Mikä teitä akkoja vaivaa? Pettäminen..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mies.."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mies.."

Vieras
Kaveri kertoi aamulla eronneensa 11v suhteesta, Taas kerran koko juttu oli tullut täysin puun takaa, Omituiseksi tässä tekee asian se että A.. he olivat juuri saaneet unelmakotinsa B: nainen oli viimeisen pari kuukautta vannonut rakkauttaan enemmän kuin koskaan suhteen aikana ja muutenkin ollut yli ihana. ( 3kk oli ollut salasuhteessa samoihin aikoihin).

Avatkaa mulle mikä on tuon B, käytöksen taustalla, olen useamman kerran aiemminkin kuullut että ennen eroa on toiminta ollut tuollaista.
 
Liikaa Sinkkuelämää-sarjaa ja feminismiä. Kortit on Suomessa nää. Ja pitää olla tuuria, että täällä löytää poikkeuksia sillä kulttuurimme hyväksyy suht avoimesti naisen "moraalittomuuden" eikä siitä hirveästi saarnata julkisesti.
 
Tässä on vaan käynyt niin, ettei ko. rouva ole voinut vastustaa vieraan miehen alfauroskutsua, koska rouva on helmeilevän kuplivan hassun tyttömäinen. Siitä on sitten tullut niin suurta rakkautta, että se on säteillyt hetken myös kotona
 
Varmasti ihan sama kun toisin päinkin eli kun mies on pettäny. huono omatunto saa kohtelemaan toista paremmin. Unelman täyttyminen ei ole mikään tae onnellisuudesta, vaan jopa tuoda esiin sen ettei se ollutkaan materiasta onnellisuus kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miehet myös;30355922:
Fakta kylläkin on, että miehet pettävät useammin kuin naiset. Ihan turha siis yrittää tästä syyllistää pelkästään naisia.

Myönnän toki, että miehissäkin periaatteelliset ja lujatahtoiset tapaukset ovat vähentyneet. Mutta kenties naiset myös itse valitsevat kumppaneiksi enemmän hälläväliä-miehiä kuin niitä vakavan periaatteellisia miehiä, eli joille uskollisuus on "pyhä" asia, esimerkiksi, ja jotka palvovat, tai ainakin muuten suuresti kunnioittavat, naista.

Moraalisuus kun on "jokaisen oma asia" niin rento suhtautuminen siihen on tullut hyväksytymmäksi ja normiksi. Siksi esimerkiksi "naisen kunnia" on Suomessa aika tyhjä käsite nykyään, toisin kuin monessa muussa, läntisessäkin, paikassa.
 
Liikaa Sinkkuelämää-sarjaa ja feminismiä. Kortit on Suomessa nää. Ja pitää olla tuuria, että täällä löytää poikkeuksia sillä kulttuurimme hyväksyy suht avoimesti naisen "moraalittomuuden" eikä siitä hirveästi saarnata julkisesti.

Vai niin.

Itse kyllä ajattelen, että miehille suodaan oikeus "olla posuuja" kun se kerran on osa "miehisyyttä".

Oma kokemukseni tälläkin hetkellä on, että miehet kuvittelevat ottavansa naisen, vaikka olisi naimisissa.

Tällä hetkellä puhelinvonkaaja kimpussani. Mies tietää ja naureskelee äijälle, kun niitä viestejä olen näyttänyt...

Että silleen.. ja lisäys. Hän on ottanut minuun yhteyttä, hän ei piittaa siitä, kuinka puhun järkeä ja yritän saadat hänet takaisin vaimonsa luo.
En halua häntä, enkä halua rikkoa perhettäni enkä pettää miestäni.

Miksi välitän hänestä, että vaivaudun vastaamaan? Hän on elämässäni "lähellä" ja toivon ja haluan että hän löytää onnnensa.

Toki, en enää ole vastannut, kun tuntuu että mitä enemmän työnnän häntä pois, sitä enemmän hän haluaa lähemmäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miehet myös;30355922:
Fakta kylläkin on, että miehet pettävät useammin kuin naiset. Ihan turha siis yrittää tästä syyllistää pelkästään naisia.

En tiedä kumminpäin menee, mutta sen tiedän omasta kaveriporukastakin että yleensä nää pettäjät on alkaneet kohtelemaan puolisoitaan kuin paskaa, aiheuttaneet kaikki mahdolliset ongelmat että saavat helpommin eron..
Tämä oli 3s kerta kun kuulen samankaltaisen stoorin, Itselle tullut mieleen että onko toi joku yritys saada äijä yrittämään enemmän vai onko toi ihan puhdasta vittuilua satutetaan niin paljon kuin ikinä pystytään?
 
Miesten possuus on mustakin todellinen ilmiö enkä vähättele sitä. Mutta väitän, että ratkaisu siihen olisi naisten seksuaalimoraalin tiukkeneminen. Kun naiset alkavat taas vaatia mieheltä korkeampaa moraalia, miehet kyllä sopeutuvat siihen: miehet eivät pysty olla ja toimia naisista riippumatta ja aloite on naisilla. Miehet ovat naisohjautuvia pohjimmiltaan.

Tällä hetkellä tasa-arvo siis tekee myös mahdolliseksi kunnioituksen ja moraalin vähäisyyden ja eoäolennaisuuden, ja tästä ei valitettavasti naiskeskusteluissa puhuta lainkaan tietääkseni. Kyseessä komiikan ominaisuus ja tasa-arvo on eräänlaista komediaa (kahden yhtymistä) noin esteettisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äidin blogi;30355942:
Vai niin.

Itse kyllä ajattelen, että miehille suodaan oikeus "olla posuuja" kun se kerran on osa "miehisyyttä".

Oma kokemukseni tälläkin hetkellä on, että miehet kuvittelevat ottavansa naisen, vaikka olisi naimisissa.

Tällä hetkellä puhelinvonkaaja kimpussani. Mies tietää ja naureskelee äijälle, kun niitä viestejä olen näyttänyt...

Että silleen.. ja lisäys. Hän on ottanut minuun yhteyttä, hän ei piittaa siitä, kuinka puhun järkeä ja yritän saadat hänet takaisin vaimonsa luo.
En halua häntä, enkä halua rikkoa perhettäni enkä pettää miestäni.

Miksi välitän hänestä, että vaivaudun vastaamaan? Hän on elämässäni "lähellä" ja toivon ja haluan että hän löytää onnnensa.

Toki, en enää ole vastannut, kun tuntuu että mitä enemmän työnnän häntä pois, sitä enemmän hän haluaa lähemmäksi.

tuo on muuten totta. Mulla on vastaavanlaisia kokemuksia, toinen osapuoli oli mun miehelleni erittäin läheinen ja tärkeä ystävä. Pyysin tuon kaverin apua kun järkättiin miehelle yllätysjuhlia ja sitten alkoi tulla viestejä "meillä vois varmaan olla muutenkin yhdessä tosi kivaa vai mitä olet mieltä" ja vielä suorempia vihjauksia.

Kysyin minkälainen mulkku voisi edes kuvitella tekevänsä jotain tuollaista sekä oman kaverinsa että oman vaimonsa selän takana niin vastaus oli että eihän ne saisi koskaan tietää. En oo nyt sitten muutamaan vuoteen ollut tuohon kaveriin missään yhteydessä, paitsi pakolliset yhteisten tuttavien tilaisuudet. Kun hän tulee meille miehen kanssa iltaa istumaan, keksin yleensä jotain muuta ohjelmaa ja lähden pois.
 
  • Tykkää
Reactions: Äidin blogi
Miesten possuus on mustakin todellinen ilmiö enkä vähättele sitä. Mutta väitän, että ratkaisu siihen olisi naisten seksuaalimoraalin tiukkeneminen. Kun naiset alkavat taas vaatia mieheltä korkeampaa moraalia, miehet kyllä sopeutuvat siihen: miehet eivät pysty olla ja toimia naisista riippumatta ja aloite on naisilla. Miehet ovat naisohjautuvia pohjimmiltaan.

Tällä hetkellä tasa-arvo siis tekee myös mahdolliseksi kunnioituksen ja moraalin vähäisyyden ja eoäolennaisuuden, ja tästä ei valitettavasti naiskeskusteluissa puhuta lainkaan tietääkseni. Kyseessä komiikan ominaisuus ja tasa-arvo on eräänlaista komediaa (kahden yhtymistä) noin esteettisesti.

Olen samaa mieltä. Ja sitten taas en.

Itse koen juurikin tämä vonkaajan hakevan minusta naista joka hoitaa hänet kuntoon.
Naisena toimitan usein tätä parantajan roolia, koska vilpitön välittäminen ja rakkaus kohdistuu myös lähipiiriin ja siten myös "lähimiehiin". Rakkauteni ei kuitenkaan ole eroottista, muita kuin omaa miestäni kohtaan. Ja hänkin kyllä on "naisohjauksessa" :)

Tästä mitä nyt kirjoitan moni ei tule pitämään:

Tämä ongelma on kiinni siitä, että naisilla on liikaa sitä miesten maailmaa hallussaan. Naiset esittelevät itseään epävarmana ja janoavat sitä huomiota. Naiset haluavat sen miehen joka ottaa naisensa...mutta toisaalta miksi mihen pitää vaivautua kun kaikki tippuu syliin...

Uskon, että miehen on saatava tehdä työtä naisensa eteen. Se on myös miehelle merkki, ettei kyseinen nainen ole muillekaan "pesällä kävijöille antanut helpolla".

Urostelu on urostelua. Sen voin sallia. Itse asiassa iha hiukan pelkään, että vaikka mieheni naureskelee viesteille, hän saattaa käydä tekemässä pelin selväksi miesten tapaan, tilaisuuden tullessa.

Toivon, että niin ei kävisi...mutta miesten maailmassa on ne omat kuviot.
 
Viimeksi muokattu:
tuo on muuten totta. Mulla on vastaavanlaisia kokemuksia, toinen osapuoli oli mun miehelleni erittäin läheinen ja tärkeä ystävä. Pyysin tuon kaverin apua kun järkättiin miehelle yllätysjuhlia ja sitten alkoi tulla viestejä "meillä vois varmaan olla muutenkin yhdessä tosi kivaa vai mitä olet mieltä" ja vielä suorempia vihjauksia.

Kysyin minkälainen mulkku voisi edes kuvitella tekevänsä jotain tuollaista sekä oman kaverinsa että oman vaimonsa selän takana niin vastaus oli että eihän ne saisi koskaan tietää. En oo nyt sitten muutamaan vuoteen ollut tuohon kaveriin missään yhteydessä, paitsi pakolliset yhteisten tuttavien tilaisuudet. Kun hän tulee meille miehen kanssa iltaa istumaan, keksin yleensä jotain muuta ohjelmaa ja lähden pois.

Jotenkin näin on myös tilanteeni.
 
Miesten possuus on mustakin todellinen ilmiö enkä vähättele sitä. Mutta väitän, että ratkaisu siihen olisi naisten seksuaalimoraalin tiukkeneminen. Kun naiset alkavat taas vaatia mieheltä korkeampaa moraalia, miehet kyllä sopeutuvat siihen: miehet eivät pysty olla ja toimia naisista riippumatta ja aloite on naisilla. Miehet ovat naisohjautuvia pohjimmiltaan.

Tällä hetkellä tasa-arvo siis tekee myös mahdolliseksi kunnioituksen ja moraalin vähäisyyden ja eoäolennaisuuden, ja tästä ei valitettavasti naiskeskusteluissa puhuta lainkaan tietääkseni. Kyseessä komiikan ominaisuus ja tasa-arvo on eräänlaista komediaa (kahden yhtymistä) noin esteettisesti.

Epäilen tuon ehdottamasi keinon toimivuutta. Niinä historiallisina aikoina, jolloin naisten seksuaalimoraali oli konservatiivisessa mielessä ajatellen korkealla, pidettiin kuitenkin ihan normaalina, että miehillä sai olla sivusuhteita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äidin blogi;30355974:
Olen samaa mieltä. Ja sitten taas en.

Itse koen juurikin tämä vonkaajan hakevan minusta naista joka hoitaa hänet kuntoon.
Naisena toimitan usein tätä parantajan roolia, koska vilpitön välittäminen ja rakkaus kohdistuu myös lähipiiriin ja siten myös "lähimiehiin". Rakkauteni ei kuitenkaan ole eroottista, muita kuin omaa miestäni kohtaan. Ja hänkin kyllä on "naisohjauksessa" :)

Tästä mitä nyt kirjoitan moni ei tule pitämään:

Tämä ongelma on kiinni siitä, että naisilla on liikaa sitä miesten maailmaa hallussaan. Naiset esittelevät itseään epävarmana ja janoavat sitä huomiota. Naiset haluavat sen miehen joka ottaa naisensa...mutta toisaalta miksi mihen pitää vaivautua kun kaikki tippuu syliin...

Uskon, että mihen on saatav tehdä työtä naisensa eteen. Se on myös miehelle merkki, ettei kyseinen nainen ole muillekaan "pesällä kävijöille antanut helpolla".

Urostelu on urostelua. Sen voin sallia. Itse asiassa iha hiukan pelkään, että vaikka mieheni naureskelee viesteille, hän saattaa käydä tekemässä pelin selväksi miesten tapaan, tilaisuuden tullessa.

Toivon, että niin ei kävisi...mutta miesten maailmassa on ne omat kuviot.

Emme ole eri mieltä minun nähdäkseni :) Mieheys ja urostelu on ilman muuta resurssi, enkä lähtisi sitä purkamaan ratkaisuna paremmalle moraalille kuten kolmosaallon feminismi. Jopa patriarkaalisissa (ääriepätasa-arvoisissa) yhteiskunnissa oli hyvin uskollisia ja naisia ja lapsia hyvin kohtelevia miehiä.

Ongelma on minustakin tuo työn tekeminen naisen puolesta. Naiset antavat liian helposti itsensä, paljastavat mysteerinsä. Eivätkä väittääkseni itsekään tahdo, että mies hirveästi ("vakavasti") yrittäisi saada heitä tai näe itseään, kehoaan erityisinä. Kun naiseus ei enää ole haaste ja mystiikkaa niin se ei ole myöskään vakava tai moraalinen asia. Aloite muutokseen voi tulla vain naisilta, ja se tarkoittaa juuri esim. Sinkkuelämää-tyylisen maailmankatsomuksen hylkäämistä.
 
[QUOTE="fakta";30355977]miehet pettää aina ja mistä syystä vain, naiset vain kun rakastuvat[/QUOTE]

BS, ei pidä paikkaansa.. Naiset on kovia pettämään jos saavat sillä korotettua itsetuntoaan ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30355986:
Epäilen tuon ehdottamasi keinon toimivuutta. Niinä historiallisina aikoina, jolloin naisten seksuaalimoraali oli konservatiivisessa mielessä ajatellen korkealla, pidettiin kuitenkin ihan normaalina, että miehillä sai olla sivusuhteita.

Ehkä, mutta toisaalta mukana oli myös enemmän moraaliuteen ja kunnioitukseen perustuvia liittoja, koska oli enemmän yhteisesti jaettuja koodistoja ja tabuja näistä. Nyt oikein millään ei ole väliä sillee "vakavammin".

Vain äärimmäiselle kyynikolle ihmisen perusominaisuus on olla moraaliton. Maailma on paljon mitä päämme tekee siitä.
 
Emme ole eri mieltä minun nähdäkseni :) Mieheys ja urostelu on ilman muuta resurssi, enkä lähtisi sitä purkamaan ratkaisuna paremmalle moraalille kuten kolmosaallon feminismi. Jopa patriarkaalisissa (ääriepätasa-arvoisissa) yhteiskunnissa oli hyvin uskollisia ja naisia ja lapsia hyvin kohtelevia miehiä.

Ongelma on minustakin tuo työn tekeminen naisen puolesta. Naiset antavat liian helposti itsensä, paljastavat mysteerinsä. Eivätkä väittääkseni itsekään tahdo, että mies hirveästi ("vakavasti") yrittäisi saada heitä tai näe itseään, kehoaan erityisinä. Kun naiseus ei enää ole haaste ja mystiikkaa niin se ei ole myöskään vakava tai moraalinen asia. Aloite muutokseen voi tulla vain naisilta, ja se tarkoittaa juuri esim. Sinkkuelämää-tyylisen maailmankatsomuksen hylkäämistä.

Aloite muutokseen voi tulla vain naisilta - kyllä. Ja jos sitä ei tule, niin se tarkoittaa sitä, että naisia ei kiinnosta "naiseuden haaste ja mystiikka". Ei voi mitään - on elettävä asian kanssa tai etsittävä jostain muualta seksuaalisesti korkeamoraalisempia naisia (eittämättä sellaisiakin kulttuureja maailmasta ja jopa Suomesta löytyy - ehkä jotkin uskonnolliset yhteisöt? Helluntailaiset?)

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä on Sinkkuelämää-tyylinen maailmankatsomus? En ole katsonut koskaan yhtäkään jaksoa, mutta silti tuo viittauksesi kuulostaa vähän yliampuvalta. Miten minulla on sellainen käsitys, että kyseinen sarja olisi pohjimmiltaan vähän sovinnainen?
 
Emme ole eri mieltä minun nähdäkseni :) Mieheys ja urostelu on ilman muuta resurssi, enkä lähtisi sitä purkamaan ratkaisuna paremmalle moraalille kuten kolmosaallon feminismi. Jopa patriarkaalisissa (ääriepätasa-arvoisissa) yhteiskunnissa oli hyvin uskollisia ja naisia ja lapsia hyvin kohtelevia miehiä.

Ongelma on minustakin tuo työn tekeminen naisen puolesta. Naiset antavat liian helposti itsensä, paljastavat mysteerinsä. Eivätkä väittääkseni itsekään tahdo, että mies hirveästi ("vakavasti") yrittäisi saada heitä tai näe itseään, kehoaan erityisinä. Kun naiseus ei enää ole haaste ja mystiikkaa niin se ei ole myöskään vakava tai moraalinen asia. Aloite muutokseen voi tulla vain naisilta, ja se tarkoittaa juuri esim. Sinkkuelämää-tyylisen maailmankatsomuksen hylkäämistä.

Antaudun: olen kanssasi samaa mieltä:p
 
[QUOTE="Mies..";30355887]Avatkaa mulle mikä on tuon B, käytöksen taustalla, olen useamman kerran aiemminkin kuullut että ennen eroa on toiminta ollut tuollaista.[/QUOTE]

Seksintäyteinen salasuhde saa naisen puhkeamaan kukkaan. Mies oli hölmö jos erosi vain koska vaimo kokeili siipiään ja nautti naisena olosta.
 
Ei sillä tainnu olla muuta vaihtoehtoa ku eukko muutti toisen luo ;)

SItähän toi tyyppi just sano että vittu kun vituttaa 3kk sitten jos olisi tullu ero niin siitä olis päässy helposti yli kun suhde oli normaali elähtänyt parisuhde, sit tuli supersuhde ja sano ettei oo varmaan ikinä ollu niin onnellinen ja PAM.
 
Yhteistyössä