E
"Elle"
Vieras
Mua on siis lapsena kerran hyväksikäytetty. Olen aina ollut vähän liian kiltti ja liian sinisilmäinen. Tämä tapahtui ratsastusleirillä ollessani 10 vuotias. Tapaus jätti minuun suuret arvet ja ensimmäisen kerran kerroin kenellekään koko jutusta vasta 18 vuotiaana.
Lisäksi mulla on taustalla yksi, noh ei varsinaisesti raiskaus, mutta tapaus, jossa mies ei millään päästänyt mua asunnostaan pois ilman, että sai seksiä ja lopulta suostuin, sillä halusin vain äkkiä pois. Mulla olisi ollut toki mahdollisuus "huutaa ja juosta", mutta en vain tehnyt sitä. Mulla on aina ollut ihan mitäänsanomaton itseluottamus ja olen antanut ihmisten kohdella mua miten sattuu. Kerran lukiossa olin ihastunut yhteen poikaan ja lukion bileiden jälkeen mentiin samaan mökkiin yöksi. Aamulla heräsin yöpaidassani (mitään ei tapahtunut) hänen vierestään ja poika sanoi "öööh..sori mutta..hyi stana. Voitko häipyä". Eikä lapsuudenperhekään ole kauheasti itsetuntoani parantanut, kun olen jatkuvasti saanut koko nuoruuteni kuulla, miten mun pitäisi laihduttaa ja onhan se häpeä, kun serkkutytöt ovat hoikkia ja minä en. Mä olin myös elämäni ensimmäiset 25 vuotta paljon isompi, kuin nyt. Painoin 25 vuotiaana noin 98kg, kunnes aloin laihduttamaan. Laihduin 20kg. Muutenkin tyylini muuttui paljon. Opettelin meikkaamaan kunnolla, kasvatin pitkät hiukset, värjäsin ne ja nykyään pukeudun erittäin tyylikkäästi. Täytin siis juuri 27 vuotta. Miehiltä saan nykyään paljon huomiota ja minua kohdellaan ihan eri tavalla. Saan kuulla usein, että olen todella kaunis ja seurantarjoajia riittää. Kukaan ei varmaan arvaa, millainen menneisyys mulla on.
Mä tapasin miesystäväni syksyllä. Mulle on välillä ihan outoa, miten joku voi oikeasti kohdella mua niin hyvin. Mä en ole ikinä saanut esim. mitään pieniä huomionosoituksia ja mies antaa niitä paljon mulle. Pidän miehestä ja kyllä, olen rakastunut. Seksiä olemme harrastaneet monta kertaa. Vaikka mulla on todella vääristynyt ruumiinkuva ja suoranainen "itseinho" niin parin viinilasillisen jälkeen jopa nautin seksistä. Tämän miehen kanssa seksikerrat ovat ihan positiivisia kokemuksia olleet aina, vaikka usein vielä vähän jännitänkin. En silti ole koskaan uskaltanut elämässäni tehdä minkäänlaista aloitetta seksiin. Perjantaina kasasin itseäni pari tuntia ja päätin, että nyt teen. Suudeltiin ja touhuttiin vaatteet päällä ties mitä, mies oli selvästi juhlakunnossa yms. Yritin siis sitten rohkeasti tehdä aloitteen itse seksiin (riisumalla miestä ja itseäni) mutta mies ei sitten selvästi halunnut riisua loppuun asti itseään.
Miehen lähdettyä rupesin itkemään. Meni varmaan pari tuntia, kun vain itkin ja itkin, enkä edes osannut ajatella mitään. Nukuin todella huonosti ja eilenkin oli itku herkässä. Ajattelin, että nyt nukun kunnolla ja aamulla varmaan helpottaa. Mulla on edelleen tosi paha mieli ja tunnen itseni todella idiootiksi. Ihan kuin olisin tehnyt jotakin tosi noloa ja tyhmää. En oikein saa enää itkua ulos, mutta on fyysisesti ihan paha olo.
Sen verran sain kysyttyä mieheltä, että jännittiköhän yhtä juttua (mihin oli menossa) vai johtuiko minusta. Vastasi, että ei todellakaan johdu minusta ja haluaa mua. En jotenkin kehtaa enää palata asiaa. Mua hävettää koko juttu niin kovaa, että en tiedä kehtaanko edes nähdä koko miestä enää.
Käyn kyllä ammattiauttajalla juttelemassa (aloitin tammikuussa terapiakäynnit osana uutta elämää). En vain jotenkin vielä ehkä pysty ihan ääneen sanoa noita asioita muille. Kirjoittaminenkin on vaikeaa.
En ehkä tajunnut, että olen vieläkin noin "traumatisoitunut" kaikesta. Mietinkin, että olenko mä edes valmis vielä suhteeseen, jos kerta olen näin herkillä.
Lisäksi mulla on taustalla yksi, noh ei varsinaisesti raiskaus, mutta tapaus, jossa mies ei millään päästänyt mua asunnostaan pois ilman, että sai seksiä ja lopulta suostuin, sillä halusin vain äkkiä pois. Mulla olisi ollut toki mahdollisuus "huutaa ja juosta", mutta en vain tehnyt sitä. Mulla on aina ollut ihan mitäänsanomaton itseluottamus ja olen antanut ihmisten kohdella mua miten sattuu. Kerran lukiossa olin ihastunut yhteen poikaan ja lukion bileiden jälkeen mentiin samaan mökkiin yöksi. Aamulla heräsin yöpaidassani (mitään ei tapahtunut) hänen vierestään ja poika sanoi "öööh..sori mutta..hyi stana. Voitko häipyä". Eikä lapsuudenperhekään ole kauheasti itsetuntoani parantanut, kun olen jatkuvasti saanut koko nuoruuteni kuulla, miten mun pitäisi laihduttaa ja onhan se häpeä, kun serkkutytöt ovat hoikkia ja minä en. Mä olin myös elämäni ensimmäiset 25 vuotta paljon isompi, kuin nyt. Painoin 25 vuotiaana noin 98kg, kunnes aloin laihduttamaan. Laihduin 20kg. Muutenkin tyylini muuttui paljon. Opettelin meikkaamaan kunnolla, kasvatin pitkät hiukset, värjäsin ne ja nykyään pukeudun erittäin tyylikkäästi. Täytin siis juuri 27 vuotta. Miehiltä saan nykyään paljon huomiota ja minua kohdellaan ihan eri tavalla. Saan kuulla usein, että olen todella kaunis ja seurantarjoajia riittää. Kukaan ei varmaan arvaa, millainen menneisyys mulla on.
Mä tapasin miesystäväni syksyllä. Mulle on välillä ihan outoa, miten joku voi oikeasti kohdella mua niin hyvin. Mä en ole ikinä saanut esim. mitään pieniä huomionosoituksia ja mies antaa niitä paljon mulle. Pidän miehestä ja kyllä, olen rakastunut. Seksiä olemme harrastaneet monta kertaa. Vaikka mulla on todella vääristynyt ruumiinkuva ja suoranainen "itseinho" niin parin viinilasillisen jälkeen jopa nautin seksistä. Tämän miehen kanssa seksikerrat ovat ihan positiivisia kokemuksia olleet aina, vaikka usein vielä vähän jännitänkin. En silti ole koskaan uskaltanut elämässäni tehdä minkäänlaista aloitetta seksiin. Perjantaina kasasin itseäni pari tuntia ja päätin, että nyt teen. Suudeltiin ja touhuttiin vaatteet päällä ties mitä, mies oli selvästi juhlakunnossa yms. Yritin siis sitten rohkeasti tehdä aloitteen itse seksiin (riisumalla miestä ja itseäni) mutta mies ei sitten selvästi halunnut riisua loppuun asti itseään.
Miehen lähdettyä rupesin itkemään. Meni varmaan pari tuntia, kun vain itkin ja itkin, enkä edes osannut ajatella mitään. Nukuin todella huonosti ja eilenkin oli itku herkässä. Ajattelin, että nyt nukun kunnolla ja aamulla varmaan helpottaa. Mulla on edelleen tosi paha mieli ja tunnen itseni todella idiootiksi. Ihan kuin olisin tehnyt jotakin tosi noloa ja tyhmää. En oikein saa enää itkua ulos, mutta on fyysisesti ihan paha olo.
Sen verran sain kysyttyä mieheltä, että jännittiköhän yhtä juttua (mihin oli menossa) vai johtuiko minusta. Vastasi, että ei todellakaan johdu minusta ja haluaa mua. En jotenkin kehtaa enää palata asiaa. Mua hävettää koko juttu niin kovaa, että en tiedä kehtaanko edes nähdä koko miestä enää.
Käyn kyllä ammattiauttajalla juttelemassa (aloitin tammikuussa terapiakäynnit osana uutta elämää). En vain jotenkin vielä ehkä pysty ihan ääneen sanoa noita asioita muille. Kirjoittaminenkin on vaikeaa.
En ehkä tajunnut, että olen vieläkin noin "traumatisoitunut" kaikesta. Mietinkin, että olenko mä edes valmis vielä suhteeseen, jos kerta olen näin herkillä.
