mikä mua VAIVAA???

[Fiona]

Kertokaa pliis mikä mulla on.. tämä ei ole enää ollenkaan normaalia..

Ahdistun jos joudun olemaan suuressa väkijoukossa, varsinkin jos joudun juttelemaan niitänäitä tuttujen kanssa, en halua että kukaan tulee käymään, ahdistun siitäkin. Joskus voin jonnekin lähteä kylään jos on sopiva fiilis, harvoin nykyään kuitenkaan. Pelästyn jos puhelimeni soi, en haluaisi vastata, koska pelkään että joku tarjoaa itseään kylään/pyytää minua kylään tai jotain palvelusta ja minä haluan olla YKSIN! Pelkään postin tuloa, pelottaa, että postin seassa on joku ahdistava kirje vaatimuksineen ja vaikeuksineen vaikka kaiken järjen mukaan sellaista ei ole odotettavissa! Minusta tulee suorastaan pakokauhuinen isossa joukossa jossa on lapsia.. minun on pakko päästä pois koska ahdistaa niin paljon!!! Ystäviini en pidä juurikaan yhteyttä, koska en halua olla heidän kanssaan. Alkaa ahdistaa.

Mieheni on hirmu sosiaalinen, minusta on tullut erakko En tiedä, onko tähän vaikuttanut se, että ollaan asuttu vuosi paikkakunnalla jossa meillä ei ole lähes ketään tuttuja ja ollaan tosi paljo oltu vain kahdestaan.

Mulla alkaa levitä pää tämän mun ahdistukseni kanssa, mikä hitto mua vaivaa??? Miksi PELKÄÄN ihmisiä????

 

[eräs]

samoja oireita kun mulla. En tiedä mikä vaivaa? Olen itsekkin miettinyt. uudella paikkakunnalla eikä ole rohkeutta mennä tutustuun uusiin ihmisiin.

 

[nibbler]

liittoudutaan ja pelätään yhdessä! :hug: virtuaalimaailmasas on helppo ystävystyä koko joukon kanssa mutta jos joutuu lähtee ison porukan matkaan jonnekkin puolittuttulaan niin johan hiljenee tämäki räkättirastas.

siinä on se hyvä et baareis en käy, mutta esim kauppaan meno on joskus aikanaan ollut hankalaa.

 

[vierasw]

olen sitä mieltä että TIETOKONE ON KAIKEN SYYPÄÄ!

 

[eräs harmaana]

en halua jutella vanhojen tuttujenkaan kanssa
yritän olla , et en huomais niitä . tosin sitten he luulevat, että minusta on tullut rehvä ?! luulisin !!

 

[no voi :(]

paniikkihäiriö?

 

[uusnörtti]

olen sitä mieltä että TIETOKONE ON KAIKEN SYYPÄÄ!

Jaa, itse olen ainakin ihan samanlainen kuin ennen tietokoneita
Tosin täytyy myöntää, että nykyisin tiedän asioista enemmän -kiitos netin!

 

[eräs harmaana]

ja musta on siis tullut jotenkin ujo !
en minäkään halua olla ihmisten kanssa tekemisissä !
oltiin mieheni kanssa pizzalla ja sinne tuli miehen tuttu ja minä jätin pizzan syömättä enkä edes alottanut mua vaan jotenkin rupes just ahistaan .
mäen halua mennä mihkään kylään!
enkä halua, et mille tulee ketään !
meitä on aika monta täällä mä kuvittelkien , et mä oon ainoo !
mistä päin te ootte te muut erakot!
ehkä voisimme joskus kokoontua..

 

[eräs harmaana]

minkälainen se oikeesti sit on ?

 

[tässä jotain infoa]

Paniikkihäiriö

Viime vuosina julkisuuteen on noussut poikkeavana ahdistuneisuuden muotona paniikkihäiriö, jota eri arvioiden mukaan esiintyy 2-4 prosentilla suomalaisista. Usein se sekoittuu muihin ahdistuneisuushäiriöihin ja masennukseen.

Paniikkihäiriö alkaa useimmiten nuorena tai varhaisessa aikuisiässä, ja siihen liittyy perinnöllistä alttiutta. Naiset sairastuvat miehiä useammin. Hyvin usein oireilun laukaisee jokin vaikea, joskus onnellinenkin, elämäntilanne tai tapahtuma. Sitä on saattanut edeltää pitkään jatkunut työpaine, läheisen ihmisen menetys, työttömäksi joutuminen tai avioero. Välittömästi ennen ensimmäisiä kohtauksia on lähes puolella nähtävissä henkinen loukkaus, menetys tai muu iso elämänmuutos.

Mistä paniikkihäiriön oireet tunnistaa?
Paniikkihäiriölle ovat ominaisia yllättävät, voimakkaat ahdistuneisuuskohtaukset. Kohtaus alkaa räjähdysmäisesti ja pahenee nopeasti täydeksi pakokauhuksi. Henkisinä oireina on usein kuoleman, hallinnan menettämisen tai sekoamisen pelko. Samaan aikaan ruumiilliset oireet tuntuvat voimakkaina: sydämen tykytys, rintakipu, hengenahdistus, huimaus, vapina ja päänsärky, tunne ilman loppumisesta jne. Jälkioireena on usein voimakas väsymys, hämmennys ja huolestuneisuus.

Kohtauksia tulee vähintään kerran viikossa yllättäen, milloin ja missä tahansa, usein ilman näkyvää syytä. Ne saattavat kestää muutamasta minuutista tunteihin. Vähitellen liikkuminen julkisilla paikoilla, joissa kohtaus on tullut, alkaa tuntua turvattomalta. Kaupassa tai pankissa asiointi, lentäminen, teatteriin tai hissiin meno voi tuntua lopulta ylipääsemättömältä. Ulkopuoliset ihmiset pitävät kohtauksia luulosairautena, mutta sairaalle itselleen paikka on totinen tosi.

Toistuessaan kohtaukset johtavat usein hyvin nopeasti itsetarkkailuun ja lisäävät perusjännittyneisyyttä. Nykyisin korostetaankin ahdistuneisuuden kehämäistä ja itseään ruokkivaa luonnetta: merkittävin seuraavan kohtauksen laukaiseva tekijä on juuri uuden kohtauksen pelko.

 

[Fiona]

Juu, ja minäkin oon kyllä ollu hyvinkin sosiaalinen ihminen, mutta nyt on joku tullut tuuteriin..

Minäkin oon kuluvuan vuoden ajan harjotellu oikeenki kovasti tuota, jos joku tuttu tulee vastaan, saatan ihan pokkana kattoa siihen päinkin mutta en muka tunnista, ihan kylmän viileesti.. Tämä tilanne siis silloin jos tuttu pääsee yllättämään niin että en ehdi kiertää tai luikkia pakoon.

Ahdistun jopa omista sisaruksistani. En jaksa olla heidän kanssaan enkä jutella. Minusta on ihanaa olla yksin. Tai kaksin miehen kanssa. Mutta yksin ennemmin ehdottomasti mitä muiden kanssa <3 Tosin tajuan, että tämä ei ole kovin normaalia käytöstä enää...

 

[Usvametsän neito]

Mie oon kans vähän saman tyylinen. Tai ei mua silleen ahdista ihmiset, päin vastoin, mua pidetään hirveän puheliaana ja sosiaalisena. Mutta jossain vaikka kaupassa tai postia hakiessa ei jaksa hirveästi ihmisten kansa jutella.. enkä soita IKINÄ kellekkään muulle ku miehelle tarvittaessa ja äidille viikoittain. Puhelimessa "pelkään" että mulla ei oo mitään asiaa.. tulee hiljaisia hetkiä... Tavallaan ahdistun etukäteen ajatuksesta että nyt jos joku soittaa niin mitä minä puhun sen kanssa! En ole ollenkaan semmoinen smalltalk ihminen... Puhun ja soitan jos on asiaa. Varsinki nyt raskausaikana ja kun alkaa olla laskettu aika käsillä, ihmiset kysyy koko ajan "joko se h-hetki alkaa lähestyä". Joo joo.... näkeehän sen. Kyllä minä ilmoitan sitten kun se lapsi on syntynyt...... :headwall:

Niin, pari kertaa olen saanu hyperventilaatiokohtauksen.. ekalla kerralla mentiin taksilla sairaalaan. Oli silloin ekaa iltaa ravintolan tiskijukka yksinään.. ihmisten seassa ja mun piti vielä palvella niitä... :/ Mutta toisaalta rakastan olla näyttelijä, siinä ei tarvitse olla varsinaisesti kontaktissa ihmisten kanssa mutta on kuitenkin tavallaan asiakaspalvelua, ja mikä parasta, kaikki kohtaukset ja vuoropuhelut ovat ennalta sovittuja ja harjoiteltuja, suosittelen!

 

[eräs harmaana]

kaupassa jos nään tutun niin yritän olla jossain tyyliin hyllyn takana piilosa , joka ei tunnu itsestänikään normaalilta ! mut niin se vaan on ! tai sit odottaa, et toi tuttu on jo poistunut kaupasta enne, kun menee eteenpäin ! tää ei oo ollenkaan kivaa ! lähteekö tää häiriö koskaan pois ?

 

[samanlainen]

kuin minun kynästä olis toi Fionan kirjoitus .. Kyllä sit kun on oikea fiilis tykkään kyläillä ym mutta nykyään harvoin. Rakastan yksinoloa !!!

 

[eräs harmaana]

en halua töihinkään haluaisin kotoa tehdä työtä.
ja mulla on sama juttu otan kauheen tressin puheluista ja nbäkemisitä , et mitä mä puhun .. ei oo mitään puhumista ja otan sen jotenkin omalle vastuulleni sen puhumisen !