Mikä olisi mielialalääke joka ei lihota eikä vaikuttaisi makuuhuoneen elämään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Murtuva kallio
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Murtuva kallio

Vieras
Minulla taitaa olla taas aika myöntää itselleni että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Vauvani on kuukauden ja nyt kun mietin kulunutta kuukautta en muista oikeastaan mitään siitä. Raskausaika oli todella stressaava, pelkäsin joka päivä menettäväni vauvan, olihan edellinen vauvanikin kuollut. Sain pelkosektion niin aikaisin kuin mahdollista ja vauva olikin elävä ja terve.

Vauvan synnyttyä itkin onnesta ja samalla kaipuusta edellistä vauvaa kohtaan. Tunsin ja tunnen huonoa omaatuntoa tästä onnesta joka minulle annettiin, onko se väärin kuollutta lasta kohtaan? Olen käynyt psykologilla koko raskausajan jotta masennukselta vältyttäisiin kun saan puhua tunteistani.

Kuukauden aikana on ollut varmaan vain pari päivää joina en ole itkenyt, aina itkulle en keksi edes syytäkään. Olen yleensä itkenyt piilossa muilta, niin miten minä nyt uskallan tuoda tämän itkuni julki ja tämän olon. Seuraava aika psykologille on vasta parin viikon päästä. Mistä se voima siihen että pyytäisin aikaisemman ajan ja pyytäisin uudelleen mielialalääkkeet.

Minulla on ollut citalopramit ja ne olivat muuten todella hyvät, mutta ne vaikuttivat seksielämään todella paljon ja en haluaisi taas samaa ja en myöskään kestäisi sitä jos lihoisin kymmeniä kiloja niinkuin moni tuttu mielialalääkkeiden käytön aloitettua.
 
Mulla Ketipinor lääke toimii. On psykoosi-, ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääke. Masennuslääke vei minut petin pohjalle, mutta ei sänkypuuhiin miehen kanssa :/. Ketipinor nukuttaa kun otan sen reilu 100 mg iltaisin. Päiviin ei kauheasti vaikuta tuo lääke. Mutta tuo ei tosiaan ole siis masennuslääke varsinaisesti.
 
Mulla toimi Seronil eli fluoksetiini parhaiten. Ei lihottanut, eikä vaikuttanut seksiin, mutta nää on todella yksilöllisiä juttuja. Mikä aiheuttaa esim. orgasmi kyvyttömyyttä toisella ei välttämättä toisella aiheutakaan.
 
Tutustu esim. Antti Heikkilän kirjoihin tai/ ja tilaa aika hänelle. Kunnon annoksella Syn. Jälk. Masennus voi parantua 9 viikossa. Ja pari tunnin ulkoilua päivässä.....
googleta esim. Kalaöljy masennuksen hoidossa....
 
Mulla vaihdettiin Citalopram samasta syystä Venlafaxiniin, ja se on toiminut hyvin! Ainoa haitta on se että jos sen unohtaa ottaa, niin 10 tunnin päästä tulee oksettava olo, ja aloittaessa oli oksettava olo noin 4 päivää. Mut nyt ei auta muu kuin muistaa ottaa se aamuisin heti puuron jälkeen =)
 
[QUOTE="vieras";27441159]Mulla vaihdettiin Citalopram samasta syystä Venlafaxiniin, ja se on toiminut hyvin! Ainoa haitta on se että jos sen unohtaa ottaa, niin 10 tunnin päästä tulee oksettava olo, ja aloittaessa oli oksettava olo noin 4 päivää. Mut nyt ei auta muu kuin muistaa ottaa se aamuisin heti puuron jälkeen =)[/QUOTE]

niin no tuo on pieni pahe :) kyllä minulla citalopraminkn aloituksessa oli etovaa oloa,niin se ei haittaa.
 
Mulla toimii Cipralex. Sivuvaikutukset on niin ihmiskohtaisia, että melkeinpä kannattaa vaan kokeilla, ja sanoa lääkärillekin mitä sivuvaikutuksia itse pelkää. Osaa varmaan katsella semmoisen lääkkeen joka esim nyt todennäköisesti ei vaikuta petipuuhiin.
 
Luonnon masennuslääke - https://nuvialab.com Olen ollut uniongelmainen ja ajoittain masentunut jo esiteinistä asti. Ystäväni suosituksesta päätin kokeilla Restilen-valmistetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Unenlaatu on parantunut enkä ahdistu enää yhtä herkästi. Käytän tuotetta ensisijaisesti masennuksen ennaltaehkäisyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Oikea ravinto, mielenharjoitus reenit=balanssin hakeminen/rauhoittuminen/hengitys oikein/positiivinen ajattelu, liikunta/tekeminen luonnossa.
Hyvä uni tulee kaupantekijäisinä.❤️
 
Eipä taida auttaa bipolaariseen tai skitsofreniaan vaan vaatii lääkkeet. Masenteluun auttaa elämänmuutos.

Eräs tärkeimmistä työkaluista on ketogeeninen ruokavalio. Ketoruokavaliohan on itse asiassa alun perinkin kehitetty hoitomenetelmäksi epilepsiaa varten. Ei painonpudotukseen, vaan aivojen toiminnan korjaamiseksi.
 
Nii että ajattelet, että vaikkapa lobotomiaa kokeiltiin aikanaan ihan turhaan?

Että ongelmat olisi voitu korjata ruokavaliolla?

Ja sen ajan ihmiset olivat tosi yksinkertaisia ku eivät moista oivaltaneet?

NYT, nainen!
 
Nyt nainen on itse hyvä ja tutkii hiukan, ennen kuin tulee jeesustelemaan.😁
 
Ensinnäkin sä sotkit aiheeseen epilepsian.

Tyyppi jolle vastasit puhui skitsofreniasta ja bipolaarisesta.

Joskus tuntuu siltä, että sulle on tehty se mainitsemani lobotomia.
Tässä sinulle nyt ihan nopealla vilkaisulla.

Tutkimuksia toki pitäisi tehdä (rahoittaa) lisää, mutta on näitä jonkin verran tehty. Ketogeeninen ruokavalio auttaa hyvin moniin ihmisen vaivoihin (myös aivohäiriöihin) ja epäbalansseihin.

Montaako lääkettä sinä syöt?
 
Tyrosiinia kun syöpälääkitys tuhosi kilpirauhastani.

Ja hei, heti perään, että mä todella olen kokeillut ketogeenistä. Ei tuonut apua mulle. Itseasiassa siitä tuli suht "levoton" olo. Mun aivot toimivat parhaiten monipuolisella ruokavaliolla.
 
Noh, tutkimuksia on tehty ja on saatu aikaan hyviä tuloksia. Kannattaa tutustua.

On olemassa ihmisiä jotka saavat valtavasti kestämättömiä sivuoireita lääkkeistä. Ihan hyvä siis, että muitakin apuja on tarjolla. Eiks jeh.
 
Kunhan nyt kukaan ei jätä sun suositusten perusteella lääkkeitään ottamatta. -Silloin vaikutus voi olla peruuttamaton ja lopullinen.
 
Yhteistyössä