Mikä siinä äitinä olossa on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

["sari"]

Mä komppaan "valittajaa" tuossa väsymysasiassa; mullakin univelka aiheuttaa masennusta muistuttavan olotilan ja silloin helposti voisin päästellä ap:n kavereiltaan kuulemia kommentteja. Mutta yksikin hyvin nukuttu yö tai päiväunet niin avot! ja omat lapset ovat taas elämän suola =)

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Minä törmäsiin tuollaisiin valittajiin myöskin silloin lapsettomana.. Minusta se oli ärsyttävää ja joskus sanoinkin että kai lasten kanssa on jotain hyvääkin tai että kai se kuitenkin on sen arvoista? Ja sitäkin vähäteltiin, että joo mutta..

Hassua kyllä nyt sitten kun minullakin on lapsi niin kertaakaan en tuollaista ole kuullut.. siis että valitaan niin paljon lapsista ja sanottaisiin että ei kannata lapsia tehdä. Jälkeenpäin on tullut tunne että lapsettomalle oli vaan helppo valittaa kun kaiken vastaväitteen voi kumota sillä että mistäs sinä tietäisit tai että odotapas vaan. Toiselle äidille kun ei samoin voikaan tehdä ja joutuukin ehkä huomaamaan että kaikki ei ajattele samoin, että vauva-aika olisi kamalaa tai katuisi lasten tekoa ja kaipaisi biletystä tai mikä ikinä se valituksen aihe olikaan.

Ja ehkä tuosta valittamisesta jotkut saa tyydytystäkin sillä että saa peloteltua lapsettomia, nostettua vähän itseä ylöspäin kun elämä lapsen kanssa on niin rankkaa ja vähän marttyyrikruunuakin kiillotettua kun joutuu lasten takia luopumaan niin paljosta, toisin kuin lapsettomat.

Toki on toisenlaisiakin valittajia, itsekin olen valittanut yöherätyksistä jne. mutta se on ihan eri sävyistä. Ja etenkin niille vielä lapsettomille yritän tuoda niitä hyviäkin puolia esille, minusta ainakin enemmän sitä saa elämäänsä lapsen myötä, vaikka se arki ei niin herkkua aina olekaan.

"Ota tämä mun lapsi päiväksi luoksesi, niin jo menee vauvakuume ohi!" On tämäkin lause Onhan se nyt täysin eri asia hoitaa jonkun toisen lasta kuin sitä omaansa, jota kuitenkin rakastaa.

 

[Waahtera]

[QUOTE="Niin";24388874]Ellei pakottavaa tarvetta jatkaa sukua ja tuntea itsensä tärkeäksi lapsen silmissä lasketa - niin lasten hankkiminen on todellakin suuri virhe ja pilaa jokaisen menevää ja huoletonta elämää viettävän sinkun elämän ja etenkin sen parisuhteen. Valitan.[/QUOTE]

Pilaa sinkun parisuhteen...?

 

["aloittaja"]

Kiitos kommenteista!

Mä kanssa joskus mietin, että haluaako nämä äidit vain brassailla jotenkin, että kuinka raskasta heillä on vai mistä on kyse. Mun mielestä on ollut jopa hieman loukkaavaa, kun mulle on sanottu, että älä hanki lapsia, kun niistä on niin paljon vaivaa. Se lapsensaamisen tarve on kyllä ihan biologista, pitääkö tässä alkaa sitten taistelemaan biologiaa vastaan?

Ja vielä näistä kahdesta valittajasta. Yksi mun lapseton kaveri, jolle toinen näistä äideistä oli kanssa heittänyt samanlaisen valivali-virren, kysyi multa, että aikooko tämä äiti x antaa lapsensa pois? Kuullosti niin rankalta se äitinä olo.

 

["mamk"]

Omassa elämässäni on tapahtnut paljon ja luulin, ettei mikään voi koetella niin kuin lapsettomuuteen liittyvät asiat. Oma lapsi on kuitenkin ollut ”suurin kriisini”. Rakastan lastani yli kaiken, enkä antaisi häntä ikinä pois. Mutta tauoton koliikkihuuto, tempperamentti ja toista ihmistä varten olemassaolo ovat olleet ajoittain puuduttavia. Miltä sinusta tuntuisi herätä 3 kertaa yössä vuoden ajan ihan vain tyydyttämään toisen ihmisen tarpeita? Ei paljon auta väsymykseen kun töissä käyvä mies hoitaa yhden yön viikossa. Vaikka rakkaus lapseen kyllä auttaa. Kun yöllä pieni möykky painautuu kainaloon ja sanoo ”äiti!”.

Usein tulee sanottua asoista kärkevämmin. Eikös ystävät ole olemassa myös pään tuuletusta varten? Kun on tilittänyt miehen sukista olkkarin pöydällä jollekin niin siitä saa sanottua kotona rakentavampaan sävyyn.Kun vitsailee asiasta kavereille niin sitä taas jaksaa.

Yksi syy voi olla sekin, että ystäväsi ajattelevat, ettet ole vapaaehoitsesti lapseton. Kärsin itse lapsettomuudesta muutaman vuoden. Kyllä sitä jatkuvaa onnen hehkutusta olisi ollut rankkaa kuulla, teki hyvää kuulla, että ei se elämä aina niin ruusuista ole. Lapsettomuus pilasi minun elämääni siinä hetkessä. Ja vaikka olen kokenut rakkautta elämässä ja saanut vanhempien ehdotonta rakkautta, en voinut ikinä kuvitella miten paljon enemmän oma lapsi on! Muistan kun itkin parhaalle ystävälleni taaas yhden negatiivisen raskaustestitutloksen jälkeen, että ”Sano mulle, että elämä ilman lasta voi olla yhtä onnellinen!” Kun lapseni oli maailmassa, hän sanoi sen olleen yksi vaikemmista tilanteista, jolloin minulle on pitänyt valehdella. Eli luulen, etten ole ainoa äiti, joka ajattelee, että oma lapsi on jotain niin suurta ja valtavaa, että sen puutteessa elävän täytyy kokea niin suurta tyhjyyttä, ettei hän onnekseen sitä edes ymmärrä täysin. Siksi on helpompikin kertoa ehkä lapsettomalle niistä arjen hankaluuksista.

Totuuksia on monia. Kaikkea hyvää!

 

["Uupunut"]

En mä haluan iltaisin kaljalle. Haluaisin lukea aamulehden rauhassa ja käväistä esim pesemässä hiukset suihkussa ilman että kukaan sinä aikana sotkee tai rikko jotain tai joutuu vaaraan. Tai haluaisin imuroida asunnon ilman että pitää erotuomaroida välissä. Mutta 1,5 v ja 3,5 v kanssa ei mikään näistä valitettavasti onnistu. Ja meillä "vapaa oleminen" ilman rutiineja ja aikatauluja suistaa lapset uupumuskiukkuun. Siksi tuntuu usein, että olen elämäntilanteeni vanki. Lasten tuottma ilo ei poista pohjatonta väsymystä ja jatkuvaa turhautumista siihen kuinka ahtaisiin kuvioihin olen ajautunut.

 

["mamma"]

se helpottaa kun saa valittaa. Jaksaa paremmin.

Hah, taas tuli todistettua, että isät (iskukki: isukki?) ne vasta viisaita onkin. Minusta on myös ihan selvä, että on normaalia, että väsyneellä äidillä on tarvetta purkautua ja valittaa aina silloin tällöin. Ihan OIKEASTI olo on parempi, kun saa sanoa, että on ihan helkutillisen rankkaa olla koko ajan sidottu lapseen.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä eikä se tee kenestäkään huonoa äitiä. Päinvastoin, kuten iskukki-isukki kirjoitti, sitten jaksaa taas paremmin.

Että siinä mielessä noita valituksia ei sanota tosissaan, että jos valita pitäis, niin noikin äidit pitäisivät muksut itsellään ja kävisivät koko prosessin uudelleen läpi, mutta ihmisluonteeseen kuuluu valitus.

Objektiivisesti katsoen esim. meidän esikoisen vauva-aika oli ihan tajuttoman raskas, kun olin vailla tukiverkkoa todella huonosti nukkuvan (minimi 5 herätystä yössä, pahimmillaan 20...) vauvan kanssa ja mies reissutyössä, eli kaksi 4-5 päivää kerrallaan yötä päivää. Aloin kärsiä unettomuudesta, hoipuin hädin tuskin pystyssä ja mitä vielä. Mutta vaikka oli rankkaa, niin minusta nimenomaan vauva-aika oli ihanaa, koska nautin imetyksestä ja kantoliinassa kantamisesta. Sen sijaan aika 1,5-2,5 vuotta on tuntunut itsestä vaikeimmalta, vaikka lapsi jo nukkui paremmin. Mutta kun tuon ikäinen ei toisaalta enää ole vauva ja toisaalta ei ole leikki-ikäinenkään.

Sitten 2,5 vuoden tienoilla helpotti, kun lapsi alkoi kuunnella ääneenlukemista ja alkoi leikkiä ihan oikeastikin ja lyhyitä aikoja yksinkin. Mutta tuo taaperovuosi oli kyllä tooosi vaikea ja varmasti olen useampaan kertaan valittanut jollekin, että kuinka vaikeaa elämä on vaikkei oikeasti mitenkään katastrofaalista ollutkaan.

 

["mamma"]

[QUOTE="aloittaja";24389750]Kiitos kommenteista!

Mä kanssa joskus mietin, että haluaako nämä äidit vain brassailla jotenkin, että kuinka raskasta heillä on vai mistä on kyse. Mun mielestä on ollut jopa hieman loukkaavaa, kun mulle on sanottu, että älä hanki lapsia, kun niistä on niin paljon vaivaa. Se lapsensaamisen tarve on kyllä ihan biologista, pitääkö tässä alkaa sitten taistelemaan biologiaa vastaan?

Ja vielä näistä kahdesta valittajasta. Yksi mun lapseton kaveri, jolle toinen näistä äideistä oli kanssa heittänyt samanlaisen valivali-virren, kysyi multa, että aikooko tämä äiti x antaa lapsensa pois? Kuullosti niin rankalta se äitinä olo.[/QUOTE]

Älä huoli, sitten kun saat omia lapsia, niin tajuat kyllä, miksi nämä valittavat. Sama se on esim. sinkuilla kavereilla, jotka valittavat, etteivät löydä ns. hyviä miehiä. Pelkkää potaskaahan sekin on, maailma on hyviä, vapaita miehiä pullollaan, mutta joillekin ei vain kelpaa kuin ne rentut. Ja sitten valitetaan taas... Valittaminen on osa ihmisluonnetta, jokaisella on omat täysin turhat valituksekohteensa. Mutta naisen olo paranee valittamalla, ikään kuin taakka keventyisi, kun sen saa jakaa toiselle, ei se oikeasti tarkoita, että nainen olisi edes niin onneton.

Ei silloin voi oikein vastata, kuin että ittehän ostit polkupyöräsi, polje nyt!!!

 

["mamma"]

[QUOTE="mamk";24389919]Omassa elämässäni on tapahtnut paljon ja luulin, ettei mikään voi koetella niin kuin lapsettomuuteen liittyvät asiat. Oma lapsi on kuitenkin ollut ”suurin kriisini”. Rakastan lastani yli kaiken, enkä antaisi häntä ikinä pois. Mutta tauoton koliikkihuuto, tempperamentti ja toista ihmistä varten olemassaolo ovat olleet ajoittain puuduttavia. Miltä sinusta tuntuisi herätä 3 kertaa yössä vuoden ajan ihan vain tyydyttämään toisen ihmisen tarpeita? Ei paljon auta väsymykseen kun töissä käyvä mies hoitaa yhden yön viikossa. Vaikka rakkaus lapseen kyllä auttaa. Kun yöllä pieni möykky painautuu kainaloon ja sanoo ”äiti!”.

Usein tulee sanottua asoista kärkevämmin. Eikös ystävät ole olemassa myös pään tuuletusta varten? Kun on tilittänyt miehen sukista olkkarin pöydällä jollekin niin siitä saa sanottua kotona rakentavampaan sävyyn.Kun vitsailee asiasta kavereille niin sitä taas jaksaa.

Yksi syy voi olla sekin, että ystäväsi ajattelevat, ettet ole vapaaehoitsesti lapseton. Kärsin itse lapsettomuudesta muutaman vuoden. Kyllä sitä jatkuvaa onnen hehkutusta olisi ollut rankkaa kuulla, teki hyvää kuulla, että ei se elämä aina niin ruusuista ole. Lapsettomuus pilasi minun elämääni siinä hetkessä. Ja vaikka olen kokenut rakkautta elämässä ja saanut vanhempien ehdotonta rakkautta, en voinut ikinä kuvitella miten paljon enemmän oma lapsi on! Muistan kun itkin parhaalle ystävälleni taaas yhden negatiivisen raskaustestitutloksen jälkeen, että ”Sano mulle, että elämä ilman lasta voi olla yhtä onnellinen!” Kun lapseni oli maailmassa, hän sanoi sen olleen yksi vaikemmista tilanteista, jolloin minulle on pitänyt valehdella. Eli luulen, etten ole ainoa äiti, joka ajattelee, että oma lapsi on jotain niin suurta ja valtavaa, että sen puutteessa elävän täytyy kokea niin suurta tyhjyyttä, ettei hän onnekseen sitä edes ymmärrä täysin. Siksi on helpompikin kertoa ehkä lapsettomalle niistä arjen hankaluuksista.

Totuuksia on monia. Kaikkea hyvää![/QUOTE]

Tosi hyvin kirjoitettu, allekirjoitan täysin!!!

 

[Lyhyesti]

Hyviä vastauksia täällä. Pikkulapsiaika, ja monille varsinkin vauva-aika, on todella raskasta aikaa univelkoineen ja muiten ilmiöineen. Se on fakta. Mutta harva siltikään lapsestaan olisi valmis luopumaan. Kyllä sita omaa lasta rakastaa ja on paljon hyviäkin hetkiä.

Minusta toisaalta on hyvä, että lapsettomille kerrotaan myös suoraan se, että ei se vauvaelämä ole pelkkää vaaleanpunaista/sinistä höttöä. Edelleenkin on todella tiukassa se hyvän äidin myytti, jossa äiti jaksaa ja jaksaa hymyssä suin vaikka mitä vaikka oikeassa elämässähän näin harvoin on. Ja senpä takia sitten moni varsinkin tuore äiti onkin ihan kauhuissaan kun huomaa itsessään joskus jopa vihantunteitakin lastaan kohtaan kun on tarpeeksi väsynyt ja rasittunut.

 

["Tiina"]

Olen lapseton 32v. nainen.

Olen jonkin aikaa ihmetellyt parin kaverini kommentteja. Toisella on 2v3kk lapsi ja toisella 1v2kk lapsi. Kun puhun heidän seurassaan omasta lapsenhankinna´tatoiveesta, niin vastakommentit ovat jotain seuraavaa:

- "On se niin raskasta olla koko ajan varattuna ja lapsen kanssa, ei ole enää omaa aikaa. Kyllä se on parempi ilman lapsia"
- "Ota tämä mun lapsi päiväksi luoksesi, niin jo menee vauvakuume ohi!"
- "Tää on tämmönen sinappikone, ja yöt valvoo. Ei kannata"
- "Lapsen kanssa olo on niin raskasta, että siinä menee voimat. Hullu tähän ryhtyy!"

Niin. Mitä te oikein tarkoitatte? Onko teidän mielestä ollut SUURI VIRHE hankkia se lapsi? Saan sen mielikuvan. Mitä tuohon pitäisi vastata? Haluatteko oikeasti sanoa, että lasta ei kannata hankkia? Eli onko tyydyttävä vastaus vain se, että sanon: "Juu, antaa olla. Varmasti ei ole hyvä hankkia lapsia. Parasta elää vain kaksin miehen kanssa loppuelämä."

Täh????????????!!!!!!!!!!

Jos nautit esim. omasta rauhasta ja yksinolosta, niin lapsen kanssa voit unohtaa asian. Kaikkeen tottuu, mutta siihen ei koskaan,e ttä omaa aikaa ei enää ole. Ja sitten vaikka sitä tunti tai pari silloin tällöin olisi tai vaikka vuorokausi, ei se ole sama asia kuin ennen.

Lapsen kanssa elämä muuttuu täysin. Osa vanhemmista kapinoi aikansa ja väittää, että me elämme kuten ennenkin. Lapsi sopeutukoon siihen. Elämä vaikeutuu entisestään kunnes ymmärretään, että helpommalla pääsee, ku noudattaa lapsen rytmiä.

Minä en olisi koskaan voinut kuvitellakaan minkälaista elämä on lasten kanssa. Lapsiani en kadu, en voisi enää elää ilman heitä. Mutta jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, olisi ehkä harkinnut kahdesti. Sitä tunnetta mitä tuntee omaa lasta kohtaan, ei voi verrata mihinkään. Rakkaus ohittaa kaikki muut tunteet. Et voi enää käydä töissä tai missään vapaasti. Lapsi on mielessä aina, ainakin minulla. Huolettomuus on kauas taakse jäänyttä elämää. Huolettomuutta kaipaan, muuta en. Elämä on nyt tässä.

P.S. Sano kavereillesi, että eivät puhu tuollaisia ainakaan lasten kuulle. Lapset ymmärtää enemmän kuin kuvittelettekaan.