Mietintää parisuhteista. En halua sitoutua ja viihdyn yksin. Oletko käynyt tämän vaiheen läpi?

["sinkku"]

Olen eronnut vuosia sitten. Ensimmäinen vuosi oli paniikkia "apua en löydä ketään" ja iski pelko yksinäisyydestä. Tämä on varmasti täysin normaalia ja ero kumppanista toi pelon yksin jäämisestä. Tottui toisen olemassa oloon ja sitten ei tullutkaan ketään vierelle.

Huomasin pian että minua lähestyi parikin miestä samaan aikaa ja sitten iski ahdistus. En voi lähteä tutustumaan seikkailu mielessä kehenkään ja entä jos satutan toisen tunteita.Tai jos minua satutetaan. Hieno varaisesti kieltäydyin kutsuista treffeille.
Jälleen ahdistus "entä jos olen aina yksin" ja pää tuntui olevan sekaisin ajatuksista.
Pian kuitenkin suostuin lähtemään yhden miehen kanssa treffeille. Se nostatti itsetuntoakin ja oli ihan kivaa saada ajatuksia toiseen suuntaan rakkauden saralla. Mutta huomasin heti ettei minulla ole mitään tunteita toista kohtaan. Pian tämä mies alkoi painostaa tunteiden ilmaisussa ja oli heti tulossa nurkkiini pyörimään. Iski "ei kiitos" ja tein selväksi ettei minusta ole suhteeseen.

Tämän jälkeen pitkään olin yksin ja sitten sanoin "en halua ketään elämääni". Naps, sitten sattui melkein muutaman päivän sanomisen jälkeen mies tulemaan eteeni ja joka sai jopa perhosia vatsaan. Olin hetken huumassa, joka lopahti heti kuukauden jälkeen ja aloin miettimään missä vika. Alkoi ahdistaa se seurustelu, yhdessä olo ja aloin tarvitsemaan tilaa. En tuntenutkaan enää miestä kohtaa mitään ja mietin miten kertoisin asian miehelle. En tahtonut loukata. Kunnes sitten muutaman kuukauden jälkeen tein lopun suhteelle ja oloni keveni heti.

Minua lähestynyt usea mies. Mikään tai kukaan ei nappaa. En tahdo elämääni miestä, en tahdo sitoutua ja en keksi syytä miksi tarvitsisin edes suhdetta. En jaksaisi ketään katsella koko ajan ja mietin onko tämä normaalia?

Onko tämä joku vaihe elämässä vai miksi tuntuu tälläiseltä?
Olin ennen rakkauden vannotta. Parisuhde oli ja meni kaiken edelle. Nyt juoksen karkuun niitä.
Ahdistaa kun monet sanoo "eikö olisi jo aika mies ottaa..." plaah, ei, en halua!

Onko kohtalo tovereita? Onko tämä normaalia vai onko päässäni naksahtanut joku?

 

[sammahär]

Mulla on just sama! Oon antanut pakit ihan liian monelle ihan vaan sen takia, ettei jostain syystä vaan innosta. Tiedän, että pitäis käydä edes kokeilemassa ja katsoo sen jälkeen nappaako vai ei. Kuitenkin oon jotenki aina vaa uskotellut itelle, että mul menee tarpeeks hyvin itsekin. Ja toisaalta kun meneekin, niin vaikee kuvitella lähtee muuttamaan mihin on tottunut. Nyt on aikaa kavereille, harrastuksil, matkustuksen ja työlle. eiköhän se fiilis seurustella tule kun on tullakseen.

 

[Happygirl-91]

Täysin samaistuin sun fiiliksiin. Mä oon aina ollut tosi kranttu ja tutustuessani upeisiin mieheen, aina olen jonkun "puutteen" löytänyt. Olevinaan ei ole ollut tarpeeksi hauska, pitkä, huomaavainen, itsenäinen.. Millon mitäkin. Kunnes tapasin nykyisen ja jopa pienet viat koin söpöinä ja seksikkäänä. Silti koin ahdistustunteita kun tarvitsen omaa aikaa ja en tykkää että toinen on liian kiinni..
Nyt on tärkein ettet kiirehdi tai stressaa Miehiä on maailma täynnä! Jokaiselle on useita hyviä oikeita tai ainakin itse olen huomannut että niin se on. Joten nauti vapaudesta ja sinkkuudesta, matkustele ja pidä hauskaa siskosein.

 

["sinkku"]

Täysin samaistuin sun fiiliksiin. Mä oon aina ollut tosi kranttu ja tutustuessani upeisiin mieheen, aina olen jonkun "puutteen" löytänyt. Olevinaan ei ole ollut tarpeeksi hauska, pitkä, huomaavainen, itsenäinen.. Millon mitäkin. Kunnes tapasin nykyisen ja jopa pienet viat koin söpöinä ja seksikkäänä. Silti koin ahdistustunteita kun tarvitsen omaa aikaa ja en tykkää että toinen on liian kiinni..
Nyt on tärkein ettet kiirehdi tai stressaa Miehiä on maailma täynnä! Jokaiselle on useita hyviä oikeita tai ainakin itse olen huomannut että niin se on. Joten nauti vapaudesta ja sinkkuudesta, matkustele ja pidä hauskaa siskosein.

Varmasti tämä on nauttimista vapaudesta. Olen 31vuotias ja en ollut koskaan asunut yksin. Olin nuori kun tapasin lapsieni isän ja olimme todella pitkään yhdessä.
Huomasin ensin eron jälkeen etsiväni miehistä näitä hänen piirteitään, vertasin jne. Sitten aloin etsimään ja katsomaan ihmisiä juuri noiden "puutteen" kautta. Ensimmäisenä etsin virheet tai mistä en pidä.

Ja minua lähestynyt todella moni mies. En anna edes tilaisuutta heille ja en siis lähde treffeille yms. Ei vain kiinnosta ja innosta. En halua antaa pientäkään elettä että kuvittelisivat jotain suhdetta syntyvän ja yksikin mies on todella sitkeä. Jo toista vuotta yrittelee Hän on mukava, mutta siihen se jää ja en JAKSA tutustua miehiin. Mietin aikaisemmin "entä jos tutustuminen osoittautuu turhaksi" ja sitten olen kuluttanut aikaa siihen. Aivan hullua. Siksi minulla on nyt täys kielto päällä. En tahdo ketään elämääni.

Varmaan nautintoa omasta ajasta, itsensä kasvattamista ja löytämistä tämä aika. Tai 30kriisi Mutta en myöskään seikkaile tai harrasta yhen illan juttuja. Pelkään myös tunteita. Jos satutankin jotain, jos hän kuvittelee jotain ja en kehtaa sanoa suoraan.

 

[Happygirl-91]

[QUOTE="sinkku";29442198]Varmasti tämä on nauttimista vapaudesta. Olen 31vuotias ja en ollut koskaan asunut yksin. Olin nuori kun tapasin lapsieni isän ja olimme todella pitkään yhdessä.
Huomasin ensin eron jälkeen etsiväni miehistä näitä hänen piirteitään, vertasin jne. Sitten aloin etsimään ja katsomaan ihmisiä juuri noiden "puutteen" kautta. Ensimmäisenä etsin virheet tai mistä en pidä.

Ja minua lähestynyt todella moni mies. En anna edes tilaisuutta heille ja en siis lähde treffeille yms. Ei vain kiinnosta ja innosta. En halua antaa pientäkään elettä että kuvittelisivat jotain suhdetta syntyvän ja yksikin mies on todella sitkeä. Jo toista vuotta yrittelee Hän on mukava, mutta siihen se jää ja en JAKSA tutustua miehiin. Mietin aikaisemmin "entä jos tutustuminen osoittautuu turhaksi" ja sitten olen kuluttanut aikaa siihen. Aivan hullua. Siksi minulla on nyt täys kielto päällä. En tahdo ketään elämääni.

Varmaan nautintoa omasta ajasta, itsensä kasvattamista ja löytämistä tämä aika. Tai 30kriisi Mutta en myöskään seikkaile tai harrasta yhen illan juttuja. Pelkään myös tunteita. Jos satutankin jotain, jos hän kuvittelee jotain ja en kehtaa sanoa suoraan.[/QUOTE]

Sori luin hieman epätarkasti tuon aloitusviestisi, mutta siis ymmärrän nyt vieläkin paremmin koska sullahan on uusi tilanne ja pitkä suhde takana. Sen jälkeen menee pitkään, ettei vertaa jatkuvasti uusia miehiä siihen entiseen ja eihän sitä halua tyytyä yhtään huonompaan. Myöskin siksi, että sulla on lapsia niin veikkaisin että mieskanditaatteja katsoo extra tarkasti, mutta anna mahdollisuus jos/kun näät toisessa on sitä jotain. Koskaan ei voi tietää ja vaikkei siitä syntyiskään mitään vakavampaa niin ei jää toisaalta hampaankoloon sulle sitten, ettet antanut edes mahdollisuutta..

Oon huomannut, että joka paikasta voisit löytää sen "oikean". Lomamatkalta, työpaikaltasi, mistä vain.. Siksi minusta kaikki lässytys siitä ainoasta oikeasta ei oikein pidä paikkaansa.