No mä mietin joskus. Pohdittiin tarkasti, että oli varaa tiettyyn asuntolainaan ja tiettyyn autoon. Ja lapsia oli kaksi silloin. Ja molemmilla oli suht hyväpalkkainen työpaikka.
Sitten yhtäkkiä alkoi alamäki. Ja se alkoi niin radikaalisti, että kaikki suunnitelmat, varutumiset ym eivät auttaneetkaan. Mies irtisanottiin töistä, vaikka työpaikanpiti olla varma, ja firman pärjätä. Toisin kävi. Itse jouduin selästäni pitkäksi aikaa sairaslomalle, enkä sen jälkeen saanut jatkaakaan lääkärin mukaan enää sillä alalla, joka oli unelmani, ja tae sille että pärjäämme.
Myös toisella lapsellamme todettiin vakava sairaus, joka toi valtavat lääkekulut ja hoitokulut.
Yhtäkkiä siis elämä muuttui totaalisesti, noin 1,5 vuoden aikana. Jouduimmekin tekemään radikaaleja muutoksia, muuttamaan pienempään asuntoon, vaihtamaan auton, opettelemaan uuden rahankäyttötyylin. Se oli aluksi hurjan vaikeaa.
Mutta nyt, kun tuosta isosta muutoksesta on noin 5 vuotta, olemme hurjan onnellisia. Elintaso ei ole sama, mutta pärjäämme. Ja pärjäämme ihan kohtalaisen hyvin, vaikka välillä jouduimme jopa turvautumaan asumistukeen. Nyt mies töissä, minä opiskelen, ja meillä kaksi lasta lisää. Nyt elämme tätä päivää, nautimme tästä hetkestä. Emmekä suunnittele kaikkea liian tarkasti. Mitä vain voi tapahtua.
Mutta itse sen kokeneena sanon, että liikaa ei voi suunnitella, kaikkeen ei voi varautua. Pitää opetella elämään niin, että jos muutoksia tapahtuu, osaa niihin suhtautua, ja elää niiden mukaan. Itse uskon, että kaikki järjestyy, kunhan vain sitten itse tajuaa, että se elämä voikin muuttua.
