J
jatkuva ero
Vieras
Ahdistaa taas niin paljon. Eletään poikaystävän työn takia nykyään melkein jatkuvasti erossa, hän tekee pitkiä reissukeikkoja ulkomaille. Ei vain viikkoja pois, vaan kuukausia kerrallaan. Eikä pääse edes kotiin välillä käymään. Lähinnä tekstarein pidetään yhteyttä, puhelinsoitotkin niin kalliita.
Olen ollut koko ajan näitä vastaan, hän taas nauttii uusista kokemuksista ja haasteista. Mulla on kavereita, työ, harrastuksia, vaikka mitä mutta silti olo koko ajan jotenkin vaillinainen. Koko ajan tämä on toisen odotusta, hyvästejä tms. Nyt on kaunis kesä, romanttiset jutut tulevat mieleen, tekisi mieli olla rannalla piknikillä toisen kanssa tms. Kaikki tuommoinen pitää tehdä yksin. Monet miehet olisivat kiinnostuineita, minä sanon että seurustelen.. mutta sitten alan miettimään mitä se mun seurustelu muka on... Mistä edes tiedän mitä poikaystävä siellä jossain kaukana touhuaa, onko se koko kesän tosissaan yksin. Toisaalta, ei mua toiset kiinnosta, tahtoisin olla omani kanssa.
Miten tällaista jaksaa? Kerran tai pari jaksaakin, mutta kun näitä on jatkuvasti. Kun hän on täällä, pelkään jo valmiiksi milloin ilmoittaa seuraavasta reissusta ja kuinka pitkää eroa se taas kerran tarkoittaa.
Jaksaisitteko? Välillä olen tosissaan luovuttamassa, mutta sitten mietin ettei työ saisi erottaa kun me molemmat tahdomme olla yhdessä. Kuitenkin tolkutan poikaystävälle, että mitä yhdessäoloa tämä on, eihän me käytännössä yhdessä paljon koskaan olla! Silti ei tahtoisi luovuttaa, ikävä olisi vielä hirveämpi.
Välillä tulee laitettua tosi kurjaa viestiä toiselle, kun kerta kaikkiaan tahtoo usko loppua. Sitten tulee molemmille paha olo. Tällaista taas tämä kesä on, mitähän sitten syksy tuo tullessaan..
Olen ollut koko ajan näitä vastaan, hän taas nauttii uusista kokemuksista ja haasteista. Mulla on kavereita, työ, harrastuksia, vaikka mitä mutta silti olo koko ajan jotenkin vaillinainen. Koko ajan tämä on toisen odotusta, hyvästejä tms. Nyt on kaunis kesä, romanttiset jutut tulevat mieleen, tekisi mieli olla rannalla piknikillä toisen kanssa tms. Kaikki tuommoinen pitää tehdä yksin. Monet miehet olisivat kiinnostuineita, minä sanon että seurustelen.. mutta sitten alan miettimään mitä se mun seurustelu muka on... Mistä edes tiedän mitä poikaystävä siellä jossain kaukana touhuaa, onko se koko kesän tosissaan yksin. Toisaalta, ei mua toiset kiinnosta, tahtoisin olla omani kanssa.
Miten tällaista jaksaa? Kerran tai pari jaksaakin, mutta kun näitä on jatkuvasti. Kun hän on täällä, pelkään jo valmiiksi milloin ilmoittaa seuraavasta reissusta ja kuinka pitkää eroa se taas kerran tarkoittaa.
Jaksaisitteko? Välillä olen tosissaan luovuttamassa, mutta sitten mietin ettei työ saisi erottaa kun me molemmat tahdomme olla yhdessä. Kuitenkin tolkutan poikaystävälle, että mitä yhdessäoloa tämä on, eihän me käytännössä yhdessä paljon koskaan olla! Silti ei tahtoisi luovuttaa, ikävä olisi vielä hirveämpi.
Välillä tulee laitettua tosi kurjaa viestiä toiselle, kun kerta kaikkiaan tahtoo usko loppua. Sitten tulee molemmille paha olo. Tällaista taas tämä kesä on, mitähän sitten syksy tuo tullessaan..