Mikään ei riitä!!

[yksin aina..?]

Mä olen tosi ahdistunut. Olen ahdistunut ja en jaksa tunnustaa sitä kenellekään ulkopuoliselle. Haluaisin ihmisten saavan pitää sen harhakuvitelman, että olen viimein tasaantunut ja löytänyt sen oikean miehen itselleni.. Niin olen uskotellut itsellenikin... niinkuin uskottelin sen edellisenkin kohdalla, sen kanssa jonka kanssa olin jo menossa naimisiin ja niin sen edellisenkin kanssa jne.. siis toivotonta! onko ketään, jolle tämä kuulostaisi ede jotenkin tutulta? aina ensin tapaat jonkun, joka tuntuu et voisi olla SE.. mutta sitten, kun ollaan oltu vuosi yhdessä, niin alkaa jokin tökkiä.. mutta toisaalta, musta tuntuu että sellaista ihmistä ei edes ole kenen kanssa se ei tuntuisi tältä. Musta tuntuu että jokaiseen vaan kertakaikkiaan tottuu ja toisesta tulee se ""tuttu ja turvallinen"". Siihen ajatukseen on kai avaan sopeuduttava, ellen sitten halua viettää elämääni yksin. Mutta en usko että pystyisin siihenkään. Luulenpa, että se ainoa miestyyppi, joka saattasi pitää mun mielenkiinnon yllä, on sitä pettäjätyyppiä. Ja se kyllä harmittaa... En tiiä miksi mun pitää olla tällainen idiootti, mutta minkäs teet.. =( Sanokaa nyt edes joku, että on edes joskus tuntunut samalta??

 

[dfg]

Oot kattonu liikaa näitä levottomat-elokuvia...
Mutta onhan se makeeta olla niinkui ne.

 

[apua tarjolla]

Sinun kannattaisi hakeutua terapiaan, etää voisit selvitellä hieman omaa sisimpääsi. Apua on tarjolla, kunhan vain haet sitä. Tilanteesihan ei ole normaali ja terve.

 

[Inhorealisti]

Juu, minäkin ehdin tapailla aikas liutaa naisia, jotka kaikki tietenkin olivat potentiaalisia ""oikeita"". Yllätys, yllätys, paljastuivat aina pidemmän päälle vääriksi. Eikös se ylensä niin mene? Tjaa, sitten on tietenkin niitä, jotka tulevat jätetyiksi, ennenkuin ehtivät itse kyllästyä. Ja niitä, joille käy kumminkin päin.

Taas täytyy todeta, että arjen sietäminen on vaikea taitolaji. Jotkut eivät opi koskaan, mutta toivottavasti sinä et loppupeleissä kuulu heihin. Renttuihin rakastuva on tosin vaaravyöhykkeessä.

 

[alk.per.]

no mun mielestä tässä ei oo mitään makeeta. eikä oo levottomat-trilogiassakaan.. Jotenkin osasin arvata et just sun tyyppisiltä tulee tuollaisia vastauksia. Mielestäni pyysin vastauksia samankaltaisista kokemuksista, en analyysia itsestäni

 

[Kata]

Olen tuntenut parikin naista, joilla tuntui olevan sama ongelma kuin sinulla. Sääliksi kävi. Ns. kunnollinen mies ei kelvannut. Oli liian tavallista ja turvallista. Mutta olihan se hienoa, kun joku hakkasi päätä parkettiin ja sai oikein kunnolla köniinsä. Sovittelu oli kuitenkin nii-iin ihananaa, kun sai kukkia ja jonkun rihkaman. Ja aina nämäkin jutu päättyivät suureen tragediaan. Ovat kumpikin yksinäisiä ja lapsettomia lapsia tänäkin päivänä. Mutta sitä saa mitä tilaa.

 

[alk.per.kirjoittaja]

Niin.. varmasti sääliksi kävi joo. Mutta sekin on aika säälittävää, että ihmiset eivät ymmärrä sitä, että joku voi oikeasti jopa kärsiä siitä millaisten tunteiden ristiriidassa joutuu elämään. Kyllä minä haluan kunnollisen miehen, en mitää hakkaajaa enkä pettäjää. En kaipaa enää yhtään eroa enkä mitään draamaa, koska tuntuu etten jaksa. Enkähalua mitään rihkamia ja kukkia ja tehdä sovintoja, haluaisin vain päästä eroon näistä tunteista. Lähinnä kiinnostaisi muiden kokemukset siitä, että kuuluvatko tällaiset tunteet ylipäätänsä parisuhteeseen, tuleeko muille sillointällöin epävarmuuden hetkiä jne.. Syyllistäminen ei auta yhtään mitään, enkä kaipaa sellaisia ylimielisiä vastauksia, kuten katan viesti, vaan ihan asiallisia ja rakentavia viestejä. Tiedän kyllä, että kaikista ei siihen ole!

 

[milli]

nsvotjjuh

 

[Ter]

Minun nähdäkseni vähän kaikki elämässä muuttuu pidemmän päälle tutuksi ja turvalliseksi, ja sitä kautta ajoittain kyllästyttäväksikin. Ihminen on vaihtelunhaluinen olento, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän.

Minä kokeilen mielelläni uusia tuotteita kosmetiikassa, en käytä joka päivä samanlaisia vaatteita, vaihdan välillä kampausta tai ostan uudet ikkunaverhot, vaikka vanhatkin olisi vielä ihan hyvät. Miksi? Siksi koska vanhat kyllästyttää ja kaipaan vaihtelua.

Ihmissuhteet on kuitenkin eri asia. Jos pitkäaikaisen parisuhteen haluaa, ei kumppania oikein voi vaihtaa heti, kun kyllästyttää. Mutta se tunne ""tutusta ja turvallisesta"" on ihan normaali.

Ihmissuhteissa kysytään juuri sitä ""Inhorealistin"" mainitsemaa arjen sietokykyä. Luulen, että sinun kohdallasi se on juuri se suhteeseen astunut arkipäiväisyys, mikä herättää nuo tunteet. Ja se arki kuitenkin tulee joka ikiseen suhteeseen ennemmin tai myöhemmin. Se pitää vaan opetella kestämään.

Onneksi peli ei silti ole menetetty: Paljon voi tehdä vakiintuneessakin parisuhteessa vaihtelunhaluaan tyydyttääkseen. Enkä todella nyt tarkoita muita kumppaneita, vaan lähinnä uusia asioita. Viettäkää vaikka yksi viikonloppu jollain tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Piristää kummasti, ja taas arkikin tuntuu kivemmalta. Ja luojan kiitos, onneksi on vielä ne ihonhoitotuotteet, ikkunaverhot ja vaatteet, joita voi vaihdella useamminkin, ilman että järkyttää elämänsä perusteita.

 

[Lila]

Hei,

Mulla oli samankaltainen tilanne kuin sinulla, tosin naimisiin asti en ollut menossa. Miehiä oli ja meni, eikä kukaan kuitenkaan ollut ""täydellinen"". Onneksi (?) vastaani sitten tuli pari suhdetta, joissa mies oli samanlainen jossittelija ja sitoutumaton kuin minä. Toinen ei vain osannnut päättää, aina kun itse halusin lopettaa suhteen se luikerteli takaisin elämääni. Toinen oli pateettinen valehtelija ja pettäjä. Kummankin kanssa vihelsin kuitenkin pelin poikki, ennen kuin sotku oli liian sekamelskainen. En enää puhunut heidän kanssaan tai vastannut heidän yrityksiinsä saada minut takaisin. He opettivat minulle sen, että täytyy uskoa itseensä ja tunteisiinsa.

Jos ei tunnu oikealta, niin se ei vain toimi. On väärin itseään ja suhteen toista osapuolta kohtaan uskotella kaiken olevan hyvin, jos siltä ei tunnu. Noiden tapahtumien jälkeen päätin vain ja ainoastaan luottaa itseeni ja vaistooni. Välillä oli tosi yksinäistä ja olisi mieli tehnyt olla vain jonkun kanssa läheisyyden vuoksi tai yrittää rakastaa ihmistä, josta vain piti paljon. Onneksi kuuntelin sisintäni ja tapasin miehen, jonka kanssa olen rauhassa, tarkoitan sitä, että mieleni on onnellinen ja levollinen. Tutustuimme todella rauhallisesti, eikä kumpikaan hätäillyt asioiden kanssa. Tunteet vain vahvistuivat ja kasvoivat hiljakseltaan enenevien tapaamisten myötä. Kumpikaan meistä ei aiemmin ollut ollut samanlaisessa tilanteessa, yhtäkkiä vain huomasimme, että meidän on hyvä olla kahden. Olemme nyt olleet yhdessä kaksi vuotta, lyhyt aika, mutta minulle pitkä, eikä pahempia ahdistuksen tunteita ole ollut. Toki olen (ja hän on) miettinyt välillä tylsinä hetkinä mikä mättää, mutta kuitenkin olen aina tullut samaan lopputulokseen: ei mikään.

En tiedä onko asiaan vaikuttanut se, että kumpikin olemme tahoillamme olleet ja eläneet villisti ja vapaasti, ja yhä edelleen kumpikin saa vastakkaiselta sukupuolelta kiinnostusta osakseen, mutta me vain luotamme toisiimme ja laitamme asiat tärkeysjärjestykseen. Mene ja tiedä. Mielestäni sinun tulisi siis vain kuunnella sydämesi ääntä, pienet murheenkryynit kuuluvat asiaan, mutta jatkuva ahdistus ei. Tulet varmasti vielä kohtaamaan ihmisen, jonka kanssa sinun on hyvä olla.

 

[poika]

Nmimmerkistä päätellen olet ahdistunut ja täten myös vihamielinen ja itsemurha altis, mutta onhan sinulla vaihtoehto, miksi et tutustuisi uusiin ihmisiin, ja täten yrittäisi löytää näitä ilonaiheita

Muista kaksi sääntöä: Säpypalloa pelatessa ei voi olla tylsää, mutta mitä tulee Säpypalloon, niin antaa olla...suosiolla

kakkossääntö:ilon kautta...muista

ja se missä Säpypalloa pelataan, niin se on jo asia erikseen

ja mitä niihin sääntöihin tulee, niin unohdetaan ne, ja keskitytään olennaiseen

 

[Sarianna]

Parisuhteen hoitamiselle pitää varata aikaa. Jos parisuhteen perusasiat (luottamus, välittäminen, rakkaus, kunnioittaminen) toimivat, seksiinkin molemmat ovat tyytyväisiä ja yhdessä viihdytään, niin jo yksistään se seikka, että tuntee olonsa turvalliseksi alkuhuuman jälkeen aiheuttaa sen, että alkaa kaivata säpinää. Tämän vuoksi pitäisi yhä jatkaa keskustelua ja toiseen tutustumista, ikäänkuin valloittaa toinen yhä uudelleen.

Kannattaa myös pitää huoli, että omia menoja riittää. Jos kyhjöttää koko ajan toisen kanssa kaikki vapaa-ajat, niin johan sitä kyllästyisi keneen tahansa. Tämän vuoksi ikiomat kaverit ja harrastukset tuo sitä säpinää omalta osaltaan.

Teepä listaa hyvistä ja huonoista puolista rehellisesti. Jos kyllästyminen on ainoa asia, niin ehkä sille olisi tehtävissä jotain. En nyt tarkoita välttämättä pettämistä tms. säpinän hakemista, vaan jotakin yhteistä uutta kivaa. Toisaalta tutussa ja turvallisessa tunteessa on aikaa suunnata mielenkiintoa myös muihin asioihin. Hullaantumisvaiheessa kun on aina se tilanne, että vain se sen hetkinen ihastus on mielessä ja mikään muu ei kiinnosta.

 

[älä usko]

Mutta täällä ihan samanlainen tyyppi kuin sinä.
Ei kaikki vaan ole samanlaisia, eikä meissä ole mitään vikaa!
Jatketaan samaa rataa, välillä tuntee tuskaa ja joutuu olemaan yksin, mutta jos mietit niin totuus on: ollaan selvitty näistäkin hetkistä.

Olet vaan aallon pohjalla, nousu ylöpäin odottaa sinuakin.

Toiset on niin tasasen oloisia ei se seikka tee sellaisista ihmisistä kummallisia jotka hakevat uusia asioita elämäänsä, itse koen sen rikastuttavan ja avartavan omaa elämääni...tämän vaihtelunhalun siis.

Erehdyin jo kerran naimisiin, ja minulla on ollut pitkiäkin suhteita, nyt taas 2-v. suhde päättyi. En pysty, niin en pysty, sitoutumaan loppuelämäkseni.
Eletään päivä kerrallaan, tutustutaan uusiin ihmisiin.

 

[Catariina]

En tajua näitä negatiivisia kommentteja, joita olet saanut. Seukkaavatkohan näin monet väärän ihmisen kanssa, kun tällainen kirjoitus heti nostattaa tunteet pintaan..?

Minä olen sitä mieltä, ettet ole tavannut vaan sitä oikeaa. Sitä, jossa riittää haastetta koko elämäksi. Tottakai parisuhde arkistuu, mutta kyllä sen tietää, milloin ihminen on oikeasti se, jonka kanssa haluaa olla.

Minua vaivasi pitkään sama ongelma, että tapailin miehiä, jotka olivat kivoja ja joita olisin ehkä voinut rakastaakin, mutta joista puuttui se tunne, että tämä ihminen on minulle oikea ja tämän kanssa minulle riittää elämässä haastetta kasvamiseen yhdessä. Olin välillä todella epätoivoinen ja ajattelin, ettei minua varten ole varmaan ketään, kun en koskaan tunnu tuntevan niin kuin ""pitäisi"".

Sitten tapasin sellaisen ihmisen ja voin kertoa, että sen kyllä tunsi. En ole enää tämän ihmisen kanssa, enkä tiedä löydänkö koskaan toista vastaavaa, mutta sen ainakin nyt tiedän, että sen todella tuntee, milloin joku koskettaa sielua ja on sellainen, jonka kanssa oikeasti haluaa olla.

Minusta voisit lopettaa morkkaamasta itseäsi. Hyväksy tunteesi ja tuntemattomuutesi. Et pysty väkisin tuntemaan sellaista, jota et tunne. Suosittelen vaan miettimään, että mitä oikeasti haluat ja millaisen miehen kanssa haluaisit olla ja sitten vaan odotat kunnes se tulee vastaan ja keskityt sillä välin olemaan itsesi kanssa.

 

[Voi kuule]

Ensinnäkin: on turha odottaa ""sitä oikeaa"", koska niitä oikeita on monta. Olet luultavasti jo tavannut usean sellaisen. Ja toiseksi: joka ikiseen suhteeseen tulee se ""tuttu ja turvallinen"" tunne joskus. Miksi et katsoisi mille se tuntuu. Ei kukaan jaksa missään alkuhuuman tilassa pitkään. En minä ainakaan olisi jaksanut, nykyinen tasainen elämä on sen jälkeen ihanaa. Ja sen huuman saa kyllä esiin vielä nytkin. Suhdetta täytyy vaalia, toista kunnioittaa ja rakastaa. Saat vaeltaa varmasti yksin aina suhteesta toiseen jos et näe siinä mitään muuta ulottuvuutta kuin huuman.

 

[mies]

Olet jostakin saanut käsityksen, että kaikki pitää mennä hyvässä suhteessa niin, että ei ole pettymyksiä. Mitä elämää se on?

Ajattele asiaa siten, että kohtaat kaltaisesi ihmisen. Alatko vihaamaan häntä, koska hän käsittelee negatiivisia tuntemuksia niin kuin sinä? Ja etkö haluaisi viettää loppuelämääsi ""itsesi"" kanssa?

Osa parisuhteen haastetta on erilaisuuden hyväksymistä. Helpompi on asia ymmärtää itsensä hyväksytyksi tulemisen kautta. Mistä minä löydän ihmisen, joka hyväksyy minun oikkuni ja vihastumiseni. Jospa minunkin pitäisi hyväksyä kumppanini inhimillisenä ihmisenä, eikä aivottomana myötäilijänä.