Mikä on yllättänyt?

[Outolintu ja poikanen]

Mikä on ollut yllättävää vauva-arjessa? Mitä odotit, mikä meni toisin kuin ajattelit?

Itselläni vauvan kanssa eläminen on ollut pelkkää positiivista yllätystä koko aika. Odotusaikana minut ympäröi pessimististen ja negatiivisten ihmisten joukko, jotka jokainen kertoivat kauhutarinoita "perhehelvetistä", unettomista öistä, jatkuvista itkuista ja kiukuista. Minulle kerrottiin miten parisuhde alkaa rakoilla ja hermoja kiristää, miten kamalaa synnyttäminen on, ja muistutettiin että omaa elämää ei vauvan jälkeen olekaan.

Onneksi yllätys oli positiivinen, synnytys helppo ja ikimuistoinen, vauva maailman ihanin ja tyytyväinen lapsi. Yöt nukutaan, päivät seurustellaan ja leikitään, ulkoillaan ja touhutaan yhdessä kaikkea. Parisuhde on entistä parempi, lapsi on lähentänyt toisiamme entisestään. Omaa aikaa on, kiitos aktiivisen isän joka tulee hyvin toimeen vauvan kanssa ja pärjäävät myös silloin kun en ole kotona.

Eräs ystäväni valitti aikoinaan esikoisen saatuaan, että on kamalaa kun ei ehdi hampaita pesemään.. Onko sitten kyse siitä että lapset ovat niin erilaisia, vai siitä että oma asenne siihen tekemiseen on niin erilainen?

 

[kiova]

ihan loistavaa että teillä asiat on mennyt noin hienosti =) ensimmäisen jälkeen mäkin ajattelin melko lailla noin että eihän tämä nyt niin kauhean raskasta ole, lapsi oli melko helppo ja sitä rataa...
meillä lapsiluku on kasvanut nyt kolmeen ja voin sanoa että on todellakin kaikkea muuta kuin helppoa. lapset on todella erilaisia, yksi lapsista on aika vaikea tapaus vaikka tietenkin yhtä rakas kuin kaikki muutkin. energiaa kuluu kodinhoidosta lasten harrastuksiin. joskus on todellakin niin kiire että hyvä jos hiukset ehtii kammata
organisaatiokykyä tarvitaan. etenkin kun meillä mies on tosi paljon töissä, mulle jää pääsääntöisesti kodin ja arjen pyöritys.

kyllä se varmasti vaikuttaa kaikkeen, kuinka helppo tai vaikea vauva on. jos miettii että vauva vaikka valvottaa öitä, niin kyllä siinä on hermot kovilla kun ei yhtään saa nukuttua...

 

[toinen outolintu]

samaa minullekkin toitotettiin. joku sanoi, että valmistakaa ihmeessä ruokaa pakkaseen, koska ei ole sitten enää aikaa tehdä ruokaa! siis miten niin ei ole aikaa tehdä ruokaa, meillähän on miehen kanssa yhteensä 4 kättä, joista maksimissaan 2 on vauvassa kiinni kerrallaan. ensimmäiset viikot kotona vauva vain nukkui, joten aikaa oli jopa myös leipoa leivonnaisia vieraille. eli ei nälkä päässy yllättämään, vaikkakin siitä varoiteltiin. olen myöskin siis täysin positiivisesti yllättynyt vauvan kanssa olosta. tosin aika äitinä on minulla tähän asti kestänyt vasta muutamia kuukausia, mutta kyllä arki on näyttänyt jo itsensä. enkä näe arjessa pahemmin negatiivisia asioita. vaikka esim. unta ei pahemmin ole saanut, ei se silti ole kauhukuvien maalailun arvoinen juttu..

uskoisin, että on kyse molemmista arvioimistasi jutuista sen ajan suhteen. jotkut vauvat todella on vaativampia ja myös vanhemmat asenteiltaan erilaisia. jotkut viettävät vauvan kanssa joka sekunnin, elävät vauvalle. jotkut taas jatkavat vauvan kanssa normaalia elämäänsä.

 

[normaali lintu]

mä yllätyin juuri päinvastoin kun ap. Luulin vauvan kanssa olemisen iisimmäksi kun meille syntyikin "vaativa" joka on koko ajan sylissä tai rinnalla. Aikaa esim. siivoamiseen ei paljon ole jäänyt eikä omaa aikaa ole mikä ei johdu epäaktiivisesta puolisosta . Mutta sanoisin että lapsissa on eroa ja arjesta selviämiseen vaikuttaa se asenne! Vaikka tää onkin rankempaa kun luulin, nautin tämän hetkisestä arjesta. En voi kutsua tätä perhehelvetiksi vaikka onkin ns. vaativampi lapsi..

 

[ap outolintu]

"Normaali lintu", oletko kokeillut kantoliinaa? Meillä tyttö nautti mun kanssa siivoamisesta kun sai olla liinassa mukana. Molemmat kädet vapaana ja siivous sujui hyvin vauvankin kanssa!

 

[normaali lintu]

olen kokeillut silloin tällöin mutta siitä seuraa aina huutoa

 

[Pauliina-]

Minä yllätyin siitä, miten vähän vauvan tulo loppujen lopuksi on vaikuttanut meidän elämään. Luulin, että olemme menevää sorttia mieheni kanssa, mutta ilmeisesti emme olekaan. Äidinrakkaus yllätti minut suuruudellaan. En yllättynyt siitä, että meidän vauva on aina vähän tyytymätön, sillä olen itsekin lyhytpinnainen nipottaja, mutta yllätyin siitä, miten olen vauvan kanssa muuttunut "lehmänhermoiseksi".

 

[Aaja76]

Meille siunaantui myös helppo vauva (nyt 4,5 kk), ei ole sairastellut vielä kertaakaan, yöt nukkuu putkeen vielä toistaiseksi jopa 11 tuntia.... Mutta silti olen välillä hermoraunio, en ole siivonnut varmaan kertaakaan, kämppä on suoraan sanottuna sikolätti ja pölyinen, laittanut ruokaa vain pari kertaa, leipomisesta ei vois ees haaveilla. Olo on kulahtanut ja todella epänaisellinen, ulos vaunuilemaan pitää lähteä niin etten välttämättä ole peiliin vilkaissutkaan ja se nolottaa helvetisti.

Meidän elämän vauvan tulo mullisti täysin. Ja varsinkin oman henkisen jaksamisen kannalta, sen kanssa on tosiaan tehtävä töitä ihan pirusti. Suhde mieheeni on onneksi vakaalla pohjalla, vaikkakin halipula ja toisen läheisyyden kaipuu on valtava. Sille ei tosiaankaan ole aikaa yhtään, ilmeisesti vauvallamme on tutka joka ilmoittaa milloin äiti ja isä on sohvalla halimassa. Mulle rankka paikka oli ja on, ettei omaa aikaa tai omaa elämää todellakaan ole enää. Ehkä olen luonteeltani sitten liian nössö ja herkkä mutta silti tyttö on mulle todella rakas.

Valitusvirsi mikä valitusvirsi mutta välillä tuntuu että arki on yhtä taistelua syömisten ja nukkumisten sovittamisessa päivään, niin siis sekä omien että tytön. Miloinkahan olisin viimeksi syönyt kunnolla? Varmaan vuosi sitten just ennen kun testi näytti plussaa. Ja osasyy tähän tekstin kurjuuteen on se että ei voi sairastaakaan rauhassa enää, kun pitää lapsi hoitaa vaikka olisi 38 kuumetta ja koko ajan pelko persiissä että lapsikin sairastuu. Ja nyt kun oma olo alkaa olla toipilasluokkaa, sairastui mies ja minä vaunuilen kaatosateessa yrittämässä saaada tyttöä nukkumaan ja turhaan vielä kaiken lisäksi

*huokaus* ZZzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

 

[Tiiamaaria]

Vauvat on erilaisia, ja siksi jaksaminenkin on erilaista. Meillä vauva heräili 3 - x kertaa yössä aina 8 kk ikään asti ja olin välillä ihan loppu, koska imetin ja mies ei oikein voinut yösyötöissä auttaa. Jokaisella vanhemmaksi tulevalla on myös oma henkilöhistoriansa ja omat lapsuuden kokemukset, jotka myös vaikuttavat siihen, miten vanhemmaksi tulo koetaan.

Itselle tuli lievä synnytyksenjälkeinen masennus, joka vaikeutti jaksamista jonkun verran. Kämppä oli välillä tosi epäsiisti, enkä jaksanut esim tiskata niin kauan kuin olisi pitänyt. Ekat kuukaudet lapsi söi tunnin parin välein, joten ei ihme, etten ehtinytkään paljon siivoamaan, kun koko ajan toinen oli tississä kiinni. Ja kyllähän se vauvan sitovuus jotenkin yllätti.

Kuitenkin nautin myös vauvan hoitamisesta ja lapsen syntymä on ihaninta, mitä olen kokenut.

 

[Bijou73]

Eniten on yllättäneet ne lehmän hermot... Ja se ettei kotona tuoksukkaan päivittäin pulla

Meillä on ihana, helppo 4kk lapsi vaikka joskus kurittomaksi kakaraksi kutsunkin. Neiti on alusta asti ollut hyvinkin rytmiin taipuva vaikka välillä yöt on rikkonaisiakin. Esim nyt on kun opittiin kääntymään mahalleen. Useampi herätys yöllä ei haittaa, jos pikkuinen vain nukahtaisi heti syönnin päälle kuten vielä pari viikkoa sitten...

Yllättävän helppoa on ollut (koputtaa puuta) ja ollaan käyty jo viikon lomareissullakin Vuokatissa. Saatiin miehen kanssa harrastaa, vaikkakaan ei enää yhdessä, mutta ehtiihän tuota...

Alkuun oli miehen kanssa vähän pinnat tiukalla, kun totuteltiin uuteen tilanteeseen, mutta nyt alkaa kummankin roolit perheessä olla kohdillaan.

Mä olen varmaankin sikäli poikkeava otus, että pystyn jättämään ne tiskit pöydälle ja lattiat pesemättä jos tuntuu että tarvitsen aikaa itselle. Meillä neiti nukkuu yhdet pitkät päikkärit n.3h ja joskus vain köllöttelen koko sen ajan tuntematta pienintäkään tuskaa. Tai viikonloppuisin hoidetaan sillä välin parisuhdetta.

Onkohan ollut vähän liiankin helppoa, kun mielessä on jo pikkukakkonen

 

[Kyltsi73]

Esikoisen kohdalla suurin yllätys oli se, että vauvaelämä ei ollutkaan niin rankkaa ja väsyttävää kuin luultiin. Vauva oli todella helppo eikä kaikki aika mennyt pelkästään vauvan hoitoon. Myös se suunnaton äidinrakkaus, pakahduttava tunne ja toisaalta pelko, että omalle lapselle sattuu jotain pahaa, on yllättänyt voimakkuudellaan.

Toisen lapsen kohdalla yllätys oli se, miten suuresti elämä muuttuu toisen lapsen myötä. Enää ei ole juuri omaa aikaa (no, illalla kun lapset nukkuu niin sitten) ja kahden lapsen kanssa kulkeminenkin on, aivan niin, tuplasti hankalampaa Mutta rakkauden määrä toista lasta kohtaan on aivan yhtä pakahduttava, siinä ei ole eroa.

 

[toinen yllätti]

Minuakin yllätti esikoisen syntymän jälkeen vauvan hoidon helppous ja se että se tuli suoraan selkärangasta. Siis kaikki tuntui vaan loksahtavan heti aluks kohdilleen ja en ikinä aiemmin ole ollut niin onnellinen kuin silloin olin. Tuntui, että olin saanut maailman ihanimman lapsen.
Kuopuksen syntymän jälkeen minua ihmetytti suuresti se, miten oikeasti se toinen muutti elämää enemmän kuin ensimmäisen lapsen syntymä. Vaikka kaikki aina sanoo, että se eka lapsi sen elämän muuttaa, toinen menee jo "siinä sivussa". Näin ei todellakaan ole meillä ollut. Täytyy sumplia syötöt ja nukkumiset ja antaa siinä samalla jakamatonta huomiota molemmille. Alussa stressasin eniten siitä, että esikoinen saisi nukkua rauhassa, eikä heräisi vauvan itkuun. Nykyään stressaan siitä, että kuopus saisi nukkua rauhassa, kun esikoinen meinaa saada uhmakohtauksen. Nyt alkaa helpottamaan todella paljon kun lapset leikkivät jo keskenään ja esikoinen alkaa pikkuhiljaa sisäistämään sen (miljoonan kiellon jälkeen), että pikkusiskoa EI KIUSATA, tai siitä seuraa jäähy.
Uskon, että vauvan temperamentti ja rytmi (siis että nukkuu hyvin ja pääsääntöisesti yöllä) vaikuttaa eniten tähän "helppouteen" tai "vaikeuteen". Tietty myös äitien ja isien tapa reagoida asioihin myös vaikuttaa siihen, kuinka ahdistunut on tilanteesta.

 

[toisen odottaja]

Teille, joilla toisen lapsen syntymä tuntui suuremmalta muutokselta, minkälaisella ikäerolla teillä tuli nuo ensimmäinen ja toinen lapsi? Pohdin siis sitä, onko sillä jotakin vaikutusta, kuinka vanha esikoinen on toisen syntyessä...

 

[I]

Yhdyn ehdottomasti aikaisemman kirjoitukseen: yönukkuminen vaikuttaa vauvan helpputeen kuin yö ja päivä. Ensimmäinen ei nukkunut allergioitten vuoksi ja oli tosi rankka 6kk, mutta kun toinenkin valvotti tissillä 10 kk saakka olin jo täysin hermoraunio. Vielä välillä kun jää yöunet vähiin muistan minkälaista oli 10kk olla jatkuvasti kuoleman väsynyt, enkä yhtään kaipaa sitä aikaa. Meillä eivät lapset (2v 6kk, 1v) ole kertaakaan nukkuneet kokonaista yötä ja siitä aiheutunut väsymys on kyllä aika syvältä. Muuten kuopus on aina ollut kuin auringonpaiste voimakasta vierastusta ja äiti-riippuvuudesta huolimatta. Mutta vastatakseni ap.lle: se on tosiaan sekä lapsista, että vanhemmista kiinni, mutta väsymys saa kenet tahansa polvilleen.

 

[Kyltsi73]

Toisen odottajalle: meillä lapsilla on ikäeroa 2,9 vuotta. Haastavinta tuossa ikäerossa on ollut juuri se, että miten sovittaa lasten rytmit ja tietysti 3-vuotiaan uhmis (!!) tuo lisämaustetta elämään. Muuten ikäero tuntuu sopivalta, sillä 3-vuotias on jo sen verran iso, että 'ymmärtää puhetta' niin halutessaan Ja oikeasti hänestä on apuakin pienemmän hoidossa eli hakee ja antaa tuttia ja pitää seuraa pienemmälle.

 

[toinen yllätti]

Meillä lapsilla on ikäeroa 1v7kk. Ei ole tuntunut rankalta, koska molemmat ovat nukkuneet aina yönsä hyvin. Nykyään molemmat (lapset siis nyt 1v2kk ja 2v9kk) nukkuvat yössä 12-13h heräämättä. Suurin haaste tosiaan on se, että ei yksinkertaisesti riitä antaa 100% huomiota molemmille yhtäaikaa. Jommankumman on aina odotettava vuoroaan, ja aika usein itku silmässä. Tietty kun on tosipaikka kyseessä niin kyllä molemmat mahtuvat syliin samanaikaisestikin.

 

[väsymys iski]

Alku oli tosi rankkaa. Meillä nukuttiin 30 min päiväunia. Siinä ei itse saanut ollenkaan levättyä. Ja sit kun oltiin hereillä huudettiin ekat 2-3 kk. Olen kyllä kateellinen niille joiden vauvat nukkuvat ekat viikot ja kuukaudet kuin unelma.

 

[hehhhhee]

Heh heh, ne, joilla on alle vuoden ikäiset lapset eivät välttämättä tiedä lapsiperheen elämästä vielä oikein mitään. Helppohan se on esim lehteä matkalle jonkun 4 kk:n ikäisen kanssa, joka kuitenkin nukkuu vielä tosi paljon ja valveillaolon lähinnä syö ja on sylissä/köllöttää lattialla.

Elämä muuttuu varsinaisesti (siis siten, että lapsi todella rajoittaa menemisiä, eikä esim kotona voi tehdä 'omia juttuja' niin paljon) kun lapsi on n. yksivuotias. Lapsi ei ssilloin edes enää nuku niin paljon kun pikkuvauva. Että you ain't seen nothing yet!

 

[helppous on rikos]

Se on tosiaan yllättänyt kuinka paljon on näitä "no onhan se vielä helppoa, mutta ootappa vaan" -tyyppejä. Vielä ei ole yksikään uhkakuva toteutunut

 

[mami5]

Hyvin paljon tuo vauvan/lastenhoidon helppous on kiinni vanhemmasta ja hänen asennoitumisestaan
Omat 5 lastani ovat olleet erilaisia niin vauvana kuin sitten vanhempanakin, on ollut unettomia öitä, voimakasta "uhmaa" ja murkkuikäisen kiukuttelua.
Mutta... kaikista huolimatta olen pitänyt vauvan, lasten ja murkkuikäisenkin hoidon&kasvatuksen elämäni parhaimpana ja itseänikin kasvattavana aikana, joka jatkuu edelleen...

 

[?!]

Elämä muuttuu varsinaisesti (siis siten, että lapsi todella rajoittaa menemisiä, eikä esim kotona voi tehdä 'omia juttuja' niin paljon) kun lapsi on n. yksivuotias. Lapsi ei ssilloin edes enää nuku niin paljon kun pikkuvauva. Että you ain't seen nothing yet!

Minä en ymmärrä tätä? Siis odotteleeko joku, että vauva nukkuu, että pääsee puuhaamaan "omia juttuja". Minun vauvani on nyt vuoden ja mitä kauemmin olen saanut hänet tuntea, sitä enemmän häntä rakastan ja mitä isomaksi hän tulee, sen hauskempaa on hänen seuransa. Tämä on ollut elämäni parasta aikaa, väsymyksineen ja vaikeuksineen, jonka uskon jatkuvan kuten "mami5" kirjoitti.

 

[ap outolintu]

Samaa mieltä edellisten kanssa. Lasten kanssa eläminen on asennekysymys, varmasti koko perhe kärsii jos äidillä (tai isällä) on valmiiksi asenne että "oma elämä" on mennyttä ja mihinkään ei pääse ja mitään "omaa" ei ole. Mä koen että tuo pieni ihminen ON OSA minua, omaa elämääni, ja äärettömän tärkeä osa sitä. En koe jääväni mistään paitsi vaikka ei ole aina mahdollisuutta lähteä yhtäkkiä suunnittelematta jonnekin, rellestää ravintoloissa kolmea päivää putkeen, tai nukkua sunnuntaina puolille päivin, syödä pitsaa ja juoda olutta sohvalla maaten. Tuskin tekisin sitä ilman lastakaan. Aikansa kutakin, nyt on lapsen aika mennään sen tahtiin.

Eikä elämä siltikään ole pelkästään kotona mätänemistä ja sitä että seinät kaatuu päälle ja höperöityy lapsen kanssa kotiin. Meillä on se onni että lapsella on kaksi aktiivista vanhempaa, joka antaa mahdollisuuden siihen että molemmat pääsevät myös "tuulettumaan" välillä. Yhteisen ajan järjestäminenkin on tosi tärkeetä, nyt kun lapsi on vielä pieni, ei ihan kahdenkeskeistä aikaa ole paljon, mutta emme me sitä tällä hetkellä enempää kaipaakaan, me tuuletutaan yhdessä koko perhe mm. ulkoilemalla, käydään meren rannassa kallioilla kävelemässä, grillaamassa ja liikkumassa luonnossa, satamassa katsomassa veneitä.. Ollaan myös käyty koko perhe ravintolassa syömässä päiväaikaan, mukavissa kahviloissa päiväkaakaolla/jäätelöllä jne. Ihan samanlaisia asioita, mitä tehtiin ennen lastakin yhdessä. Illalla lapsen nukkumaan menon jälkeen lämmitetään yhdessä sauna, laitetaan ehkä lasi viiniä ja käperrytään sohvan nurkkaan herkuttelemaan ja hellimään.

Ja kyllä, muakin välillä väsyttää. On päiviä että lasta kiukuttaa, itseä kiukuttaa, miestäkin kiukuttaa. Päiväunet voi jäädä lyhyiksi tai ruoka ei maistu ja rytmit menee nurin. Pyykit saattaa olla pesemättä tai imuroitu ei ole viikkoon. Aina ei jaksa laittaa ruokaakaan, pakastimesta löytyy aina jotain. Mitä sitä stressaamaan? Tekee sitten kun jaksaa. Lähtee mieluummin ulos aurinkoon tankkaamaan hyvää tuulta ja miettii niitä tekemättömiä kotitöitä myöhemmin.

Pitäkää itsestänne hyvää huolta, siitä se jaksaminen lähtee!

 

[mutsikki]

Ei mutta kyllä se on ihan totta että yksivuotias työllistää äitiä melko lailla enemmän ihan siksi että se liikkuu kuin rasvattu salama, ei usko mitään ja tunkee näppinsä joka paikkaan. Vaaratilanteita on sata per päivä vaikka koti olisi kuinka riisuttu malli.

Meidän poika ainakin on niin energinen tapaus että mä olen yksinkertaisesti näännyksissä jo puolilta päivin sen kanssa. Maailman ihanin lapsi mutta vauhtia jos saisi vähän vähemmäksi! Onneksi nukkuu pari tuntia päikkäreitä niin saa äitikin levätä.

Eli se kai on ollut suurin yllätys että se pikkuvauva-aika oli kaikkein helpointa, vaikka juuri siitä varoiteltiin. Pikkuvauvahan pysyy hei paikoillaan

 

[Yllätys]

Heh heh, ne, joilla on alle vuoden ikäiset lapset eivät välttämättä tiedä lapsiperheen elämästä vielä oikein mitään. Helppohan se on esim lehteä matkalle jonkun 4 kk:n ikäisen kanssa, joka kuitenkin nukkuu vielä tosi paljon ja valveillaolon lähinnä syö ja on sylissä/köllöttää lattialla.

Elämä muuttuu varsinaisesti (siis siten, että lapsi todella rajoittaa menemisiä, eikä esim kotona voi tehdä 'omia juttuja' niin paljon) kun lapsi on n. yksivuotias. Lapsi ei ssilloin edes enää nuku niin paljon kun pikkuvauva. Että you ain't seen nothing yet!

Minuakin on eniten yllättänyt tämä monien käyttämä sanonta; odota vain, edessä päin se rankka aika vasta onkin. Joillakin on tuollainen ärsyttävä tyyli vähätellä toisten kokemia asioita ja ajanjaksoja. Saati silloin kun kaikki on mennyt hyvin!! Lapsen jokaisessa ikäkaudessa on uusia asioita, joihin perhe sopeutuu, ja aluksi varmasti tuntuu rankalta, mutta kaikkeen tottuu ja uusista asioista voi todellakin nauttia! Siinä näkee kuinka lapsi kehittyy ja kasvaa.

Ihmettelen myös minä, että mitä nuo "omat jutut" on. Siis, että niitä valveilla oleva lapsi rajoittaisi. Meillä lapsi otetaan normaaliin elämään mukaan ja toinen vanhemmista tai lapsenvahti on silloin lapsen kanssa, kun on sellaista menoa, mihin lasta ei voi ottaa mukaan.

 

[normaali lintu]

Heh heh, ne, joilla on alle vuoden ikäiset lapset eivät välttämättä tiedä lapsiperheen elämästä vielä oikein mitään. Helppohan se on esim lehteä matkalle jonkun 4 kk:n ikäisen kanssa, joka kuitenkin nukkuu vielä tosi paljon ja valveillaolon lähinnä syö ja on sylissä/köllöttää lattialla.

Jepajee.. Meiän alle 4kk ei todellakaan valveilla ollessaan vaan ole sylissä eikä köllöttele itsekseen lattialla. Koko ajan pitää olla keikuttamassa ja kädet kiinni vauvassa. Syömiseen = imettämiseen kuluu aikaa noin tunti kerrallaan eli eipä siinä mitään "omia juttuja" kerkii tehdä.

Tosin eipä mulla ole suurta kaipuuta tehdä "omia juttuja" koko aikaa ja jos olisi, niin tuskinpa olisin toivonut tulevani äidiksi.