Mihin se rakkaus katoaa?

[vierailijavaimo]

No siis, jos mä kertoisin koko meidän tarinan: tää olis loputonta tekstiä, joten tyydyn kertomaan vain pääpiirteittäin.

Ollaan oltu 6 vuotta yhdessä. Monta vuotta meni tosi hyvin, pari vuotta vähän huonommin, ja nyt pari vuotta mä olen roikkunut miehen perässä, ettei se jättäisi mua.

Jotain tapahtui tuossa vuosi-kaksi sitten, ja miehen rakkaus vain kokonaan loppui mua kohtaan. Mä en kelpaa enää mihinkään, mä ärsytän miestä kaikessa, se ei enää halua mua samalla tavalla, eikä sillä enää riitä mitenkään hermoja muhun / meidän perheeseen.

Joo, tämä kuulostaa heti siltä että mies pettäisi - ei petä, mutta fantasioita toisia kohtaan on varmasti ja halua siirtyä eteenpäin, ja jättää mut on suuri.

Esim, meillä on mennyt nyt hetken hyvin. Ollaan saatu paljon solmuja auki, arki rullaa ja seksiä on monta kertaa viikossa. Ja eilen sain kuulla kuinka seksi mun kanssa on tylsää, me halutaan eri asioita ja on senkin takia miettinyt mun jättämistä. (VOU! Seksi oli se asia mikä yhdisti meitä suuresti alussa. Aina ollut todella hyvää ja musta ollaan oltu ihan samoilla linjoilla sen suhteen.. ja nyt mä olen se vaimo jonka kanssa seksi on surkeaa ja yhteiselämä on vielä surkeampaa!!!!!).

En tiedä, mutta kysyin mieheltä että "Enkö mä kelpaa enää mitenkään sulle?" "Et". ja meni sohvalle nukkumaan. Kuulemma taaaaaaaaas haluaa jättää mut.

Mä en vain käsitä mitä tässä suhteessa on tapahtunut ja miksi mä olen yhtäkkiä se viimeinen ihminen kenen kanssa se haluaa olla?

Neuvoja, kokemuksia, jotain? Mä en edes tiedä mitä mä haen tällä!

 

[viera.s]

Matikka ei ihan pelaa. Jos olette olleet 6 vuotta yhdessä ja niistä 4 on ollut enemmän tai vähemmän huonoja, niin eihän niitä hyviä vuosia jää kuin 2? Jo alkuhuuma kestää sen pari vuotta, sen jälkeen tarvitaan molemminpuoleista kunnioitusta ja arvostusta, yhteisiä mielenkiinnonkohteita jne. pitämään suhde kasassa ja kunnossa. Pelkkä kemiallinen rakkaudenhuuma ei riitä. Tuo seksikin, voi olla että alkuun riittää tylsä perusseksi ihan hyvin, kun se toinen on vaan niin ihana. Mutta sen jälkeen virkeä seksielämä usein kaipaisikin jotain extraa.

Teillä ilmeisesti on lapsi/lapsia? Lapsen syntymä on suuri rasite suhteelle, silloin usein asiat menee ainakin tilapäisesti pieleen ja vaaditaan sitoutuneisuutta kahlata raskaammat ajat läpi. Suhde voi elpyä, kun voidaan taas paremmin keskittyä olemaan mies ja nainen, ei pelkästään isä ja äiti. Mutta sitä arvostusta vaaditaan, se on minusta avainsana.

Meilläkin parisuhde kärsi huomattavasti lapsen syntymän jälkeen, ennen kaikkea minulla tunteet miestä kohtaan hyvin pitkälle kuoli. Mutta kynnys erota oli korkealle ja vaikka eroa joissain vaiheessa mietin, en sitä koskaan miehelle esittänyt. Nyt, vähän jopa yllättäen, vuosien jälkeen, parisuhde tuntuu taas huomattavasti paremmalta ja tunteet on palailleet. Eli oman kokemuksen pohjalta väitän, että toivoa aina on. Mutta et sinä voi väkisin miestä pitää enkä usko että liiallinen miehessä roikkuminen ainakaan auttaa, vaan anna hänelle enemmin tilaa. Keskity itse itseesi, jos rakastat ja kunnioitat itseäsi olet myös helpommin miehen rakastettavissa ja kunnioitettavissa. Ja sitä paitsi, jos eroon kuitenkin päädytte, olet silloin valmiimpi pärjäämään yksinäsi. Säälittävä riippakivi ei herätä positiivisia tunteita.

 

[vierailija]

Ikävää, että sinulla on paha olla suhteessanne.

Minulla on vain yksi ajatus: jos miehesi valittaa, että seksinne on tylsää, niin kysy mitä siinä sitten pitäisi muuttaa. Ihmisillä on joskus paha tapa vain valittaa, mutta ei kykyä ehdottaa parempaa tilalle.

Sinä et ole ajatustenlukija, etkä voi mitenkään arvata/aavistaa miehesi toiveita ja ajatuksia. Niin kuin ei hänkään sinun. Kasva siis tässä asiassa vahvaksi ja laita mies perustelemaan joka kerta, mitä hän milläkin mielipiteellään tarkoittaa. Pysäytä tilanne ja kysy!

Moni yllättyy joutuessaan perustelemaan valituksensa. Siinä samalla joutuu myös miettimään onko valittamiseni aiheeseen perustuvaa vai olisiko valittajalla vain asennevamma.

 

[Peyote]

Elä roiku väkisin. Toihan on sulle ihan kamalaa, varmaan laskee sun itsetuntoa ja muutenkin tekee sulle huonon fiiliksen.

Sanot sille, että ok, erotaan vaan jos tahdot. Saat nähdä, että sun olos paranee kun se päivän pilaaja poistuu sun elämästä.

 

[vierailijavaimo]

Elä roiku väkisin. Toihan on sulle ihan kamalaa, varmaan laskee sun itsetuntoa ja muutenkin tekee sulle huonon fiiliksen.

Sanot sille, että ok, erotaan vaan jos tahdot. Saat nähdä, että sun olos paranee kun se päivän pilaaja poistuu sun elämästä.

No kun mä en haluaisi erota tuosta.. Siinä se. Mä vaan ihmettelen mitä tässä on tapahtunut ja miten tätä korjata. Mihin se rakkaus vain katoaa ja miksi musta on tullut se vaimo kenestä valitetaan niille rakastajille ja tyttöystäville! :O APUA!

Ei siinä että olisin mitenkään ruma. Urheilen paljon, ja olen kyllä ihan nätti. Ymmärtäisin siis paremmin jos olisin vaikka lapsien myötä muuttunut kunnon sotanorsuksi,mutta ei.. parempi kroppa nykyään, kuin ennen lapsia.

Periaatteessa tekisi mieli vain sanoa että "erotaan", mutta MÄ EN HALUA LUOVUTTAA! ;(

 

[tyytyytyy]

No kun mä en haluaisi erota tuosta.. Siinä se. Mä vaan ihmettelen mitä tässä on tapahtunut ja miten tätä korjata. Mihin se rakkaus vain katoaa ja miksi musta on tullut se vaimo kenestä valitetaan niille rakastajille ja tyttöystäville! :O APUA!

Ei siinä että olisin mitenkään ruma. Urheilen paljon, ja olen kyllä ihan nätti. Ymmärtäisin siis paremmin jos olisin vaikka lapsien myötä muuttunut kunnon sotanorsuksi,mutta ei.. parempi kroppa nykyään, kuin ennen lapsia.

Periaatteessa tekisi mieli vain sanoa että "erotaan", mutta MÄ EN HALUA LUOVUTTAA! ;(

Yksi kurja "luonnon"laki on se että toista ei vaan voi pakottaa tuntemaan jotain. Multa loppui aikanaan rakkaus ex-miestäni kohtaan. Meillä oli ongelmamme ja olimme kai liian nuorinakin suhteeseen menneet (ei onneksi lapsia). Mä taistelin pitkään, tosi pitkään sen tunteen kanssa, etten enää kyennyt rakastamaan. Ex tuntui toki tutulta, tavallaan vähän kuin veljeltä, jonka kanssa jaettiin sama koti, ja jonka kanssa kotista koitimme leikkiä. Mutta sellaiset lämpimät tunteet katosi.

Tilalle tui ärsyyntyminen. Pienetkin jutu ärsytti. Ne ei tuntunut enää omilta... mieskin alkoi tuntua vieraalta. Mä yritin, ihan oikeasti yritin saada niitä tuntoja takas. Eihän mun exä sinällään ollut tehnyt mua kohtaa mitään pahaa tai väärää...tai että olisi muuttunut jotenkin. Kyllä se kaikki lähti minusta ja minun tunteiden kadosta.

Kun aloin puhua erosta, exä taisteli sitä vastaan. Hänellä oli sitä rakkautta...Mutta vaikka hän kuinka kertoi rakkaudestaa, vaikka hän kertoi tekevänsä mitä vana mun eteen... Ei ei niillä ei saannut tunteita takaisin. Ei vaikka tavallaan olisin silloin tahtonutkin, etten olsii toista niin loukannut ja satuttanut.

Erosimme. Onneksi kuitenkin sopuisasti. Muutaman kerran humalaspäissä exä olisi halunnut palata....Selvinpäin sitten kun juttelimme, hänkin alkoi tajutua, siinä missä minäkin, mihin se "rakkaus" katosi. Se katosi siihen että emme oikeastaan alun alkaenkaan olleet toisillemme oikeat. Jopa kyseenalaistaen rakkautemme. Nyt kun olemme molemmat tahoillamme rakkausliitoissa, olemme saanneet vahvistuksen tuolle mitä ounailimme "rakkauden häviämiseksi".

Parasta meillä on se että suhteen paras puoli säilyi. Ystävyys. Se mikä aluen alkaen sotkettiin rakkaudeksi. Kyllä, nainen ja mies voi olla vaan ystäviä.

 

[vierailija]

Yksi kurja "luonnon"laki on se että toista ei vaan voi pakottaa tuntemaan jotain. Multa loppui aikanaan rakkaus ex-miestäni kohtaan. Meillä oli ongelmamme ja olimme kai liian nuorinakin suhteeseen menneet (ei onneksi lapsia). Mä taistelin pitkään, tosi pitkään sen tunteen kanssa, etten enää kyennyt rakastamaan. Ex tuntui toki tutulta, tavallaan vähän kuin veljeltä, jonka kanssa jaettiin sama koti, ja jonka kanssa kotista koitimme leikkiä. Mutta sellaiset lämpimät tunteet katosi.

Tilalle tui ärsyyntyminen. Pienetkin jutu ärsytti. Ne ei tuntunut enää omilta... mieskin alkoi tuntua vieraalta. Mä yritin, ihan oikeasti yritin saada niitä tuntoja takas. Eihän mun exä sinällään ollut tehnyt mua kohtaa mitään pahaa tai väärää...tai että olisi muuttunut jotenkin. Kyllä se kaikki lähti minusta ja minun tunteiden kadosta.

Kun aloin puhua erosta, exä taisteli sitä vastaan. Hänellä oli sitä rakkautta...Mutta vaikka hän kuinka kertoi rakkaudestaa, vaikka hän kertoi tekevänsä mitä vana mun eteen... Ei ei niillä ei saannut tunteita takaisin. Ei vaikka tavallaan olisin silloin tahtonutkin, etten olsii toista niin loukannut ja satuttanut.

Erosimme. Onneksi kuitenkin sopuisasti. Muutaman kerran humalaspäissä exä olisi halunnut palata....Selvinpäin sitten kun juttelimme, hänkin alkoi tajutua, siinä missä minäkin, mihin se "rakkaus" katosi. Se katosi siihen että emme oikeastaan alun alkaenkaan olleet toisillemme oikeat. Jopa kyseenalaistaen rakkautemme. Nyt kun olemme molemmat tahoillamme rakkausliitoissa, olemme saanneet vahvistuksen tuolle mitä ounailimme "rakkauden häviämiseksi".

Parasta meillä on se että suhteen paras puoli säilyi. Ystävyys. Se mikä aluen alkaen sotkettiin rakkaudeksi. Kyllä, nainen ja mies voi olla vaan ystäviä.

Mä ymmärrän kaiken mitä sä sanot, ja mä pelkään että tässä on juuri tuo tapahtumassa. Mä en vaan haluaisi hyväksyä sitä omalle kohdalleni, varsinkin kun mies oli niin rakastunut muhun alussa.. Se halusi niitä lapsia mun kanssa, mennä naimisin, perustaa perheen, jämähtää tähän ja muuttaa meidän elämän.. Nyt mä yhtäkkiä en saakaan sitä mitä se mulle lupasi ja.. mulla on tosi petetty olo. En mä halua pakottaa ketään rakastamaan, tai olemaan mun kanssa! En todellakaan! Mutta mä näen tämän parisuhteen sellaisena, minkä eteen pitää tehdä töitä todella paljon. Aina ei voi rakastaa kuin hullu puuroa tai edes välttämättä tykätä niin älyttömästi. Mä haluaisin aikaa tai edes ymmärrystä, että ne tunteet on kuin vuoristorata, ja nyt voi olla se radan alamäki milloin ei ole niin suuria tunteita. Mua pelottaa että ero on maailman suurin virhe mitä kadutaan myöhemmin.

 

[viisikymppinen isoäiti]

luovuta, päästä irti, kidutat vaan itseäsi. tai sit sano ukolle, että nyt mennään perheneuvolaan puhumaan asiat selviksi

 

[Peyote]

Älä pilaa elämääs tommosella. Ei vika varmaan sinussa ole.

 

[vierailija]

Hieno kuulla ettei heti luovuteta, näitä ihmisiä kun nykyään harvassa jotka jaksaa uskoa pitkään parisuhteeseen. Ottakaa lasi viiniä, istukaa alas, jutelkaa ja muistelkaa mihin rakastuitte alunperin toisissanne. Käykää vaikka parisuhdeterapiassa missä ehkä saatte solmuja hiukan auki ja erinäkemyksiä suhteeseenne. Tosin näihin vaaditaan molempien halukkuus, hankala se yksin niitä solmuja aukoa. Stemppiä ja voimia tulevaan.

-ipetterii-

 

[vierailija]

Elä roiku väkisin. Toihan on sulle ihan kamalaa, varmaan laskee sun itsetuntoa ja muutenkin tekee sulle huonon fiiliksen.

Sanot sille, että ok, erotaan vaan jos tahdot. Saat nähdä, että sun olos paranee kun se päivän pilaaja poistuu sun elämästä.

No niin. Taattua palstan uusfeminististä paskaneuvontaa taas eli ero on aina se ainoa ratkaisu. Itsessä ja omassa toiminnassa ei ole koskaan mitään vikaa.

 

[vierailijas]

Älä pilaa elämääs tommosella. Ei vika varmaan sinussa ole.

No ei tietenkään ole! Koska olemme kuulleet aloittajan värittämän oman käsityksensä asioista ja hän on nainen. Sehän tarkoittaa sitä, että hänessä ei voi olla vikaa!

 

[Peyote]

No ei tietenkään ole! Koska olemme kuulleet aloittajan värittämän oman käsityksensä asioista ja hän on nainen. Sehän tarkoittaa sitä, että hänessä ei voi olla vikaa!

Sun mielestäs varmaan parempi toimintamalli on lähtökohtaisesti epäillä kaikkea mitä ap sanoo ja lyödä hänet lyttyyn maan rakoon.

 

[Peyote]

No niin. Taattua palstan uusfeminististä paskaneuvontaa taas eli ero on aina se ainoa ratkaisu. Itsessä ja omassa toiminnassa ei ole koskaan mitään vikaa.

Taattua idiotismia suoraan sulta. Jos mies sanoo että haluaa erota, niin miksi naisen pitää väkisin sen kanssa olla? Vaan sen takiako, ettei naiselle vaan tulis parempi elämä ikinä vaan hedelmälliset vuodet kuluu liitossa jossa mies ei edes tahdo olla?

 

[vierailijavaimo]

No ei tietenkään ole! Koska olemme kuulleet aloittajan värittämän oman käsityksensä asioista ja hän on nainen. Sehän tarkoittaa sitä, että hänessä ei voi olla vikaa!

Elä viitsi. Mussa on paljonkin vikaa, mutta mikään pirttihirmu sotanorsu en ole. Paljon on työstettävää, paljon on työstetty ja olen paljon muuttunut sekä ottanut vastuuta meidän suhteesta. Tässä nyt oli asiat pääpiirteittäin, en voi jokaista virhettä mainita tai edes miehen tekosia. Yhdessä tässä ollaan ja yhdessä tämä aiheutettu.

 

[tyytyytyy]

No niin. Taattua palstan uusfeminististä paskaneuvontaa taas eli ero on aina se ainoa ratkaisu. Itsessä ja omassa toiminnassa ei ole koskaan mitään vikaa.

Ero ei todellakaan aina ole ratkaisu, mutta kuten tuolla ylhäällä kirjoitin, on niitäkin tilanteita joissa tunteita ei vaan saa takaisin. Ei viinilaien eikä kymmenen voimalla. Eikä edes ammattiauttajien.

Mutta vaikka minun mieheni olisi tehnyt vuosien itsetutkiskelua, ja koittanut löytää itsestää vikoja ja parantaa niitä jne jne jen. Ei se olisi minua saanut enää ehnkiin. Se tunne oli silloin ja edelleenkin niin vahva. Kun rakkaus loppui, se loppui. Enkä saannut sitä tunnetta enää takaisin. En vaikka pohdin niitä hetkiä jolloin rakastuimme...mä en enää löytänyt syytä miksi rakastuin. Kai siksi että "näytimme" hyvältä yhdessä tai että jaoimme saman intohimon tiettyy aiheeseen...Ne kuitenkin oli menettänyt merkityksen, en oikeasti enää ymmärtänyt miksi exääni alun alkaenkaan rakastuin. Siksikö että hän tuntui turvalliselta? En tiedä...

Mutta kun et enää löydä mitään tolkkua edes siitä miksi rakastuitte, on aika vaikea rakentaa siitä uutta rakkauden kipinää. Varmasti vikaa minussa paljon, mutta en voi sille mitään että kasvamisen myötä muutuin, muutuin niinkin paljon.

Olen ollut nykyisen mieheni kanssa naimisissa kohta 15 vuotta. Rakkaus on edelleen voin rehellisesti sanoa jopa palavaa. Se lämmin tunne kun häntä ajattelen....se on jotain äärimmäisen mahtavaa. VAikka meillä on ollut hyvät ja huonot hetket, rakkaus ei koskeen ole ollut se mikä olisi ollut kyseenalaistettun. Silloin pystyykin työtä suhteen eteeen tekemään.

Mutta liitto jossa rakkaus on kuollut, on katkeroittavat. Ja liitto jossa rakkaus on kuollut vain toiselta on pahempi, traumatisoiva. Jokainen ansaitsee kumppanin joka rakastaa ja jota rakastaa. Heikompinakin aikoina. Mä olen kokenut sen rakkauden kuolemna. Mistä se sai alkunsa en tiedä. Mutta ne missään tapauksessa olisi voinnut entistäni enää pidempää rinnallani roikuttaa - seolisi ollut äärimmäisen itsekästä ja paha teko.

 

[tyytyytyy]

AP nyt just muistin yhden hyvän kysymyksen jonka eräs parisuhdeguru heitti jossain teoksessa tai lehtijutussa joka joskus luin:

Rakastuitko mieheesi silloin aikanaa ihmisenä? Vai rakastuitko siihen kuvaan elämästä jonka hän sinulle maalasi (perhe, kotin, farmariauto aj 2 kultaista noutajaa)?

Minusta tuo oli hyvä kysymys, sitä oli hieman avattu siinä jutussa niin että me toisinaan rakastumme siihen mielikuvaan minkä toinen meille elämästä rakentaa.