Mikä on kovin opetus, jonka olette lapsillenne antaneet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Silja.S
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Karkkipäivä jätetty pitämättä, hiihtokilpailuihin meno peruttu ja iltasatu jätetty lukematta. Sitä myös joskus harrastettu et "äiti lähtee nyt, voit jäädä siihen, mutta minä lähden nyt" ja kyllä tullaan vauhdikkaasti matkaan sen jälkeen ;)
 
Tuli tosta pleikkarikortista mieleen, et wiin pelit takavarikoin monta kk sitte, ja vieläki ne on vaatehuoneessa eikä oo kukaan perään kyselly :D Leluja on myös viety jäähylle tai jopa roskiin.
 
Mun pahin on se, että heitin 5v:n suosikkilelun roskiin, kun mätki sillä pikkuveljeään. Pojalla oli silloin kurja tapa lyödä nyrkillä tai lelulla pienempää. Olin uhannut heittää roskiin esineen, jolla lyö. Sen verran se kirpaisi, että lyöminen loppui siihen.

Samainen 5v keräisi kaupasta hintalappuja taskuunsa. Kotona huomasin sen ja käytiin viemässä laput myyjälle ja pyytämässä anteeksi varastamista. Oli sen verran pelottavaa niin isommalle kuin pienemmällekin, etteivät ole mitään varastaneet. Tuona hetkenä mietin, onko lappujen vienti tärkeää, mutta kun olin kieltänyt ottamasta kaupasta mitään, mitä ei ole maksettu, oli laputkin palautettava, vaikka niillä ei varsinaista arvoa ollutkaan.
 
Mies laittoi pojan korvaamaan kiukuspäissään rikkomansa ikkunan ja siivoamaan jälkensä. Eli siivosivat yhdessä, mittasit ikkunan, soittivat ja tilasivat lasin ja ikkuna oli lasitta kunnes lapsi sai viimeisetkin eurot säästettyä sen maksamiseen. Summa ei ollut kauhean suuri, mutta iso lapselle. Yhdessä asensivat ikkunan taas paikalleen. Eipä ole ovia paiskottu eikä ikkunoita potkittu sen jälkeen :D
 
Mä olen tammikuussa jättänyt muksun yksin kotiin, mennyt rappukäytävään, laittanut oven kiinni ja laskenut viiteen ja sit menny takaisin sisään.
Meillä oli koko syksy ja alkutalvi ihan helvetillistä vääntöä ulkovaatteiden pukemisesta. Muksu osaa pukea pääpiirteittäin itse, mutta joku siinä vaan mätti. Viikko tolkulla pukeminen oli muksun osalta hirveää raivoa ja avun pyyntöä ja kiukkuamista sit kun olin menossa auttamaan... Ulos halusi, mutta ei niitä vaatteita...
Tiedätte varmasti mitä tarkoitan.

No, mun mitta sit yks päivä vaan tuli täyteen. Monta kertaa ääntäni korottamatta sanoin, että lähden yksin, jos ei ala tapahtumaan. Ei vaikutusta. Kun olin saanut omat ulkovaatteeni, avaimeni yms kerättyä ja puettua lähdin. Muksu roikkui kädessä ja itki ja huusi, mutta kun kysyin, että puetko niin vastaus oli ei. Sitten sanoin heipat ja lähdin.

Ja tulin heti takaisin. Mutta siihen loppui meillä kaikki turha vääntö. Pukemisesta, puistokäyttäytymisestä, ruokailusta, kaikesta. Ei ole tarvinnut "edes" uhkailla millään, pelkkä kehoitus riittää nykyään.
 
Lapsena monestikin uhkailtiin remmillä/mattopiiskalla, jos ei ala käyttäytymään. En koskaan pelännyt vanhempieni minua oikeasti pahoinpitelevän, ja ei, ei ole jäänyt syviä arpia ja traumoja.
 
Olen nostanut 4v villin pojan jäähylle talvella HETKEKSI sukkasiltaan terassille. Ei uskonut en nyt muista mikä tappelu oli menossa ja sanoin ja sanoin monta MONTA kertaa ei auttanut. uhkasin että lasken 3 ja jos ei tottele nostan pihalle jäähylle. no, ei uskonut kun pääsin numeroon 3 niin otin ja laitoin terassille sisävaatteissa sukkasiltaan hetkeksi. oppi kyllä. enää ei tarvinnut kuin uhata että jos et tottele lasken 3 ja nostan pihalle. aina tottelee viim 3:lla.
 
[QUOTE="vieras";26159356]Lapsena monestikin uhkailtiin remmillä/mattopiiskalla, jos ei ala käyttäytymään. En koskaan pelännyt vanhempieni minua oikeasti pahoinpitelevän, ja ei, ei ole jäänyt syviä arpia ja traumoja.[/QUOTE]
Hyvä tietää...

Mulla on aika ajoin tapana sihahtaa lapsille että "nyt loppuu tai teiltä lähtee pää". Kamala sanonta, myönnän, mutta se on tosiaan vaan sanonta. Ja lapset tietää sen kyllä.

Kerran kun sanoin näin kaupassa, niin joku nainen katsoi pahasti mua. Poika totesi ko. naiselle että "täti hei, se on sanonta vaan, ei meiltä päät oikeesti lähde" :xmas:

Oon yrittänyt ottaa käyttöön jotain vähemmän karsean kuuloista puheenpartta, mutta tuo tulee vaan niin automaattisesti :ashamed:

Meidän kaniltakin uhkaa lähteä pää, jos se esim. jyrsii seinää :). En ole sitäkään aikonut kuitenkaan toteuttaa.
 
Lapsi piirusti lipaston reunaan. Annoin hänelle käteen pesuvehkeet ja käskin poistaa töhryn. Kauan siinä kesti, mutta lapsi sai piirroksen lähtemään. Sen jälkeen on piirtänyt vain paperiin. Samaa siivoa jälkesi sarjaa on myös ainainen uhkaus lelujen joutumisesta kirpputorille, jos ei niitä siiivoa. Ei ole tarvinnut vielä toteuttaa.

Poika on melko varovainen ja kiltti, eikä yleensä tee mitään minkä epäilee olevan kiellettyä.
 
[QUOTE="vieras";26159377]Olen nostanut 4v villin pojan jäähylle talvella HETKEKSI sukkasiltaan terassille. Ei uskonut en nyt muista mikä tappelu oli menossa ja sanoin ja sanoin monta MONTA kertaa ei auttanut. uhkasin että lasken 3 ja jos ei tottele nostan pihalle jäähylle. no, ei uskonut kun pääsin numeroon 3 niin otin ja laitoin terassille sisävaatteissa sukkasiltaan hetkeksi. oppi kyllä. enää ei tarvinnut kuin uhata että jos et tottele lasken 3 ja nostan pihalle. aina tottelee viim 3:lla.[/QUOTE]

Mä nostin kanssa 4v: talvella alusvaatteissa pihalle - kuinka ollakaan tämä juoksee siellä ulkona hetkenpäästä täysin ilman rihman kiertämää ja nauraa ... et se siitä opetuksesta
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka.
Mä olen kerännyt lasten lelut pois. Ihan kaikki. :xmas: Lukitisin myös kirjahyllyn ovet ettei kirjojakaan saa. Saivat pitää yhden unilelun, kaikki muut kirjat, lelut, pelit jne meni jäähylly. Oli vähän tylsää vähän aikaa mut oppivatpa, että oikeesti pitää siivota. :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
aika reipashenkisiä repäisyjä teillä! Kait sitä sitten vois välillä itsekin olla "kovempi" kun homma menee mahdottomaksi. Joskus ei kertakaikkiaan tiedä, mikä olisi viisasta..
 
Tytöltä on peruuntunut karkkipäivä useasti, iltasatu muutaman kerran (on todella kova paikka tytölle), olen sanonut heipat ja mennyt kulman taakse ja leviänä pysyneet lelut ovat viettäneet pariin otteeseen viikon parvekkeella.
 
Mies laittoi pojan korvaamaan kiukuspäissään rikkomansa ikkunan ja siivoamaan jälkensä. Eli siivosivat yhdessä, mittasit ikkunan, soittivat ja tilasivat lasin ja ikkuna oli lasitta kunnes lapsi sai viimeisetkin eurot säästettyä sen maksamiseen. Summa ei ollut kauhean suuri, mutta iso lapselle. Yhdessä asensivat ikkunan taas paikalleen. Eipä ole ovia paiskottu eikä ikkunoita potkittu sen jälkeen :D

Tämähä oli loistava opetus! Hienosti toimittu siis. Oppi varmaan samalla muutenkin olla rikkomatta tavaroita kun ymmärtää että kustantaa paljon korjata, ja vie aikaa ja vaivaa.
 
Oon karjunu pää punaisena, että se, joka ei mene nukkumaan NYT, ammutaan aamunkoitteessa. Ne meni kaikki nukkumaan, joten en tarttunut haulikkoon.:D

Olen muutenkin lahjakas rangaistuksissani. Tuo autosta ulosheitto on ihan normisettiä. Se on yllättävän tehokasta laittaa tappeleva kaksikko yhdessä kaatosateeseen kävelemään. Löytyy se helvetin sopu...

Ja sekin oli opettavaista, kun menimme isännän kans autossa takapenkille (kolmes rivi) hakkaamaan toisia ja huutamaan. Kakarat huomasi, että ei ois kovin hääviä matkustaa, kun joku takana puolen metrin päässä potkii penkkiä, kiskoo hiuksista kaikkia, joihin yltää ja huutaa koko ajan.

Ja eräänki kerran meillä on nähty rivi lapsia ämpäreiden, rättien ja iloisen hymyn kanssa kuuraamassa talon seinää, jonka olivat ihan omin pikku kätösin sotkeneet.=)
 
Mä ja mun eksä riideltiin kerran automatkalla. Yhtäkkiä mies löi jarrut lukkoon, nousi autosta ja heitti mut lumihankeen. Kaasutti tiehensä. Muistan sen nöyryytyksen ja kauhun tunteen, kun kävelin autiolla pikitiellä. Palasi se lopulta hakemaan, mutta nöyryytyksen kirvely ei koskaan lähtenyt mielestä. Sitten miehestä tuli eks.
 
[QUOTE="vieras";26159674]

Ja sekin oli opettavaista, kun menimme isännän kans autossa takapenkille (kolmes rivi) hakkaamaan toisia ja huutamaan. Kakarat huomasi, että ei ois kovin hääviä matkustaa, kun joku takana puolen metrin päässä potkii penkkiä, kiskoo hiuksista kaikkia, joihin yltää ja huutaa koko ajan.[/QUOTE]

:laugh: :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äkäinen Hra Majuri;26159742:
Älä luota keneenkään muuhun kuin isääsi

niin, isä antoi tukkapöllyä isomman kaavan mukaan ja remmiäkin saatiin, isommaksi tultuani sain pari kertaa potkuja...

on ollut itsellä opiskelun paikka, ettei sorru itse samaan. :(
 
[QUOTE="hmm";26157964]Tuli tosta pleikkarikortista mieleen, et wiin pelit takavarikoin monta kk sitte, ja vieläki ne on vaatehuoneessa eikä oo kukaan perään kyselly :D Leluja on myös viety jäähylle tai jopa roskiin.[/QUOTE]

Kun lapset on ollu tosi reippaita ja kilttejä, niin eikö olisi hyvä palkinto antaa pelit takaisin? :D Hyvä lukea näitä, sainpa itekki vinkkejä tulevaisuuteen!
 
Likka oli jotain kymmenen kun taas kerran oli vääntöä suihkuun menosta. Olin jo useamman kerran käskenyt niin likka menee ja ottaa jogurttia. Se istui pöydän ääreen ja laski jogurtin pöydälle. Sen kummemmin miettimättä otin sen jogurtin ja kaadoin likan päähän, pääsi vilkkaasti suihkuun.
No ei se siitä kyllä mitään oppinut ja mua hiukka hävetti.

Niin siis täähän nyt meni aivan ohi, mutta kun nyt sattui muistua mieleen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jätesäkki on loistava keksintö. Kun ottaa jätesäkkirullan esiin, lastenhuoneessa alkaa tapahtua. :D

Kolme kertaa on lähteny KAIKKI lattialla lojuvat lelut, vaatteet yms. Lompakot, säästöporsaat, sängynpeitotkin. Ne oli viikon varastossa ja kannettiin sitten takaisin. Eipä olu kakaroilla mitään, millä sotkea huoneitaan. :laugh:

Mutta ei oppi ihan täysin mennyt perille, mutta ilmeisesti jätesäkkirulla syöpyi verkkokalvoille ja sitä kunnioitetaan, kun se ilmaantuu piilostaan.

Terveisin: se autossa tappeleva ja huutava emäntä. :D
 

Yhteistyössä