Mikä mun kaverisuhteissa mättää

[murheellinen]

Ongelma on siis kavereiden vähyys. Mulla on aina ollut vähänlaisesti hyviä kavereita ja nyt asia rassaa taas. Kaverit ovat vähentyneet tai etääntyneet nyt vielä lisää kun meillä on mega-allergikko poika, jonka hoitaminen on aika rankkaa välillä. Osa kavereista ei tajua, mitä kaikkea tähän tilanteeseen liittyy ja kommentoivat aika ikävästi meidän asioita jne. Koska en kaiken tämän raskaan arjen päälle jaksa pitää yhteyttä kavereihin, joilta tukea tai kuunteluhalukkuutta ei löydy, on kaveripiiri supistunut aika pieneksi.

Lisään vielä että tällä hetkellä hyviä kavereita on kolme, joista kahteen pidän yhteyttä harvemmin mutta juttuun tullaan kyllä hyvin. Lisäksi "uusia hyvän päivän tuttuja" olen saanut myös. Ja kolmeen-neljään kaveriin en ole jaksanut pitää yhteyttä eikä sieltäkään suunnalta ole mitään kuulunut. Tosin nämä on näitä arvostelijoita.

Kaipaisin siis uusia ystäviä ja kavereita, joiden kanssa voisi tehdä ihan tavallisia arkijuttuja ja turista teekupin ääressä päiväuniaikaan. En vaan jotenkin osaa tutustua paremmin uusiin ihmisiin. Missä vika? Ymmärrän toisaalta että ei sitä hetkessä tulla läheisiksi mutta minusta tuntuu ettei kukaan edes halua?

Olenko liian jyrkkä kavereitani kohtaan kun lopetan yhteydenpidon toistuvien arvostelujen takia vai pitääkö vaan niellä? Toisaalta en nyt tässä elämäntilanteessa millään jaksaisi.
Vaikea tätä on tietysti kenenkään auttaa mutta jos heräsi ajatuksia, kommentoikaa toki.

 

[Kowalski]

Puhutko sä ns. iloisista asioista, vai valitatko vaan arjen rankkuutta?

Minä en ainakaan jaksa kovin kauan olla se likasanko, jonka pitäisi aina vaan kuunnella ja tukea.

Etenkin, jos ystävä ottaa yhteyttä vain silloin, kun joku mättää ja tekee mieli valittaa.

 

[m]

Puhun ihan normaaleista asioista mutta jos joku kysyy, en ala kaunistella asioita. Esim. jos joku kysyy miten menee, vastaan että "ei olla nukuttu mutta muuten menee hyvin". En kaipaa kuuntelijaa allergia-ahdistukseen vaan ihan normaaliin "ostaistko mustan vai ruskeen toppatakin talveksi". En edes mielellään puhu noista allergia-asioista koska en jaksa selittää asioita moneen kertaan juurta jaksain ja haluaisin kavereiden kanssa unohtaa asian edes hetkeksi ja puhua niitä näitä tai ihan muita juttuja. Allergia-asioita tulee pohdittua itsekseen ja perheen kanssa ihan tarpeeksi. Mutta koska en hirveesti puhu noista, kaverit sitten arvostelee meidän tekemisiä osittain tietämättömyyttään ja ymmärtämättömyyttään.

Likasanko mulla on jo mutta tavallisia kavereita kaipaan, jotka jaksais tarvittaessa ottaa vastaan sen "mitä kuuluu?" kysymyksen realistisen vastauksen . Ilman mitään syväanalyysiä mun tekemisistä tms. "Ompa kurjaa." riittäs mulle sympatian osalta.

 

[Kowalski]

Hmmm. Sitten en kyllä tajua missä mättää.

Ehkä kannattaisi kokeilla sitä, että pitäisit vähän useammin yhteyttä, ehdottaisit tapaamista, jne? Millainen elämäntilanne noilla kavereilla on, onko heillä jo omia lapsia?