Mikä 40-v naisia oikein vaivaa? Ikäkriisikö..

Hei,

Olen tässä ihmetellyt ikäisiäni (siis 40 ja vähän alle olevia) naisia ja näiden negatiivista asennoitumista elämään. Kuuntelin eilen tuossa ihmeissäni kollegojen keskustelua hiuksista, vaatteista, rypyistä, lapsista ja kaikilla tuntui olevan vain negatiivista kommentoitavaa.

Mahtaako kyseessä olla tapa, ikäkriisi vai yhteiskunnan painostus nuoruuteenko on saanut aikuiset naiset marisemaan mitä kummallisimmista, epäolennaisistakin asioista?

Itse kuulun toki samaan ikäluokkaan (38v), mutta ei minua ainakaan jaksa masentaa mikään em. asioista. Elämäni on päinvastoin aika hyvällä mallilla. Enää ei jaksa edes itsestään ja ulkoisista puutteistaan ottaa niin stressiä kuin joskus nuorempana. Luulin asian olevankin niin, että nainen yleensä itsensä alkaa hyväksyä sellaisen kuin on joskus viimeistään 35-vuotiaana.

Onko kellään kokemuksia tai mahdollista selitystä tälle ilmiölle? Vai onko kyseessä vaan tapa eli on jotenkin hyväksyttävämpää valittaa kaikesta kuin osoittaa olevansa tyytyväinen elämäänsä?

 

Moi!
Ehkä vaan on hyväksyttävämpää valittaa kaikesta kuin jakaa hyvää oloa. Aika kamalaa oikeasti. Aika moni varmaan haaveili nuorena saavuttavansa paljon enemmän ja nyt nelikymppisenä huomaakin ettei kaikki mennyt ihan niin kuin suunnitteli - mutta mitä siitä, elämäähän kaikki vain on.

 

Niin, oletettavasti on kyseessä monen asian summa, johon jokainen nainen reagoi omalla tavallaan. Onhan monikin neljääkymppiä lähestyvä nainen siinä tilanteessa, että elämä on vakiintunut, lapset on hankittu ja kaikki on ns. kohdallaan.

Ja ehkä siitä sitten tulee se sellainen "tässäkö tämä nyt oli?" -ajatus ja mielikuva, että tulevaisuus on pelkkää alamäkeä. Vaikka näinhän ei tietenkään ole.

On vaan masentavaa kuunnella jatkuvaa valitusta aiheista, jotka ei oikeasti edes ole valittamisen arvoisia. Ikävällä ilmapiirillä ja fiiliksellä kun on taipumus tarttua toisiinkin.

Pitäisi vaan muistaa, ettei ihmisen ole koskaan myöhäistä aloittaa jotain uutta, jos kokee tarvitsevansa uusia haasteita. Sehän voi olla harrastus, uusi työpaikka, opiskelu tai ihan mitä vaan. Turha jäädä murehtimaan olevia ja tulevia ryppyjä, koska jokaisellehan ne tulee ennemmin tai myöhemmin.

 

Ikäkriisikin voi olla tyytymättömyyden takana.
Itse huomasin työpaikalla,että yksi ikäiseni nainen (himpun alle 40v)valittaa jokaisesta asiasta.Mikään ei tunnu olevan riittävän hyvin,vaikka kaikki ulkoisesti näyttää olevan kunnossa.Elämäntapavalittaja vissiin.
Kyllä omastakin elämästä löytyisi jotain valitettavaa,mutta en vaivaudu.Yhtä hyvin voin iloita hyvistä asioista.Tämä ikä tuntuu minusta oikein hyvältä,nautin elämästä enemmän kuin vuosiin. =)

 

Mulle itselleni tulee helposti noiden valitussessioiden jälkeen vähän sellainen olo, että olenkohan jotenkin epänormaali, kun en oikein keksi mitään valittamisen aihetta. Tai sitten sietokyky on kertakaikkiaan korkeampi, eikä tarvitse jokaisesta pikkuasiasta narista.

Vaikka ehkäpä se valitus alkaa myös itsellä parin vuoden sisällä, jahka se maaginen 40-v tulee täyteen Vaikka toisaalta, näistä täällä valittajista suurin osa on alle 40, joten ei sekään sitä selittäne.

Pitää varmaan vaan olla onnellinen, ettei jaksa nähdä asioita niin kovin negatiivisessa valossa. Veikkaan, että elämä on mukavampaa sillä tavoin.

 

Olen lopettanut kommentoimasta työkaverini narinoita,olen vaan hiljaa kuunnellut. :/
Ollaan onnellisia seesteisestä elämän vaiheesta

 

Mun täytyy nyt kyllä sanoa että mun lähipiirin (30-50+) naiset ovat kaikki tyytyväisiä elämäänsä, kukaan ei valita ja yleisin puheenaihe on se kuinka ihanaa elämä tässä iässä on. Naisia parhaassa iässä .

 

No ei mulla kyllä oo ollu moisia kriisiajatuksia =)

Tyytyväinen olen elämääni kaikintavoin, ulkonäkööni, avioliittooni, lapsiiin jne.

Ei tekis ees mieli olla mikään 20v enää.

Mutta sisäinen nuoruus ei kaikkoa, eli tuulipuku-ihmiseksi en aio tulla vuosikausiin vielä (toiv en ikinä)

 

Enpä ole vastaavaan ilmiöön törmännyt. Tuntemani ikäiseni naiset ovat varsin sinut itsensä kanssa eikä ainakaan mitään ulkonäköön liittyvää hömpötystä ole kenelläkään. Sellaista itsensä tutkiskelua on kylläkin, pysähtymistä ja oikean suunnan varmistamista, mikä on mielestäni vain terveellistä. Sitä olen harrastanut itsekin viime aikoina. Juuri tänään puhuin yli tunnin puhelimessa erään vanhan ystäväni kanssa näistä aiheista.

Itselleni tulee 40 täyteen vapun kynnyksellä B) Olen tässä mietiskellyt mitä oikein haluan elämältäni ja oikein kauhistuttaa ajatus hyppäämisestä tiukkaan työkierteeseen eläkeikään asti. Etenkin alalle, joka ei välttämättä ole se mun juttu ollenkaan. Nyt olen työtön työnhakija ja nautin elämästäni ja vapaudestani, vaikka työtön ei sitä varmaan ääneen saisikaan sanoa. Lapset ovat terveitä ja iloisia, suhde mieheen on hyvä ja perheen talous tasapainossa. Mulla on ollut aikaa miettiä omaa elämääni ja mahdollista uutta suuntaa sille. Mies toivoo, että tekisin työkseni tai ylipäätään elämässäni jotain sellaista mikä tekisi mut onnelliseksi.

Olenkin ajatellut, että mitä jos lähtisin opiskelemaan ihan uutta alaa =) Oikeastaan palaisin juurilleni, niiden juttujen pariin, mitkä mua on pienestä asti kiinnostaneet. Testasin ideaa miehelläni ja hän näyttää vihreää valoa, kaksi vanhaa ystävää samoin. Toinen heistä sanoi, että se olisi mulle aivan justiinsa =)

Että siinä mielessä kyllä jonkin sortin 40-kriisiä ilmassa meikäläisellä B)

Negatiivinen asenne on joillekin ihmisille piintynyt tapa. Se kuluttaa hirveästi energiaa myös toisilta.