Mikä siinä on, kun ei voi kunnioittaa toisten nukkumaanmenoaikoja!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsyyntynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ärsyyntynyt

Vieras
Tuttava kyläili eilen lastensa kanssa illalla. Tulivat viiden maissa ja olivat tasan tarkkaan tietoisia siitä että meillä lapset alkavat nukkumaan klo 20 ja meillä aletaan iltapuurolle siinä puol kasi.
Tunnit vierähti, kello alko lähenteleen puolta kaheksaa, ei puhettakaan että olisivat ollu lähössä. Äiti kerran vilkaisi kelloa ja sanoi lapsilleen että pitäisi lähteä. Lapset oli vastaan, eikä äiti yrittänyt enempää vaan jatkoi vaan jutustelua. Vähän ennen kaheksaa aloin vaan röyhkeästi keittelemään sitä puuroa, mainitsin vaan siinä ohimennen, että täytyy tässä jo puuro laittaa että saa vielä lapset syömäänkin. Puuro kun oli valmista, huusin lapsille että tulkaa te jo syömään iltapuuro, lapset tuli ja niin tuli tuttavan lapsetkin, jotka pyyteli myös puuroa. En kerennyt mitään sanoa, kun heidän äitinsä sanoi että se on tuo talon emäntä joka sanoo saatteko tekin puuroa. Empä siinä kehdannut olla antamatta. Ennen kuin lähtivät, kello oli jo yli yheksän. Huikkasi vielä ovelta että täytyy tulla useamminkin iltapuurolle tänne, kun noin hyvin lapsille maistui.
Voi että mua sapetti, lapset oli ihan pyörryksissä ja nukkumaanmeno oli aivan kamalaa! Tämä ihminen ihan varmasti tiesi, millaiset rytmit meillä on. Niin monesti asiasta on puhuttu. Hyvähän se niiden on, kun lapset menevät nukkumaan kun siltä tuntuu.
Tänään onneksi nukahtivat jo tossa äsken, rytmit meni eiliseltä sen verta sekasin että heräsivät aamulla aiemmin kuin normaalisti.

Onko muita joita tällainen käytös ärsyttää vai olenko mahdollisesti túrhasta niukottaja?
 
Meillä lapset on kyllä oppineet, että välillä on nukkumaan meno eriaikaan ja hyvin ovat sen kestäneet eli ei minusta pitäisi opettaa liian tarkkoja aikoja.
Meillä muuten koskaan ei ole nukkumaan menot kovin kummoisia eli eivät vissiin sitten häiriinny, vaan kiltisti nukkumaan menevät.
 
Mää kans keitän iltapuuron ja alan laittamaan muksuja petivalmiiksi. Jos ei vieraat tajua lähteä, niin jo on kumma. Tarjoan kyllä iltapalaa vieraillekki, mutta pääasia on, että arki-iltoina mennään ajoissa nukkumaan.
 
mä olin kans joskus tosi tarkka kaikista ajoista....olen edelleenkin mutta olen myös oppinut ettei meidän elämä siihen kaadu jos joskus mennään tunnin tai kaksi myöhemmin nukkumaan..en ole itseasiassa enää niin stressaantunut kuin aiemmin.
 
Niin ja kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun heidän vierailunsa venähti. Ei se tosin koskaan ennen ole noin pitkäksi mennyt. Toki meillä menee välillä rytmit muunkin takia sekasin, mutta lähinnä se ärsyttää kun hän oli tietoinen ajoista eikä edes vaivautunut vaikka kysymään, häiritsevätkö jos ovat vielä tms.
 
Voihan sitä ihan suoraan sanoa, että meillä alkaa nyt iltatouhut ja vieraiden olisi toivottavaa poistua. Näin minä teen - meidän kodissa toimitaan meidän säännöillä!
 
Oli kutsuttu kolmeksi vieraita kun lapsi herää silloin päiväunilta...tulivat puoli kuusi.
Olin miehen kautta ilmottanu että klo 19 loppuu tarjoilu eli vois lähteä...
Lähtivät sitten 20.30.
Olin silloin jo tehnyt 2vlapsen kanssa iltapalat ja pesut...ja lukemassa ilta satua...
kun lahtivät,vierailla on itsellään puolivuotias lapsi ja valittelivat kun ei illalla meinaa nukahtaa.
2V SANOI JO KLO 19. 00 että Maija lähtee omaan kotiin.Ei vaikutusta.

Menee taas melko pitkä aika,että näitä vieraita kutsutaan iltakylään...
SEN VERRAN Vtutti...
 
Alkuperäinen kirjoittaja voivitale:
Oli kutsuttu kolmeksi vieraita kun lapsi herää silloin päiväunilta...tulivat puoli kuusi.
Olin miehen kautta ilmottanu että klo 19 loppuu tarjoilu eli vois lähteä...
Lähtivät sitten 20.30.
Olin silloin jo tehnyt 2vlapsen kanssa iltapalat ja pesut...ja lukemassa ilta satua...
kun lahtivät,vierailla on itsellään puolivuotias lapsi ja valittelivat kun ei illalla meinaa nukahtaa.
2V SANOI JO KLO 19. 00 että Maija lähtee omaan kotiin.Ei vaikutusta.

Menee taas melko pitkä aika,että näitä vieraita kutsutaan iltakylään...
SEN VERRAN Vtutti...

Sama yleensä näiden vieraiden kanssa. Sanovat tulevansa tiettyyn aikaan mutta tulevatkin jopa sen pari tuntia myöhässä. ei sinällään haittaa, mutta turhauttavaa odotella kun ei viitsi mitään alkaa tekemään jos kohta tulevat. Vois sitä ainaki ilmottaa!
 
mie ihan suvereenisti vaan sanon meillä oleville vieraille että nyt ulos, meillä ruvetaan iltapuuhille. tietty asia erikseen jos on esim. pidemmältä matkalta tulleita vieraita joita ei montaa kertaa vuojessa nää, mutta he sitte yleensä yöpyvätki meillä.
 
Sanonpa vain että on paljon ihanampaa elämä kun ei ole niin tarkka noista. Ystäviä ei ole koskaan liikaa joten minä ainaskin kysyn ja keitän ilman muuta vieraillekkin iltapuurot. Meillä ei todellakaan ole niin tarkkaa tunnin päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pellervo:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
No, SANOITKO esim. että "meidän lapset menee kello 20 petiin, joten kiva kun kävitte"? :saint: Jos et sanonut, niin mielestäni valitat turhasta.


Mulla on samansuuntainen mielipide.

Samaan suuntaan yhdyn...

En silloin suoraan sanonut, mutta kyllähän se sen tiesi, niin paljon lapsista ja lasten asioista jutellaan. Ja olisihan siinä vaiheessa luullut tajuavan, kun puuroa aloin keittämään, koska tietää myös sen että sen jälkeen meillä mennääs nukkumaan!
 
Kyllä minusta hyvä emäntä tarjoaa vieraillekin iltapuuron. Olisit vain normaaliin aikaan ruvennut keittämään. Ja tosiaan, monet ihmiset osaavat puhua ja olettavat toistenkin osaavan.

Meillä on lapsilla aikaiset nukkumaanmenoajat, mutta tykkään kun on vieraita, vaikka vähän myöhempään. Ja lapsethán voi tehdä iltahommmat ja mennä vaikka nukkumaan, vaikka olisi vieraita. Meillä on monesti tehty niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voivitale:
2V SANOI JO KLO 19. 00 että Maija lähtee omaan kotiin.Ei vaikutusta.Menee taas melko pitkä aika,että näitä vieraita kutsutaan iltakylään...
SEN VERRAN Vtutti...

Vastaisuuden varalle vinkki: tuo lause on huomattavasti tehokkaampi kun se tulee aikuisen suusta, ei kaksivuotiaan ;).

 
Minun on kyllä todettava, etten muista yhdenkään tuttavaperheen lasten nukkumaanmenoaikaa, vaikka on kai niistäkin vuosien mittaan joskus keskusteltu. En myöskään muista ruoka-aikoja, ulkoiluaikoja, karkkipäiviä, viikkorahoja tai oikeastaan mitään muitakaan tapoja, elleivät ne ole kovin omituisia mielestäni.

Ja saa muuten olla tosi outo tapa, jos on minusta outo.

Minäkin olen sillä kannalla, että pitää olla suuta sanoa vieraalle asiasta, eikä selän takana haukkua ja valittaa.
 

Yhteistyössä