Mikä on vaikeinta/haastavinta vanhemmuudessa?

[opiskeleva äiti-ihminen]

Mikä on tiedän mielestänne vaikeinta vanhempana olemisessa? Minkälaisiin kasvatuksellisiin asioihin tarvisitte tukea? Saako esim neuvolasta tai jostain muualta tarpeeksi tukea vanhemmuuteen?

Kiitos vastauksista.....

 

["vieras"]

Pysyä rauhallisena, kun kakara vinkuu, huutaa ja testaa rajojaan.

 

[nervous]

komppaan edellistä, haastavaa on tosiaan hallita omia hermojaan välillä, argh.

 

[Tallu -]

Tasapainoilu teini-ikäisten kanssa.

En mä oikeasti tiedä. Taitaa olla juurikin se, joka on parhaillaan meneillään. Esim. uhma-ikäisten vanhempien mielestä uhmakohtaukset ovat haastavia ja kuten yllä jo todettu, niin omien hermojen hallinta. HAA! Sehän se onkin, oli kyse minkä ikäisestä vaan

 

[Gloria Mundi]

Se etta aina, ja jokapaikassa, ikuisesti, pitaa koittaa jaksaa olla johdonmukainen. Vaikka kuinka laiskottas ja tekis mieli antaa olla vaan joskus,,, se kuitenkin kostautuu muodossa tai toisessa.

 

["vieras"]

Oikeastaan muuten aika jännä juttu, että haastavinta ei olekaan se itse kasvatus, vaan naaman peruslukemilla pitäminen ja äänitason tietoinen madaltaminen.

Voisi kuvitella, että kasvatus on jotenkin monimutkainen järjestelmä, mutta olennaista tässä onkin vain oman nupin hallinta. *valaistuu*

 

["Sirkkeli"]

Olla hyvä esimerkki. Ettei mene sitä linjaa, että Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon... huoh...

 

["vieras"]

Hermojen pitäminen todellakin sekä uhmaikäisen jatkuvien raivareiden ja kokeilun kestäminen ja tilanteista selviytyminen. Neuvolasta en ole itse saanut oikeen apua näihin tilanteisiin johon tarviisi neuvoja.

 

[aamuntorkku]

Mun mielestäni sen ymmärtäminen, että vaikka kuinka toimis kaikkien taiteen sääntöjen ja hyvien kasvatusoppien mukaan, lapset eivät välttämättä silloinkaan toimi systemaattisesti samalla lailla, vaan jokainen on omanlaisensa, yksilö.

Hieman hankala selittää...

 

[Ultramariini]

Tasapainoilu teini-ikäisten kanssa.

En mä oikeasti tiedä. Taitaa olla juurikin se, joka on parhaillaan meneillään. Esim. uhma-ikäisten vanhempien mielestä uhmakohtaukset ovat haastavia ja kuten yllä jo todettu, niin omien hermojen hallinta. HAA! Sehän se onkin, oli kyse minkä ikäisestä vaan

juu näin on.

Minusta tuntuu, että minulla se vaativin vaihe on sittenkin vielä vasta edessä.

Lasteni pikkulapsivaihe on takanapäin, ja liekö ajantuomaa kultahohdetta muistoille, etten enää muista niitä niin rankkoina. Vaikka kuorouhmaajat, joskus hermojani raastoivatkin.
Mutta pienen kiukuttelevan lapsen saattoi kantaa pois tilanteesta ja vanhemman sanaa ei samalla lailla kyseenalaistettu, kuten sen tekevät isommat lapset. Kahelia kaikkivoipaisuuskuvitelmaista kaksi-kolmevuotiasta sitä ehkä kuitenkin osasi suojella ja varjella paremmin, kun noita teiniytyviä tyttösiä, jotka elävät taas sellaista osaksi kaikkivoipaisuuskuvitelmaista kaverikeskeistä kautta. On vaikeaa kasvaa siinä lapsen rinnalla, ja pysyä vakaana ja viisaana vanhempana.

 

["vieras"]

En mä tiiä, välillä tuntuu että kaikki. Oma äiti-suhteeni ei ole hyvä/normaali, joten päivittäistä taisteluahan tämä on. Mutta pois en vaihtaisi. Toivon vaan, että pystyisin olemaan enemmän mitä oma äitini on ollut.

 

[Jellonainen]

Että löytää riittävästi aikaa olla jokaisen lapsen kanssa.

Että pystyy tasapainoilemaan lasten erilaisten luonteiden ja temperamenttien välillä, niin että kukaan ei kokisi tulleensa kohdelluksi epätasa-arvoisesti. Kuten joku sanoikin, jokainen lapsi on omanlaisensa.

Neuvolasta näihin ei oikein saa apua, koska lapsista kaksi on jo kouluikäisiä. Perheneuvolasta teoriassa, mutta koin että huoltani vähäteltiin kun soitin sinne saadakseni apua keskimmäiseen haastavaan temperamenttiin.

Kaipaisin ehkä eniten vertaistukea muilta koululaisten vanhemmilta, tämä on ihan uusi juttu minullekin kun lapsi kasvaa kohti murrosikää.

 

[keppälerttu]

huomata olevansa täysin kyvytön auttamaan murtumispisteessä olevaa lastaan.Huomata se tuska lapsen silmistä ja tajuta et mikään mitä sanoo tai tekee ei poista sitä mustaa pilveä lapsen sisällä.

Onneksi siitä selvittiin, mut mä en ikinä enää tahdo tuntea itseäni niin avuttomaksi.en ikinä.

 

[Ultramariini]

:hug:

huomata olevansa täysin kyvytön auttamaan murtumispisteessä olevaa lastaan.Huomata se tuska lapsen silmistä ja tajuta et mikään mitä sanoo tai tekee ei poista sitä mustaa pilveä lapsen sisällä.

Onneksi siitä selvittiin, mut mä en ikinä enää tahdo tuntea itseäni niin avuttomaksi.en ikinä.

:hug:

 

[ruutiukko]

mun mielestä vaikeinta on ollut/on se, että kuinka paljon teini-ikäisten koulunkäyntiin pitää osallistua

omat vanhemmat ei osallistuneet yhtään ja sekään vaihtoehto ei välttis ole paras

 

["vieras"]

Kyllä ne on ne jo edellä tulleet eli hyvän esimerkin näyttäminen ja nimenomaan se omien hermojen hallinta tilanteessa kuin tilanteessa...

 

["vieras"]

Pystyttekö sitten aina hillitsemään hermonne? Kun se monilla on (tämän ketjun mukaan) haastavinta?

 

["vieras"]

Rehellisesti: raskaus. Km-pelko jatkuvasti, mitään et saa syödä, mikään ei oikein edes huvita ja oikeasti vaan odotan, että se 9kk on täynnä ja olen tästä olotilasta vapaa. Esikon uhmaiänkin rasittavuus himmenee kun olen taas tässä samassa 9kk:n ahdingossa. Ihmettelen suuresti niitä ihmisiä, jotka rakastavat olla raskaana ja jäävät oikein kaipaamaan sitä mahaa. Eikö niillä ole elämää?!?!

 

[Ultramariini]

[QUOTE="vieras";27123779]Pystyttekö sitten aina hillitsemään hermonne? Kun se monilla on (tämän ketjun mukaan) haastavinta?[/QUOTE]

En. En ja en:ashamed:

 

[fifiia]

Tasapainoilu ja sopeutuminen erilaisiin ja toisinaan hyvinkin nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

 

[Tallu -]

Että löytää riittävästi aikaa olla jokaisen lapsen kanssa.

Että pystyy tasapainoilemaan lasten erilaisten luonteiden ja temperamenttien välillä, niin että kukaan ei kokisi tulleensa kohdelluksi epätasa-arvoisesti. Kuten joku sanoikin, jokainen lapsi on omanlaisensa.

Tuo riittävän ajan antaminen jokaiselle onkin haastavaa - niin kauan, kunnes se kääntyy päinvastoin ja alkaa Ultramariinin mainitsema kaverikeskeinen kausi. Silloin susta tuntuu, ettet saa olla niin paljon lapsesi kanssa kuin haluaisit...

Ja tuo tasapainoileminen luonteiden ja temperamenttien kanssa on niin totta!

 

[Tallu -]

[QUOTE="vieras";27123779]Pystyttekö sitten aina hillitsemään hermonne? Kun se monilla on (tämän ketjun mukaan) haastavinta?[/QUOTE]

Hyvin olen harjoitellut ja harjoittelen edelleen

 

["vieras"]

Mulle on ollut vaikeinta se, ettei pysty suojelemaan lastaan julmalta maailmalta. Mulla on pitkä pinna jne., mutta oon aika herkkis ja tuntuu niin pahalta, kun lapsi on oikeasti surullinen.

 

["vieras"]

En. En ja en:ashamed:

Kiitos rehellisestä vastauksestasi Sama täällä ja siitä onkin morkkis. Tuntuu, että olen varmaan ainoa. Mutta ehkä en olekaan.

 

["kyselijä"]

Mistä vanhemmuuteen ja hermojen hallintaan vois saada tukea? Miten sitä vois oppia?