Mika on seuraava ja viimeisin matkanne ?

Milloinkahan olisi oltu oikein viikon lomamatkalla? Joulun aikaan käytiin mummolassa ja seuraava pitkä loma miehellä on kesällä. B) :D Silloin kyllä onkin kuukauden vapaa.

Ollaanko ainoita jotka eivät harrasta pitkiä lomareissuja? Ulkomailla ei olla vielä ollenkaan käyty 2-vuotiaan kanssa. Aikoinaan itse olen jonkun verran reissannut ja mies matkustaa työn puolesta pari-kolme kertaa vuodessa. Kesällä ajateltiin lähteä päiväksi Tukhokmaan :D
 
12 päivän päästä olis lähtö Lanzarotelle. Mukana on kolme lasta. Pikkusen jännittää, miten lento ja muutenkin loma sujuu. Tämä on meille eka loma perheen kanssa ulkomailla. Itsekin olen ollut 10 vuotta sitten häämatkalla viimeksi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.02.2007 klo 14:57 Pojan äiti kirjoitti:
Viimeisin matka oli kolmen viikon omatoiminen kiertomatka Kuubassa.
Seuraavaksi lähden kaverin kanssa Lontooseen keväällä, ja sitten kesällä koko perhe suuntaa Välimerelle.

miten te liikuitte Kuubassa ja majoitukset? Kerropa enemmän. kiinnostaa ja meillä nimenomaan tuo omatoimimatkailut eripuolilla maailmaa
 
Viime matka olikin mun raskausaikana, keväällä-05. Viikko Lanzarotella. Nyt keväällä mennään ehkä huhtikuun puolessa välissä, ex tempore-matkalle johonkin, jos kivä äkkilähtö löytyy. Viikoksi siis.
Toukokuussa lähdetään joko pariks viikkoa Saksaan autoilemaan, tai pariks viikkoa johonkin "etelään", taas äkkilähdöllä, joten siitä en vielä enempiä tiedä. :)
 
rahat
itse tykkään matkustella ja olen jonkin verran matkannutkin.On nähty Teneriffa, Dubai, Praha ym ym.Kesällä Manner-Espanja.Menisin vaikka koko ajan, mutta mistä teillä löytyy rahaa moneen ulkomaan matkaan vuodessa??Varsinkin nuo valmismatkat ovat sen verran kalliita.
 
edellinen matkamme oli Turkin Marmarikseen Elokuussa -06 kaksi viikkoa. Nyt pääsiäisenä menemme taas Turkkiin Alanyaan viikoksi. Nyt joulukuussa sitten Thaimaaseen Phukettiin pariksi viikoksi. Ai, niin kesällä lupasin tehdä 9v pojan kans reissun Legolandiaan Tanskaan. Ihan menemme kahdestaan ns.äiti-poika reissulle. =)
 
Kateellinen
Edellinen matka mummolaan ja seuraavakin sinne suuntautuu. Ei ole varaa lähteä ulkomaille, vaikka tahtois. Lapset 8 ja 5 eivätkä koskaa ole äässet etelään eivätkä lähiaikoina pääsekään :(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.02.2007 klo 20:55 Kateellinen kirjoitti:

Meillä Thaikkulan matkabudjetti muodostui aika kätevästi ihan pienillä arjen säästöillä. Ja kun matkustaa äkkilähdöillä niin siinä jo säästää ison summan (meillä olis ollu hinnat alkaen 1920,-/hlö kohteeseen normi hinnoilla, nyt viisi henkeä matkustaa yhteensä 4500euron summalla!!).
Kierros kotona, turhat roippeet kirppikselle. kertakäyttötuotteet vaihtaa kestäviin ja pestäviin, talouspaperin keittiöpyyhkeeseen, lapsella vaipat kestoihin (siinä säästyy jo yhden lapsen vaipoissa helposti yhden hengen matka vuodessa!!!) jne.. ostaa muutenkin vaatteet kirppiksiltä tms niin säästöä syntyy.

toivottavasti teilläkin löytyy joku tarkastelua kaipaava asia kotonta josta saatte udelleen järjestelyillä pientä säästöä aikaan! B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.02.2007 klo 14:57 rahat kirjoitti:
itse tykkään matkustella ja olen jonkin verran matkannutkin.On nähty Teneriffa, Dubai, Praha ym ym.Kesällä Manner-Espanja.Menisin vaikka koko ajan, mutta mistä teillä löytyy rahaa moneen ulkomaan matkaan vuodessa??Varsinkin nuo valmismatkat ovat sen verran kalliita.
ei ne aina ole kalliita tai missä raja kulkee, viime talvena viikko neljälle aamiaisbuffetilla jotakin 1800 - 2000 ja nyt sama juttu. No ne muut syömiset ja muut siellä sitten.
Mutta aina kun mahdollista ei me valmismatkoja käytetä vaan varaillaan lennot ja hotellit itse. varsinkin joku euroopan kaupunkiloma on näin tullut aika tavalla jonkun matkatoimiston valmiin paketin hintoja edullisemmaksi.
itse mainitsit tuola Dubain, nehän maksaa jo tonnin verran viikko, sinne ehkä voisin joskus lähteä katsomaan sen palmunmalliset huvivenesataman kun se valmistuu, kurkkaamaan sinne seitsemän tähden hotelliin ja vieläpä sinne sisälaskettelukeskuskeen, mutta ihan oikeasti tuo paikka on kuitenkin aika kallis perhelomakohteeksi. Mutta ehkäpä tässä joskus... on kiva haaveilla ja se on jo osa matkustamista vaikka se virtuaalimatka voikin käytännössä siirtyä kauemmas tulevaisuuteen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.02.2007 klo 14:57 rahat kirjoitti:
itse tykkään matkustella ja olen jonkin verran matkannutkin.On nähty Teneriffa, Dubai, Praha ym ym.Kesällä Manner-Espanja.Menisin vaikka koko ajan, mutta mistä teillä löytyy rahaa moneen ulkomaan matkaan vuodessa??Varsinkin nuo valmismatkat ovat sen verran kalliita.
No meillä ei ainakaan ole varaa moneen matkaan vuodessa, ei edes matkaan per vuosi, joka toinen vuosi on hyvä jos reissuun päästään. Meillä on 3 lasta, ja valmismatkat tuppaavat kyllä tälle porukalle maksamaan lähempänä kolmea kuin kahta tonnia. Ja vaikka olen ennen lapsia reissannut paljonkin ostamalla lennot ja majoituksen itse, ei vilkkaiden poikien kanssa esim. koneiden vaihdot ja järjestelyt lentokentältä hotelliin siirtymiseksi ihan vielä kiinnosta.

Minäkin matkustaisin mielelläni paljon useammin, mutta rahan reikiä on muitakin ja lisäksi lapsen koulu rajoittaa kyllä myös menemistä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.02.2007 klo 20:55 Kateellinen kirjoitti:
Edellinen matka mummolaan ja seuraavakin sinne suuntautuu. Ei ole varaa lähteä ulkomaille, vaikka tahtois. Lapset 8 ja 5 eivätkä koskaa ole äässet etelään eivätkä lähiaikoina pääsekään :(
Ja mä antaisin paljon mummolan reissusta, vaan kun ei ole mummot enää hengissä... :(
 
Elokuussa oltiin aikuisporukalla Thaimaan Pattayalla 2 viikkoa. (Joku aikaisemmin kyseli millaista on kesällä Thaikuissa: Ihanaa!! Silloin ainakin säät oli lämpimät, toki kosteus on valtava ei kuitenkaan satanut ja hintatasokin hiukan alhaisempi kuin talvella kun on vähemmän turisteja, vaikka ainahan siellä on halpaa!)

Lokakuussa käytiin sitten lasten kanssa Turkin Marmariksessa viikko ja nyt lähdetään 2 viikon kuluttua (23.3.) kahdeksi viikoksi Tunisian Sousseen lasten kanssa. (Tästä matkasta kiitos Deturin, joka lahjoitti meille 1200e matkalahjakortin) B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.03.2007 klo 09:10 Anne kirjoitti:
Elokuussa oltiin aikuisporukalla Thaimaan Pattayalla 2 viikkoa. (Joku aikaisemmin kyseli millaista on kesällä Thaikuissa: Ihanaa!! Silloin ainakin säät oli lämpimät, toki kosteus on valtava ei kuitenkaan satanut ja hintatasokin hiukan alhaisempi kuin talvella kun on vähemmän turisteja, vaikka ainahan siellä on halpaa!)

Lokakuussa käytiin sitten lasten kanssa Turkin Marmariksessa viikko ja nyt lähdetään 2 viikon kuluttua (23.3.) kahdeksi viikoksi Tunisian Sousseen lasten kanssa. (Tästä matkasta kiitos Deturin, joka lahjoitti meille 1200e matkalahjakortin) B)
mikä hotelli? Oletko aikaisemmin käynyt soussessa / tunisiassa? aiotteko retkeillä? Friguian eläinpuistoon kannattaa lapset viedä ainakin jos ajattelee lasten kannalta matkailua. Vesipuistot ei taida vielä olla auki mutta toivottavasti teillä on hotellissa kiva allasalue ja lapsillekin mahdollisuus uida
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.02.2007 klo 10:20 äittä77 kirjoitti:
Edellinen Egypti Hurghada 03/06 viikon matka.
Seuraavaksi Thaimaa Khao Lak 27.2 lähdöllä kaksi viikkoa.

Koko perheen reissuja siis meillä aina. Egyptissä kaksi lasta ja kolmas mahassa salamatkaajana, nyt kolmen kanssa ilman salamatkustajia. ;)
Nyt jo uusittava tiedot,viimeisin siis 27.2-15.3.07 Khao Lak ja tänään jo varattiin uusi matka eli seuraavana 11.-26.11.07 Khao Lak... B)
Taidettiin siis tykätä kohteesta! :whistle: :D
 
Kateellinen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.02.2007 klo 22:15 äittä77 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.02.2007 klo 20:55 Kateellinen kirjoitti:
Edellinen matka mummolaan ja seuraavakin sinne suuntautuu. Ei ole varaa lähteä ulkomaille, vaikka tahtois. Lapset 8 ja 5 eivätkä koskaa ole äässet etelään eivätkä lähiaikoina pääsekään :(
Meillä Thaikkulan matkabudjetti muodostui aika kätevästi ihan pienillä arjen säästöillä. Ja kun matkustaa äkkilähdöillä niin siinä jo säästää ison summan (meillä olis ollu hinnat alkaen 1920,-/hlö kohteeseen normi hinnoilla, nyt viisi henkeä matkustaa yhteensä 4500euron summalla!!).
Kierros kotona, turhat roippeet kirppikselle. kertakäyttötuotteet vaihtaa kestäviin ja pestäviin, talouspaperin keittiöpyyhkeeseen, lapsella vaipat kestoihin (siinä säästyy jo yhden lapsen vaipoissa helposti yhden hengen matka vuodessa!!!) jne.. ostaa muutenkin vaatteet kirppiksiltä tms niin säästöä syntyy.

toivottavasti teilläkin löytyy joku tarkastelua kaipaava asia kotonta josta saatte udelleen järjestelyillä pientä säästöä aikaan! B)
Turhia roippeita ei nurkissa pyöri. Vaatteet ostetaan jo nyt kirppiksiltä ja alennusmyynneistä. Itselleni vaatteita muutamat vuodessa jotta töihin kehtaa mennä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.03.2007 klo 19:09 Kateellinen kirjoitti:

Halpoja lentoja kyttäämällä Thaimaan matka ei maksa enempää kuin joku paketti matka Teneriffalle. Meillä maksoi viimeksi lennot 2008 euroa, 2 aikuista+3lasta ja majoitus 6-45 euroa vrk. Keskimäärin lasken, että majoitus maksaa 30 euroa vrk ja ruoka 20 euroa, niin saa välillä pistää kunnolla hösseliksi. 3000 eurolla 5 henkeä tekee 3 viikon Thaimaan matkan, mutta se vaatii jo vaivan näköä. 3500 eurolla onnistuu oikein hyvin, jos ei enempää ole.
Vaatteita ja esim. silmälasit kun hommataan reissusta, saa vähän matkarahaa takaisin. Mä maksoin viimeksi laseista 70 euroa, sisko osti suomesra samanliset, maksoi 370 euroa.

Minä en ymmärrä että aina kun verrataan Thaimaan ja vaikka Kanarian matkoja niin otetaan Kanarian matkoista kallein esimerkki malliksi.

Teneriffalle pääsee 300 ?:lla muutaman viikon matkalle, ei taida samalla rahalla Thaimaahan päästä? Ja jos talvella haluaa Thaimaahan saa maksaa ainakin 650 ? lennoista.
 
Yhteistyössä