Jotain tyyliin, oletpa rasittava, nyt meni kyllä hermot... Eipä lapset varmaan tuosta pahasti ole traumatisoituneet. Itseäni en ole nähnyt aiheelliseksi rankaista, vaan pyytänyt lapselta turhaa hermostumista anteeksi.
Ehkä olen liian läheltä nähnyt, mitä lapsen itsetunnolle tekee jatkuvasti kuulla että olisi parempi, jos lapsi ei olisi syntynytkään tai että keskosvauva ei olisi selvinnyt kaapista. Tai että äiti sanoo lapselle antavansa tämän lastenkotiin, kun ei jaksa. Nämä edellämainitut ovat siis siskoni suustaan päästelemiä kiukunpuuskia ja hänen lapsillaan on ollut elämänsä varrella ihan riittävästi (henkisiä) ongelmia..
Sisko sano pari päivää sitten 3-vuotiaalle ja 1-vuotiaalle, että "painukaa helvettiin saatanan pennut. Ja sitten sano linkkupysäkillä, kun molemmat itki, että äiti tulee hulluks teiän kanssa. 5-vuojen päästä olen hullujenhouneella." Tuntu aika pahalta kuunnella.
Olen luvannut antaa pois, kertonut kuinka en välitä, inhoan, saisivat kuolla...
Kuvottavaa mitä sitä on suustaan nuina *naps* hetkinä päästellyt.
Kaikki tuo vain sen vuoksi, et yritin jaksaa liian kauan yksin.
Nyt kaikki on onneks parempaan päin, jälkien korjaus jatkuu viel...