Mulla tuntui ponnistusvaiheen alkaessa, että olen jo niin poikki että tekisi mieli vain maata paikallaan ja "antaa muiden ottaa se pois". Kätilö rupesi kuitenkin ehdottelemaan erilaisia pystyasentoja, niin että vähän reipastuin ja ajattelin että kai sitä toisten tukemana jaksaisi ottaa ne kaksi askelta jakkaralle. Ja yllättäen niistä jaloista sitten löytyikin voimia kun ruvettiin ponnistamaan, piti ihan pidätellä itseään että pysyi suunnilleen istumassa. Hyvä näin, vauvan ulos työntäminen kun oli ihan riittävän työlästä pystyssäkin, olisi varmaan ehtinyt iskeä epätoivo jos olisi päätynyt ponnistelemaan sängyllä...