Mikä vammaisuudessa naurattaa?

[Jep jep..]

Mä ihan unohdin tämän palstan älyllisen tason

Sulla ei oo kyllä ollut päätä eikä häntää näissä sun kommenteissas.

Jos sun on pakko etsia jonkinlaista rasismia (ikä, pituus, rotu, väri, paino, jne. jne) kaikesta mitä tapahtuu niin mee hyvä ihminen eduskuntaan, siellähän ne nykyään osoittelee sormilla tavallisia suomalaisia kaikesta mitä tapahtuu ja kyselevät, ettei vaan oltais nyt oltu liian rasistisia tässä ja tässä asiassa.

Herätys nyt aikuinen (Toivottavasti!) ihminen ja keskity johonkin olennaiseen ja lopeta vinkuminen jonkun televisio-ohjelman takia!

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";22915866]Toki joskus naurattaa kuulovammasta johtuva väärin kuulu asia tai sana,varsinkin kun sattuu kuulostamaan tuhmalta (meillä kun molemmilla ronski huumorintaju), mutta jos näkövamman takia törmää vieraaseen lapseen tai näkevät ihmiset esim. kaupassa törmää mieheen ostoskärryineen tai mies pamauttaa päänsä oveen jota ei näe,silloin ei paljon naurata.[/QUOTE]
Mä nauran - kiroilun jälkeen - nykyisin sillekin, kun lyön pääni kaapin oveen. Tapahtuu ainakin kerran viikossa. Ehkä tätä kutsutaan sopeutumiseksi, mene ja tiedä. Mutta huumori auttaa kyllä monen vaikeankin paikan yli.

 

["vieraileva tähti"]

Ei vammaisuudessa olekaan mitään nauramista, mutta nyt kyllä ap haukkuu ihan väärää puuta. Ei tuosta munamies-hahmosta millään muotoa saa mielleyhtymää vammaisesta, ja jos saa, olisi syytä tarkastella omia mielikuviaan ja asenteitaan.
Huumori on näemmä sittenkin aika vaikea laji.

 

["vieras"]

Ei niillä hahmoilla ole mitään tekemistä vammaisuuden kanssa vaan ne on persoonia. Varmasti jokaiselle ihmiselle on joskus naurettu. Minä itse nauran usein itselleni. Jokaisella on jotain persoonallisia tapoja. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Kätevä Emäntä. Siinä on kaikenlaisia naisia jotka tekee jotain hauskaa. Saako niille nauraa?