P
Pysyvästi vammautunut
Vieras
Meillä oli aina ovet, ikkunat ja seinät rikki kun raivostuessaan löi niistä nyrkkinsä läpi tai heitti jollain kohti. En voinut pitää koskaan käteistä, koska mies varasti aina ne kaikki. Ei tunnustanut koskaan. En voinut koskaan myöskään ostaa kotiin mitään arvokasta, sillä mies vei ne kaniin ja käytti rahat omiin menoihinsa.
Piti minua vankina kodissamme. Jos en antanut hänelle rahaa/auton avaimia, ei päästänyt minua liikkumaan nurkasta minnekään. Samalla kun vahti minua, ivasi, pilkkasi ja nauroi päälle.
Meni muutaman kerran humalassa "nukkumaan" ennen minua - odotti keittiöveitsen kanssa pimeässä makuuhuoneessa minun saapumistani. Luojan kiitos menin paikalle vasta kun mies oli jo sammunut. Uhkasi muutamia kertoja tappavansa minut, sekä puhelimessa että siinä vaiheessa kun kuristi minua. Pääsin pakenemaan -ilman vaatteita lähes kolmenkymmenen asteen pakkaseen jossa odottelin yli puoli tuntia poliisien saapumista. Sinä aikana mies oli tuhonnut asuntomme täysin. Verhot oli revitty, huonekalut potkittu palasiksi, käsilaukkuni silputtu pieniksi paloiksi, lompakkoni tyhjennetty, kännykkäni käänsi taskuunsa, tietokoneesta repinyt kaikki piuhat irti ja piilottanut modeemin..astiat hajotettu, kaapit tyhjennetty lattialle.. kaaos oli kauhea.
Roikotti minua muutamia kertoja talomme ylätasanteelta alas kaiteen yli. Uhkasi tappaa itsensä siinä vaiheessa, kun oli ensin pahoinpidellyt minut enkä mennyt lohduttamaan miestä.
Petti minua kymmenien naisten kanssa eikä juuri välittänyt peitellä sitä. Raiskasi minut -sain sukupuolitaudit ja tulin raskaaksi.
Hermostui heti, jos pyysin tekemään kotona jotain, heitti mm. paistinpannun seinään kun pyysin sekoittamaan jauhelihaa koska minun piti alkaa syöttämään vauvaa.
Kerran taas oli ollut viikon jossain ryyppyreissullaan. Ilmestyi sitten isänpäivänillalla kotiin mitään ilmoittamatta. Alkoi riehumaan ja huutamaan, kun ei ollut juhla-ateria odottamassa. Mistä olisin voinut tietää että mies on tulossa kotiin kun ei mitään yhteyttä ollut pitänyt?
Varasti minun nettipankkitunnukseni ja tyhjensi tilini -yli 1000e. Siinä oli miettimistä, miten saan lapsille ruokaa ja muuta.
Kerran kun yritin paeta lapset autoni kyydissä, juoksi perään ja hajotti kuskinpuoleisen ikkunan autosta. Kerran ajoin autoa, mies kyydissäni, kun hermotui jostain ja tarrasi rattiin kiinni vääntäen sitä. Potki kojelautaa ja kävi minuun käsiksi. Uhkasi viedä minut jonnekin metsätielle ja jättää sinne kuolemaan.
Kerran talvella sammutti sähkölämmitteisestä talostamme sähköt pääkytkimestä. Ei antanut minun mennä laittamaan sitä uudelleen päälle, vaan vahti minua. Jos yritin, kävi kimppuuni. Kun mies vihdoin nukahti, hiivin hiljaa laittamaan sähköt päälle. Oltiin muutama tunti ilman lämmitystä ja sähköä.
Kaikkea en edes muista, muistissani on black outeja, muistan pieniä välähdyksiä ja lyhyitä hetkiä.