No justiinsa noin. Telkkari päälle ja toivoo että ne jotenkin pärjää. Nyt en ole enää kotiäiti, mutta meillä on siis kaksi lasta vuoden ikäerolla, ja olin kotiäitinä siihen asti kun nuorempi oli reilu kolmen. Vasta viime syksynä aloitin opiskelut. Onneksi estolääkityksen ansiosta migreenikohtauksia oli harvoin. Kun lapset oli ihan pieniä, raahasin jonkun patjan lattialle, rojahdin siihen ja otin kasan leluja viereen. Siinä lapset viihtyivät vähän aikaa leikkimässä, ja itse sai levättyäkin. Myöhemmin tosiaan telkkari päälle ja itse sohvalle selkä telkkariin päin makaamaan. Ja silloin kun mulla oli migreeni, lapset saiva syödäkseen kaikkea tyhmää ja epäterveellistä, kuten jogurttia, leipää, sipsiä, mehua jne. Kun ei ruokaa voinut tehdä. Yleensä eivät migreenikohtaukset onneksi ihan koko päivää kestänyt, lähinnä piti saada siksi aikaa lepoa, että lääkkeet vähän vaikuttaa ja voi itse levätä jonkun aikaa.