Mikä vaiva ihmisellä, joka osaa enää puhua itsestään ja arvostella muita?

["Kyllästynyt"]

Kyse siis vanhasta ihmisestä, äidistäni. En tiedä onko hän aina ollut tuollainen vai onko muuttunut vanhemmiten. Pääasiassa arvostelee tekemisiäni. Siis ihan kaikkea, perunankeitosta, rahankäytöstä, lasten pukemisesta lähtien KAIKKI on aina väärin tehty.On itse sitä mieltä, että on aina niin kannustava. Hän myös ihan vaivaanukseen saakka puhuu itsestään ja omista asioistaan. Ihan sama kuinka kyllästyneeltä vastapuoli näyttää, hänen "keskusteluyrityksensä" alkavat MINÄ AINA sanoilla. Aina kysymme hänen kuulumisiaan kun vaikka soitetaan, että siitä
Ei ole kyse, ettei saisi huomiota. Mihinkään sosiaalisiin tapahtumiin häntä on turha ottaa mukaan, ne vasta kiusallisia ovat. Lähdin hänen kanssaan sukulaisen isoihin synttärijuhliin ja oli ihan katastrofi, kun hän viihdytti koko pöytäseuruetta ( emme tunteneet heistä ketään) kertomalla omista syntymäpäivistään. Mitä hänen työtoverinsa niistä sanoivat jne yksityiskohtaista. Aikansa kohteliaat ihmiset kuuntelivat hymyillen ja vastaillen ja yrittivät moneen otteeseen vaihtaa yleisempiin puheenaiheisiin, kuten yhteiseen tuttuumme synttärisnkariin, päivän poliittiseen tilanteeseen jne. Mutta ei, tämä yksi aloitti aina vain kovemmalla äänellä uudelleen ja uudelleen tarinaa itsestään, omista syntymäpäivistään ja asiostaan. Todella kiusallinen juhla oli meille kaikille siinä pöydässä. Samaan malliin menevät muutkin tilanteet esim meillä lasten syntymäpäivillä. Hän ikäänkuin kuvittelee, että kohtelias jutustelua on turhaa, koska kaikkihan ovat tietysti tulleet kuuntelemaan tarkkaa selostusta hänen puutarhanhoidostaan tai junamatkastaan.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia ja kuinka tulette tämän omaisenne kanssatoimeen. Minä alan olla kyllästynyt. Jos hänelle tästä yrittää huomauttaa, hän syyttää, että moitin häntä aina. Huoh. HÄN on se joka moittii, aina, ja kaikesta.

 

[Ihan kuin minä]

Oon samanlainen kun sun äitis

 

["Kyllästynyt"]

Oon samanlainen kun sun äitis

Miksi? Mikä ajatus siinä on? Ainahan keskustelu on molemmminpuolista, kerrotaan omiakin asioita, mutta miksi joku ensin lyttää toisen asiat (ai kauheeta, hirveä idea...) ja sitten perään odottaa, että toinen jaksaa kuunnella yksityiskohtaisenkertomuksen jostain yhdentekevästä kauppareissusta tai tutusta jota toinen ei ole ikinä edes tavannut.

 

["vieras"]

Kuulostaa ihan yhdeltä mun sukulaiselta. Yleensä kaikki yrittävät välttää häntä mahdollisuuksien mukaan ja ottaa hänen juttunsa tyyliin "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos". Tosi rasittava ihminen.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25186659]Kuulostaa ihan yhdeltä mun sukulaiselta. Yleensä kaikki yrittävät välttää häntä mahdollisuuksien mukaan ja ottaa hänen juttunsa tyyliin "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos". Tosi rasittava ihminen.[/QUOTE]

Niin, en minäkään osaa sanoa, mikä tällaisia ihmisiä vaivaa, mutta ei se normaalia ole. Jonkinlainen luonnevika kai se on. Tämä ihminen ei ainakaan opi mitään siitä jos joku sanoo asiasta (jotkut ovat sitä kokeilleet). Hän ei näe, että hänen käytöksessään on mitään vikaa ja näyttää oikeasti uskovan, että hän on itse suurin piirtein täydellinen.

 

[Rieputarallaa]

Yksinäisyys.

 

["vieras"]

Vanhoille narsisteille käy noin. Nuorempana jaksetaan hurmata ja teeskennellä kiinnostunutta, mutta sitten kun "elämänilo" on hävinnyt, niin jäljelle jää vaan kasa paskaa. Ole tyytyväinen, jos on tullut tuollaiseksi vasta tuossa vaiheessa. oikein katkerille se tapahtuu jo jopa kolmekymppisenä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25186717]Vanhoille narsisteille käy noin. Nuorempana jaksetaan hurmata ja teeskennellä kiinnostunutta, mutta sitten kun "elämänilo" on hävinnyt, niin jäljelle jää vaan kasa paskaa. Ole tyytyväinen, jos on tullut tuollaiseksi vasta tuossa vaiheessa. oikein katkerille se tapahtuu jo jopa kolmekymppisenä.[/QUOTE]
Ja älä yritä muuttaa häntä mihinkään. Ei tule tuottamaan tulosta. Ole vaan tyytväinen, että äitisi on typerä höppänänarsisti, eikä mikään pahuuden ruumillistuma, vaikka varmasti on vaikuttanut sinun elämääsi ainakin aikaisemmin negatiivisesti.

 

["vieras"]

http://narcissists-suck.blogspot.com/2007/06/aging-narcissist.html

 

["Kyllästynyt"]

Ja sitten vielä on kummallisia tekemällä tehtyjä asioita, tyyliin "kun minä silloin yli 50 vuotta sitten siellä Oulun seudulla kävin koulua, niin siellä oli sellainen Virtanen rehtorina ja sillä oli kyllä ihan samanlainen ruskea tukka ja siniset silmät kuin tuolla teidän naapurin Virtasella. Onkohan ne sukua?" Joo varmaan ja ketä kiinnostaa. Olen yrittänyt tehdä yhdessäolon helpommaksi, esim ehdottanut, että katsotaan vaikka joku elokuva yhdessä ( jos siis tuo huomionhaku johtuisi vaikka yksinäisyydestä), mutta tää vaan siinä vieressä höpöttää koko ajan ja haukkuu elokuvaa tai vaihtoehtoisesti selostaa sitä. Pelkään välillä, että koska olen hänen kasvattamansa, niin muistutan häntä, enkä huomaa sitä. Yritän kovasti varoa ettei niin käy... Mikähän luonnevika se voisi olla?

 

["KylläStynyt"]

[QUOTE="vieras";25186739]Ja älä yritä muuttaa häntä mihinkään. Ei tule tuottamaan tulosta. Ole vaan tyytväinen, että äitisi on typerä höppänänarsisti, eikä mikään pahuuden ruumillistuma, vaikka varmasti on vaikuttanut sinun elämääsi ainakin aikaisemmin negatiivisesti.[/QUOTE]

Olen aikuistuttuani ja lapset saatuani alkanut miettiä monia asioita lapsuudestani. Esim kuinka jotkut ihmiset ovat olleet äitini mielestä pahoja ja kartettavia, vasta aikuisena olen tajunnut, etteivät kaikki äitini demonisoimat ihmiset ole välttämättä olleet niin kamalia kuin minulle on esitetty. Luulen, että olisin toisenlainen nyt, ellei hänen käsityksensä asioista olisi ollut niin voimakas ja yksisilmäinen. Olen vasta nyt alkanut löytää omaa tapaani olla ihminen ja ihmisten kanssa. Ja vähän pelkäänkin voimakasta ärtymystä, jonka äitini läsnäolo nykyään aiheuttaa.

 

["vieras"]

Tällaisen ihmisen kasvattamista tulee usein läheisriippuvaisia (suomeksi vähän vääristävä sana).
http://en.wikipedia.org/wiki/Codependency
Katso kohdat, tuntuvatko tutuilta.

 

["vieras"]

[QUOTE="KylläStynyt";25186938]Olen aikuistuttuani ja lapset saatuani alkanut miettiä monia asioita lapsuudestani. Esim kuinka jotkut ihmiset ovat olleet äitini mielestä pahoja ja kartettavia, vasta aikuisena olen tajunnut, etteivät kaikki äitini demonisoimat ihmiset ole välttämättä olleet niin kamalia kuin minulle on esitetty. Luulen, että olisin toisenlainen nyt, ellei hänen käsityksensä asioista olisi ollut niin voimakas ja yksisilmäinen. Olen vasta nyt alkanut löytää omaa tapaani olla ihminen ja ihmisten kanssa. Ja vähän pelkäänkin voimakasta ärtymystä, jonka äitini läsnäolo nykyään aiheuttaa.[/QUOTE]
Tämä on totta. Itsellä vielä nyt yli kolmekymppisenä tulee vieläkin vastaan asioita, joista on alkanut ajatella eri tavalla. Äitini on aavistuksen verran rauhoittunut, mutta en jaksa olla hänen kanssaan enää tekemisissä. Vallitsee sellainen sanoinkuvaamaton rauha nyt. Ilmeisesti toisenlaisessa ympäristössä kasvaneet ovat saaneet nauttia siitä koko elämänsä. Minulle se on uutta.

 

["Kyllästynyt"]

[QUOTE="vieras";25186977]Tämä on totta. Itsellä vielä nyt yli kolmekymppisenä tulee vieläkin vastaan asioita, joista on alkanut ajatella eri tavalla. Äitini on aavistuksen verran rauhoittunut, mutta en jaksa olla hänen kanssaan enää tekemisissä. Vallitsee sellainen sanoinkuvaamaton rauha nyt. Ilmeisesti toisenlaisessa ympäristössä kasvaneet ovat saaneet nauttia siitä koko elämänsä. Minulle se on uutta.[/QUOTE]

Minkälaisia asioita ne sun kohdalla ovat, joista olet alkanut ajatella eri tavalla? Musta tuntuu, että äitini on aiemmin ollut kuitenkin rauhallisempi ja tilanne kärjistyy
ikääntymisen myötä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Kyllästynyt";25193155]Minkälaisia asioita ne sun kohdalla ovat, joista olet alkanut ajatella eri tavalla? Musta tuntuu, että äitini on aiemmin ollut kuitenkin rauhallisempi ja tilanne kärjistyy
ikääntymisen myötä.[/QUOTE]
No ehkä eniten sellaisia juttuja, jotka liittyvät suhtautumiseen perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Meillä oli aina tärkeää, että ulospäin asiat näyttivät hyvältä (kiltti narsismi), kotona oli sitten eri meininki ("kyllä kotona nyt saa sanoa mitä haluaa, ei meillä näytellä" eli siis sai loukata, paitsi ei tietysti äitiä, koska hänessä ei ollut mitään vikaa). Ulospäin piti olla nöyrä ja miellyttävä, mutta kotona arvosteltiin näitä "alempiarvoisia" ihmisiä, joita edessä nuoltiin. Ja vastaavasti, jos jotakin huonoa tapahtui ulkopuolisten taholta minulle, niin se oli aina vaan kuviteltua, jota olisi vaan pitänyt sietää. Eli sen kanssa on saanut tehdä töitä, ettei ole täysin paska ihminen ja voi puolustautua myös naamatusten. Ja että hyväksyy ihmiset virheineen, koska se on rehellisempää kuin kohteliaisuus, joka ei kaikkien kohdalla ole aitoa (toki aidosti mukaviakin ihmisiä on olemassa).

Se rauhallisuuden illuusio kai on minulle syntynyt siitä, etten ole enää siellä asumassa ja hänellä ei ole ketään ketä haukkua, mutta kyllä se joka kertaa aina jatkuu, jos sille antaa tilaisuuden. Ulospäin on alkanut höppänöidyttyään olemaan ehkä lievästi samanlainen kuin äitisi eli hakee huomiota ja ei oikein lue enää muita ihmisiä, mutta se on kuitenkin tosi lievää vielä. Saa käytöksellään ihmisiä (ikävä kyllä) edelleen kuusikymppisenä puolelleen, ettei tarvitse vielä antaa mennä ihan yksinpuheluksi.

 

["vieras"]

Nooh, eiköhän vähän joku suvusta löydy joku samantyylinen vanhempi ihminen, jota toivon mukaan pidetään vaan vähän rasittavana höppänänä. Aika karua nimitellä tuolla perusteella narsistiksi.

Osalla vanhoista ihmisistä elinpiiri pienenee. Ei enää käydä matkoilla ja yhä vähemmän kylässäkin, ei enää jaksa seurata uutisia ja maailman tapahtumia. Vielä myöhemmin alkavat harrasteetkin jäämään pois ja sittemmin telkkaohjelmat jne. Jossain kohdin kaikki outo alkaa tuntua vähän pelottavalta ja uhkaavalta, ja silloin omat rutiinit (ja perunankeittotavat) tulevat tärkeiksi ja niistä poikkeaminenkin voi tuntua pelottavalta.

Tosiaan on aika kiusallista olla juhlissa, joissa joku haluaa vaan kertoa jostain omasta jutustaan - aika usein nämä vanhukset haluavat kertoa omista ah-niin-mielenkiintoisista sairauksistaan vaikka koko illan... Toinen aika yleinen aihe on tässäkin ketjussa mainitut pitkät tarinat puoli vuosisataa vanhasta nuoruudentuttavasta. Siinä kai halutaan jakaa muiden kanssa sitä itselle tärkeää kokemusta asiassa vähän huonosti onnistuen.

Uskoisin kyllä, että suurin osa ihmisistä suhtautuu hyvinkin ymmärtäväisesti "vanhoihin höppänöihin". En siten ihan uskoisi, että ap:n juhlat olivat "ihan katastrofi"... Toivottavasti pystyisit ap näkemään asioita äitisi vinkkelistä, se voisi auttaa ymmärtämään monia rasittavalta tuntuvia juttuja. Vähän voi myös yritellä vain sietämään ja ohittamaan. En ainakaan itse jaksaisi tuon ap:n juhlan vieraana isommalti muistella ja ajatella "höppänää tätiä" sen enempää, enkä varsinkaan pitäisi häntä juhlan pilaajana tms.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25186977]Tämä on totta. Itsellä vielä nyt yli kolmekymppisenä tulee vieläkin vastaan asioita, joista on alkanut ajatella eri tavalla. Äitini on aavistuksen verran rauhoittunut, mutta en jaksa olla hänen kanssaan enää tekemisissä. Vallitsee sellainen sanoinkuvaamaton rauha nyt. Ilmeisesti toisenlaisessa ympäristössä kasvaneet ovat saaneet nauttia siitä koko elämänsä. Minulle se on uutta.[/QUOTE]

Tämä on ihan normaalia ihmisen kasvua, että vasta kolmikymppisenä ottaa sen lopullisen pesäeron vanhempiinsa. Aika paljon kotoa opittua on kuitenkin kulkenut "annettuna" mukana kolmikymppiseksi asti, ennen kuin ne asiat tiedostaa. Tapahtuu siis ihan kaikille, eikä kerro saati johdu siitä, että olisit narsistin lapsi tjsp.

 

["höö"]

Joo, todellakin tyhmää haukkua narsistiksi, aika tavallisen oloiselta kuullostaa, ehkä itsekäs, mutta kukapa ei nykyaikana olisi. Miettikääpä nyt mitä tahansa vaikka työpaikan kahvipöytäkeskusteluja tai tätä nykyajan "kahvipöytää" eli naamakirjaa, kukapa nyt ei haluaisi kailottaa tekemisiään muille (vähän paranneltuina versioina tosielämästä) ja kukapa ei ainakin jossain määrin arvostele muita. Ja esim. selän takana toisen arvostelu on kyllä "tavallisten" aikuistenkin keskuudessa niin yleistä että hohhoijaa.

Ja kukapa kaikki kodin asiat haluaisi levitellä muille, mun mielestä Suomen kulttuurin kuuluu sellainen tietty "kulissien" pitäminen ulospäin ja totta kai kotona oman perheen kanssa käyttäydytään vähän vapaammin. En nyt tiedä onko se hyvä asia, mutta mielestäni ihan suht normaalia.

Ihminen ei ole täydellinen. Ihmetyttää tämä jossa kaikki saavat nykyään narsisti diagnoosin aika hepposesti, enemmän tai vähemmän epätäydellisiä ollaan kaikki.

 

["aikaa"]

ja yksi vaihtoehto on se että jo alunperin varsin keskustelukyvytön ihminen rupeaa dementoitumaan / saamaan Alzheimerin taudin oireita. Mun isä on tällainen minä-ite -puhuja, joka juttelee omista uroteoistaan 70-luvulla, kun ei järkevämpää osaa puhua. Ja nyt liki 80-kymppisenä kun vielä on vähän dementoitumaaan päin, on seuramiehenä tosi rasittava...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25193713]Tämä on ihan normaalia ihmisen kasvua, että vasta kolmikymppisenä ottaa sen lopullisen pesäeron vanhempiinsa. Aika paljon kotoa opittua on kuitenkin kulkenut "annettuna" mukana kolmikymppiseksi asti, ennen kuin ne asiat tiedostaa. Tapahtuu siis ihan kaikille, eikä kerro saati johdu siitä, että olisit narsistin lapsi tjsp. [/QUOTE]
Kuka on väittänyt, että vain tuo olisi se minkä perusteella olisin tähän johtopäätökseen tullut? En kertonut elämästämme ja henkisestä väkivallasta mitään muuta. Tuo oli vai se mikä on kaikkein kauiten kulkenut mukana.