Mikä kotiäitejä vaivaa?

[Kultaisen keskitien tallaaja notkoineen]

Onhan äideissä niinkuin muissakin ihmisissä noita turhan valittajia. Tai tiiä sitten valitteleeko turhasta mutta muiden korvissa voi turhalta kuulostaa.

Mua rasittaa ihan kauheesti se kun on tehty lapsi, pari niin sitten aletaan vouhkaamaan ettei ole omaa elämää! En vaan niinkun tajua, mitä hemmetin elämää ne elää, minä ainakin omaani joskin hiukan erilaista kun ennen lapsia. Eikö mikään saa muuttua lasten synnyttyä ja miksi se koetaan aina negatiivisena? Miksi ihmeessä ihmiset ajattelee että lasten kanssa kaikki on helppoa, ei ole mutta ei pidäkään. Niin se aikuinenkin voi oppia lapselta niinkuin lapsi aikuiselta.

 

[sommarcat]

mä kun käyn puistossa, niin en kyllä kauheesti puhu muille äideille. Pahimmillaan masentuneena yritin viime syksynä tutustua muihin äiteihin tosi huonolla menestyksellä ja musta tuntui että mä oon aivan liian rento äiti muihin nähden. Nykyään sitten en ees yritä jutella, jos sattuu muita äitejä olemaan paikalla. Sääli sinänsä. Äitillä omia vanhoja kavereita riittää, mutta pojalla ei ole leikkikaveria... :ashamed:

Heippa,

ymmärrän sua täysin ja tiedän tunteen. Sinä olet ok, rentous vaan kunniaan. Ne muut tiukkapipot kärsivät huomaamattaan usein masennuksesta ja omasta itsekkyydestään. Sanonpa vain, että laita lapsesi tarhaan niin saa kavereita ja pääset itsekin normaalien ihmisten seuraan - työmaailmaan.

kiitos kannustavista sanoista. Mä olen jo tosi paljon toipunut masennuksesta, ja elän ihan hyvää elämää nykyään. Ja töihin en kaipaa...enkä mene. Omat sosiaaliset kontaktit on kyllä hallussa ja välillä niitä on liikaakin. Tosiaan vaan vieraisiin ihmisiin tutustuminen, etenkin niihin äiteihin, joista olisi hyötyä ja vertaistukea, on niin vaikea tutustua. Juuri siksi, että viime syksynä koin todella olevani huono äiti, juuri näistä muista äideistä johtuen. Mua itseäni ei haittaa, jos joku toinen lapsi leikkisikin vaikka mun lapsen ämpärillä tai lapiolla tai tutkis mun lapsen rattaita. So? Oppiipahan lapset jakamaan tavaroitaan. Mutta kun mun poika otti toisen lapsen tavaran, ja mä kysyin et saako x leikkiä sillä, niin mitä sain vastaukseski? En mitään. Mua vaan katsottiin päästä varpaisiin ja mä totesin et mä oon vissiin tosi rento ja huono äiti. Mutta siis nyt en tiedä, ja enään en ees uskalla ottaa ja luoda kontakteja muihin äiteihin. Todennäköisesti tämä ajatus on enemmän mussa kuin niissä muissa äideissä, mutta minkä sille mahtaa. Näin mä kuitenkin koin.

 

[nirso]

Mä olen huomannut että ÄIDIT, oli ne työ- tai kotiäitejä ovat enimmäkseen happamia ämmiä. Päivittäinhän se käy ilmi juuri tällä palstalla.
:xmas:

olet niiin oikeessa!

 

[koppis]

Jos on kärsinyt kauan kovasta unenpuutteesta, niin silloin ajatukset ei todellakaan ole muussa kuin, että milloinkahan saisi nukuttua edes kohtuulliset yöunet. Silloin ei voi olla huumorintajuinen eikä iloinen, jos on kaamea univelka. Mulla tämän kolmannen kanssa ei ole kovaa univelkaa ollut, joten olen enimmäkseen ollut iloisella tuulella, mutta ihan toista oli esikon kanssa. hyvä kun selvisi jotenkuten seuraavaan päivään. Mua ei ainakaan haittaa yhtään, jos joku haluaa puhua mulle väsymyksestä tai vauvankakasta , mukava, kun on välillä aikuisseuraa, se on tärkeintä. Ja henkevämpiäkin jaksan kuunnella.

 

[Valaja]

Outoa. Meidän puistossa ei juuri näy ylisuorittajia eikä vihaisen näköisiäkään. Kaikista olen aina halutessani saanut juttukaverin.

Juu näin.