Mikä on toi Axl Smith juttu oikein on? :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Milanna85
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kuvannut salaa makkariseksipuuhiaan kymmenien eri naisten kanssa.
Omien sanojensa mukaan oman turvallisuutensa vuoksi jos joku syyttäis vaikka raiskauksesta tms mutta tuo nyt ei pidä paikkaansa.
 
Tv-juontaja Axl Smithin epäillään kuvanneen salaa kymmeniä naisia kotonaan.
Nelosen The Voice of Finlandin juontajana tunnettu Axl Smith julkaisi keskiviikkona Youtubessa videon, jossa hän kertoi olleensa maaliskuun alussa poliisikuulusteluissa salakuvausepäilyjen takia.

Asian on Smithin mukaan laittanut vireille nainen, jota hän tapaili hetken aikaa.

Tutkinnanjohtaja, komisario Mika Helminen vahvistaa Ilta-Sanomille, että Smith otettiin kiinni tämän toimistolta puolen päivän aikoihin 1. maaliskuuta. Smith vietti yön putkassa ja hänet päästettiin seuraavana päivänä vapaaksi.

– Se oli tutkintataktiikkaa ja taktiikkapuolta en lähde aukaisemaan, Helminen sanoo.

Smith myöntää Youtubeen lisäämällään videolla, että hänen epäillään salakuvanneen seksikumppaneitaan kotonaan. Suosittu juontaja ei omien sanojensa mukaan tiennyt, että omassa kodissa ei voi pitää videovalvontaa ja näin huolta turvallisuudesta.

– Kerroin poliisille faktat, että kukaan ei ole ikinä nähnyt mitään materiaalia, Smith sanoi videolla.

Helmisen mukaan epäiltyjen rikosten tekoaika on vielä selvityksen alla.

– Aikahaarukka on vielä täysin auki, Helminen tähdentää.

– Meillä on tekninen tutkinta menossa. Meillä on takavarikossa määrättyä materiaalia, Helminen sanoo.

Epäiltyjä uhreja on komisario Helmisen mukaan useita kymmeniä.

– Kyseessä on asianomistajarikos. Poliisihan ei voi asiaa tutkia, jos asianomistajat ei vaadi rangaistuksia. Ja (asianomistajia) on tällä hetkellä joitakin kymmeniä, Helminen sanoo.

Hän muistuttaa, että tutkittava asia on herkkä. Hän tähdentää, että mahdollisten uhrien tavoittamisessa pitää olla hienotunteinen.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001135764.html
 
Arvio 50-100 naista on kuvattu. Sen lisäksi on tottakai voinut olla naisia, joita ei jostain syystä ole kuvattu.

Nämä ei-kuvatut naiset puuhaavat feminististä joukkokannetta Akselia vastaan. Heistä hän sortaa rumia naisia, kun ei ole heitä kuvannut. Rasistista sovinismia sanoi muuan vasemmistolainen naiskansanedustaja. Hän ei ollut nimittäin päässyt edes Akselin lakanoiden väliin.
 
Katsos kun miehet on sen verran ärsyttäviä, ettei niitä enempää kuin sen yksi jaksa. Naiset taas sen sijaan on niin ihania, että niitä sietää useampiakin.
ai naiset ihania? :D
Miksi minusta taas miehet eivät ole ärsyttäviä, vaikka tietysti löytyy näitäkin. Mutta itsellä esim kavereista on varma 80% miehiä ja vain 20% naiset, kun itse pärjään paremmin jostain syystä miesten kanssa.
 
ai naiset ihania? :D
Miksi minusta taas miehet eivät ole ärsyttäviä, vaikka tietysti löytyy näitäkin. Mutta itsellä esim kavereista on varma 80% miehiä ja vain 20% naiset, kun itse pärjään paremmin jostain syystä miesten kanssa.

Pärjäät, koska saat miehet tekemään mitä haluat vähän keimailemalla venäläis-virolaiseen tyyliin, keikutat p***settä ja räpsytät ripsiä. Naisiin sama ei tehoa, naisten kanssa täytyy osata olla sosiaalinen ja monipuolisemmin puhua ja olla vuorovaikutuksessa muustakin kuin siitä mitä olen ostanut viimeksi.
 

Yhteistyössä