Toggle sidebar

mikä ihme lapsissa on niin ihanaa, lapset vaan vaatii ja vaatii, riehuu ja mesoaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "neilikka"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

"neilikka"

Vieras
kymmeneen vuoteen en ole saanut nukku niin pitkään kun huvittaa ja tottakai herätä pitää aina 6-7aikaan. Isompi lapsista vielä adhd lapsi joka on vasta nyt 10vuotiaana voinut alkaa ulkoilemaan yksin. Jos olisin tiennyt mitä lapsiperhe elämä on niin en olisi kyllä ryhtynyt koko hommaan, vaan eipä ole vaihtoehtoja. onneksi tarttee enään sinnitellä 8vuotta sit saa omaa rauhaa ja tehdä mitä itse lystää(ellei sitä ennen ole muuttunut hermoraunioksi). Onhan ne hyvätkin hetket olemassa ja siksi sitä kai jaksaa. Muttei äitiys ole mikään nautinto vaan erittäin stressaavaa
 
Erityislapsen kanssa se saattaa toki olla vähän erilaista kuin "normaalien" lasten kanssa. Voimia ja yritä keskittyä niihin hyviin hetkiin. Kuten siihen, että lapsi on mennyt eteenpäin ja voi nyt ulkoilla yksin, ja niihin onnen hetkiin mitä sinulla lasten kanssa on.

Itse en perhe-elämääni vaihtaisi mihinkään, mutta minulla on aika helpot lapset ja ovat vielä älyttömän hyviä tyyppejä.
 
[QUOTE="neilikka";29917383]Jos olisin tiennyt mitä lapsiperhe elämä on niin en olisi kyllä ryhtynyt koko hommaan[/QUOTE]Minä taas en ryhtynyt koko hommaan, koska tiesin ihan hyvin, että se voi olla mm. tuollaista. Koeta tosiaan nyt sinnitellä ne kahdeksan vuotta parhaasi mukaan. Elämä ilman lapsia on hyvin nautinnollista eikä lainkaan stressaavaa.
 
No enpä tiedä. Joskus on toki rankempaakin. Mut kyllä se kun pieni ihminen tulee ja halaa sanoen "Äiti on ihana, mä tykkään äidistä!" on kaiken sen vaivan väärti. Niin se vaan on.
 
Se juuri on ihanaa kun he vaativat, mesoavat, eivät anna nukkua ja elävät ja ennen kaikkea Rakastavat pyyteettömästi ja siinä sivussa kuulema vihaavatkin. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois ja yhtäkään lastani en vaihtaisi muuhun persoonaan mitä hän nyt on.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Voimia siulle kovasti paljon.:hug:

Olisko kavereista/sukulaisista joku avuks, että saisit vähän lomaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja M32:
Minä taas en ryhtynyt koko hommaan, koska tiesin ihan hyvin, että se voi olla mm. tuollaista. Koeta tosiaan nyt sinnitellä ne kahdeksan vuotta parhaasi mukaan. Elämä ilman lapsia on hyvin nautinnollista eikä lainkaan stressaavaa.
Click to expand...

Kyllä lapsistaan kantaa huolta niin kauan kuin henki pihisee, ei se ressi kahdeksan vuoden päästä ole vielä ohi.:D:heart:

Lapset ovat minusta maailman paras asia.:heart:
 
Mjoo. Useasti myönnän pohtineeni samaa vaikka mun lapset "helppoja". Silti niistä on murhetta ja vaivaa. Ikinä ei voi olla ja toimia vain itselle ja itseään varten. Mulla vaan sattui joku hetkellinen mielenhäiriö sillon kun päätin että haluan lapsen. (Ja vuoden päästä toinen..... ) En tietysti heitä enää antaisi pois mutta toisinaan toivon että olisin valinnut toisin. Saattaa kuulostaa julmalta ja itsekkäältä ja vaikka mitä mutta kaikki ei vaan ole niin äidillisiä ja pyyteettömiä.
 
Enpä ole itse valmis mistään hinnasta menettämään vapauttani saati pilaamaan elämääni lapsilla. Ja onneksi mulla on siihen oikeus.

En todellakaan ymmärrä mitä "hienoa" on jossain kääpiön kokoisessa räkänokassa joka roikkuu kokoajan kimpussa ja älisee. Ei oo mua varten se elämä, ei todellakaan. Onnellinen olen valinnastani viettää päivät miten itse haluan ja erityisesti nauttia rakkaiden lemmikkieni pyyteettömästä ja aidosta rakkaudesta heidän ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään kanssani eläessään. Enkä päivääkään heidän kanssaan pois vaihtaisi.
 
Minulla on yksi. Enempää en tekisi, mutta tämän yhden kanssa on hyvä. On toki vaivaa ja epäitsekkäämmäksi on pitänyt oppia, mutta se on kyllä ihan hyväkin asia. On oppinut laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Äitiys on kokonaisuudessaan ollut melkoinen matka. Raskas, mutta myös äärimmäisen palkitseva. En voisi kuvitellakaan, että olisin jättänyt sen kokematta, vaikka sitäkin vakavasti harkitsin. Sitä rakkauden määrää ei voi ymmärtää ennen kuin itse kokee. Onneksi sain kokea, kiitollinen olen. Myös parisuhde on lujittunut, kun olemme saaneet jotain niin ihmeellistä yhdessä aikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä;29918249:
juuri näin! Muo huolettaa enemmänkin kun tuo nyt 17v. joskus asuu itsekseen, miten pärjää kun en voi enään "vahtia" ja ohjata.
Click to expand...

Ne lapset voi pienestä asti opettaa seisomaan omilla jaloillaan ja pärjäämään sitten kun muuttavat pois kotoa. Ihan perusjutut kuten siivous, pyykinpesu ja ruuanlaitto kannattaa ottaa osaksi lapsen arkea ihan alusta lähtien
 
Alkuperäinen kirjoittaja M32:
Minä taas en ryhtynyt koko hommaan, koska tiesin ihan hyvin, että se voi olla mm. tuollaista. Koeta tosiaan nyt sinnitellä ne kahdeksan vuotta parhaasi mukaan. Elämä ilman lapsia on hyvin nautinnollista eikä lainkaan stressaavaa.
Click to expand...

Samaa voisin sanoa omasta elämästäni lasten kanssa. Toki lapset tuottavat huolta ja murhetta, mutta elämässä moni asia voi tuottaa huolta ja murhetta. Lapsista saa myös voimaa jaksamiseen.
Vaikka mulla onkin haastavat lapset niin en koe, että elämäni olisi ollut vaikeaa tai huolten täyttämää... Päin vastoin, olen löytänyt itsestäni sellaisia voimia ja tahtoa mitä en varmaankaan muuten olisi edes tiennyt omistavani... olevani näin voimakas ja pystyvä.

Silti, ei lapset mikään pakko juttu elämässä ole. Tiedän monia jotka ovat eläneet elämänsä ilman lapsia, joko omasta halustaan tai siksi ettei lapsia ole tullut toiveista huolimatta. Elämä pitäisi osata ottaa sellaisena vastaan kuin se tulee. Nauttia siitä mitä saa. Se ikuinen murehtiminen siitä mitä huominen tuo tai miksi mulla ei ole kaikkea sitä mitä naapurilla... no se tuo kurjuutta elämään.
 
No kun ne vaan nyt on niin ihania. Oma elämäni olisi paljon köyhempää ilman lapsiani ja heidän mukanaan tullutta rikkautta. On jännittävää elää tyttären rinnalla aikuistumisen aikaa ja poikien kanssa taas on saanut sukeltaa teinipoikien mopojen yms täyttämään elämänpiiriin, on ihana katsella, miten omat lapset ovat onnellisia ja (pian kaikki) oman aikuiselämänsä kynnyksellä ja miten hyvin he pärjäävätkään. On vaikea kuvailla sitä ylpeyttä ja onnea, mitä tuo omien lasten katselu aikaansaa. Se on se asia, mikä tekee elämästä ja parisuhteesta täydellisen. Mikään saavutus työssä tms ei voi vetää tällaiselle vertoja.
 
Ei se aina olekaan niin ihanaa. Voin vaan kuvitella mitä se on erityislapsen kanssa kun ihan normaalistikin lapsissa on tekemistä. Jatkuvaa huolta ja: äiti äiti äiti äiti......En silti vaihtaisi tätä lapsettomuuteen. Mutta ymmärrän hyvin ettei kaikki lapsia halua.

Onneksi niitä hyviä hetkiä on kuitenkin aina enemmän, ja rakkaus on ja pysyy.
 
Mikä siinä elämässä ilman lapsia on niin ihanaa?

Minä olen ihan itse luonut kaksi ihmistä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua. En pysty käsittämään, miten tämä ei olisi ihanaa.
 
Ja kuvitelkaapa tätä, mä olisin jo ollut lähellä vapautumista niin ihan omaehtoisesti vielä halusin palloa uudelleen jalkaan... Jotkut paasaa että onneks on jo tehty siihen ja siihen ikään mennessä että saa taas joskus viettää omaa elämää, ihan kuin lasten kanssa ei voisi viettää täyttä elämää.En todellakaan ole mikään muumimamma vaan aika tavis, laiskakin, joskus kärttyinen muija joka myös kaipaa pikkuhetkiä omaa aikaa mutta kokonaisuutena lasten kanssa elämä kuitenkin sopii mulle. Toisaalta mulle on kyllä osunut aivan upeita lapsia.
 
[QUOTE="kieppi";29918856]Mikä siinä elämässä ilman lapsia on niin ihanaa?
[/QUOTE]
Kaikki. Illlanvietot ystävien kanssa, romanttiset kävelyt kesäyössä, loikoilu sohvalla kirjan kanssa: ihan kaikki on parempaa, kun ei ole lapsia!
 
Olen nykyään miettinyt samankaltaisia juttuja kuin aloittaja :O Rakastin elämää lapsen kanssa enkä olisi vaihtanut mistään hinnasta pois, mutta nyt 6 vuoden jälkeen olen välillä huomannut miettiväni millaista elämä olisikaan jos lasta ei olisi.
Jos nyt saisin valita uudestaan, niin hassua kyllä, en osaisi sanoa ottaisinko lapsellisen vai lapsettoman elämän. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Yksinhuoltajana koko soppa on ollut vain minun harteillani ja välillä se on väsyttävää, toisaalta siihen on tottunut enkä osaisi varmaan enää vastuuta lapsesta jakaakaan. Työelämän ja hoitokuvioiden yhteensovittaminen on tuottanut hankaluuksia ja välillä olen miettinyt miten helppoa olisi käydä töissä ilman että on lasta, ylitöitäkin voisi tehdä silloin kun haluaa ja tarvitaan, nyt se ei ole mahdollista koska lapsi on haettava hoidosta silloin kun niin on sovittu. Voisi vaikka kipaista terassille yhdelle siiderille työpäivän jälkeen :)

Toisaalta olen aina ollut sellainen levoton sielu, en jaksa kauaa samoja asioita, tarvitsen muutoksia ja uusia tuulia. Lapsi on tätä piirrettä rauhoittanut ja hyvä niin. Mulla on vilkas ja paljon huomiota kaipaava lapsi, nyt ihan sanotaanko puolen vuoden sisällä on alkanut omat mehut loppua ja tunnen välillä olevani 10 vuotta vanhempi kuin mitä olen :O Rakastan kyllä lastani tietysti, mutta nyt tuntuu tosi puuduttavalta. Kaipaan välillä hiljaisuutta, sitä että saisin herätä vapaa-aamuna ihan rauhassa kun haluan, vapautta mennä ja tulla miten huvittaa, omaa elämää. Mutta en mä lapsestani nyt luopuisi kuitenkaan, rakas se on ja paljon hyvää on tässä elämässä.
 
Minulla on joseenkin eri mielikuva ja ei mitään lapsia vastaan erityisemmin mutta, ennemmin koen lasten rakastamisen aivan mahdottomana ja sen vastuun kohtuuttomana ottaen huomioon, että en saisi mitään takaisin siitä. Olen siis onnellisesti lapseton ja nautin elämästäni näin.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa