Mikä saa ihmisen uskomaan jumalaan?

[pws]

[QUOTE="vieras";28631897]Harhaoppi ei ole sama asia kuin se seuraako uskovainen todella uskonsa oppeja, vaikka niitä jotka on kirjattu Raamattuun. Uskovaa joka ei seuraa näitä voi ateistikin sanoa hyvällä syyllä teeskentelijäksi.

Kommentista kävi varsin hyvin selville, että tarkoitettiin kristinuskovaisia, todennäköisesti luterilaisia kun nyt kuitenkin Suomessa ollaan ja lähinnä suomalaisista uskovista on puhuttu. Että eipä teeskennellä typerää ihan vain ärsyttääkseen (kai sentään teeskentelit?).[/QUOTE]

Uskaovaisuus
"Uskovainen (myös lyhyesti uskova) on henkilö, joka uskoo Jumalaan. [1][2] Nimitystä myös käytetään kristittyihin viitatessa."

Harhaoppisuus taas minusta liityy vahvasti pelastus uskoon.

 

[Data]

Oletko siksi uskontovastainen koska äitisi on jehova?

Ei, olin kauan ennen kuin hän liittyi Jehovan Todistajiin ateisti. Hänen liittymisensä jälkeen olen huomannut että Todistajat ovat varsin kelpo väkeä.

 

[Khimaira]

[QUOTE="vieras";28631829]Villi veikkaus: uskovaisten vastaus on, että ei ne pyydä sitä tarpeeksi vilpittömästi. Jeesuksella tai ainakin uskovaisilla on lienee jonkinlainen vilpittömyysmittari. Jos ei ripottele tuhkaa päälleen ja kieriskele epätoivoissaan maassa, ei ole tarpeeksi vilpitön.[/QUOTE]

Niimpä..

Mutta silti, haluaisin jon kun uskovan vastauksen tähän :saint:

 

[pws]

Niimpä..

Mutta silti, haluaisin jon kun uskovan vastauksen tähän :saint:

Jumalaan tai Jeesukseen uskovan? Kumpikaan ei koskaan ole näyttäytynyt minulle, mutta uskon silti. Rukous henkilökohtaisesti itselleni on jotakin muuta kuin pyytöjä. Siihen en osaa vastata miten ihmiset joiden uskon tarkoitus on pelastua, jatkaa elämää kuoleman jälkeen tms. asian kokevat.

 

["vieras"]

Niimpä..

Mutta silti, haluaisin jon kun uskovan vastauksen tähän :saint:

En osaa oikein sanoa. Uskon kyllä että Jumala kuulee nimenomaan vilpittömät sydämen rukoukset.
Jos olet oikeasti pyytänyt Jeesusta sydämeesi niin uskon että Hän on silloin tullut.
Kannattaa mennä johonkin kokoukseen, niissä on yleensä lopussa mahdollisuus esirukoukseen. Voisit kertoa rukoilijalle tilanteesi. Joskus tarvitaan toinen toisemme rukousapua ja sitä suuntunnustusta.

 

[Peyote]

[QUOTE="vieras";28631829]Villi veikkaus: uskovaisten vastaus on, että ei ne pyydä sitä tarpeeksi vilpittömästi. Jeesuksella tai ainakin uskovaisilla on lienee jonkinlainen vilpittömyysmittari. Jos ei ripottele tuhkaa päälleen ja kieriskele epätoivoissaan maassa, ei ole tarpeeksi vilpitön.[/QUOTE]

Ei... vaan asiat eivät ole automaatioita. Usein ihmiset vielä odottaa jotain aivan ylimaallisia merkkejä voidakseen uskoa. Ei tollaseen voi vastata, eihän kukaan voi kaikkea tietää. Ei voi tietää, mitä kenenkin mielessä liikkuu ja mikä on syy mihinkin.

 

[Khimaira]

[QUOTE="vieras";28633012]En osaa oikein sanoa. Uskon kyllä että Jumala kuulee nimenomaan vilpittömät sydämen rukoukset.
Jos olet oikeasti pyytänyt Jeesusta sydämeesi niin uskon että Hän on silloin tullut.
Kannattaa mennä johonkin kokoukseen, niissä on yleensä lopussa mahdollisuus esirukoukseen. Voisit kertoa rukoilijalle tilanteesi. Joskus tarvitaan toinen toisemme rukousapua ja sitä suuntunnustusta.[/QUOTE]

eli pitää vain uskoa että pyynnöt on kuultu ja sitten ollaan uskossa...?

 

[Peyote]

[QUOTE="vieras";28631880]Samaa mieltä minä olen, mutta aivan varmasti joukko uskovaisia sanoisi etteivät vanhemmat olleet tarpeeksi vilpittömiä. Vilpitön usko ja rukous kun saa aina vastauksen. Jos vastausta ei kuulu, ollaan vilpillisiä saatanan orjia.[/QUOTE]


Eiii. Vaan jos puhutaan nyt vaikka sairauksien parantamisesta (vai mistä nyt oli kyse?) niin ei ole olemassa mitään rukousmekanismia tai automaattia, mitä kun hinkkaa, niin jokin toteutuu. Voi Jumalalta pyytää asioita, parantumisia tai mitä vaan, mutta ei Jumala anna niitä aina. Tää on kuitenkin tää elämä, eikä vielä olla missään taivaassa. Joskus taivas tulee vähän tännekin ja silloin joku parantuu, mutta ei se ole mikään palkinto siitä, että ihminen oli nyt niin hyvä tai kelvollinen. Ei se liity siihen.

 

[Peyote]

eli pitää vain uskoa että pyynnöt on kuultu ja sitten ollaan uskossa...?

usko on uskomista. Se on semmoiseen nojaamista, mitä ei näe.

 

["vieras"]

Eiii. Vaan jos puhutaan nyt vaikka sairauksien parantamisesta (vai mistä nyt oli kyse?) niin ei ole olemassa mitään rukousmekanismia tai automaattia, mitä kun hinkkaa, niin jokin toteutuu. Voi Jumalalta pyytää asioita, parantumisia tai mitä vaan, mutta ei Jumala anna niitä aina. Tää on kuitenkin tää elämä, eikä vielä olla missään taivaassa. Joskus taivas tulee vähän tännekin ja silloin joku parantuu, mutta ei se ole mikään palkinto siitä, että ihminen oli nyt niin hyvä tai kelvollinen. Ei se liity siihen.

Millä perusteella Jumala sitten valitsee esimerkiksi ne lapset, jotka kuolevat ja joiden kärsimyksiä vanhemmat joutuvat seuraamaan? Ja millainen Jumala ei päästä taivaaseen sellaisia vanhempia, jotka ovat rukoilleet apua ja kun sitä ei kuulu, päättelevät katkerina ja hyvällä syyllä että Jumalaa ei ole? Julma ja kova, anteeksiantoon ja ymmärrykseen kykenemätön Jumala ilmeisesti.

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28633012]En osaa oikein sanoa. Uskon kyllä että Jumala kuulee nimenomaan vilpittömät sydämen rukoukset.
Jos olet oikeasti pyytänyt Jeesusta sydämeesi niin uskon että Hän on silloin tullut.
Kannattaa mennä johonkin kokoukseen, niissä on yleensä lopussa mahdollisuus esirukoukseen. Voisit kertoa rukoilijalle tilanteesi. Joskus tarvitaan toinen toisemme rukousapua ja sitä suuntunnustusta.[/QUOTE]

Jep. Mä en tuntenut uskoontulossa yhtikäs mitään, ainut että seuraavan yön nukuin rauhallisemmin kuin yleensä. Päivien myötä ajattelin että mahdanko olla uskossakaan kun ei missään tunnu, ja kokemukset tulivat vasta myöhemmin. Onneksi uskonelämä ei ole kokemuksista kiinni.

Mutta semmoinen pelastusvarmuus ja rauha on hyvä olla (vaikka se on aika häiriöaltis juttu eli oma hätäily ja hötkyily voi estää Jumalaa antamasta rauhan tunnetta). Kannattaa mennä seurakunnan kokoukseen, siellä on monia rukoilevia ihmisiä ja Jumalan läsnäolo on koettavissa usein selkeämmin, kuin yksin kotona pähkäillessä. Kotona ajatukset alkaa usein mennä väärille urille.

 

["vieras"]

Jep. Mä en tuntenut uskoontulossa yhtikäs mitään, ainut että seuraavan yön nukuin rauhallisemmin kuin yleensä. Päivien myötä ajattelin että mahdanko olla uskossakaan kun ei missään tunnu, ja kokemukset tulivat vasta myöhemmin. Onneksi uskonelämä ei ole kokemuksista kiinni.

Mutta semmoinen pelastusvarmuus ja rauha on hyvä olla (vaikka se on aika häiriöaltis juttu eli oma hätäily ja hötkyily voi estää Jumalaa antamasta rauhan tunnetta). Kannattaa mennä seurakunnan kokoukseen, siellä on monia rukoilevia ihmisiä ja Jumalan läsnäolo on koettavissa usein selkeämmin, kuin yksin kotona pähkäillessä. Kotona ajatukset alkaa usein mennä väärille urille.

Ja kun kaikesta tuosta huolimatta ei tunne olevansa uskossa, niin mitäs sitten ja missä on vika?

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28634852]Ja kun kaikesta tuosta huolimatta ei tunne olevansa uskossa, niin mitäs sitten ja missä on vika?[/QUOTE]

Onko omaa kokemusta nyt? Vai kysytkö muiden puolesta?

 

["vieras"]

Onko omaa kokemusta nyt? Vai kysytkö muiden puolesta?

Ihan yleisesti. Miksi Jeesus panttaa sitä tulemistaan sellaisilta jotka rukoilevat uskoa itselleen? Miksi pitää edes sinne seurakuntaan lähteä, eikö omassa rauhassa yksin rukoileminen riitäkään?

 

[MolliMelooni]

Eli kun ei usko, pitää rukoilla tullakseen uskoon, mutta se rukous ei toimi, jos ei usko sen toimivan. Eli pitää uskoa ennenkuin voi tulla uskoon. Vaikka ei uskoisi, pitää olla sydämessä varmuus ja vilpittömyys ja täytyy mennä herätyskokoukseen, jossa voi tulla uskoon.

Uskomisesta ei seuraa mitään uskoon tulon kokemusta, vaan sitä vaan päättää olevansa uskossa. Kun on päättänyt olevansa uskossa, voi saada kokemuksen siitä, että on uskossa.

Silloin kun on hermostunut ei voi olla rauhallinen. Eiku siis Jumala ei voi antaa rauhallisuutta, jos itse menee hätäilemään.

Täytyy myöntää, että vaikka asiaa selitetään, mä en pysty sitä ymmärtämään. :O

 

[capitano]

Eli kun ei usko, pitää rukoilla tullakseen uskoon, mutta se rukous ei toimi, jos ei usko sen toimivan. Eli pitää uskoa ennenkuin voi tulla uskoon. Vaikka ei uskoisi, pitää olla sydämessä varmuus ja vilpittömyys ja täytyy mennä herätyskokoukseen, jossa voi tulla uskoon.

Uskomisesta ei seuraa mitään uskoon tulon kokemusta, vaan sitä vaan päättää olevansa uskossa. Kun on päättänyt olevansa uskossa, voi saada kokemuksen siitä, että on uskossa.

Silloin kun on hermostunut ei voi olla rauhallinen. Eiku siis Jumala ei voi antaa rauhallisuutta, jos itse menee hätäilemään.

Täytyy myöntää, että vaikka asiaa selitetään, mä en pysty sitä ymmärtämään. :O

hyvin summattu

 

["vieras"]

Jep. Mä en tuntenut uskoontulossa yhtikäs mitään, ainut että seuraavan yön nukuin rauhallisemmin kuin yleensä. Päivien myötä ajattelin että mahdanko olla uskossakaan kun ei missään tunnu, ja kokemukset tulivat vasta myöhemmin. Onneksi uskonelämä ei ole kokemuksista kiinni.

Mutta semmoinen pelastusvarmuus ja rauha on hyvä olla (vaikka se on aika häiriöaltis juttu eli oma hätäily ja hötkyily voi estää Jumalaa antamasta rauhan tunnetta). Kannattaa mennä seurakunnan kokoukseen, siellä on monia rukoilevia ihmisiä ja Jumalan läsnäolo on koettavissa usein selkeämmin, kuin yksin kotona pähkäillessä. Kotona ajatukset alkaa usein mennä väärille urille.

Ja ei-uskovaisellako ei voi olla sisäistä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta?

 

[Echo]

Sitä en tiedä, miksi jotkut kokevat heti uskoontulossa ja uskonelämän aikana järisyttäviä Taivas-kokemuksia ja miksi toiset eivät koe. Mä olen ollut uskossaoloaikanani herkkä aistimaan niin ylä-kuin alakerran jutut, mutta mulla on vakaassa uskossa olevia kavereita jotka eivät koe läheskään niin paljon, vaikka kenties haluaisivatkin.
Mutta missään nimessä kokemusten määrä ei ole mikään uskovaisuuden tai paremmuuden mittari.

Kenties johtuu aivojen erilaisuudesta? Onhan niitä ei-uskovissakin semmoisia jotka herkästi kokevat jos jonkinmoisia yliluonnollisia kokemuksia (siihen en ota nyt kantaa mistä lähteestä ne kokemukset on) ja toiset eivät koe mitään. Mä koen paljon uskovaisena, mutta mulla oli ennen uskoontuloakin kaikenlaisia kokemuksia.

Myös psyykenlääkkeet ja masennus vaikeuttavat hengellisten tunteiden kokemista (nyt en tarkoita tämän ketjun ihmisiä tällä, ja masennus+psyykenlääkkeet on sinänsä ok uskovallakin); itse olen alle parikymppisenä kokenut vajaan vuoden kestoisen masennusjakson jonka aikana pelastusvarmuus ja Jumalan aistiminen hävisi n. puoleksi vuodeksi.
Ja oma kokemus on, että ilman masennuksiakin, ihan joinain päivinä koetut epäilykset Jumalan hyväksynnästä (jotka tulee yleensä saatanalta ihan uskovillekin) saa aika voimakkaasti rauhan menemään. Näitä epäilyksen aikoja on ollut tässä parinkymmenen vuoden aikana lukuisia, ja yleensä aina mussa oleva Jumalan läsnäolon tunne on niinä päivinä hävinnyt.

Mollimelooni: hämääköhän sana "uskominen" nyt jotenkin tässä? Nää asiat voi selittää vähän eri tavoilla.
Eli: se joka sanoo Jeesukselle että on valmis ottamaan Hänet elämäänsä/uskomaan Häneen syntiensä sovittajana/tulemaan uskoon/uskovaiseksi/pelastetuksi/Jumalan lapseksi...
...pelastuu siinä hetkessä, jos on valmis oikeasti antamaan koko elämänsä. Ja hän on siitä hetkestä lähtien uskovainen, vaikka ei tuntuisi miltään.
Usein kantsii samalla pyytää kaikki synnit yhdessä klöntissä anteeksi, vaikkei tajuaisi ristinkuolemasta ja syntien sovituksesta mitään (ei hätää, ei se mullekaan ole kolahtanut). Se, että ottaa Jeesuksen vastaan (eli luottaa koko elämänsä Hänelle), on iso uskon harppaus.

Sitten siitä eteenpäin: semmoinen joka on uskoontulossa kokenut suunnilleen Taivaan aukeavan ja kaikkien taakkojen tipahtelevan jne. on yleensä paljon varmempi pelastuksestaan. Mutta semmoisenkin joka ei ole kokenut yhtikäs mitään täytyy luottaa vaan tähän Raamatun sanaan että hänkin on uskossa, koska tämä lause on totta:
Joh. 6:37
"sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

Mä kuuluin tähän jälkimmäiseen porukkaan, ja mä vaan yksinkertaisesti ajattelin että dodii, nyt tuon rukoilun jälkeen sitä ollaan uskossa kun niin on Raamatussa luvattu. Epäilyksiä tuli sen jälkeen kuitenkin paljonkin, mutta siihen auttoi viikkojen aikana se että hakeuduin uskovien pariin ja kokemuksia alkoi tulla.
Eli se miksi uskovat usuttavat vastauskoontulleita usein seurakunnan kokoukseen ei johdu jostain ovelasta suunnitelmasta kalastella ihmisiä kokouksiin, vaan että Jumala oikeasti toimii voimakkaammin siellä mitä useampi ihminen on rukouksessa (toimii kyllä kotonakin).

En tarkoita tälläkään tämän ketjun ihmisiä, mutta itse olen ollut nuorena hyvinkin ankara itselleni ja Jumala-kuvani oli tosi vaativa ja etäinen (oma isä on ollut samanlainen). Jos olisin jäänyt kotia miettimään asioita niin olisin itseni saanut aika kovaan ahdinkoon ajettua ja tulkittua Jumalan jutut ihan päin mäntyä.
Koska psyyken voima on erittäin suuri, ja sotkee hengellisiä kokemuksia.

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28635025]Ja ei-uskovaisellako ei voi olla sisäistä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta?[/QUOTE]

Psyykkisellä tavalla joo, niitä on mullakin päivittäin. Mutta Jumalan rauha on eri juttu, se tulee ulkoapäin. Sitä ei voi edes oikein kuvailla jos ei ole uskossa ja sitä kokenut (ja tämäkään ei ole kiero houkuttelu narrata ihmisiä uskoon).

 

["vieras"]

Söitkö Echo tuon masennusjakson aikana lääkkeitä?

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28635090]Söitkö Echo tuon masennusjakson aikana lääkkeitä?[/QUOTE]

En. Psykologilla kävin kyllä, se ei oikein osannu auttaa, kun masennuksen syynä oli mulla ankara Raamatun tulkinta ja se sitten auttoi kun yks pastori väänsi mulle armoa rautalangasta.
En ole yhtään lääkekielteinen, oli kyse sitten psyykenlääkkeistä tai tavallisista lääkkeistä. Mutta sen olen lukenut, että psyykenlääkkeet turruttaa hengellisiä kokemuksia, vaikka Jumala itse olisi armollinen.

 

[Chala]

Siis tämä lähti siitä, kun yritin selittää, ettei kaikki uskovat ole niitä fanaatikkokristittyjä, vaan uskova voi olla paljon muutakin. Kfkfkf tuohon vastasi, että suurin osa suomalaisista ei usko mihinkään jumalaan, joten sitä tässä nyt aloin pähkäilemään. Jos 21 % ei usko mihinkään jumalaan, niin onhan se nyt käsittääkseni vähemmistö, jos verrataan niihin, jotka johonkin jumalaan jollain tavalla uskovat.

Mutta toisaalta mikäs minä olen sanomaan, mitä tässä ketjussa tarkoitetaan. Sinähän ketjun aloitit, joten voit rajata sen miten haluat. Ihmettelin vain, miksi puhutaan pelkästään niistä fanaattisista kristinuskoisista, kun ketjun otsikossa kysytään mikä saa ihmisen uskomaan jumalaan ylipäätään.

Ei ei, mulla ei missään nimessä ole halua rajoittaa keskustelua mihinkään tiettyyn muottiin, sekoitin vaan tuossa teidän keskustelussa sen alkuperäisen pointin

Ja mä luulen että niille jotka ovat todella uskontoja vastaan, on varmaan helpompi nähdä ärsyyntyneenä vain ne fundamentalistit, kun taas suurin osa tuntee edes jonkun joka uskoo, mutta joka todennäköisesti pitää tiedon lähinnä itsellään ja on saattanut tulla sivulauseessa esiin mutta ei sinänsä näy päivittäisessä kanssakäymisessä. Näin lisäpohdintana

 

[Chala]

Eli kun ei usko, pitää rukoilla tullakseen uskoon, mutta se rukous ei toimi, jos ei usko sen toimivan. Eli pitää uskoa ennenkuin voi tulla uskoon. Vaikka ei uskoisi, pitää olla sydämessä varmuus ja vilpittömyys ja täytyy mennä herätyskokoukseen, jossa voi tulla uskoon.

Uskomisesta ei seuraa mitään uskoon tulon kokemusta, vaan sitä vaan päättää olevansa uskossa. Kun on päättänyt olevansa uskossa, voi saada kokemuksen siitä, että on uskossa.

Silloin kun on hermostunut ei voi olla rauhallinen. Eiku siis Jumala ei voi antaa rauhallisuutta, jos itse menee hätäilemään.

Täytyy myöntää, että vaikka asiaa selitetään, mä en pysty sitä ymmärtämään. :O

Mut tämä on muutenkin kyllä niin sekava soppa että mulla ei ole erityisesti enää kaikkien näiden keskustelujen jälkeen mitään hajua mitä uskossa oleminen on, mikä sinänsä on "erilaista", mikä yleensäkään koko homman pointti on, pitääkö odottaa pelastusta vai painajaisia helvetistä vai mitä, ja onko se jumala oikeesti hyvä ja rakastava ja jotain vai sellainen kamala katkeroitunut painajainen niinkuin vanhassa testamentissa. Kun se toisaalta vihaa kaikkia ja rakastaa kaikkia (vai oliko se vaan jeesus..?) ja antaa hirveesti mutta ei kuitenkaan ym. ym.

Ai niin, ja hei sehän oli sen jonkun edellisen (vai oliko se täällä) keskustelun mukaan niin, että sulla on se parin minuutin sauma elämässä jolloin sun täytyy tajuta rukoilla tulevasi uskoon (ja uskoa että sä voit uskoa) jolloin se saattaa onnistua, eikä edelleenkään tunnu miltään, mutta jos missaat momentin, tapahtuu ihan sama, mutta uskoon et tullut kuitenkaan koska jumala kuuntelee vain sen yhden hetken. Tää on oikeesti vaikeeta!

 

[UskoToivoRakkaus]

Jumala on ainoa johon voin luottaa, joka kuuntelee, lohduttaa, rakastaa. Eikä IKINÄ petä millään tasolla. Kuulee rukoukset hädän hetkellä ja auttaa vaikka mikä olisi. Joskus tuntuu että Hän on elämäni ainoa mies.

 

[regina909090]

mä oon aina uskonut että jumala on olemassa. uskonut raamattuun.
Tulin uskoon 18vuotiaana ihan omasta tahdosta ja olin todella tietoinen kaikesta. Jumala kutsui mua puoleensa, tunsin tuon kutsun, ja päätin ottaa kutsun vastaan. Ja niin ihanaa on siitä eteenpäin ollut, ja toivon että en koskaan joutuisi erilleen jumalasta. Uskon Jeesuksen sovittaneet meidän syntimme, uskon raamattuun. se on totta. jumala jeesus kaikki on totta.
oon monessa tilanteessa tarvinnut jumalan apua ja saan aina tuntea kuinka jumala varmasti auttaa ja antaa rauhan sisimpään. mun ei tarvi pelätä, jeesus on mun kanssa aina. En ole pelkästään "uskovainen" en elä vain niin että teen asioita vaan elän sydämessäni jokapäiväisessä elämässäni joka hetkessä jumalan kanssa. Tunnen suurta rakkautta armoa etuoikeutta olla hänen lapsi.

Ja sori jos en kirjoittanut just niinkuin olisi pitänyt oikeaoppisesti, menee se perille ilman niitä isojakin kirjaimia