Mikä on normaali parisuhde?

[Miksi koko ajan pitaa olla parisuhde?]

Miksi vedatte tuollaisia kamalia kivirekia perassanne? Elama voisi olla niin paljon parempaakin. Pelkaatte etta jos lahdette suhteesta, niin sitten taytyy loytaa akkia joku toinen mies tilalle ja mitas jos se on viela pahempi ja taas joutuu kamalaan suhteeseen, jne jne. Aivan kuin ette voisi itse vaikuttaa partnerin valintaan ollenkaan, ne vaan tulla tupsahtaa teidan elamaan ja niitten kanssa pitaa sitten vaan jotenkin yrittaa elaa...

Eiko ole tullut mieleen etta voisitte erota ja olla vahan aikaa ihan omillannekin, ilman etta mitaan miesta on kuvioissa. Elakaa ja kuulostelkaa mita te haluatte tehda, mista nautitte ja mika tekee onnelliseksi. Ilman etta mukana pyorii koko ajan joku kaksilahkeinen jonka mahdolliset mieltymykset, murjotukset, vitutukset ja mykkakoulut taytyy ottaa aina ensin huomioon. Opetelkaa tuntemaan itsenne ja miellyttamaan itseannekin, ja ruvetkaa vasta sitten hommaamaan uutta miesystavaa.

Kalsea totuus on etta miehenne kohtelevat teita huonosti koska te sallitte sen. Miehet ei kuulkaas noin vain muutu, jos entisellakin pelilla parjaa ihan hyvin ja nainen pysyttelee maisemissa. Shokkihoitoa siihen muuttumiseen tarvitaan (lue: nainen dumppaa miehen, joka alkaa yhtakkia vannomaan etta on ihan uusi mies ja NYT kaikki muuttuu jos vain huolit hanet takaisin - ja kuukauden kuluttua asiat on taas ennallaan).

Jos parisuhde aiheuttaa noin paljon ahdistusta, mina kylla suosittelen etta vihellatte pelin poikki ja aloitatte ihan uuden omannakoisen elaman. Ei tuollaisessa menossa voi kukaan olla onnellinen.

 

[Vantus]

Ongelma on siinä että ihminen pelkää muutosta enemmän kuin mitään muuta. Orjakin haaveilee vapaudesta mutta vaikka ovi on jätetty joskus auki, ei pakenemiseen riitä uskallusta.

Elämän puitteet ovat yhteisiä kuten talot, autot, kesämökit sekä yhteistä velkaa vähän sinne ja tänne, jokainen kuin naula ruumisarkussa.

Muistan kuinka itsestäni alkoi tuntumaan että pidän yksin kasassa korttitaloa.
Kun lakkaan ponnistelemasta, koko korttitalo romahtaa. Vaati aika paljon, että uskalsin ottaa sen askeleen joka romahdutti kaiken entisen, kun ei yhtään tiennyt että tuleeko mitään tilalle. Varsinkin kun lapsetkin joutuivat samaan myllerrykseen.

Kyllähän se elämä sitten kuitenkin kantaa, mutta ei se helppoa ole.

 

[Ikuinen parisuhde]

Vantus, puhuit ihan viisaasti. Jos suhde on siina vaiheessa etta on pikkulapsia, velkainen talo ja muuta hassakkaa, ei lahteminen ole niin helppoa. Mutta alkuperainen kirjoittaja ainakin tuntui olevan viela suhteen alkuvaiheessa ilman lapsia tai yhteisia velkoja. Suurin pelko nayttaakin olevan lahinna tuo ikuisesti yksin jaaminen. Tai sitten se etta jonain ihme kosmisena "rangaistuksena" miehen jattamisesta saa sitten tulevaisuudessa vaivoikseen vielakin kamalamman tapauksen - i.e. "ei se vaihtamalla parane".

Ihmettelen myos miten paljon naisille annetaan taalla neuvoja miten juroa ja murjottavaa miesta pitaisi yrittaa piristaa, ja pysytella itse reippaana ja aloittaa rakentavia keskusteluja suhteen tilasta yms yms. Vahan se jo naurattaa. Ihan kuin naisen tehtavana suhteessa olisi olla se ikuisesti pirtsakka cheerleader joka hihkuu ja hyppii kun vakkara ja yrittaa hulluna tsempata yrmya miesta paremmalle tuulelle, juttelemaan ja osallistumaan yhteiseen elamaan. Mies saa jurmottaa nurkassa synkkana kuin pata-assa jos tykkaa, mutta naisen pitaa yrittaa silti pysytella reippaana ja positiivisena.

Miksi miehiin suhtaudutaan edelleenkin kuin pikkulapsiin, jotka eivat muka osaa itse ottaa vastuuta elamastaan ja kaytoksestaan, jos ei viisas nainen koko ajan ohjaile? Huono kaytos hyvaksytaan ja selitellaan silla etta miehet eivat osaa puhua eivatka ilmaista tunteitaan oikein. Surkeaa suhdetta jatketaan ja jatketaan siina heikossa toivossa etta "jospa se mies yhtakkia vaan saisi heratyksen muuttuisi".

 

[pelledelahtis]

Just joo, tänä päivänä se on sitä että tulee toimeen puolisonsa kanssa!!! Se että onko se mies - nainen on varmaan taatusti jokaisen oma asiansa. Minulle (mies) se on vaimoni (nainen). Olen elänyt heterosuhteessa koko 48 vuotisen taipaleen. Veljeni yhteiskunnan paineista johtuen oli vuosia "piilossa" ja onneksi tänä päivänä hänkin saa elää OMAA ELÄMÄÄNSÄ tasavertaisena,... tässä mulkkujen yhteiskunnassa. heh, heh, heee...

 

[fdhprei]

Hyvä parisuhde on pääasiassa kaveruutta, toveruutta ja yhteistä vastuuta yhteisistä asioista (lapset, talous jne.) Molemminpuoleista luottamusta. Yhteen hiileen puhaltamista. Työtä yhteiseksi hyväksi. Alussa on pitkään intohimoakin ja ne hetket auttavat silloin kun on vaikeaa myöhemmin.
Ei avo-tai aviomies ole sinun henk.koht. viihdyttäjäsi, jokaisen aikuisen ihmisen täytyy olla itse sinut itsensä kanssa.
Mitähän jos sinä ottaisit sen viihdyttäjän roolin nyt vähäksi aikaa? Vastuu suhteen onnesta on myös sinulla. Voi mies yllättyä ja muuttua.

Tota on pakko kokeilla

 

[netonen]

"Normaali" parisuhde on sellainen, jossa kummallakin on sellainen tunne, että ME ollaan ME. Ei niin, että mitään ei voitaisi tehdä erillään ja kaiken ja kavereiden pitäisi olla yhteisiä, mutta tunne siitä että me kuulutaan yhteen, meillä on oma juttu. Ei sitä, että olisin jotenkin vajaa ilman toista, mutta hyvä tunne siitä että ollaan yhdessä.

Vastuuta. Luottamusta. Kiintymystä. Valmiutta joustamaan tarvittaessa toisen juttujen mukaan, tehdä kompromisseja - molemminpuolisesti.

Riittävästi yhteisiä juttuja ja kiinnostuksen kohteita. Vaikka ei aina täysin ymmärtäisikään toisen harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita, niin ymmärrystä siitä että tämä on nyt tuolle toiselle tärkeää. Asioita joille nauretaan yhdessä.

Molemminpuolista vastuuta suhteesta. Välittämistä toisen hyvinvoinnista. Ja omasta hyvinvoinnista myös, ei uhrautumista. Kommunikointia, keskustelua.

Just näin! Lisäisin tähän listaan vielä hellyyden, välittämisen osoittamisen pussaamalla ja hyvän seksin.

Ei näitä kaikkia asioita aina ole, mutta suurin osa pitäisi löytyä muodossa tai toisessa "normaalissa" parisuhteessa, varsinkin hyvässä sellaisessa!

 

[Jussi2u]

mikä on normaali parisuhde?

Se on sellainen jossa kummankin toiveet, tarpeet ja halut ovat tyydytettyjä. Siis siinä tapauksessa että normaalilla parisuhteella tarkoitetaan kestävää sellaista.

 

[Ei toimi tuolla reseptillä]

mikä on normaali parisuhde?

Se on sellainen jossa kummankin toiveet, tarpeet ja halut ovat tyydytettyjä. Siis siinä tapauksessa että normaalilla parisuhteella tarkoitetaan kestävää sellaista.

No mutta, mitä itsekkyyttä. Tämä on just tätä päivää: kummankin toiveet, tarpeet ja halut on tyydytettävä. Mieluummin heti. Eihän sellaista olekaan. Se on mahdotonta. Ei ihme että erotaan.
Mieluummin pitäisi puhua luopumisesta. Mistä toiveista, tarpeista ja haluista voisi luopua että suhde toimisi. Siis kumpikin.

 

[no mutta]

mikä on normaali parisuhde?

Se on sellainen jossa kummankin toiveet, tarpeet ja halut ovat tyydytettyjä. Siis siinä tapauksessa että normaalilla parisuhteella tarkoitetaan kestävää sellaista.

No mutta, mitä itsekkyyttä. Tämä on just tätä päivää: kummankin toiveet, tarpeet ja halut on tyydytettävä. Mieluummin heti. Eihän sellaista olekaan. Se on mahdotonta. Ei ihme että erotaan.
Mieluummin pitäisi puhua luopumisesta. Mistä toiveista, tarpeista ja haluista voisi luopua että suhde toimisi. Siis kumpikin.

Harvinaisen viisas kommentti näillä palstoilla!

 

[Ei toimi tuolla reseptillä]

Olenkin ollut naimisissa 35 v. Kokemusta on.

 

[Ei hyvin]

Kyllä se niin varmasti on, että jos on lapsia ja yhteiset velat jne..siitä ei ole helppoa lähteä vaikkakin nykypäivänä nainen on vahva ja tasavertaisempi kuin koskaan ennen, kyllähän nainen pärjää ja saa rahaa että pystyy elämään yksinkin.Minun elämässäni ei ole kyse läheisriippuvuudesta vaikka olenkin elänyt vuosia vaikeassa suhteessa ja sallinut huonoa kohtelua. Olen aina huonon kohtelun kyllä ilmaissut ja niihin eagoinut rajumminkin. Mutta ei ole asiat muuttuneet.

Mieheni intressit ovat muualla, toisissa naisissa, omassa itsessään ja omissa touhuissaan. Sitä se on aina ollut ja tulee aina varmaan olemaankin. Ei täm muutu vaikka olemme sut nuoria.Tunnen ja tiedän olevani fiksu nainen ja pohdin asiat aina järkevsti ja huolella. Mieheni on boheemi ja päivä kerrallaan eläjä. Tämä erilaisuus joka on tullut aina voimakkaammin esille näyttää syövän meistä kaiken ja vievän meitä yhä vain etäämmälle toisistamme. Enkä jaksa olla enää vastassa ja hyvksymässä ja joustamassa, olen kypsä ja se näkyy. Tavallaan usko on mennyt ja luottamus kadonnut.
Eikö kuulosta aika kurjalta.Ja tässä sitten ruikutan. Mutta kun olen ihminen joka ei anna periksi helpolla koskaan. Ehkä tämä täytyisi jo osata laskea irti..en tiedä. On ollut niitäkin hyviä aikoja. Myönnän pelkääväni tätä päivää, sitä hullua menoa jota tuolla on. Miten löytää ylipäätänsä hyvää kumppania ja fiksua ihmistä rinnallensa. Että olisi edes sitten se normaali tavallinen parisuhde jossa on kunnioitus ja terve ilmapiiri. Hyvä pohja suhteella ja ystävyys.

Uskon että sosiaalisena tyyppinä tutustun kyllä helposti ihmisiin. Mutta ei enää ole helppoa saada tunteita , mitä vanhempi sen realistisempi ja varovaisempi.

Minä olen väsynyt aina olemaan se joka aloittaa rakentavia keskusteluja. Joka aina yrittää herätellä että hei ollaanko ME olemassa, onko Meillä seksielämää tai yhtään mitään. Ei sekään ole oikein että toinen elää kuin valmiissa pöydässä, tekemättä mitään koskaan suhteen eteen..JNE!!

Ei se riitä että olen yritteliäs, yritän pysyä ulkoisesti ok näköisenä ja hymyilevänä,yritän rakentaa uraa ja haaveilla perheestä, pitää vatsaa kylläisenä ja kehittää kiihoketta sänkykammariin ja taiteilla koko ajan kuin nuoralla tanssija. Kaikki on minun harteillani. Ollan tästä puhuttu ja huudettu jne. Ei mikään ole jäänyt esiin tulematta. Mies todellakin jurmottaa netissä ja tv ääressä ja makaa kuin viimeistä päivää. Soittelee kavereilleen ja flirttailee ja hakee naisilta huomiota. Miksi sekin tarve on? Siihen ei mieheni vastaa vaikka kysyn?????? Niin - Naiset-tässä sitä sitten ollaan. Tällaisia on miehet vissiin nykypäivänä. Ei ole arvoa sillä miten hyvä tai kiva tms nainen on. Mies kuvittelee olevansa kaiken valtias olemalla vain mies.
Ei minun mieheni ainakaan näytä muuttuvan-KOSKAAN!!!

 

[Elämänpolku]

Mukava lukea, että sinä " ei hyvin" jaksat taistella oman elämäsi puolesta. Sellaistahan tämä elämä meillä kaikilla on välillä, jokaikisellä. On hyvä, että reagoit kaltoinkohteluun ja annat toisenkin osapuolen kuulla, miltä sinusta tuntuu. Miestäsi et kuitenkaan pysty muuttamaan vaikka kuinka haluaisit, hän voi vain itse muuttua jos haluaa niin. Loppujen lopuksi ihminen pystyy muuttamaan vain oman itsensä ja oman elämänsä. Monet käyttävät vuosia muuttaakseen kumppaninsa siinä koskaan onnistumatta. Kiinitin huomiota, kun sanoit kaipaavasi hyvää parisuhdetta itsellesi. Oletko tullut ajatelleeksi, että voi olla onnellinen ilman parisuhdetta. Jopa terveellistä.Se voi olla vaikeakin koulu, mutta kasvattava. Keskity vaikka uran luomiseen muutamaksi vuodeksi. Jos syöksyy heti uuteen parisuhteeseen ennekuin on edelliset haavt parantanut, voi olla että samat ongelmat tulevat taas uudelleen esiin. Minun näkemykseni mukaan liittonne tulee aikaamyöten loppumaan, saat kyllä tarpeeksesi ennen pitkää. Sitä seuraava surutyö kestää vuoden pari, ja se kannattaa tehdä syviä pohjamutia porskuttaen. Helppoa se ei ole, mutta tekee lopulta ihmisen voimakkaammaksi ja viisaammaksi.

 

[Kuin minun suustani]

Minulla on siis ollut samanlainen suhde päällä puolisentoista vuotta. Aloin todella ajatella onko tässä mitään järkeä ja tulin siihen tulokseen että ei. Vielä kerran koitin puhua miehen kanssa ja kysellä mitä hän haluaa elämältään ja mitä hän haluaa että siihen kuuluu. Kysyin myös pystyykö hän jättämään jokapäiväisen baarissa istumisen ja vähentää alkoholin kulutustaan niin ettei se enää hallitsisi hänen elämäänsä. Mies ei osannut antaa vastausta mihinkään kysymykseen. Hän kyllä kertoi miettineensä asioita, mutta kun kysyin mihin lopputulokseen hän päätyi, hän ei sanonut mitään. Ei yhtään mitään. Tässä oli kuitenkin kyse tosi tärkeästä tilanteesta, meidän suhteen jatkumisesta enkä saanut mitään vastausta?? Ei osannut sanoa pääsisikö baarista eroon, en minä tiedä oli vastaus. Miten sitä voi edes yrittää silloin jos ei itsekään tiedä mitä haluaa?

Ymmärsin että mies ei ole valmis parisuhteeseen koska hänen elämänsä pyörii täysin hänen ympärillään. Jos hän on joskus puhunut jostain tulevaisuuden suunnitelmista ne ovat aina minä-muodossa. Eli hän ei ole vieläkään sisäistänyt sitä, että tässä ollaan me kaksi. Mikä minä sitten olen ollut hänen elämässään?? Hyvä kysymys. Sitä jään tässä miettimään. Jatkan yksin. Ilmoitin että en voi jatkaa enää näin, en saa häntä baarista pois enkä muutakaan muutosta aikaiseksi että tämä voisi toimia. Eletään sitten molemmat valitsemallamme tiellä. Ei yksin olo niin kamalaa ole, parempi niin kuin tuollaisessa jatkuvassa epävarmuudessa ja pahassa olossa eläminen. Kun toinen ei arvosta sinua, sinun toiveitasi ja tarpeitasi pätkän vertaa, ei se ole sen arvoista.

 

[Jussi2u]

No mutta, mitä itsekkyyttä. Tämä on just tätä päivää: kummankin toiveet, tarpeet ja halut on tyydytettävä. Mieluummin heti. Eihän sellaista olekaan. Se on mahdotonta. Ei ihme että erotaan.

Ei mulle. Vaan kummallekin. Erot johtuvat yksinomaan siitä että jompi kumpi ei ole tyydytetty vaan tyytyy (aina vain vähempään ja vähempään).

Mieluummin pitäisi puhua luopumisesta. Mistä toiveista, tarpeista ja haluista voisi luopua että suhde toimisi. Siis kumpikin.

Ei. Se johtaa ainoastaan ja varmasti tyytymättömyyteen. Ja kun sitä on kertynyt riittävästi tulee ero.

Ainoa toimiva konsepti on että kummatkin ovat tyydytettyjä. Käytännössä se tarkoittaa sitä että puolin ja toisin "joustetaan" kumppanin suuntaan, eikä siis sen pienimmän yhteisen nimittäjän suuntaan. Luopumista kun jatkaa riittävän kauan niin kummallakaan puolella vaakakupeissa on ei yhtään yhtään mitään, tasapainossa sellainenkin vaaka on mutta täysin ilman sisältöä. Mutta jossain vaiheessa sitä ennen, tulee ero.

Sellainen suhde jossa kummatkin ovat tyydytettyjä ei hajoa, ei minkään koettelemuksen edessä.

 

[Puhut asiaa]

Juuri noin! Olet mielestäni täysin oikeassa! Se on ongelman ydin jos toinen kokee saavansa suhteesta vähemmän kuin toinen. Ja jos se toinen ei ole valmis joustamaan kumppanin suuntaan tippaakaan, tulee ero. Ei siinä mitään itsekästä ole jos haluaa elää elämänsä tyytyväisenä eikä vain tyydyttää toisen tarpeita.

Kyse ei siis ole molempien tarpeiden täydellisestä tyydyttämisestä että homma toimisi, vaan siitä miten nämä tarpeet ja toiveet saadaan joustavasti yhdistettyä jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta molemmista. Se on asian ydin.

Luopuminen tosiaan vie sisällön. Tosin joustaminen tarkoittaa kyllä tietyssä mielessä myös luopumista, ainakin osittain. Jostakin tavasta/piirteestä ollaan valmiita luopumaan yhteisen hyväksi. Mutta siinä voi käydä helposti niin, että on se kulissiliitto pystyssä kun molemmat elävät elämää jota eivät koe tyydyttäväksi, mutta pinta kiiltää. Eivät nämä asiat koskaan helppoja ole varsinkaan jos ollaan alunperinkin todella erilaisia. Mutta kyllä tahdonvoima on siitä ihmeellinen voima, että sen avulla kyllä saa ihmeitäkin aikaan jos vain haluaa. Kyse on vain siitä, haluaako vai ei ja haluaako tarpeeksi tullakseen vastaan.

 

[Ei toimi tuolla reseptillä]

No mutta, mitä itsekkyyttä. Tämä on just tätä päivää: kummankin toiveet, tarpeet ja halut on tyydytettävä. Mieluummin heti. Eihän sellaista olekaan. Se on mahdotonta. Ei ihme että erotaan.

Ei mulle. Vaan kummallekin. Erot johtuvat yksinomaan siitä että jompi kumpi ei ole tyydytetty vaan tyytyy (aina vain vähempään ja vähempään).

Mieluummin pitäisi puhua luopumisesta. Mistä toiveista, tarpeista ja haluista voisi luopua että suhde toimisi. Siis kumpikin.

Ei. Se johtaa ainoastaan ja varmasti tyytymättömyyteen. Ja kun sitä on kertynyt riittävästi tulee ero.

Ainoa toimiva konsepti on että kummatkin ovat tyydytettyjä. Käytännössä se tarkoittaa sitä että puolin ja toisin "joustetaan" kumppanin suuntaan, eikä siis sen pienimmän yhteisen nimittäjän suuntaan. Luopumista kun jatkaa riittävän kauan niin kummallakaan puolella vaakakupeissa on ei yhtään yhtään mitään, tasapainossa sellainenkin vaaka on mutta täysin ilman sisältöä. Mutta jossain vaiheessa sitä ennen, tulee ero.

Sellainen suhde jossa kummatkin ovat tyydytettyjä ei hajoa, ei minkään koettelemuksen edessä.

Sellaista suhdetta missä molemmat ovat koko ajan tyydytettyjä ei ole olemassa. Mutta jos molemmat ottavat toisensa koko ajan huomioon ja luopuvat välillä omista tarpeistaan suhde toimii. Tämä pätee myös seksiin. Jos koko ajan vain ajatellaan minä-minä ja minä, ei suhde onnistu. Täytyy ottaa sulle-mulle-asenne.

 

[vat]

Kyllä se niin varmasti on, että jos on lapsia ja yhteiset velat jne..siitä ei ole helppoa lähteä vaikkakin nykypäivänä nainen on vahva ja tasavertaisempi kuin koskaan ennen, kyllähän nainen pärjää ja saa rahaa että pystyy elämään yksinkin.Minun elämässäni ei ole kyse läheisriippuvuudesta vaikka olenkin elänyt vuosia vaikeassa suhteessa ja sallinut huonoa kohtelua. Olen aina huonon kohtelun kyllä ilmaissut ja niihin eagoinut rajumminkin. Mutta ei ole asiat muuttuneet.

Mieheni intressit ovat muualla, toisissa naisissa, omassa itsessään ja omissa touhuissaan. Sitä se on aina ollut ja tulee aina varmaan olemaankin. Ei täm muutu vaikka olemme sut nuoria.Tunnen ja tiedän olevani fiksu nainen ja pohdin asiat aina järkevsti ja huolella. Mieheni on boheemi ja päivä kerrallaan eläjä. Tämä erilaisuus joka on tullut aina voimakkaammin esille näyttää syövän meistä kaiken ja vievän meitä yhä vain etäämmälle toisistamme. Enkä jaksa olla enää vastassa ja hyvksymässä ja joustamassa, olen kypsä ja se näkyy. Tavallaan usko on mennyt ja luottamus kadonnut.
Eikö kuulosta aika kurjalta.Ja tässä sitten ruikutan. Mutta kun olen ihminen joka ei anna periksi helpolla koskaan. Ehkä tämä täytyisi jo osata laskea irti..en tiedä. On ollut niitäkin hyviä aikoja. Myönnän pelkääväni tätä päivää, sitä hullua menoa jota tuolla on. Miten löytää ylipäätänsä hyvää kumppania ja fiksua ihmistä rinnallensa. Että olisi edes sitten se normaali tavallinen parisuhde jossa on kunnioitus ja terve ilmapiiri. Hyvä pohja suhteella ja ystävyys.

Uskon että sosiaalisena tyyppinä tutustun kyllä helposti ihmisiin. Mutta ei enää ole helppoa saada tunteita , mitä vanhempi sen realistisempi ja varovaisempi.

Minä olen väsynyt aina olemaan se joka aloittaa rakentavia keskusteluja. Joka aina yrittää herätellä että hei ollaanko ME olemassa, onko Meillä seksielämää tai yhtään mitään. Ei sekään ole oikein että toinen elää kuin valmiissa pöydässä, tekemättä mitään koskaan suhteen eteen..JNE!!

Ei se riitä että olen yritteliäs, yritän pysyä ulkoisesti ok näköisenä ja hymyilevänä,yritän rakentaa uraa ja haaveilla perheestä, pitää vatsaa kylläisenä ja kehittää kiihoketta sänkykammariin ja taiteilla koko ajan kuin nuoralla tanssija. Kaikki on minun harteillani. Ollan tästä puhuttu ja huudettu jne. Ei mikään ole jäänyt esiin tulematta. Mies todellakin jurmottaa netissä ja tv ääressä ja makaa kuin viimeistä päivää. Soittelee kavereilleen ja flirttailee ja hakee naisilta huomiota. Miksi sekin tarve on? Siihen ei mieheni vastaa vaikka kysyn?????? Niin - Naiset-tässä sitä sitten ollaan. Tällaisia on miehet vissiin nykypäivänä. Ei ole arvoa sillä miten hyvä tai kiva tms nainen on. Mies kuvittelee olevansa kaiken valtias olemalla vain mies.
Ei minun mieheni ainakaan näytä muuttuvan-KOSKAAN!!!

 

[Työstämistä nyt vain]

Täydellist suhdetta ei ole olemassakaan. Mutta hyvä parisuhde kyllä. Mistä ne sitten koostuvat? Jokaisella on varmasti oma määrittelynsä ja tasonsa hyvälle tai huonolle.
Molempien täytyy olla tietoisia toisen ajatusmaailmasta ja tarvemaailmasta. Ellei näin ole on selvää,että se jokin jää kohtaamatta, ne tunteet muuttuvat negatiivissävytteisiksi ja hankaliksi. Kumppanukset eivät kohtaa tasavertaisena vaan kaikki kohtaaminen onkin ristiriitaista ja vaillinnaista.Vaikeaa. Niin se vaan on. Siksi onkin vaikeaa löytää sitä oikeaa rinnallensa. Koska nämä parisuhteen vaiheet ja kehitysasteet eivät koskaan kohtaa..erotaan sehän siitä seuraa.

Jotain on aina tehtävissä. Tahtoa ja ymmärrystä ja paljon keskustelua niin asiat voi loksahtaa. Tämä on aina näin. Mikään suhde ei pysy helpolla, eikä kasva itsekseen..