Mikä lasketaan siivousintoiluksi?

[Rieputarallaa]

Kuuntelin kahden naisen keskustelua siivouksesta. Molemmat korostivat, etteivät missään nimessä ole siivousintoilijoita ja kertoivat samalla, miten oman kotinsa siivouksen hoitavat.

Aloin sitten pohtia sitä, missä menee ns. normaalin siivouksen ja siivousintoilun raja. Mitään absoluuttista totuutta asiaan ei varmastikaan ole olemassa, mutta miten sinä asian koet? Mikä on siivousintoilua ja mikä ei? Ja onko se paha, jos on siivousintoilija? Jos, niin miksi?

 

["maikku"]

mielestäni äitini on siivousintoilija. Hänen luonaan on aina lähes steriilin siistiä. Altaan vesiroiskeet on pyyhitty. lattiat pestään kahden viikon välein ja samalla viedään tietysti matot ulos. Joka toinen viikko vaihdetaan petivaatteet ja joka toisella viikolla vain tuuletetaan.

Säännöllisesti pyyhitään kukkien aluslautasilta pölyt. kaikki murot kerätään/imuroidaan tietysti heti pois. mattojen hapsut suoristetaan. pölyä ei ehdi kertymään kun niitä pyyhitään jatkuvasti.

Itse tykkään, että on siistiä, mutta liika nyt on liikaa. Enää minua ei äitini siivousintoilu ärsytä, kun en kotona asu, mutta silloin kun asuin niin johan haittasi, kun meiltä muilta vaadiittiin myös äärimmäistä siisteyttä sekä siivoamista. Eihän siinä mitään jos hän olisi itse hoitanut tämän koko siivouksen (toki siis paljon siivosikin, mutta meidän muiden tuli yltää myös sille siivoustasolle).

 

[FreezeCat]

Mun mielestä siivousintoilua on se, että ihan joka päivä pitää olla järjestämässä mattojen hapsut ojennukseen ja pitää kostealla rätillä olla pyyhkimässä pölyjä ihan joka pinnalta, kirjahyllystä kirjojen päältä, kukkien lehdet kiillotettava..ja se että koko ajan pitää olla asettelemassa tavaroita paikoilleen, että ei voi antaa "vain olla" - edes päivän.

Silloin kun se oma pedanttisuus ottaa vallan, että se koko elo ikään kuin määräytyy sen siivoamisen ja tip top- meiningin kautta ja jos pienikin lipsahdus tuntuu suurelta synniltä, niin silloin se - mun mielestä - menee jo överiksi.

Aika monella juurikin pedanttinen siivoaminen on yksi pakkoneuroottinen oire....

 

[Mummeliisa]

Kuuntelin kahden naisen keskustelua siivouksesta. Molemmat korostivat, etteivät missään nimessä ole siivousintoilijoita ja kertoivat samalla, miten oman kotinsa siivouksen hoitavat.

Aloin sitten pohtia sitä, missä menee ns. normaalin siivouksen ja siivousintoilun raja. Mitään absoluuttista totuutta asiaan ei varmastikaan ole olemassa, mutta miten sinä asian koet? Mikä on siivousintoilua ja mikä ei? Ja onko se paha, jos on siivousintoilija? Jos, niin miksi?

Jos siivoukseen tarvitsee useammin kuin kerran vuodessa hammasharjaa, on kyseessä siivousintoilu.

 

[vaikea kysymys]

Meillä imuroidaan joka päivä, kostealla mopataan eteinen, keittiö ja vessa joka päivä, muut huoneet mopataan kerran viikossa. Puhdasta pyykkiä viikkaan päivittäin, tosin ne voi jäädä valmiiksi viikattuina pinoina siihen joksikin aikaa odottamaan oikean henkilön kaappiin viemistä. Vessanpytyn ja lavuaarit pesen tietty päivittäin, samoin keittiön tiskipöydän ja hanan. Suihkun pesen noin kerran viikossa, saunan lauteiden alustoja myöten muutaman kerran vuodessa. Kiuaskivet huuhdon kerran vuoteen (tää on paloturvallisuusjuttu, ei niinkään siivousta varsinaisesti, ettei siellä ole vaan mitään pikkumuruja tipahdellu lasten jäljiltä, jotka vois kärähtää). Ikkunat pesen aina kun vaihdan verhot + tietysti aina kun tulee sormenjälkiä, joinain päivinä monta kertaa. Ruokailun jälkeen tietysti pöytä putsataan ja tiskikone täyttyy ja tyhjenee joka päivä (samoin pyykkikone, tosin ei enää ihan joka päivä kun nuorinkin on oppinut potalle eikä enää tule vaippapyykkiä). Kestovaippojen silitystä olisin pitänyt intoiluna, itse en ainakaan muuta kuin viikkasin harsotkin. Seinät ja ovet pesen aina kun tahra osuu silmiin. Joskus menee useampi viikko, joskus joutuu tekee monta kertaa päivässä.

 

[vaikea kysymys]

Mun mielestä siivousintoilua on se, että ihan joka päivä pitää olla järjestämässä mattojen hapsut ojennukseen ja pitää kostealla rätillä olla pyyhkimässä pölyjä ihan joka pinnalta, kirjahyllystä kirjojen päältä, kukkien lehdet kiillotettava..ja se että koko ajan pitää olla asettelemassa tavaroita paikoilleen, että ei voi antaa "vain olla" - edes päivän.

Silloin kun se oma pedanttisuus ottaa vallan, että se koko elo ikään kuin määräytyy sen siivoamisen ja tip top- meiningin kautta ja jos pienikin lipsahdus tuntuu suurelta synniltä, niin silloin se - mun mielestä - menee jo överiksi.

Aika monella juurikin pedanttinen siivoaminen on yksi pakkoneuroottinen oire....

Ton takia meillä ei todellakaan ole hapsuja matossa, en jaksaisi suoristella niitä Mutta jos ei joka päivä pyyhkisi sormenjälkiä (tai pölyjä, mutta sormenjäljet on se syy miksi sitä tehdään meillä), olisi aika kaamean näköistä kun täällä asuu tahmatassuja Myöskään kukkia ei ole ainuttakaan, koska en jaksaisi niitä hoitaa ja inhottaisi kun muksut kaivelisi ja levittäisi multaa. Helpommalla pääsee kun ei ole kukkia, sillä mun viherpeukalolla ne olisi niin lähellä nahistunutta, että ulkonäöltäkin ne ois enemmän kauhistus kuin kaunistus

 

["jojo"]

Mulle on normaalia esim. imuroida vähintään kerran päivässä. Se johtuu mm. koirankarvoista, sisään tulevasta kurasta ja vauvasta. Mulla on kuitenkin periaatteena, että lattian puhtaudeksi riittää se, että vauvan voi hyvillä mielin laskea sinne mönkimään. Pöytätaso on puhdas, jos sille lasketun ruoan voi tarkastamatta syödä. Jos pitää katsoa, tarttuiko siihen kissankarva, pitää pöytä pyyhkiä.

Tiskialtaan kanssa mulla on pöpöneuroosi, jos puhtaasen altaaseen putoaa kuorittu peruna, mun on huuhdottava se ennen kattilaan laittoa. Samoin vessan lattialle pudonnut hammasharja lentää roskiin, vaikka olisin minuutti sitten pessyt lattian superpesuaineella.

Siivousintoilu taas on sitä, että koko ajan kuuraa jotain, eikä ole ikinä tyytyväinen tulokseen.

 

[vaikea kysymys]

[QUOTE="jojo";25225717]Mulle on normaalia esim. imuroida vähintään kerran päivässä. Se johtuu mm. koirankarvoista, sisään tulevasta kurasta ja vauvasta. Mulla on kuitenkin periaatteena, että lattian puhtaudeksi riittää se, että vauvan voi hyvillä mielin laskea sinne mönkimään. Pöytätaso on puhdas, jos sille lasketun ruoan voi tarkastamatta syödä. Jos pitää katsoa, tarttuiko siihen kissankarva, pitää pöytä pyyhkiä.
[/QUOTE]

Niinpä, on aika vaikea verrata perheiden siivoustottumuksia sellaisinaan. Lasten iät ja lukumäärä samoin kuin lemmikit vaikuttaa siihen, miten paljon on välttämätöntä tehdä

 

[Rieputarallaa]

Nostetaanpas, lisää mielipiteitä.

 

[rockyroad]

No kaikki, jotka siivoaa enemmän kuin minä, on siivousintoilijoita

No ei vaan. Sellainen hammasharjalla kaikki nurkat joka viikko siivoava on jo pakkomielteinen siivousintoilija. Sellainen, jonka kodissa on steriilin puhdasta eikä mihinkään uskalla koskea sormenjälkien pelossa.

 

["nuuh"]

Tää menee yli ja roimasti, on mun serkku:
Imuroidaan joka päivä monta kertaa, imuri taisteluasemissa oven takana töpseli seinässä. Lattiat pestään aamuin illoin tolulla. Pyykkikoreja on kaksi, toisessa aikuisten likavaatteet ja toisessa lapsen (10v) ei siis kakkakamaa etteivät ne LIKAA toisiaan niissä koreissa. Tiskialtaassa on koko päivän toluvettä että voipi pyyhkiä (olemattomia)jälkiä mennen tullen. Pyykkiä ei kuivateta ulkona, menee likaiseksi. Vessa ja kylppäri pestään joka päivä ja usein kaveriksi sinne raahataan parvekkeelta muoviset kalusteet likaisia kun ovat.Imuroidaan joskus myös etupihan laatat ja kunnon harjakuuraus päälle. Lattiavahat ostetaan siivousfirmoille aineita myyvästä liikkeestä, siinä kun levittää vaaleille muovimatoille 10l kiiltovahaa niin ompas mukavan kotoinen jäähallitunnelma
Ihana ihminen on kyllä ja nauraa itselleen ja intoilulleen mutta jaksaa silti ihmetellä kun imureden moottorit poksahtaa vuoden välein!!