Mihin suuntaan

Nyt on hankala tilanne.

Pakko kirjottaa tänne etä saan ajatusta johonkin selvennettyä.

Meillä on siis miehen kanssa semmonen tilanne,että molemmat on sitä mieltä että tämä avioliito ei enää toimi.Ollaan oltu yhdessä 10 vuotta,meillä on 8 ja 6-vuotiaat lapset.Melko nuoria ollaan edelleen.

Päällisin puolin katsottuna meillä on kaikki hyvin,me ei riidellä eikä mesota.Meillä on omakotitalo ja ihanat lapset.Me ei vaan enää tunneta toisiamme kohtaan mitään...

Muutimme kerran aikaisemmin erilleen vähäksi aikaa,siitä on aikaa jo melkein 6 vuotta.Eron aikana huomasimme välittävämme toisistamme kuitenkin ja palasimme yhteen.Siteen menimme naimisiin.Vähän aikaa meni tosi hyvin,olimme huomaavaisia toisiamme kohtaan.

Vuodet kului,välillä oli vaikeempaa,välillä parempaa.Taloudellisesti on ollut välillä heikkoa,läheisiä on kuollut,mut kaikesta on yhessä selvitty.
Nyt meille tuli semmonen tunne,että ei tämä tästä enää parane.Me ollaan vaan kavereita.Tämmöstä vahvaa tunnetta ei oo ollu koskaan aijemmin.Mies kertoi mulle sian ensin,oltuaan ensin kauan hiljainen.Itse olin kyllä ajatellut samaa.

mies miiettii muuttaisiko hän pois vähäksi aikaa,mutta hän ei halua olla erossa lapsista.En minäkään halua olla.Ja miten tämä tulee lapsiin vaikuttamaan.Välillä tuntuu että ero on ainoa oikea ratkaisu,välillä se tuntuu tyhmältä idealta.

plääh.Ymmärsiköhän kukaan mitään tästä sekamelskasta?

 

Mie niin tiedän mitä sinä tarkoitat.

Meillä ollaan oltu nyt yhdessä kohta 10 vuotta ja lapset ovat pieniä. 3 ja 2 vuotiaat.
Yhteis elo on tasaista, rauhallista, turvallista ja tuttua... kuulostaa siis melkein hyvältä, mutta suuria tunteita puuttuu. Tunteista voimakkaampina on kunnioitus, ystävyys, kumppanuus... tämäkin kuulostaa melkein hyvältä, mutta, mutta.

Onko tässä kaikki se mitä elämällä on antaa minulle?
Miten olis sellainen suurempi tunne?: hellyys, intohimo, läheisyyden kaipuu, hyvä olo olla toisen lähellä... rakkaus... mitä se sitten ikinä onkaan.

Minusta ei sulle ole hyviä neuvoja antamaan kun samoja asioita tässä olen pohtinut...
Olen pohtinu meille sellaista parisuhde leiriä, mutta vaikuttivat melko kalliilta kun netistä niitä kattelin. Ja seurakuntaankaan kun emme kuulu niin ei sitä kauttakaan voi mennä.
Luulisin sen kyllä meitä auttavan vielä ja saavan ilon takaisin tähän suhteeseen, mutta mistä löytyy voimia aloittaa?

 

Olemme nyt puhuneet ja edelleen ero tuntuu oikealta.En tiedä vaan miten aloittaa,mikä on ensimmäinen askel.jos paikalla olisi eronneita ihmisiä niin neuvoja otan vastaan?