Seurakunnat tarjoavat käsittääkseni myös terapiaa. Joku muu ehkä osaa näissä neuvoa paremmin. Tsemppiä sinulle!

 

Riita/riidat kuuluu elämään ja uskon et lastenkin on hyvã nähdä oikeeta elämää eikã suojella liikaa. Nãkeekö lapset kun sovitte riidan ja pyydätte toisiltanne anteeksi? Se on todella tãrkeã juttu! Pystyisitkö hillitsemään itseäsi sen verran ettet kiroile lasten nähden? Mut mut pikkulapsi aika on vaan RANKKAA!! Kyllä se helpottaa kun ne kouluun lähtee, itse ainakin yritän sinnitellä.

No normaali sanaharkka ei minusta ole paha juttu, ei edes äänen korottaminen toiselle joskus, mutta huutaminen kovaa on tosi pelottavaa ja eropuheet alkavat varmasti ahdistaa kun lapset alkavat ymmärtää ja siksi haluan nopeasti katkaista tämän käytöksen. En vain tiedä miten hillitsen itseni.

 

Teillä varmasti molemmat on väsyneitä riitelyyn, ja ylilyöntejä tapahtuu varmasti puolin ja toisin. Yleensä riidat paisuu ihan älyttömiin mittakaavoihin kun tarpeeksi provosoidaan, ja silloin tulee lauottua kaikkea loukkaavaa ja heiteltyä erokorttia hihasta. Mulla myös samantyyppinen tilanne, perheväkivaltainen lapsuus alkoholilla höystettynä, joten kaikkea on tullut nähty ja koettua. Jopa imettyä itseensä vaikutteita riitatilanteessa, kuten sullakin ilmeisesti.

Terapeutti auttaa, jossa voi lähteä purkamaan lapsuusajan traumoja pois. Neuvolastakin kannattaa kysyä, sieltä pääsee kunnalliselle ainakin.

Itse yleensä lähden tupakalle kun huomaan että raja alkaa tulemaan vastaan. Se hieman viilentää tunteita ja kerkeää hengitellä sen pahimman ärsytyksen ohi. Joskaan tupakka ei ole hyvä asia, niin toinen vaihtoehto on että sovitte miehen kanssa yhteisesti että otatte jäähyn käyttöön siinä vaiheessa kun homma alkaa karkaamaan lapasesta - vaikka 5 minuuttia olette eri huoneissa ja tasaatte ajatuksianne. Sopikaa joku ele, sana tai mikä tahansa, joka viestittää toiselle että ottaa "aikalisän" käyttöön, ja molemmille sama oikeus jäähyn käyttöön.

Jotta pääset tossa tilanteessa eteenpäin askeleen, on sun ensin otettava kaks askelta taakse. Riita -> ylilyöntimahdollisuus -> jäähy -> järkevä keskustelu siitä mitä ajatuksia jäähyn aikana on tullut -> sovinto. Tällä menetelmällä pääsee jo hiukan eteenpäin oman kokemuksen perusteella, joten uskallan suositella sitä myös sinulle.

 

Kiitoksia asiallisista neuvoista, koitamme ensiksi tuota jäähyä.

 

Mistä te riitelette, kun noin tunteet kuohuu?

 

Minusta eroperhe ei ole rikkäinen perhe.. Itse kasvoin yh-äidin ja isoveljen kanssa (isä ei ollut elämässä ollenkaan) ja meillä oli tosi onnellinen perhe-elämä - ja edelleen ollaan todella läheisiä perheen kaa. Mielummin ehdottomasti tyytyväinen, ja suht rauhallinen perhe-muoto kuin riitelevä ja ristiriitoja täynnä oleva "ydinperhe". Vaikka toki sitä itsekin tavoittelen - mut en hampaat irvessä, kun ei ero ole maailmanloppu Se voi olla alku myös johonkin hyvään.

 

sä neuvot hukkapiru ottamaan käyttöön aikalisän poistumisen paikalta... mutta mä sanon sulle että vihoviimeinen asia mitä mun mies vois riitatilanteessa tehdä on se ettälähtis tupakalle/pois. Mä raivostuisin siitä silmittömästi koska se viestittäis mulle että sitä toista ei kiinnosta!

 

[QUOTE="hessu";28638485]sä neuvot hukkapiru ottamaan käyttöön aikalisän poistumisen paikalta... mutta mä sanon sulle että vihoviimeinen asia mitä mun mies vois riitatilanteessa tehdä on se ettälähtis tupakalle/pois. Mä raivostuisin siitä silmittömästi koska se viestittäis mulle että sitä toista ei kiinnosta![/QUOTE]

Siksi sun mies lähtikin, eikä halua takaisin tulla. Sinä olet pelottava ja hyökkäävä. Toista ei voi pakottaa puhumaan eikä kuuntelemaan huutamista.

 

[QUOTE="hessu";28638485]sä neuvot hukkapiru ottamaan käyttöön aikalisän poistumisen paikalta... mutta mä sanon sulle että vihoviimeinen asia mitä mun mies vois riitatilanteessa tehdä on se ettälähtis tupakalle/pois. Mä raivostuisin siitä silmittömästi koska se viestittäis mulle että sitä toista ei kiinnosta![/QUOTE]

Joku sopii toiselle, joku taas ei. Sanoin, että menetelmä on itsessään toiminut mulla ja siltä pohjalta sitä suosittelen kokeilemaan. Jos pariskunta sopii yhteisesti selvät pelisäännöt myös riitelyyn, niin silloinhan se ei ole tilanteen pakenemista jos tiedetään, että jäähyn jälkeen niitä asioita puidaan kun ollaan rauhoituttu?

Se että lähtee tilanteesta pois mitään sanomatta kiukkuisena ja painelee vaikka ulos ovet paukkuen on väärin. En väitäkään että mun kokema menetelmä on kaikille hyväksi, mutta itselleni tämä on osoittautunut parhaimmaksi tavaksi (suurelta osin sen vuoksi, että lapsuudessa riidat päättyivät liki väistämättä ambulanssin ja poliisien tuloon, eli vanhemmat ei osanneet hiljentää, eikä kumpikaan antanut periksi), ja tässä nimenomaan kysyttiin neuvoja. Minä neuvoin, omasta näkökulmastani.

 

Meillä ihan samanlaista, mulla kiehuu yli riitatilanteissa kun mies jotenkin vaan ärsyttää sanoillaan viimeiseen asti.. Hyvä syyttää näin toista, mutta juurikin noin se on että mua provosoidaan ja sitten räjähtää! Mies on alkanut tekemään niin että lähtee aina pois kun huuto alkaa, se oikeastaan vain ärsyttää enemmän. En saa sanottua sanottavaani koskaan, siksi huudan. Jos puhun rauhassa, puhuu päälle jne.. Olen myös luvannut sata kertaa etten enää, en enää ole sellainen, ei vain ole ihan helppoa. Kaippa se tästä...

 

[QUOTE="vieras";28638513]Siksi sun mies lähtikin, eikä halua takaisin tulla. Sinä olet pelottava ja hyökkäävä. Toista ei voi pakottaa puhumaan eikä kuuntelemaan huutamista.[/QUOTE]

what??

sua siis pelottaa pikkuset naiset jos ne huutaa,pelkäätsä uhmaikäisiä lapsiakin? ne on kyl vaarallisempia.

ps. jos se pelottaa kun puolisoolla menee hermot/huutaa, niin kannattaa mennä terapiaan. nimittäin silloin kyseessä on suhteeton pelko,kun pelon tunne suhteessa todelliseen vaaraan on järjetön!

 

todellakin nyt kiireenvilkkaa parisuhdeterapiaan ja yksilöterapiaan, jotta saatte katkaistua tuon parisuhteen tuhoon johtavan kierteen. Tuosta teksistä päätellen, ette todellekaan kykene enää muuttamaan tilannetta hakematta ulkopuolista apua.

Parisuhdetaitoja samoin kuin niitä itsehillinnän/hallinnan taitoja voi todellakin oppia ja opetella...mutta se vaatii työtä ja sitä, että on uusien taitojen opettelemisen myötä opittava myös pois niistä vanhoista tuhoavista malleista joita kerrot nyt toistavasi omassa suhteessasi ja jonka mallin olet saanut jo lapsuudessasi. Täytyy myös ymmärtää, että se ei käy naps tuosta vaan, vaan asioiden uudelleen sisäistäminen eri tavalla vie aikaa ja sitä täytyy harjoitella pitkään ennenkuin siitä tulee tapa.

Suosittelen myös parisuhdekursseja, avioliittoleirejä sekä vaikkapa parisuhteen parhaaksi tapahtumiin osallistumista.

 

Joku sopii toiselle, joku taas ei. Sanoin, että menetelmä on itsessään toiminut mulla ja siltä pohjalta sitä suosittelen kokeilemaan. Jos pariskunta sopii yhteisesti selvät pelisäännöt myös riitelyyn, niin silloinhan se ei ole tilanteen pakenemista jos tiedetään, että jäähyn jälkeen niitä asioita puidaan kun ollaan rauhoituttu?

Se että lähtee tilanteesta pois mitään sanomatta kiukkuisena ja painelee vaikka ulos ovet paukkuen on väärin. En väitäkään että mun kokema menetelmä on kaikille hyväksi, mutta itselleni tämä on osoittautunut parhaimmaksi tavaksi (suurelta osin sen vuoksi, että lapsuudessa riidat päättyivät liki väistämättä ambulanssin ja poliisien tuloon, eli vanhemmat ei osanneet hiljentää, eikä kumpikaan antanut periksi), ja tässä nimenomaan kysyttiin neuvoja. Minä neuvoin, omasta näkökulmastani.

mä en tiedä mikä mun miehelle auttais, varmaan totaalinen tunteettomuus,kun ei hän näytä osaavan käsitellä tunteita.mutta mä tiedän mikä mulle auttaa jos oon vihanen. se on se että jos se toinen pystyy niin hän halaa, tai ymmärtää sen miksi olen vihainen.


tää nyt ei oo ihan meidän elämästä. mutta voisi olla.

eli esim. kestoaihe olisi se että mies jättää aina likaiset astiansa keittiönpöydälle, minä koen että hän tahallaan kuormittaa mua ja pitää kodinhoitajana.
tämä suututtaa. olen sanonut asiasta kymmenen kertaa nätisti. lopulta kymmenen kertaa tiuskimalla että taas sä teet tota,en ole äitisi.

mies jättäisi taas ne astiat siihe, suutun ja räyhään asiasta mies: ymmärrän että sua ärsyttää anteeksi , ehkä mahd. halaa>luultavasti rauhoitun.

jos taas mies vaan lähtee paikalta>kokisin että häntä ei kiinnosta se miltä minusta tuntuu kun mua pidetään piikana. tai mies rähjää takas>suuttuisin lisää.

eli siis muhun tehoais parhaiten se että mies ymmärtäis ja koskettais.

ap.n ja hänen miehen kannattaa hakeutua ajoissa pariterapiaan.

mutta ap kysymys sulle kun riitelette miehenne kanssa, voiko olla niin että sä ahdistut jostain mitä mies tekee/ei tee ,sanoo/ei sano ja tuo tunnistamaton ahdistus purkaantuu kiukkuna?

 

todellakin nyt kiireenvilkkaa parisuhdeterapiaan ja yksilöterapiaan, jotta saatte katkaistua tuon parisuhteen tuhoon johtavan kierteen. Tuosta teksistä päätellen, ette todellekaan kykene enää muuttamaan tilannetta hakematta ulkopuolista apua.

Parisuhdetaitoja samoin kuin niitä itsehillinnän/hallinnan taitoja voi todellakin oppia ja opetella...mutta se vaatii työtä ja sitä, että on uusien taitojen opettelemisen myötä opittava myös pois niistä vanhoista tuhoavista malleista joita kerrot nyt toistavasi omassa suhteessasi ja jonka mallin olet saanut jo lapsuudessasi. Täytyy myös ymmärtää, että se ei käy naps tuosta vaan, vaan asioiden uudelleen sisäistäminen eri tavalla vie aikaa ja sitä täytyy harjoitella pitkään ennenkuin siitä tulee tapa.

Suosittelen myös parisuhdekursseja, avioliittoleirejä sekä vaikkapa parisuhteen parhaaksi tapahtumiin osallistumista.

voi olla että tuo johtaa parisuhteen tuhoon tai sitte ei... se riippuu niistä taidoista puhua/sopia asiat...

väestöliitolta löytyy hyvää tekstiä...

 

[QUOTE="hessu";28638692]mä en tiedä mikä mun miehelle auttais, varmaan totaalinen tunteettomuus,kun ei hän näytä osaavan käsitellä tunteita.mutta mä tiedän mikä mulle auttaa jos oon vihanen. se on se että jos se toinen pystyy niin hän halaa, tai ymmärtää sen miksi olen vihainen.


tää nyt ei oo ihan meidän elämästä. mutta voisi olla.

eli esim. kestoaihe olisi se että mies jättää aina likaiset astiansa keittiönpöydälle, minä koen että hän tahallaan kuormittaa mua ja pitää kodinhoitajana.
tämä suututtaa. olen sanonut asiasta kymmenen kertaa nätisti. lopulta kymmenen kertaa tiuskimalla että taas sä teet tota,en ole äitisi.

mies jättäisi taas ne astiat siihe, suutun ja räyhään asiasta mies: ymmärrän että sua ärsyttää anteeksi , ehkä mahd. halaa>luultavasti rauhoitun.

jos taas mies vaan lähtee paikalta>kokisin että häntä ei kiinnosta se miltä minusta tuntuu kun mua pidetään piikana. tai mies rähjää takas>suuttuisin lisää.

eli siis muhun tehoais parhaiten se että mies ymmärtäis ja koskettais.

ap.n ja hänen miehen kannattaa hakeutua ajoissa pariterapiaan.

mutta ap kysymys sulle kun riitelette miehenne kanssa, voiko olla niin että sä ahdistut jostain mitä mies tekee/ei tee ,sanoo/ei sano ja tuo tunnistamaton ahdistus purkaantuu kiukkuna?[/QUOTE]

Ymmärrän. Kuvaamassasi tilanteessa kyseinen jäähymenetelmä ei tulisi toimimaan. Lähinnä tuo on hyvänä ensiapuna juuri niihin tilanteisiin jossa huudetaan ja solvataan päättömästi vain sen takia että periksi ei anneta ja toinenkin ärsyttää ihan samalla mitalla. Itse sain tämän neuvon nimenomaan terapeutilta kun purettiin lapsuuden traumoja ja tuli puhetta omasta riitakäyttäytymisestä.

 

Meillä oli aikoinaan kanssa vastaavia tilanteita ja malli lapsuuden kodista, syynä noihin järjettömiin huutamisiin yms. oli uupumus.
Nyt kun sairauteen saatu lääkitys kunnossa, jaksaa itsensäkin hillitä paremmin.
Meillä ei olisi toiminut jäähyt, siinä vaiheessa kun huudetaan ja solvataan, järki ei ole mukana.

 

[QUOTE="hessu";28638485]sä neuvot hukkapiru ottamaan käyttöön aikalisän poistumisen paikalta... mutta mä sanon sulle että vihoviimeinen asia mitä mun mies vois riitatilanteessa tehdä on se ettälähtis tupakalle/pois. Mä raivostuisin siitä silmittömästi koska se viestittäis mulle että sitä toista ei kiinnosta![/QUOTE]

jos tämä on yhdessä sovittu asia, niin silloin viesti ei ole se ettei kiinnosta, vaan nimenomaan se että kiinnostaa ratkaista asia ilman huutamista. se on myös merkki siitä että välittää toisesta eikä halua loukata toista esim riidan yhteydessä.

 

..se on jännä millaisesta lähtökohdista ihmiset tulee.. miten heitä on opetettu. miten toista on opetettu kunnioittamaan ylipäätään ketä tahansa toista ihmistä.
Esimerkiksi tuo huutaminen. toisille on aivan normaalia suuttuneena huutaa. Huudetaan kotona, huudetaan lapsille, huudestaan miehelle, huudetaan toisten lapsille, huudetaan töissä, huudetaan asiakaspalvelijalle, huudetaan aina kun halutaan sanoa oma asia. Ja huudetaan vielä kovempaa jos toinen yrittää sanoa jotain päälle. Ja huutamisen jälkeen todetaan, että huutaminenhan on NORMAALIA??????

Toisille taas ehkä on opetettu, että kenellekään ei saa huutaa. Jos tuntuu että tunteet kuohuaa liikaa, lähdetään tilanteesta pois, mietitään hetki, puhutaan sitten ettei tulisi sanottua asioita joita tulisi katumaan.

Ei se tarkoita, etteikö se "hiljanen" olisi yhtä vihanen. Ei se tarkoita etteikö välittäisi. Väitän, että voi välittää jopa enemmänkin, kuin se huutaja. Hiljanen tajuaa, ymmärtää loukkaavansa toista.

Mutta entäpä sitten kun hiljaisen ei anneta mennä rauhottumaan sinne tupakalle? Tai hiljasen ei anneta hetkiä hillitä itseään ja tuumata mitä sanoisi....? Koko ajan vaan provosoidaan, huudetaan lisää ja lisää. Tai hiljasen ei koskaan anneta puhua asiaansa loppuun?
- Tuloksena voi olla aivan täysi katastrofi. Hiljanen ei ole koskaan oppinut tappelemaan "huutamalla", ja kun tarpeeksi kauan häntä provoidaan räjähtää niin sanallinen arkku, kuin myös ehkä fyysinenkin puoli.

Itekin olen mieheltä joskus tyyliin armoa pyytänyt, että sää et voi tollein vaan koko ajan puskee päälle, en minä pysty selvittää sun kanssa mitään asiaa sillon kun olen oikeesti suuttunut, että sun täytyy antaa mulle tilaa, että eikö sulla ole edes sen vertaa itsesuojeluvaistoa ettet koko ajan puske päälle, sää olet kasvanut perheessäs niin pumpulissa ettet edes ymmärrä millanen ihminen voi tulla kun se oikeesti suuttuu eikä enää pysty hillittee itseään, mää niin kovasti yritän hillitä itseni, olen opetellut ja tehnyt vuosia töitä sen suhteen etten sanois tai tekis suutuspäissäni asioita. Vaikka mää istun tässä sohvalla, enkä vastaa sulle mitään, niin mää olen oikeesti niin vihanen että voisin repii sulta silmät päästä jos astut askeleenkin lähemmäks.

Meilläkää mies ei ymmärrä tuota, joten meillä kanssa tuo "jäähy" on hyväksi todettu. Meillä jäähy, tai siis PAUSSI, on selvä sopimus siitä, että asian puinti loppuu nyt tähän. Sitä jatketaan myöhemmin, vaikka esim seuraavana päivänä, mutta ei nyt enää. Sen tietäminen antaa molemmille tilaa. Ja rauhaa kun tietää ettei enää tänään tarvitse tapella mistään. Voi helpommin mennä nukkumaankin kun tietää, ettei sielä pimeydessä enää tarvitse alkaa vääntää mistään.
Meillä ei esim toimi tämä "ei saa antaa pimeyden laskeutua vihan päälle" plääplää-lässytys. Itse saatan vaan olla Niiiiin vihanen ja aiiiiivan ylikierroksilla, että Eiiii Mitäään Toivoakaan tasata omaa adrenaliinitasoa seuraavaan neljään tuntiin. Jos taas esim edes jotenkin saan välissä nukuttua, tai rauhassa itkettyä, niin oma tunnetaso voi olla ihan eri, ja pystyn ehkä puhumaankin, ehkä pyytämään anteeksikin.
Paussin lisäksi voi auttaa myös "Aikataulu", eli kerran viikkoon sovitaan TIETTY aika, esim torstai klo18, jolloin istutaa pöydän ääreen ja kerrotaan toiselle ne asiat mitkä on käyny vituttaa viikon aikana, esim ne kahvimukit pöydillä, siivousvuorot, lapsien nukutus jne..
Näin ei tarvii kummankaan olla jatkuvasti varpaillaa, ett millon se toinen taas räjähtää ja alkaa naputtaa jostain, tai alkaako naputus ja valitus heti kun toinen tulee kotia. Ajalle myös sovitaan lopetusaika. Vanhemmiten myös lapsien kanssa voi ottaa käyttöön samallaisen "palaverin".

Ja niin, mistä apua? Ainakin meidän seudulla on neuvolassa lapsiperhepsykologi. Häne kanssaa voi näistä asioista. Lapsen neuvolatäti/lääkärihän ei saa mennä katsomaan vanhempien tietoja, nii sillein ei tarvii murehtia että tiedot näkyisi lapsien papereissa.

no joo.. johan tässä olikin....